Esim. jos on masentunu. Jos satut olemaan kaunis tai jotain niin kyllä niitä avun tarjoajia ja säälijiä riittää pilvin pimein. Jos oot "ruma" niin sua kohdellaan ku jotain vitun luuseria ja oot vitun säälittävä ja voisit vaikka ampua ittes ja kukaan ei pahemmin välitä.
Ootteko huomannu että ulkonäöllä on merkitystä avun saamisessa?
sfhjksdf
20648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Samoin paremman näköiset ihmiset löytävät helpommin seurustelukumppaneita ja niin edelleen. Samaa käytöstä näkee lintujen ja lukemattomien monien muiden eläinten pariutumisessa ja laumahierarkiassa.
Tarkoitatko, että ihmisten pitäisi ottaa moraalissaan ja välittämisessään mallia siitä, miltä lintujen sun muiden elukoiden käyttäytyminen näyttää?
Ei. Tarkoitan että ihmiset ovat eläimiä ja siksi toimivat kuten eläimet.
Luokittelevatko eläimet itsensä eläimiksi pohtiakseen, selittääkseen ja perustellakseen jotain toimintaansa?
Joo.
Alkaisit ennemmin ajatella.
...Ihmisyyden lukitseminen johonkin biologiseen luokitukseen ei edusta (kovin syvää) ajattelua. Biologinen luokitus on ihmisyydestä ja ihmisistä itsestään lähtevä ajatus. Ei toisinpäin.
Sen takia että biologinen luokitus on ihmisestä lähtevä ajatus tarkoittaa ettei mitään voi luokitella? Kerro miksi ihmiset eivät ole eläimiä kuten ilmeisesti yrität väittää.
Nääh, ajattelin että yrität itse väittää muodikkaasti biologista ihmiskuvaa... Tietysti ihmisen voi luokitella biologisesti, niin kuin monin muinkin tavoin. Ja onkin hyvä ymmärtää monien eri näkökulmien kautta, muuten jää yleensä kuva aika yksipuoliseksi eikä seuraa hyvää.
luulisi, että se on toisin päin. jos oot kaunis, jaksat pitää huolta terveydestäsi ja puhtaudestasi, etkä siis voi olla kovin pahasti hunningolla, jos sulla viiraa päässä, se näkyy myös naamasta. on ihmisiä, jotka välittää, näkee toisen pahan olon näytti tämä miltä tahansa, on kateellisia ihmisiä ja sellaisia, joilla ei vain ole silmää tällaisille asioille tai sitten eivät välitä.
mistä olet hakenut apua ja miten? kun luin viestisi otsikon, tuli mieleen yksi vanha valokuva itsestäni, kun olin nuorempana masentunut. muistan sen päivän jotenkuten ja olin mielestäni siisti ja ihan ok:n näköinen. aika pinnallista, mutta olin räjähtänyt peikko enkä sanoisi näin kenestäkään kuin itsestäni, kun tiedän mitä sen epämääräisen hymyn takana oikein oli. vieraan silmissä olin varmaan huolimaton tai helvetin epämiellyttävä. muutama vuosi myöhemmin masennuin uudestaan ja muutuin aika neuroottiseksi ulkonäköni kanssa, ei musta olisi nähnyt miten syvällä paskassa ryven, kun olin aina puhdas ja laittaantunut ja näytin suht terveeltä. molemmilla kerroilla ihmiset karsasti mua syystä tai toisesta, lopulta keitti yli oman olon kanssa ja hakeuduin hoitoon. molemmilla kerroilla myös sain hoitoa, enemmän kuin olin luullut saavani.
mene koulusi terkkarille/työterveyteen/terveyskeskukseen tai soita neuvoja kriisipuhelimesta, kerro asiasi niin hyvin kuin osaat ja ihan rohkeasti, niin pääset psykiatrille tai juttelemaan hoitajan kanssa. saat apua. äläkä mieti sitä saatko sääliä vai pidetäänkö sua luuserina.
