Odotan rv20. Alku raskauden pahoinvointi oli jatkuvaa, jatkui viikolle 16 voimakkaana ja tähän päivään asti joka toinen päivä vaihdellen. Huonosti saa syötyä joka tapauksessa. Olen kokeillut kyllä viileät ruoat, lyhyet välit, pitkät välit, smoothiet jne jne jne...
Olen käynyt töissä koko ajan, nyt kuitenkin 4 viikkoa sitten jäin työttömäksi. Olen hakenut töitä jatkuvalla syötöllä siitä päivästä saakka, sain työttömyydestä kuulla. Mistään ei mitään.
Käyn päivittäin pihalla, kävelen paljon, en jää kotiin. Nyt yritän hakea toimeentulotukea ja olen ihan pihalla kaikesta kun ei ikinä ole tarvinnut hakea tukia näiden 25 elin vuoteni aikana.
Olen ihan voimaton. En jaksa edes yrittää laittaa ruokaa kun kaikkia tulee ulos, en jaksa hakea töitä kun niitä ei näköjään kuitenkaans saa ja kelaan ja työkkäriin sun muualle pitää viedä 'hirveä kasa' lappuja. Ainoa asia mihin pakotan itseni on käydä ulkona joka päivä kävelyillä. Ja tietty hoidan kelan puolta ja työnhakua, mutta se tuntuu erittäin raskaalta.
Olen aina ollut elämässäni positiivisella asenteella, tämä 'kurjuudessa' myllääminen. Olen ihan poikki ja pahaolo ei vain hellitä. Vauvalla kuitenkin kaikki hyvin, arvoni suht hyvät, eli hätää ei ole. Paino vain ei nouse mutta se on lähinnä pahoinvoinnista tullut oire eikä paino ainakaan laske niin kaikki ok. Toivoisin vain että joku sanoisi, että tämä menee ohi ja tietäisi ihan oikeasti mistä puhuisi. En ole ikinä ollut näin ryytynyt ja pihalla omasta itsestäni.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!!
Olen rv 13 6 ja pahoinvointi ja oksentelu vaan jatkuu.Toisina päivinä olo suht oko ja pystyy syömäänkin kunnolla,pizza on maistunut.Sitten on päiviä jolloin vaan oksentelen ja makaan sängyssä ja nesteetkään ei pysy sissällä.Olo kanssa aikas epätoivoinen välillä ja mietin loppuuko tää koskaan.Minulla 3 vuotias tytär ja en hänenkään kanssa jaksa leikkiä.Telsussa pyörii ohjelmat.Isänsä hoitaa toki silloin kun on töistä kotona.
Tyttärestäni oksensin kanssa rv 15 suunnilleen.Silloin oksentelu oli voimakkaampaa ja useita viikkoja jolloin mikään ei pysynyt sisällä.Olin 5 pväää sairaalassa tiputuksessakin ja 2 kk saikkarilla.Laihduin 5 kg.Nyt olen onnex hoitovapaalla,töihin en jaksais mennä millään,Tammikuussa kyllä pitäisi sinne mennä.Saas nähä onko olo yhtään parempi silloin.
Ymmärrän kyllä sun epätoivosi,välillä tuntuu ettei tää olotila ole mitään elämää ja tuntuu ettei millään jaksa.Mutta täytyy vaan ajatella mikä on lopputulos vaikka ei sekään aina taida auttaa. ; )
En osaa sanoa milloin toi loppuu ,se niin yksilöllistä.Olen kuullut raskauksista joilla oksentellut raskauden viime hetkiin astikin,mutta eiköhän se harvinasita.Toivottavasti se ei koske meitä.
Sä olet kumminkin jaksanut olla töissä ja nyt jaksanut etsiä töitä,joten ei siis niin heikossa kunnossa kuiteskaan.Mutta parempia oloja sulle!! ja toivottavasti löydät töitäkin..raskaus varmaan on nyt suurena esteenä,valitettavasti!!
menee joskus ohi,mutta toivon että menee. En usko että elämä jatkuu samanlaisena läpi elämän.
Jäin miettimään,että jos odotat niin täytyykö sinun edes nyt etsiä töitä? Jäisit kuitenkin hetken päästä äitiyslomalle.
Itsellä on vähän samanlainen tilanne siinä mielessä että olen itsekin ihan voimaton tällä hetkellä. Rv 28 2 on menossa ja isäni kuoli yllättäen n. reilu kuukausi sitten. Kaikki surevat häntä ja jouduin setvimään isän asioita,koska kaikki muut perheestä lamaantuivat eivätkä osanneet tehdä mitään. Itsellä ei onneksi ole ollut pahoinvointia ja arvot ovat olleet kohdallaan. Lapsen isällä on omia huolia jonka takia hän ei ole nyt odotuksessa mukana. Tuntuu että yritän räpiköidä tässä kaikessa yksin. Tuntuu myös ettei mitään jaksa. Kukaan ei ilakoi lapsesta,tuntuu että kannan vaan isoa mahaa ja se on siinä. Ymmärrän perheeni surun ja surua on itselläkin.
Yritetään vaan jaksaa. Eiköhän se elämä joskus helpota! Itse yritän nyt kovasti tästä kaikesta huolimatta nauttia odotuksesta. Kyllä tämä kaikki sitten joskus palkitaan,kun saadaan lapsemme tähän maailmaan.