Olen osastolta kotiutunut(1kk sitten) anorektikko. Mitat nyt 173/45, pudonnut kotiutumisen jälkeen pari kiloa. Nyt ahdistaa osastopunnitukset mielettömästi, ja siellä käyminen kaikkinensa. On kova halu elää omien mielitekojen ja oman mielen mukaan. Ruokalista unohtui jo ensimmäisellä viikolla :/ en tiedä pääsenkö takaisin terveeseen rytmiin enää. Miten olette aloittaneet terveen elämän kotiutumisen jälkeen? Onko onnistunut?
Olen sadan gramman päässä osastohoidosta, sanoi psykiatri avopuolella. En aio palata takaisin hoitoon, en en en. Yritän tsempata nyt, mutta se on vaikeaa. Säännöt ovat tiukassa, niin kuin vaan 5v sairauskierteen jälkeen voi olla. Paastoan iltaan saakka ja silloin sallin itselleni sitä mitä tekee mieli, koska tiedän että energiamäärä ei ole tarpeeksi-- järkeilen niin, että sit on sama mitä syön. :/
Joskus ahmin isojakin määriä iltaisin, mutta se ei haittaa tai ahdista koska sitten paastoan taas niin paljon kuin pystyn. Mutta alan pelätä konkreettisesti kuolemaa, sydämen pysähdystä :(
Avopuolella ahdistaa punnitus; sekä että; Jos on laskenut, tulee kohdalle osastohoito, MUTTA jos noussut, ahdistaa hemmetisti ja mietin että täytyy jättää syömättä nekin herkut joita olen nyt voinut sallia. vaikeaa :( tänään punnitus taas. saa nähdä miten käy :(
Olen sadan gramman päässä osastohoidosta, sanoi psykiatri avopuolella. En aio palata takaisin hoitoon, en en en. Yritän tsempata nyt, mutta se on vaikeaa. Säännöt ovat tiukassa, niin kuin vaan 5v sairauskierteen jälkeen voi olla. Paastoan iltaan saakka ja silloin sallin itselleni sitä mitä tekee mieli, koska tiedän että energiamäärä ei ole tarpeeksi-- järkeilen niin, että sit on sama mitä syön. :/
Joskus ahmin isojakin määriä iltaisin, mutta se ei haittaa tai ahdista koska sitten paastoan taas niin paljon kuin pystyn. Mutta alan pelätä konkreettisesti kuolemaa, sydämen pysähdystä :(
Avopuolella ahdistaa punnitus; sekä että; Jos on laskenut, tulee kohdalle osastohoito, MUTTA jos noussut, ahdistaa hemmetisti ja mietin että täytyy jättää syömättä nekin herkut joita olen nyt voinut sallia. vaikeaa :( tänään punnitus taas. saa nähdä miten käy :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Omituista todellakin. Paino pudonnut niin että indeksi on 14.9 :/ Mutta sain puhuttua avopuolen naisen ympäri, niin että katsotaan vielä vähän aikaa eteenpäin.. jospa tämä tästä. Hän kyllä sanoi että veitsen terällä tässä keikutaan...
En suostu osastolle takaisin miltein samassa painossa kuin jossa kotiuduin! se olisi kaamein mahdollinen tilanne! Ymmärtääkö kukaan? :´( Pliis, saman kokeneet jakakaa ajatuksianne!
Sanoin tiukasti avopuolella etten ole valmis menemään osastolle, ja että jos se tulisi kyseeseen, suostun siihen vasta jos paino on max.43kg. eli reilu 2kg vähemmän. en aio todellakaan pudottaa painoa alaspäin, olen ollut niin pahassa tilanteessa viime syksynä(paino n.39-40), mutta ei mulla ole halua nostaakaan sitä.
Ja painon ylläpitäminen tarkalleen 45kg:ssa on vähän turhan vaarallista touhua. En tiedä mihin joudun ajatusteni kanssa...
Nämä on pahoja mielenterveysongelmia johon pitäisi tiukasti puuttua! Itse voitte parhaiten selvittää pääkoppanne kun ryhdytte sitä miettimään ja ryhdistäytymään. Ottakaa hyvät rakkaat tytöt vastuu itsestänne!
Koeta nyt vaan kerätä voimia ja hankkia apua, muuta en osaa sanoa. Älä anna anoreksian lytistää sinua!
Ite pääsin osastolta 3 viikkoa sitten ja oon noudattanut ateriasuunnitelmaa ja samalla hankkinut lihaksia urheilemalla. Painoni on ollut tasaisessa nousussa. Ja oloni on parempi kuin vuosiin! =)
Kiitos kiitos hurjasti viesteistä!
Yritän kovasti tsempata ja uskoa, että olen paremman näköinen kun saan kiloja lisää, ja että masennuskin ehkä helpottaa sen myötä. Mene ja tiedä, mutta näin ei helvetti sentään voi jatkua, olen nuori ihminen ja tuhlaan elämääni tällaisen paskan kanssa!
Tapasin taas avopuolen naista, joka sai mut näkemään asioita uudesta näkökulmasta taas, mutta oma mieli alkaa kotona reistailla. Ja toisaalta se, että joku nipottaa mun syömisistä kotona, ahdistaa vaan lisää ja muistuttaa siitä, että "ainiin, mulla on tämä anoreksia, mun pitää siis syödä tietyllä tavalla." Voi kun tästä paranisi vaan yksinkertaisesti unohtamalla koko asian, muuttumalla NORMAALIKSI sormia napsauttamalla!
Onko teillä muilla sellaista ajatusta, että "olen anorektikko, niin mun täytyy syödä tietyllä tavalla, tietty määrä, en voi santsata, koska muuten muut ihmettelevät käytöstäni." Monesti ajattelen, että koska ympärillä olevat ihmiset tietävät mun olevan anorektikko, en voi käyttäytyä normaalisti, muuten ne ihmettelis... :/ Sairasta. En osaa selittää paremmin.
Olenpa jo oksentanutkin päivittäin. Yritän saada tän touhun loppumaan.
"olen nuori ihminen ja tuhlaan elämääni tällaisen paskan kanssa"
Olet aivan oikeassa. "Paska" ei todellakaan miellytä ketään, ei myöskään sairaus, jonka sellaiseksi kokee, nuori terve elämäsi menee päivä päivältä ohitse, jos siitä ei saa kiinni. Sekin on totta, että laihana nainen ei ole edes kaunis, terve paino ja oikea ravinto tuo mielihyvää ja oppii nauttimaan elämästä, sillä nuoruttakaan ei voi takautuvasti elää.
Itse olen saman pituinen, mitä sinä, mutta painoa on ollut vuoden aikana vähimmillään 23 kg enemmän, mitä aloituksessasi ilmoitit. Niin, ja minua sanottiin laihaksi, tosin luustoni ei ole kapea, joten kehossani on suhteessa enemmän massaakin. Laihimmillani painoin 61 kg, ja kun olen katsonut niitä nuoruusvuosien valokuvia, niin olen ollut tosi laiha.
Kirjoituksesi mukaan paastoat iltaan saakka. Yritä päästä siitä eroon, sillä se ei ole laisinkaan terveellistä vaikka painosi olisikin hyvä. Kaikessa suositellaan, että pitäisi syödä usein ja kerralla vähemmän, se toimii myös laihduttajilla, jotka pudottavat ylipainoaan.
Tyttäreni on sairastanut anoreksia nervosan, ja sairauden pahin vaara on, että keho käyttää rasvan myös aivoista ja sydämestä. On tervettä, että ymmärrät kuoleman vaaran, ja sitä ei kukaan toivo kenellekään, saati nuorena itselleen. Kirjoitan siis äitinä, joka tietää tämän sairauden helvetillisyyden, se on kuin paha henki, joka on saanut terveestä ihmisestä yliotteen. Mutta niin moni pystyy sen yliotteen tainnuttamaan, joten se on mahdollista myös sinulle.
"Voi kun tästä paranisi vaan yksinkertaisesti unohtamalla koko asian, muuttumalla NORMAALIKSI sormia napsauttamalla!"
Niin, jos se olisi niin helppoa, ei ongelmia olisikaan. Ymmärrän oikein hyvin, että koet, että sinua seurataan ja että kannat tavallaan "titteliä" anorektikko. Sinua ei välttämättä seurata laisinkaan. Mutta paranemisen voit "piilottaa" niin, että syöt alkuun yksin ainakin osan ravinnostasi, jolloin yrität sopeuttaa ruokailuasi terveen malliin. Yritä ajatella, että sinä olet itsellesi rakkain ihminen, jolla on siten oikeus rakastaa itseään, pitää itseään hyvänä, helliä, suoda nautintoja myös syöden. Yritä kuunnella omaatuntoasi, sisintäsi, joka tahtoo sinun parastasi. Omatuntosi tukee sinun pyrkimystäsi terveyteen. Omatuntosi sanoo myös, että et saavuta onnellisuutta aliravittuna, sairaana, sillä kukapa tahtoisi itselleen sairautta elämänkumppaniksi, ei kukaan. Sairasminä sitä suosii, mutta yritä tyrmätä se mielestäsi sivuun, vaijentaa sen tahto, koska sairasminäsi ei ajattele sinun parasta.
Jos kirjoitat itsellesi muistilapun, jossa toteat esim., että "minä rakastan itseäni, minulla on oikeus olla terve ja onnellinen, sekä nauttia elämästäni, joka on ainutkertainen". Meidän suurimpia etuoikeuksia on rakastaa itseämme ja pitää hyvää huolta itsestämme. Elämä on kehomme ulkopuolella, josta hyvin voivan kehomme kautta voimme vapaasti nauttia ja tuottaa mielihyvää niin itsellemme kuin muillekin.
Toivon sinulle voimaa ja rohkeutta rakastaa itseäsi ja rakkauden voimalla voittaa sairasminä, joka ei kuulu sinun kehoosi, ei mieleesi. Toivon hyvinvointia niin mielellesi kuin kehollesikin tälle uudelle alkaneelle vuodelle ja siitä eteenpäin!