Että siis juurikin kavereiden ja muiden läheisten reaktioissa on eroja. Itse siis olen kaunis (tiedän sen itsekin ja se ei kyllä ees kauheesti kiinnosta) ja olen huomannut että saan apua ja sääliä yms tosi helposti kaikkialta mutta sitten olen huomannut että on myös niitä joiden on tosi vaikea saada apua ja jotka valittaa että kukaan ei välitä ja ketään ei kiinnosta ja sama kuolla! Ei se riitä että jostain lääkäristä saa apua jos ei ole niitä ystäviä jotka jaksaa välittää.
ei riitä. aloituksestas vaan sain sellaisen kuvan, ettet ole saanut apua mistään mistä sitä olet hakenut, mutta tajusin väärin. oon ihan samaa mieltä, ettei lekurit ja muut paljoa auta kun ei ole ystäviä, ja oon kokenut sen itse muutaman kerran. muttei ulkonäöllä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko ympärillä välittäviä ystäviä, siis jos ne ystävät ovat aitoja. ja jos sua häiritsee, ettei joku kenellä näet olevan paha olla, saa apua, mikset itse ole ystävä hänelle?
On totta, että hyvännäköinen saa enemmän huomiota osakseen, oli kyse sitten treffeistä tai avunpyynnöistä. Pakko kuitenkin todeta, että kun sairastuu todella pahaan masennukseen, ei ulkonäöllä ole paljon merkitystä. Treffi kutsuja tulee kyllä edelleenkin, mutta kyllä se mielenkiinto hiipuu kun tää pahaolo ei voi muuta kun näkyä. Todelliset ystävät ovat toki läsnä, mutta niin he olisivat varmasti silloinkin vaikka ulkonäkö olisi mikä tahansa! Kaikki ne "ulkonäön" myötä tulleet "ystävät" ja tuttavat ovat kyllä kummasti kaikonneet kun ei tälläinen pahaolo ketään luokseen vedä.
Ei ulkonäkö ainakaan minun avunsaantiin vaikuttanut, etteikö olisi päässyt psykologille tai lääkärille. Tosin, ei mulle ole koskaan tullut treffipyyntöjä keneltäkään ja silloin kun itse olen joskus kysynyt niin on tullut sen verran ikävää palautetta etten enää voisikaan kysyä vaikka kuinka olisin kiinnostunut. Jos olen ruma enkä kelpaa niin sitten olen, olkoon. :(
Oman siskonikin puolelta tullut sellaista kohtelua, että tuo väitteesi on kyllä ihan huomattavissa. Hän on muun muassa sanonut minulle (BMI jotain melkeen 30) että olisi mielummin kuollut kuin läski. Että silleen. Rupesin välittömästi miettimään mahdollisia tapoja tappaa itseni. Ehkä se sitten pitäisi.
Jos jonkun sietäisi miettiä itsensä lopettamista, niin niiden, jotka rakentavat puheillaan ja käyttäytymisellään yhteistä todellisuutta, jossa kaikki on pinnallisuuksien varassa ja elämää syvemmältä kokevia, kärsiviä ihmisiä kehotetaan (enemmän ja vähemmän epäsuorasti) kuolemaan.
Yleensäkin ihmisten olisi hyvä huomata myös se, että joku tietty ajattelutapa (esim. "kauniit on hyviä ihmisiä, ei-kauniit huonoja") alkaa toteutua siinä ja silloin, kun sitä toistellaan ja kun siihen uskotaan. Totuus ihmisistä ja elämästä ei ole vain "tuolla ulkona", vaan me itse kukin rakennamme sen. Koko ajan...
Ulkonäkö ei saa olla este hoitoon pääsemiseen. Muutenkin ulkonäkö on enemmän silmän lumetta, kuin kertoisi mitään ihmisestä itsestään. Sisäinen kauneus, jos tässä yhteydessä sen voi todeta, on tärkeintä, sen merkitys ihmissuhteissa nousee hyvin pian tärkeämmäksi. Sisäinen kauneus ja hyvinvointi on voimavara, sitä kannattaa tavoitella ja vaalia, se kannattelee elämässä.
Silmät on sielun peili. Katse kertoo eniten, voitko henkisesti hyvin vai huonosti.
