Ongelma on tälläinen.Vaimoni ja poikamme välille on muodostunut vahva huolenpidollonen symbioosi.Tilanne kaiketi lähtenyt liikkeelle aidosta huolesta haastavaa lasta kohtaan.Vaimoni on aina kantanut suurta huolta haasteellista poikaamme kohtaan.Poika on aina ollut hyvin vaativa ja vaimoni,joka on myös aina ollut perheemme paremmin ansaitseva puolisko ei ole pystynyt kieltäytymään poikamme vaatimuksista.Koska siis vaimollani on aina ollut enemmän rahaa käytössään kuin minulla,niin poika on esittänyt kaikki (ja usein melko runsaat) pyyntönsä äidilleen,jonka lähes aina saa taivuteltua ostamaan haluamansa.Ja nyt poika on jo 18 v.,niin rahaa palaa vielä enemmän,kuin ennen.
Minulta poika tuskin koskaan pyytää mitään,koska tietää,että harkitsen asioita tarkemmin ja pyydän perusteluita rahan käytölle - luonnolisesti tietää myös sen,että minulla ei ole rahaa lähellekkään sitä,mitä poika tarvitsisi...
Olen yrittänyt puhua vaimolleni tästä asiasta,mutta hän ei kertakaikkiaan pysty (tai tosissaan halua?) pysäyttämään tätä "pyörivää lumipallo efektiä",joka vain kasvaa kasvamistaan.Hän tuntuu ymmärtävän tilanteen,mutta ei käytännössä tunnu ymmärtävän.
Oma roolini näyttää yhä enemmän olevan statistina olo.Vaimoni usein supattelee poikamme kanssa keskenään,pojan erilaisista tarpeista.Minun ei haluta osallistuvan keskusteluun,että ei synny melua (poika kiukustuu myös aika nopeasti,jos pyyntöihin ei suostuta).Minun sanomiseni ei käytännössä merkitse mitään poikamme isänä.Poika vie äitiään miten haluaa ja äiti on huolissaan pojasta ja raha vaihtaa omistajaa.
Olen äärimmäisen turhautunut tilanteesta,jolle en mahda mitään.Tilanne on lähtenyt käyntiin jo pojan synytymästä (vaativa lapsi) ja loppua ei näy tulevan.Itse olen lähes ulkopuolisen asemassa tähän äidin ja pojan muodostamaan symbioosiin nähden.Välillä toki saan puututtua asioihin,mutta vaikutus on hyvin tilapäinen.Ja Poikahan usein miten hoitaa "neuvottelunsa" silloin kun en ole paikalla tai puhelimitse tai toisessa huoneessa supatellen...Ja äiti jotenkin tuntuu olevan mukana tässä kaikessa - joko ymmärtäen tai ymmärtämättä.En tiedä.
Löytyykö kohtalotovereita tai neuvoja miten menetellä?
Minulta poika tuskin koskaan pyytää mitään,koska tietää,että harkitsen asioita tarkemmin ja pyydän perusteluita rahan käytölle - luonnolisesti tietää myös sen,että minulla ei ole rahaa lähellekkään sitä,mitä poika tarvitsisi...
Olen yrittänyt puhua vaimolleni tästä asiasta,mutta hän ei kertakaikkiaan pysty (tai tosissaan halua?) pysäyttämään tätä "pyörivää lumipallo efektiä",joka vain kasvaa kasvamistaan.Hän tuntuu ymmärtävän tilanteen,mutta ei käytännössä tunnu ymmärtävän.
Oma roolini näyttää yhä enemmän olevan statistina olo.Vaimoni usein supattelee poikamme kanssa keskenään,pojan erilaisista tarpeista.Minun ei haluta osallistuvan keskusteluun,että ei synny melua (poika kiukustuu myös aika nopeasti,jos pyyntöihin ei suostuta).Minun sanomiseni ei käytännössä merkitse mitään poikamme isänä.Poika vie äitiään miten haluaa ja äiti on huolissaan pojasta ja raha vaihtaa omistajaa.
Olen äärimmäisen turhautunut tilanteesta,jolle en mahda mitään.Tilanne on lähtenyt käyntiin jo pojan synytymästä (vaativa lapsi) ja loppua ei näy tulevan.Itse olen lähes ulkopuolisen asemassa tähän äidin ja pojan muodostamaan symbioosiin nähden.Välillä toki saan puututtua asioihin,mutta vaikutus on hyvin tilapäinen.Ja Poikahan usein miten hoitaa "neuvottelunsa" silloin kun en ole paikalla tai puhelimitse tai toisessa huoneessa supatellen...Ja äiti jotenkin tuntuu olevan mukana tässä kaikessa - joko ymmärtäen tai ymmärtämättä.En tiedä.
Löytyykö kohtalotovereita tai neuvoja miten menetellä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
ole puolisosi kanssa yhteisiä rahoja, niin mikä tuossa sitten on ongelmana?
Poika on aikuinen, vaimosi on aikuinen ja he saavat toimia kuten haluavat, kysymättä siihen sinulta lupaa, eikös
"Löytyykö kohtalotovereita tai neuvoja miten menetellä? " miksi pitäisi jotenkin menetellä? Vaimosi asia antaako _omista_ rahoistaan vai ei.
Hyvä että pystyt purkamaan edes tänne tuntoja mutta myöhässä olet tekemään mitään konkreettista. Nyt jo 18 v. poika tekee jatkossakin mihin on kasvanut.
Elämä kuitenkin opettaa. Kymmenen tai parinkymmenen vuoden päästä, ehkä muutamaa avo- tai avioliittoa rikkaampana, ihmettelee kun naiset eivät olekaan sellaisia kuin äiti, jättävät pirut.