Ällöttävin portsari

Kertokaapa kuka on v****aisin portsari joka käyttää "mahtiaan" ovella väärin. Yleensähän näillä on heikko itsetunto ja kun ei pääse muualle ja älykkyysosamäärä ei rittä, niin haetaan portsariksi.

Ennen portsrait olivat upeita asiakspalvelijoita mutta nykyään nämä on niitten irvikuvia joilla kaamee pätemisen tarve.
222331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

oli minimipituus 180cm ja massaa piti olla 100kg, eli kiteytettynä itseunto kunnossa ettei tarvitse turhan monia puukkoliivejö pukea päälle kokoa lisäämään.
Nykyisin portsariksi pitää olla katkera, joku spolle-kurssilla järkkärikortin arvonnassa voittanut kitisevä ääni jostakin alkhaisuudesta, joka kuitenkin on kerran käynyt aikidossa treenaamassa koulukisaajiensa päänmenoksi ja siksi ottanut nenään nakkikioskilla pienen lapsuudensa ajan melkein joka viikonloppu.
Nyt sitten uivelo on lätenyt vähän järkkärimerkin taakse vituilemaan ja purkamaan pahaa oloaan asiakkaisiin.

Paskimmat ovimiehet varmaan tällä hetkellä Tähdessä.

Äänestä

jolla oli ne arskat päässä DNC:n ovella?

Äänestä
  • ainoa jolla siellä dnc:ssä oli arskat päässä oli omistaja,olikohan osku nimeltään eli ei ollut portsari.

    aika vähän on enään näitä kunnon portsareita oulussa,ympäristö-kunnissa kylläkin vielä on paljonkin.

    se on tää vapaan kasvatuksen hetelmä päässy ovi-hommiin niin nyt niitä pitäs vielä alkaa kouluttaan kun ovat penikkana saanu tehä mitä haluaa,vaan meeppä antaa sulkeisia niin heti ollaan tippa linssissä uikuttamassa puhelimessa poliisille et kun iso paha setä kiusaa...

    ennen vanhaan portsari kutsui poliisin vasta kun jotain hajos tai alkoi veitsen yms. kans riehua.. muistanpa muutaman tapauksen aika hyvinkin....

    Äänestä

Veti ja möi speedyä ja "lihakset" oli hormoneilla kaasuteltu läskiin. Olivat enemmän sekasin ku asiakkaat.

Äänestä
  • Vieläkö se Pasi on karaokebaarin ovella?Itteänsä oli täynnä ku pikku kissa kusta.Ei käytystapojakaan ollu oppinu.....

    Äänestä

  • katos lompakot taskusta narikassa jos sattui sinne unohtumaan, ja pokethan ne nussi. Ihan huumehörhöjä.

    Äänestä

  • ovella...... kirjoitti:

    Vieläkö se Pasi on karaokebaarin ovella?Itteänsä oli täynnä ku pikku kissa kusta.Ei käytystapojakaan ollu oppinu.....

    Oulunsalosta kotoisin, entinen nälkäkurki joka söi itsensä hormooneilla isommaksi ja sellainen yks vitun uivelo joka kulki aina silmät mustana umpi pireissään ja joku sen hakkasi?

    Äänestä

  • streittariiii kirjoitti:

    katos lompakot taskusta narikassa jos sattui sinne unohtumaan, ja pokethan ne nussi. Ihan huumehörhöjä.

    Ykä siinä osuva nimuki. Siis Ykä se läski.

    Äänestä

  • läskien läski kirjoitti:

    Ykä siinä osuva nimuki. Siis Ykä se läski.

    aivan upee könsikäs.

    Äänestä

  • pyllyssä kihelmöi (M kirjoitti:

    aivan upee könsikäs.

    Oli...onko se läski kuollu??? Jaa.aa vai tykkää se läski Ykä pojista :) Sitä epäiltiinki aina

    Äänestä

  • ??????!!!!!!!:)))))) kirjoitti:

    Oli...onko se läski kuollu??? Jaa.aa vai tykkää se läski Ykä pojista :) Sitä epäiltiinki aina

    Sama Ykäkö joka ajoi karaoketaxii, niinkö. Sanoo itteensä riskiksi..))))))))) Hmm..ois kerrottavaa miks lopetti ajelut....hmmm! kantsis muittenki tietää!

    Äänestä

  • Ykäkö kirjoitti:

    Sama Ykäkö joka ajoi karaoketaxii, niinkö. Sanoo itteensä riskiksi..))))))))) Hmm..ois kerrottavaa miks lopetti ajelut....hmmm! kantsis muittenki tietää!

    Ja hauska. Teitä vaan vituttaa kun naiset tykkää siitä ettekä pärjää sille?

    Äänestä

Kantiksessa on se vanhempi kalju hyypiö, hyvä kun etes päivää sanoo..

Äänestä
  • aivot vissiin jäätyy vähisetkin pakkasilla ovensuussa roikkuessa.

    Kaikenlaisia koiranvirkoja sitä onkin.

    Äänestä

  • Se vanhempi kantiksen kalju hyypiö on vaan yks mukavimmista pokeista mitä oon tavannu...ehkä ite oot vaan ikävä..mut se nuori kantiksen juippi on kyl vähän sairas..

    Äänestä

  • niinpä! kirjoitti:

    Se vanhempi kantiksen kalju hyypiö on vaan yks mukavimmista pokeista mitä oon tavannu...ehkä ite oot vaan ikävä..mut se nuori kantiksen juippi on kyl vähän sairas..

    se yks keskijakaus vois jo vaihtaa hiuslookkia ja korjata asennetta!
    Ja se nuori juippi; on vähän ollut ilmeisesti ahdas synnytys äitillään? :)

    Äänestä

  • Asiaa! Ikävin ihminen koko alalla ikinä.

    Äänestä

  • niinpä! kirjoitti:

    Se vanhempi kantiksen kalju hyypiö on vaan yks mukavimmista pokeista mitä oon tavannu...ehkä ite oot vaan ikävä..mut se nuori kantiksen juippi on kyl vähän sairas..

    Et oo tosissas?!hullu ku pullosta tullu.

    Äänestä

Käykää Nelivitosessa tai Kaarlessa. Mukavat ja asialliset poket.

Äänestä
  • Vittu sine kukaan minkään portsareiden takia mene.

    Äänestä

"ällöttävin?" ..vähän sellainen ja tällainen dilemma =D
mitenkäs "paras" ? , makuasioita tosin näinkin, mutta..

Äänestä

Moni hyväkin tyyppi on muuttunut aika pissapääksi kun on niitä hormoneja alkanu vetämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


totuus kapakastaki kirjoitti:

Kertokaapa kuka on v****aisin portsari joka käyttää "mahtiaan" ovella väärin. Yleensähän näillä on heikko itsetunto ja kun ei pääse muualle ja älykkyysosamäärä ei rittä, niin haetaan portsariksi.

Ennen portsrait olivat upeita asiakspalvelijoita mutta nykyään nämä on niitten irvikuvia joilla kaamee pätemisen tarve.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu