Ei tulevaisuutta

Olen päättämässä lukioni ensi keväänä. Viime aikoina on lisääntyvässä määrin masentanut ja ahdistanut ja asiat ovat tuntuneet turhilta. Suoritan viimeisiä kursseja tavoitteenani vain päästä pois koulusta, en välitä lainkaan numeroista tai siitä, opinko. Ylioppilaskirjoituksetkin tuntuvat turhanpäiväisiltä. En ymmärrä, miten niin monet ihmiset pystyvät toimimaan pitkäjänteisesti tulevaisuutensa eteen. Oma mielialani heittelee miten se itse tahtoo, joskus saman päivän sisälläkin. Kun ottaa päähän, en pysty kerta kaikkiaan tekemään mitään, mikä on "pakko". Kouluun lähteminen aamulla ja sitä edeltävät hiusten ja meikkien laitot tuntuvat työläiltä ja usein tekee mieli vaan antaa olla - kuten toisinaan annankin. Menen vain takaisin nukkumaan.

Nukkuminen on kivaa, kun ei tarvitse ajatella mitään. Ahmin ruokaa masennukseen ja ärsytykseen. Koulussa ei sinänsä ole paljoa stressiä, mutten silti jaksa. Pienet vastoinkäymiset tuntuvat suurilta ja kaatavat maailmani. Olen melko epäsuosittu ja omasta mielestäni ruma. Uskon, että sosiaaliset taitoni ovat heikommat kuin muilla.

En pysty ajattelemaan elämääni jatkumona. Tuntuu, että elämä voi loppua tänään tai huomenna. Ei ole mitään varmuutta, että elän aikuiseksi asti. Jos satun elämään, en usko, että pystyn perustamaan perheen tai saamaan työpaikkaa. En edes halua työpaikkaa. Työkykyni on olematon.

Tein masennustestin netissä ja tuloksen mukaan olen keskivaikeasti masentunut. Tavallaan haluaisin ammattiapua, mutta tunnen itseni sellaiseksi idiootiksi etten kehtaa hakea sitä. Kärsin pahasta alemmuudentunteesta muita ihmisiä kohtaan. Luin myös persoonallisuushäiriöistä ja yhden oireet napsahtivat minuun noin 90 prosenttisesti. En kuitenkaan lähde tässä diagnosoimaan itseäni, se on psykologien työtä.

Tulevaisuus tuntuu mustalta aukolta, jossa ei ole valoa. En ymmärrä, miten elämä voisi parantua. Korkeintaan se menee huonompaan suuntaan. Lukiolaisena on varmasti vielä helppoa verrattuna aikuisen elämään ja tämä tieto ahdistaa suunnattomasti. En halua 8-16 kokopäivätyöntekijäksi, en pysty siihen. Pelkään, että ihmiset eivät ymmärrä vaan leimaavat saamattomaksi ja laiskaksi (miten varmaan onkin).

Halusin vain kirjoittaa, asiallisia kommentteja otan silti mielelläni vastaan.
3498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos ei elämässä tuuri käy eikä tapaa oikeita henkilöitä, ei voi ihminen saada työtä
-> Eläminen ilman rahaa täällä on kovin vaikeaa
-> Ei motivoi elää
-> Tsup, 20 vuoden päästä huomaat että aika meni jo etkä saavuttanut mitään
-> Motivoi vielä vähemmän

Itse olen tuossa viimeisessä tilanteessa ja mietin jo narun pujottamista kaulaan.

Äänestä
  • Aloittajan kanssa samankaltaisuutta löytyy itseltäni. Ylä asteen jälkeen amikseen jonka lopetin puolessa vuodessa. Sen jälkeen yritin mennä toisiin kouluihin ja keskeytin nekin paniikki häiriön takia. Sitten kun tajusin että en pysty enää opiskelemaan normaali olosuhteissa ja koko kaupungissa ei ole mitään muita opiskelu mahiksia kuin mennä sinne nuorten apinalauman sekaan missä hajoaa pää. No sitten pari vuotta kelan ja työkkärin kursseilla jotka lupaa maat ja taivaat ja jotka ottavat yksilön tarpeet/rajoitukset huomioon. JA PASKAN VITUT!!! Aivan turhaa hommaa. Olen itse ainakin toivon menettänyt ja nyt kun tiedän mitä apua on tarjolla niin tiedän etten tulee koskaan olemaan kunnossa. Töitä voin tehdä mutta kun en kelpaa mihinkään kun kukaan ei palkkaa jos ei pysty tekemään 8h päiviä tai jos on vähänkään toiminta rajoitteinen. Niin itse ainakin pysyn sitten ihan mielelläni sossu pummina kun ei tässä muutakaan voi ja yrityksen puutteesta minua ei voi syyttää kun olen koko ajan aktiivisesti yrittänyt parantua ja parantaa elämääni. Pitäköön tunkkinsa saatana...

    Äänestä

aikuisen ihmisen elämä ON tuota, että aherretaan 8-16 tai mikä se työaika ikinä onkin, loppuelämä kunnes pääset eläkkeelle..
Se tuntuu kamalalta ajatukselta nyt, mutta usko tai älä, siihen tottuu..
Olet juuri NYT siinä iässä, että voit itse päättää, mitä haluat työksesi tehdä.
Se 8 tuntia menee hyvinkin rattoisasti, jos teet mielekästä työtä.

