Työn puolesta ainut mahdollisuus vuodessa pitää lomaa on maaliskuun puolesta välistä toukokuun loppuun ja mieli tekisi kovasti lähteä ulkomaille. Selailin googlen avustuksella parasta lomakohdetta tuohon aikaan ja moni kehui Egyptin ilmastoa parhaaksi huhtikuun hujakoilla, mutta Egypti ei jaksaisi innostaa, joten osaatteko neuvoa, opastaa ja kertoa parhaan kohteen ilmaston puolesta? Mielellään myös lukisin mahdollisia kokemuksianne ehdottamastanne maasta, eli onko hirveä turistirysä, minkälaiset hinnat ruualle ja juomalle, siisteys yms.
Itsehän olen niitä ihmisiä, jotka rakastavat aurinkoa, kuumaa ja rannalla kylmät juotavat lähellä lokoilua, eli 20 astetta ja satunnaisesti aurinko kirkkaalta taivaalta -meininki ei riitä.
Miten esim. Thaimaa, Intia, Malesia ja muut Aasian maat? Afrikkaan vai ehkä Amerikkaan?
Kiitos todella paljon.
Paras kohde huhti-toukokuulle?
11
7187
Vastaukset
- Kreetalle
Haluan suositella ehdottamasti Kreetan saarta. Paras aika matkustaa Kreetalle on sesonkiajan ulkopuolella eli juuri alku kesästä huhti-toukokuussa. Tuohon aikaan Kreetalla ei ole liian kuuma, mutta lämpöä ja aurinkoa kuitenkin riittää ja kasvillisuus on vihreää vielä tuohon aikaan vuodesta.
Finnmatkat myyvät ensi vuoden matkoja jo huhtikuun alulle ja Apollomatkat sekä Air Finland Holidays huhtikuun puolivälille.
Kreetan matkailua käsittelevä sivusto: http://www.kreetalle.fi/ - matkasta haaveileva
Jos todella haet "kuumaa" lomapaikkaa, niin Välimeren maissa huhtikuu ei ole vielä kovin lämmin. Itse olin Kreetalla yhtenä vuonna toukokuun alusta kaksi viikkoa ja se eka viikko oli aika viileä (n.20) ja toiselle vko lämpeni. Muistan vain kuinka kylmä hotelli oli, lapsen kanssa piti nukkua vieretysten, kaikki peitot päällä mitä löytyi. Mutta toukokuun lopulla voisi vastata tarkoitustasi. Sama koskee yleensä Välimeren ympäristöä. Lämmintä löytyy Bahrainista, Dubaista ja miksei Afrikka (päivät kuumia, illat yllättävän viileitä), Aasia, Intia ja vaikka Florida yms.
Gambia on mielestäni juuri sellaisen aurinkoisen hotelliloman viettopaikka, kunhan ei anna paikallisen kulttuurin häiritä. Kaikki haluavat olla tuttavallisia ja hotellin ulkopuolella ei saa kulkea omassa rauhassa ja siellä ei ole kyllä mielestäni edes turvallista turistin kulkea yksin, muuta kuin juuri turistien alueella. Mutta aurinko paistoi ja oli ihanan lämmintä. Yksi plussa on myös lyhyt lentoaika.
Eipä muuta kuin hauskaa tulevaa lomaa! - mirkku kakkonen
Ehdottaisin sinulle kreikkaa,voin luvata että et pety keväällä siihen paikkaan.Itse paljohkosti matkustaneena en keväällä voi kuvitella muuta kun kreikka.
Samos,parga ovet esim mahtavia paikkoja.Samoksella kun ajoin autolla rinteelle ja aurinko paistoi niin ei auttanut kun herkistyä tippa silmässä sen kauneuden edessä-vaikka omaakin kauneuttani usein peilistä ihaillut mutta pargassa se oli toista.
Se kreikkalainen elämänmeno,ruoka maisemat parhaimmillaan ja ihana luonto ja mikä lähes tärkeintä mahtavan hyvä ruoka.
Pliis unohda nämä Gambian suosittelijat ja mene kreikkaan:)- Ehdotuksia satelee
Voi hyvät ihmiset, jos toinen kirjoittaa että kohteessa pitää olla kuuma, ja kylmää vain lasissa, niin älkää nyt ehdottako tällaiselle tyypille Kreikan kevättä. Itse rakastan myös Kreikkaa, mutta en lähtisi sinne huhtikuussa, koska haluan myös sitä lämpöä, ja se 20 astetta ei tosiaan oo vielä lämmintä. Tuohon aikaan siis voi unohtaa Välimeren seudun. Toukokuun lopulla on siellä jo ihan kunnolla lämpöä. Yleensä. Lämmintä löytyy jostain Dubaista, tai sit tosiaan Thaikkulandia, jos se kohde kiinnostaa, miksei myös joku muu noista kaukokohteista, jos aikaa on enemmän kuin se viikko. Viikon matkalle ehkä ei pitkiä lentoja jaksa. Tai siis minä en, meitähän on erilaisia reissaajia, ja siksi vaikea tietää mikä toisen mielestä on kiva kohde. Mutta pelkän lämmön ja auringon takia ei ehkä kannata kovin eksoottisiin kohteisiin lähteä, jos kulttuuri ei miellytäkään. Helppo kohde kulttuurin puolesta joku Florida tai Kalifornia. Madeira kaunis, mutta ap ei vaikuttanut Madeira-tyypiltä. Kanariallakin keväällä varmaan lämmintä löytyy, jos muuten ei kohteella väliä, jos rannalla makailee, väliäkö sillä sitten minkä maan ranta se on? Kunhan aurinko paistaa. Esim Fuerteventura tai viehättävä Lanzarote.
- huhtikuussa taas
Ehdotuksia satelee kirjoitti:

Ollaan matkusteltut Rodokselle aina joko huhtikuun loppulla, tai ekaa toukokuun viikolla ja aurinkossa on päivällä 25-28. Kokemusta on 5v.
Joten sinne vaan, ja matka vaan alle 4h.
- Dubai-jumeirah
Oma ehdotukseni on Dubai ja siellä Jumeirah-beach! Kun käyt/käytte siellä kerran, palaatte sinne aina vaan ja uudestaan. Näin käynyt meidän perheelle, lapsia kaksi ja ainakin neljälle muulle tuttava perheellemme :)
Olemme jälleen menossa sinne huhtikuussa! - rgthyjkbv
Kap Verde olisis ainakin lämmin paikka tällä hetkellä
tässä nyt 50 e alennusta
www.matkatarjoukset.inno-net.com
pakettimatka on yleensä edullisempi kuin lento ja hotelli erikseen :) - täpinöissään
Mallorca toukouun 20! itse olen menossa, keskilämpötilat ivat 23... eli luultavasti enemmänkin. Kiva! (=
- Muutama vinkki
Brasilia on aika hyvä. Jos voit lähteä lomalle hiukkaakaan aiemmin, niin Riossa on Sambakarnevalit ensi vuonna 5.-8.3.2012.
Myös Intiassa on hyviä kohteita, samoin Thaimaassa on tasokkaitakin kohteita, esim. Hua Hin tai Rayong.
Egyptissä Punaisen meren rannat on aikas rysiä, mutta Assuanin suunnasta ja Luxorista löytyy aivan erilaista tunnelmaa. Luxorin edustalla Niilin saaressa on aika tasokasta lomaparatiisia. - mikä loma?
väännä patteri ja jääkaappi täysille. vaikutus sama. kustannukset murto-osa. ja kirkas lamppu vielä
- morottoo
Lapin keväthankia eivät dubait ja intiat hakkaa kuin matkaripulissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62453- 1161628
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361366Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571195- 521105
- 1161101
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054- 571051
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892