Juna jumissa - matkustajat värjöttelivät jäätävissä vaunuissa
Julkaistu: 29.11.2010 21:15
Matkustajat palelivat yli kaksi tuntia hyisissä ja pimeissä vaunuissa Pohjois-Pohjanmaalle jämähtäneessä IC-junassa. Juna jäi jumiin noin 20 asteen pakkaseen, kun jännite katosi ajolangoista eli radan yllä olevista sähkönjohtimista.
Sähköt katkesivat hieman kahdeksan jälkeen maanantai-iltana Oulaisten ja Vihannin välisellä rataosuudella. Paikalle hälytetty dieselveturi pääsi lopulta vartin yli yhdeksän työntämään kahdeksanvaunuista junaa eteenpäin.
- Itse tulin juuri syömään. Meidän vaunustamme ovat jo valotkin sammuneet, matkustajana oleva nainen kertoi IS:lle junasta tunti sähkökatkon jälkeen
- Vaunussa oleva ihmiset ovat hyvin hiljaisia, mutta rauhallisia.
Veturi työnsi junaa pienen matkan pohjoiseen päin, kunnes se tuli kaksisuuntaiselle rataosuudelle. Sen jälkeen etelästä paikalle tullut veturi pääsi ohittamaan junan ja siirtymään sen etupuolelle. Työntäminen on huomattavasti hitaampaa kuin vetäminen.
Junaa siirrettiin pohjoiseen päin osuudelle, jossa ajolangoissa oli virtaa. Yli kahden tunnin kylmyyden ja pimeyden jälkeen vaunuihin saatiin lämmitys ja valot, ja Helsingistä tullut juna pääsi jatkamaan matkaa Rovaniemeä kohti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.