Kun rakas ihminen kuolee tai lemmikki menehtyy.
Onnellinen ihminen ei tunne surua. Onnellinen ihminen ei huolehdi turhaan. Onnellinen ihminen ei koskaan anna hymyn hyytyä. Onnellinen ihminen keksii aina jotain hauskaa ja piristävää. Onnellinen ihminen ei ole sitä miltä näyttää.
Miksi niitä ihmisiä, jotka näyttävät surunsa muille pidetään huomion kipeinä. Kukaan, joka on oikeasti surullinen ei pysty hymyilemään vain siksi, etteivät muut halua nähdä surullista naamaa. On niitäkin jotka siihen pystyvät ja unohtavat surunsa hetkeksi, mutta entä sitten kun suru tulee silloin kun on ihan yksin?
Surullinen ihminen tarvitsee tukea muilta ihmisiltä. Ei surkuttelua, rauhaan jättämistä ja voivottelua. Kun menettää jonkun, jää tyhjän päälle. Ihminen tuntee jääneensä yksin. Silloin yksin jättäminen on pahinta, mitä voi olla ja vaikeuttaa surun yli pääsemisestä.
Kun menettää toisen tai molemmat vanhempansa nuorena, on vaikeaa seurata kavereiden elämää, kun muut touhuavat vanhempiensa kanssa. Vaikeaa se on myös vanhemmallakin iällä, mutta se on helpompi hyväksyä.
Vai onko näin?
Onnellinen ihminen ei tunne surua. Onnellinen ihminen ei huolehdi turhaan. Onnellinen ihminen ei koskaan anna hymyn hyytyä. Onnellinen ihminen keksii aina jotain hauskaa ja piristävää. Onnellinen ihminen ei ole sitä miltä näyttää.
Miksi niitä ihmisiä, jotka näyttävät surunsa muille pidetään huomion kipeinä. Kukaan, joka on oikeasti surullinen ei pysty hymyilemään vain siksi, etteivät muut halua nähdä surullista naamaa. On niitäkin jotka siihen pystyvät ja unohtavat surunsa hetkeksi, mutta entä sitten kun suru tulee silloin kun on ihan yksin?
Surullinen ihminen tarvitsee tukea muilta ihmisiltä. Ei surkuttelua, rauhaan jättämistä ja voivottelua. Kun menettää jonkun, jää tyhjän päälle. Ihminen tuntee jääneensä yksin. Silloin yksin jättäminen on pahinta, mitä voi olla ja vaikeuttaa surun yli pääsemisestä.
Kun menettää toisen tai molemmat vanhempansa nuorena, on vaikeaa seurata kavereiden elämää, kun muut touhuavat vanhempiensa kanssa. Vaikeaa se on myös vanhemmallakin iällä, mutta se on helpompi hyväksyä.
Vai onko näin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
läheisen ihmisen menetys voi olla yhtä vaikeaa ihan aikuiselle ihmiselle. Ehkä surun kokeminen on erilaista kuin lapsella joka kokee menettävänsä myös perusturvallisuuden tunteen mitä luultavammin. Äidin kuolema oli minulle ainakin kova paikka. Täytyy kuitenkin uskaltaa surra ja tunteet pitäisi saada näyttää, vaikka joskus
tuntuu siltä tosiaankin että ihmiset haluaisivat vain iloisten ihmisten seuraa. Näin ainakin hyvät ystävät punnitaan. Ei surua voi estää, eikä saa. Sen läpi on vain pakko joskus mennä.
on sitä että olet oma itsesi, tunnet ja näytät tunteesi ja mitä todella olet.
Tasapainoisella ihmisellä ei ole peittävää sermiä.
Olet vihainen, itket, naurat ja kujeilet. Se näkyy sinusta että elät sen elämäsi ja olet sinut sen kanssa.
Elämä on lyhyt. Itketään, nauretaan, ollaan sopivasti myös ärräpää tuulella,
mutta eletään se. Tunnetaan se myös...
Surraan silloin kun pahalta tuntuu tai ikävöidään. Käydään läpi ne asiat jotka elämässä on vaikeita.
Muistetaan se että meillä jokaisella on oikeus surra ja myös se että meillä on suomi sisu jolla noustaan myös.