Kirjoitan tänne, koska käsityskyky alkaa loppua. Arvostaisin mielipiteitä, kommentteja.
Ehkä niiden kautta ymmärtäisin jotain.
Eli viitisen vuotta sitten tutustuin naiseen. ihastuin, rakastuin. Asuimme eripuolilla Suomea, soittelimme, Skypetimme kokolailla jatkuvasti. Tapasimme aina, kun se oli mahdollista. Olin todella onnellinen.
Tähän väliin on syytä mainita, että molemmilla on omia lapsia.
Kului siis 1.5 vuotta, päätös yhteisestä elämästä tehtiin jo aikaisemmin. Silloin kuitenkin muutimme yhteen, paikkakunnalle, joka oli molemmille vieras. kolmekuukautta meni söpöillessä, sitten alkoi sota. Oli silti myös hyviä hetkiä, taistelut liittyivät yleensä lapsiin. Asuimme yhdessä vuoden, tänä aikana nainen teki lähtöä seitsemän kertaa, lopulta en enää jaksanut sanoa ei. Tässä kohtaa hänen ja tyttäreni välit olivat erittäin huonot.
Jatkoimme yhdessä oloa, myöskin eriosoitteissa. Oli hyviä hetkiä, oli riitoja. Kuitenkin tuntui, että asiat junnasivat paikallaan. Tietyistä asioista ei enää voinut puhua. No tämä johti siihen, että lopulta hän pyysi minua poistumaan elämästään, tämä vaihe kesti noin 1.5 vuotta.
Nyt tästä kaikesta on kulunut suunnilleen vuosi. Molemmilla on ymmärtääkseni uudet suhteet, itse asun avoliitossa. Olemme pitäneet yhteyttä toisiimme molemmin puolin, joskus tiheämmin, joskus harvemmin. kolme kertaa on koitettu jonkinlaista uudelleen lämmittelyä. Osa ihan avoimesti, osa nykykumppanien seläntakana. Sanoisin, että 2 tuntia samassa paikassa ja ihan mitä vain voi tapahtua.
Molemmilla on tunteita toista kohtaan, tämä on molemminpuolin ilmaistu.
Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? En todellakaan halua viettää loppuikääni näin.
Nykyiseni tietää tilanteen, en halua valehdella hänelle. Vaikka tajuan totuuden satuttavan.
Homoksi kääntyminen ja munkkiluostariin muutto ei varsinaisesti ole vaihtoehto.
Ehkä niiden kautta ymmärtäisin jotain.
Eli viitisen vuotta sitten tutustuin naiseen. ihastuin, rakastuin. Asuimme eripuolilla Suomea, soittelimme, Skypetimme kokolailla jatkuvasti. Tapasimme aina, kun se oli mahdollista. Olin todella onnellinen.
Tähän väliin on syytä mainita, että molemmilla on omia lapsia.
Kului siis 1.5 vuotta, päätös yhteisestä elämästä tehtiin jo aikaisemmin. Silloin kuitenkin muutimme yhteen, paikkakunnalle, joka oli molemmille vieras. kolmekuukautta meni söpöillessä, sitten alkoi sota. Oli silti myös hyviä hetkiä, taistelut liittyivät yleensä lapsiin. Asuimme yhdessä vuoden, tänä aikana nainen teki lähtöä seitsemän kertaa, lopulta en enää jaksanut sanoa ei. Tässä kohtaa hänen ja tyttäreni välit olivat erittäin huonot.
Jatkoimme yhdessä oloa, myöskin eriosoitteissa. Oli hyviä hetkiä, oli riitoja. Kuitenkin tuntui, että asiat junnasivat paikallaan. Tietyistä asioista ei enää voinut puhua. No tämä johti siihen, että lopulta hän pyysi minua poistumaan elämästään, tämä vaihe kesti noin 1.5 vuotta.
Nyt tästä kaikesta on kulunut suunnilleen vuosi. Molemmilla on ymmärtääkseni uudet suhteet, itse asun avoliitossa. Olemme pitäneet yhteyttä toisiimme molemmin puolin, joskus tiheämmin, joskus harvemmin. kolme kertaa on koitettu jonkinlaista uudelleen lämmittelyä. Osa ihan avoimesti, osa nykykumppanien seläntakana. Sanoisin, että 2 tuntia samassa paikassa ja ihan mitä vain voi tapahtua.
Molemmilla on tunteita toista kohtaan, tämä on molemminpuolin ilmaistu.
Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? En todellakaan halua viettää loppuikääni näin.
Nykyiseni tietää tilanteen, en halua valehdella hänelle. Vaikka tajuan totuuden satuttavan.
Homoksi kääntyminen ja munkkiluostariin muutto ei varsinaisesti ole vaihtoehto.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.