Sanot ettet ymmärrä, miten muut jaksavat rehkiä numeroidensa eteen lukiossa, ymmärrän täysin.
Kotoa se tulee.. itse elin koko kouluaikani ala-asteelta yläasteelle kuin pellossa.
Avioeron kourissa vääntelehtiviä vanhempiani ei kiinnostanut paskaakaan mitä teen koulussa, olenko ylipäätään edes koulussa ja minkälaisia numeroita toin..

Ja tulos on tässä.
Olen 32v nainen ja paiskin tehdastöitä, joissa ruoskitaan tekemään hulluna töitä, mutta tienaa vaan 1200 kuussa..maksa siitä euron asuntolaina, autolaina, lasten harrastukset, lemmikkien sairastelut, omat harrastukset, kämpän sisustus ja ainiin, syödäkkin piti..omista sairasteluista puhumattakaan.

Tiedän että iässäsi on helppoa masentua, mutta muista että kukaan muu ei sinua pelasta kuin sinä itse.
Jos sinulla on samanlaiset vanhemmat kuin mulla, niin todennäköisesti kukaan ei tuu sua patistamaan opiskelemaan vaan se on omasta järjenkäytöstäsi kiinni!

Nykymaailma nyt vaan on siinä jamassa, että kukaan täysjärkinen ei ole 100% onnellinen.
Älä anna sen silti lannistaa, älä anna minkään lannistaa! IKINÄ!
Itse oon ollut masentunut jo lapsesta saakka, enkä silti ole antanu sen lannistaa!
Jos vituttaa liikaa, niin haen masennuslääkkeitä, jos en saa unta haen unilääkkeitä.
Meillä täällä suomessa on kuitenkin maailman paras mahdollisuus vaikuttaa omaan tulevaisuuteemme, joten tee se.

MISSÄÄN muualla maailmassa ei saa nuori opiskella ihan mitä tahtoo, lähes ilmaiseksi, vain suomessa.
Joten sen kuin valitset alasi ja vittu pusket sen läpi vaikkei vois vähempää kiinnostaa, mutta hei, älä jää näihin tehdashommiin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentunulukiolainen kirjoitti:

Olen päättämässä lukioni ensi keväänä. Viime aikoina on lisääntyvässä määrin masentanut ja ahdistanut ja asiat ovat tuntuneet turhilta. Suoritan viimeisiä kursseja tavoitteenani vain päästä pois koulusta, en välitä lainkaan numeroista tai siitä, opinko. Ylioppilaskirjoituksetkin tuntuvat turhanpäiväisiltä. En ymmärrä, miten niin monet ihmiset pystyvät toimimaan pitkäjänteisesti tulevaisuutensa eteen. Oma mielialani heittelee miten se itse tahtoo, joskus saman päivän sisälläkin. Kun ottaa päähän, en pysty kerta kaikkiaan tekemään mitään, mikä on "pakko". Kouluun lähteminen aamulla ja sitä edeltävät hiusten ja meikkien laitot tuntuvat työläiltä ja usein tekee mieli vaan antaa olla - kuten toisinaan annankin. Menen vain takaisin nukkumaan.

Nukkuminen on kivaa, kun ei tarvitse ajatella mitään. Ahmin ruokaa masennukseen ja ärsytykseen. Koulussa ei sinänsä ole paljoa stressiä, mutten silti jaksa. Pienet vastoinkäymiset tuntuvat suurilta ja kaatavat maailmani. Olen melko epäsuosittu ja omasta mielestäni ruma. Uskon, että sosiaaliset taitoni ovat heikommat kuin muilla.

En pysty ajattelemaan elämääni jatkumona. Tuntuu, että elämä voi loppua tänään tai huomenna. Ei ole mitään varmuutta, että elän aikuiseksi asti. Jos satun elämään, en usko, että pystyn perustamaan perheen tai saamaan työpaikkaa. En edes halua työpaikkaa. Työkykyni on olematon.

Tein masennustestin netissä ja tuloksen mukaan olen keskivaikeasti masentunut. Tavallaan haluaisin ammattiapua, mutta tunnen itseni sellaiseksi idiootiksi etten kehtaa hakea sitä. Kärsin pahasta alemmuudentunteesta muita ihmisiä kohtaan. Luin myös persoonallisuushäiriöistä ja yhden oireet napsahtivat minuun noin 90 prosenttisesti. En kuitenkaan lähde tässä diagnosoimaan itseäni, se on psykologien työtä.

Tulevaisuus tuntuu mustalta aukolta, jossa ei ole valoa. En ymmärrä, miten elämä voisi parantua. Korkeintaan se menee huonompaan suuntaan. Lukiolaisena on varmasti vielä helppoa verrattuna aikuisen elämään ja tämä tieto ahdistaa suunnattomasti. En halua 8-16 kokopäivätyöntekijäksi, en pysty siihen. Pelkään, että ihmiset eivät ymmärrä vaan leimaavat saamattomaksi ja laiskaksi (miten varmaan onkin).

Halusin vain kirjoittaa, asiallisia kommentteja otan silti mielelläni vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu