En tiennyt mikä olisi paras alue tälle, mutta kaipa tämän voi tännekin laittaa.
Eli olen aivan toivottoman ihastunut yhteen ihanaan tyttöön, jolla on maailman suloisin nauru ja söpöin olemus, ja joka on muutenkin niin mielenkiintoinen ja persoonallinen ihminen, ettei varmasti toista samanlaista löydy. Meillä on myös todella paljon yhteistä, ja liikumme yhdessä isossa porukassa. No, asian tekee kuitenkin vähän hankalaksi se, että olen itsekin tyttö... ja ikäväksi se, että hän muuttaa piakkoin pitkän matkan päähän täältä missä nyt asumme. Kestäisin vielä sen, että näkisin häntä saman verran kuin yleensäkin, ja saisin olla hänen seurassaan vaikkakin kertomatta tunteistani, mutta kohta en enää tule näkemään häntä kuin aivan satunnaisesti ihan liian harvoin. En kestä ajatella sitä aikaa, kun jo nyt tuntuu, että puolet elämästäni katoaa hänen mukanaan, ja pahinta tässä on se, etten voi puhua tunteistani kenellekään. Kaikista eniten haluaisin tietysti puhua hänen kanssaan, mutten voi, koska en halua säikäyttää häntä kertomalla ajatuksistani, eikä hän niistä tietämättä varmaankaan ymmärtäisi miksi minua surettaa hänen lähtönsä niin paljon. Parhaille ystävilleni en halua kertoa ihastuksestani tähän tyttöön, ja ilman tätä tietoa he eivät varmastikaan voisi ymmärtää miksi hänen lähtönsä tuntuu pahalta. Välillä tekisi vain mieli itkeä, joskus silloinkin kun näen tämän tytön.
Ei kai auta muu kuin toivoa että nämä ajatukset ja tunteet menevät joskus ohi... ja samalla harmittaa niin paljon, etten "voi" tehdä muuta kuin alistua tilanteeseen. Teki vain mieli kirjoittaa ajatuksistani johonkin, kun en niistä voi tai halua kenellekään puhua. Jos jollakulla muulla on samankaltainen tilanne - toivottomalta tuntuva ihastuminen - tulkaa vapaasti vuodattamaan tunteitanne. Kohtalotovereita kaivataan!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ymmärrän tunteesi ja ahdistuksesi koska olen aikoinani itse käynyt saman läpi kun etsin seksuaalisuutani. Nyt olen sinut sen kanssa ja elän parisuhteessa naisen kanssa. Et kerro ikääsi mutta oletan että olet aika nuori?
Aikuinen järkevä ihminen osaa kyllä ottaa tuollaiset "paljastukset" niin kuin aikuinen, järkyttymättä ja asiallisesti. En kuitenkaan suosittele sinua kertomaan tunteistasi tälle tytölle jos et ole varma mikä hänen seksuaalinen suuntautumisensa on. Saatat tosiaan säikyttää hänet pois eikä hän enää sen jälkeen halua olla edes ystäväsi. Oletko kertonut kenellekään seksuaalisesta suuntautumisesta? Sinun kannattaa jutella jonkun kanssa ja jos olet hyvä ystävä tämän ihastuksesi kanssa niin voithan kertoa hänelle suuntautumisestasi ja samalla hieman tunnustella että mikä hänen kantansa on asiaa. Älä kuitenkaan heti tunnusta ihastumistasi.
http://www.seta.fi/index.php?k=16211