Tämän ajan vitsaus on ulkoinen hyvinvointi, eli miltä "kuoremme" näyttää ulospäin. Mutta mitä se kertoo siitä, miten kauniita ja hyviä olemme sisäisesti, ei kerro muuta kuin katseen perusteella, ja kaikkihan eivät sitä osaa tulkita alkuunkaan. Niin kauan kuin haetaan hyväksyntää ulkoisen minämme perusteella, ollaan harhatiellä, se on pintaa, materialismia, epäaitoa, se ei kaunista sisintämme, koska emme sitä hoida, siihen ei panosta.
Niinpä toivoisin, että yrittäisitte keskittyä elämäänne niin, että unohdatte ulkonäön, vaatteet, kilot ym. Sulkekaa silmänne, kuunnelkaa esim. jotain kaunista musiikkia, yrittäkää antaa ajatusten mennä mielikuvituksen siivin, haaveet, unelmat, ne on luvallisia meille kaikille, ajatella, mitä hyvää minulla on. Niitä ei voi mikään meiltä riistää pois. Elämässä on oltava positiivisia tavoitteita, vaikka ne tuntuisivat toivottomilta. Niin itsekin luulin, silti en luopunut niistä, ne oli alitajunnassani aina mukana. Unelmat voi toteutua, ja paljon on omista aikanaan saavuttamattoman tuntuisista unelmista toteutunut. Tärkeintä kuitenkin on, että saa sisäisen tasapainon, rauhan. Sekin on saavutettavissa. Aikamme on hektinen, on totuttu, että kaikki on saatava mahdollisimman pian. Hyvää ei koskaan odota liian kauan, se tulee aikanaan.
Uskokaa, että jokaisen elämään on tarkoitettu hyvyys. Tie sitä kohti voi olla kuoppainen, mutkainen ja mäkinen, mutta se on saavutettavissa ja sen kohtaa, kun sen aika on, ja annamme sille mahdollisuuden.
Toivon armollisuutta elämäänne, ilon säteitä, sillä niitä on, kun antaa sille mahdollisuuden. Ei niin epätoivoista elämää olekaan, etteikö siihen sisälly kiitollisuutta, iloa ja tarkoitusta. Jos otatte ajatustenne vertauskohteeksi kehitysmaiden lapset, joilta puuttuu kaikki materialismi, mukavuudet, viihteet ym., siellä on onnellisia ja iloisia lapsia, nuoria. Heitä ei kahlitse turhat odotukset, he ovat kiitollisia jokaisesta päivästä, että saavat jotain syötävää, jotta jaksaa jopa lapsesta lähtien tehdä myös työtä perheenkin elannon eteen. He osaavat olla iloisia vähästä, se on heidän henkinen voimavaransa. Siis asenteistamme on elämän ilo ja nautinto kiinni, asenteet ei maksa rahana mitään, mutta se edellyttää matkaa sisimpään, mikä on minun henkinen minä, olenko sen ulkoistanut materialismiin unohtaen sen hoivaamisen rakkaudella ja armolla. Toivotan kaikkea hyvää teille! Jos matka omaan itseen tuntuu mahdottomalta, hakekaa apua!
Mitäs jos on myös sisältä ne unelmat ja mielekkyydet kuolleet, "rumaa" hävitystä enää jäljellä sielläkin; tyhjyyttä ja umpikujaa, vankilaa? Mistä sen "asenteen" silloin saa, kehitysmaistako?
Avut haettu kauan sitten, itseä tutkittu ja mielikuvitusta pyritty ruokkimaan. Toimikin aikansa, kai. Nyt ei toimi enää...
"Ei niin epätoivoista elämää olekaan, etteikö siihen sisälly kiitollisuutta, iloa ja tarkoitusta. "
Alan olla tätä elämää, omaa ja ympärillä olevien, katsellessa koko ajan yhä enemmän eri mieltä tuosta. Mukavan tasaisesti ja oikeudenmukaisesti käyvät ilon, merkityksen ja rakkauden lahjat ainakin. Kyllä joku varmaan täysin kokonaan ilmankin jää. Ei niin julmaa osaa olekaan, etteikö sekin todella jonkun onnettoman oma olisi.