9kk ikäinen vauva ei osaa vielä ryömiä

Pitäisikö olla huolestunut, kun 9kk ikäinen poikani ei osaa vielä ryömiä, ei kontata, ei istua? Poika osaa kyllä pyöriä hyvin nopeasti mahallaan ollessaan napansa ympäri. Harvakseltaan kääntyy selältä mahalle ja mahalta selälle. Tuntuu, että kaikki ikätoverit jo osaavat suurinpiirtein kävellä.
71081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei minusta. Neuvola kyllä huolehtii huolehtimisen, jos siihen on syytä. :) Meidän poika oppi viikossa ryömimään, konttaamaan, nousi pystyyn ja käveli tukea vasten. Joten se kaikki saattaa tulla kertarysäyksellä!

Äänestä

Samaa mieltä kuin edellinen. Meillä lapsi oppi 8 kk:n iässä yhden päivän aikana kääntymään mahalta selälleen ja toisin päin, istumaan ja konttaamaan. Ryömiminen jäi meillä kokonaan välistä. Kysy ihmessä neuvolasta jos saisitte lähetteen fysioterapiaan. Täällä Helsingissä ainakin irtosi helposti. Tiedän, että monet vanhemmat suhtautuvat tosi nahkeasti fysioterapiaan, mutta itse ajattelen pikemminkin, että tuskin siitä ainakaan mitään haittaa lapselle on. Minusta aianakin tuntui, että lapsikin oli jo turhautunut kun ei vaan päässyt millään liikkeelle vaikka halu oli kova. Fysioterapeutilta saamamme jumppa- ym. ohjeet auttoivat muutamassa päivässä lasta hoksaamaan liikkumisen jujun. Mutta huoleen ei siis ole syytä!

Äänestä
  • Millaisia jumppavinkkejä fysioterapeutti antaa, niin voisin itse jo harjoitella niitä vauvan kanssa?

    Äänestä

  • Emmi29v kirjoitti:

    Millaisia jumppavinkkejä fysioterapeutti antaa, niin voisin itse jo harjoitella niitä vauvan kanssa?

    No näin kirjallisesti on aika vaikeaa alkaa jumppaliikkeitä kuvailemaan... Ja muutenkin riippuu varmaan aika paljon kunkin lapsen kehityksestä ja "ongelmakohdista". Meillä esimerkiksi kääntymisen esteenä oli todennäköisesti yliliikkuva selkä mikä ilmeni siten, että vauva viihtyi pelkästään mahallaan, suurimman osan ajasta vahvassa etukäsinojassa jo hyvin nuoresta pitäen. Vauva ei siis kokenut motivoivaksi kääntymistä ylipäätään kun ei viihtynyt selällään. Tämä puolestaan viivästytti ryömimisen/konttaamisen opettelua kun keskivartalon lihakset olivat vielä yli puolivuotaanakin kadoksissa. Fyssarin vinkit olivat siis lähinnä tuohon yliliikkuvaan selkään auttavia. Teillä ne voivat olla jotain ihan muita. Ei se varmaan päivistä tai viikoista ole kiinni, voit varmasti odottaa sinne vastaanotolle asti lapsesi kanssa!

    Äänestä

  • samaamieltä kirjoitti:

    mietin samaa kunnes poika lähti yks kaks konttaamaan , eli ei ryöminyt ollenkaan! eli oppi sen 9kk 1vko iässä ja nyt on siis 9,5kk =) muutaman päivän nous konttaus asentoon ja hytkytti itteesä ja sit vaan lähti! ja voin kertoa että on jokapaikassa räpläämässä ;)

    Kiitos hyvästä vastauksesta. Vaikka et varsinaisesti mitään ohjetta antanut, niin tuo oli silti mielenkiintoinen tieto. :)

    Äänestä

  • meillä. kirjoitti:

    mietin samaa kunnes poika lähti yks kaks konttaamaan , eli ei ryöminyt ollenkaan! eli oppi sen 9kk 1vko iässä ja nyt on siis 9,5kk =) muutaman päivän nous konttaus asentoon ja hytkytti itteesä ja sit vaan lähti! ja voin kertoa että on jokapaikassa räpläämässä ;)

    Meillä aikanaan esikoinen ryömi, mutta jätti konttausvaiheen väliin. Meni sellaista karhukävelyä ja siitä sitten oppi kävelemään. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Emmi29v kirjoitti:

Pitäisikö olla huolestunut, kun 9kk ikäinen poikani ei osaa vielä ryömiä, ei kontata, ei istua? Poika osaa kyllä pyöriä hyvin nopeasti mahallaan ollessaan napansa ympäri. Harvakseltaan kääntyy selältä mahalle ja mahalta selälle. Tuntuu, että kaikki ikätoverit jo osaavat suurinpiirtein kävellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu