Olen huomannut, että ihmisen ikä vaikuttaa narsismin määrään.
Kun annat uuden lelun lapselle, hän ei usein edes sano kiitos, vaan jättää sinut yksin ja lähtee innoissaan leikkimään lahjallaan. Jos sitten pyydät pientä palvelusta tuolta samalta lapselta, niin hän ei tunne mitään kiitollisuutta ja sen mukanaan tuomaa auttamishalua, vaikka annoit hänelle juuri jotain. Vaan hän haluaa vaan viettää aikaa tuon uuden lelunsa kanssa.
Vastaavasti eläkeläisvanhus odottaa, että kaikki lapset käyvät säännöllisesti katsomassa ja auttamassa häntä. Tarpeen vaatiessa valittaa kipujaan ja surkeuttaan. Kun sitten taas kerrran menet myötätunnosta vierailemaan hänen luonaan, niin jonkun TVn saippuasarjan katsominen onkin vanhukselle tärkeämpää kuin viettää aikaa sinun kanssasi. Jos viivyt vierailullasi enemmän kuin päivän, niin vanhus alkaa jo menettämään mielenkiintonsa ja kyllästymään sinuun.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä halusitkaan sanoa? Esimerkeilläsi ei ole mitään tekemistä patologisen luonnehäiriönarsismin kanssa. Nuo asiat mitä kuvasit, ovat ihan normisettiä, tiettyyn elämänvaiheeseen kuuluvia juttuja.
Tarkoitin sitä, että jos tuollaisia kuvailemiani piirteitä olisi 18-65 vuotiaalla, niin häntä pidettäisiin äärimmäisen narsistisena tyyppinä. Mutta varmaan lapsella tunneäly ei ole vielä kehittynyt ja vastaavasti moni vanhus on sitä jo alkanut menettää.