Lukekaa ja vastatkaa!!

kysymys--

Eli tarvitsen kipeästi neuvoja!
"Näen" siis auroja, mutta en samalla tavalla kuin muut. Kaikki muut kertovat näkevänsä niitä silmillään. He saattavat esimerkiksi nähdä kellertävän kehän jonkun ihmisen ympärillä.
Minä taas "tunnen" auran ensiksi, ja sen jälkeen muunnan sen mielessäni esimerkiksi väriksi, jolloin sitä on helpompi kuvailla muille. En siis varsinaisesti näe auroja, vaan tunnen ne. Tunnen myös muiden ihmisten tunteet, tiedän jos joku tuijottaa minua selkäni takana jne. Aistin kaiken maailman energioita, ja miellän ne sitten jonkunlaisiksi väreiksi tai vaikkapa juoviksi, säteilyksi, "usvan kaltaiseksi" tms, jotta niitä olisi helpompi käsitellä mielessä ja kuvailla muille ihmisille.
Olenko ainoa, joka "tuntee" aurat niiden näkemisen sijaan, ja onko se normaalia?

3

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eqawdgfqegf

      fantasiaan taipuvainen persoona.
      Juttele lekurille niin ehkä harvasi saadaan kuriin

    • tunteet ja

      En itse näe auraa,mut tunnen kyllä ainakin joskus tapahtumia etukäteen.En ole olleskaan peloissani vaik onkin tunteita sattumien edellä.Älä sinäkään oo.

    • Brina

      Kaikki - toistaiseksi vielä paranormaaliksi kyvyiksi oletetut - kyvyt ovat yksilöllisiä aivan samalla tavalla kuin normaalitkin kyvyt. Sinä olet yksinkertaisesti herkkä tuntemaan ihmisten värähtelyt. Toinen näkee ne samat väreinä eli ns. aurana.
      Siis ilmiö on normaalia ja uskonpa, että yleisempääkin kuin aurojen näkeminen. Ihmiset eivät monestikaan pidä sitä minään 'kykynä', vaikka tiedostavatkin ''aavistavansa'' helposti toisten ihmisten tuntemuksia ja ajatuksiakin pitäen sitä vain oman vilkaan mielikuvituksensa syynä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4320
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2171
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      555
      1711
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1425
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1078
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      878
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      874
    Aihe