sen sitten päätin. Tulee kaikille yllätyksenä, että parin viikon päästä minua ei enää ole. Kaiken olen niin suunnitellut, muuta keinoa ei enää ole. Mieheni ilmeen kyllä haluaisin nähdä, kun herää raadon vierestä aamulla. Oliko sen arvoista.
nyt
minä
111370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei jaksa odottaa kahta viikkoa. Täytyy kyllä olla aika järjenvastainen suunnitelma, jos sen mukaan sua ei kahden viikon päästä ole :/ Minkäs logiikan mukaan se muka sillä tavalla tulee tapahtumaan?
vaiheessa kun minä olen se on hyvä vaihtoehto. Haluan saada muutamat asiat järjestykseen, niin voin hyvillä mielin lähteä.
Itsemurhan ajatteleminen helpottaa masennuksessa, surussa, se on tietoisuus siitä, että on ainakin yksi ratkaisu vielä. Mutta ajattele vielä, tässä elämässä on paljon kestettyjä vastoinkäymisiä ja joskus sen jälkeen on aurinko paistanut risukasaankin. Ettei vain olisi kysymys miehesi uskottomuudesta, jos näin on, luulen että hän kärsii enemmän, kun kokoat kimpsusi ja kamsusi ja lähdet. Itsemurhaasi hän surisi 1kk-vuoden, on olemassa niin tehokkaat ryhmät ja terapiat ja sen jälkeen eläisi elämänsä loppuun onnellisena ja sinä katselisit pilven reunalta ja katuisit, koska ymmärtäisit, että sinullakin olisi voinut olla elämä vielä edessä (tämä kielikuva). Luulisin, että hän saisi suuremman riesan, jos lähtisit ja tekisit koko suvulle selväksi syyn. Tulevista huonoista ajoista selviät hakemalla aktiivisesti apua. Koston voi suorittaa paremmin elävänä kuin kuolleena.
itsemurhan tehneet eivät istu pilvenreunalla, koska he eivät pääse taivaaseen!
Itse pohdin tuota kysymystä taannoin. Raamattu ei anna suoranaista vastausta kysymykseen. Siellä ei tuomita oman käden kautta lähtenyttä. Raamatussakin kerrotaan kuudesta itsemurhasta..
Jos ilmoitat sen näin yleisellä palstalla, niin se on hätähuuto, et oikeasti haluu kuolla...
Itsemurhalla uhkaava ihminen ei muutenkaan halua kuolla vaan päästä pois pahasta olosta. Siihen on olemassa muitakin keinoja. Puhu lääkärisi kanssa, ennen kuin teet mitään, mikä saa kaikki läheisesi suremaan. Itsemurha ei ole ratkaisu, se on toisten ihmisten tahallista satuttamista.
Tuo nyt on kyllä niin persiistä kuin olla voi, itsemurha "toisten ihmisten tahallista satuttamista"???
Huomaa että et itse ole koskaan ollut sillä rajalla. Jos ihminen on todella hakemassa kuolemaa, hänen oma kärsimyksensä on jo niin sietämätöntä että muita ihmisiä ei pysty enää edes tajuamaan, näkemään tai ajattelemaan. Korkeintaan uskoo vapauttavansa muutkin taakasta.
Ihmisen kaikkein primitiivisin reaktio on taistelu oman hengen säilyttämiseksi. Jos ollaan jo tämän kynnyksen tuolla puolen, ei ihminen kykene moisiin ajatuskuvioihin enää.
"Itsemurha on itsekkyyttä" on todellakin varsin koominen klisee, nimenomaan itse erittäin hyvinvoivien ihmisten suusta.
Alkuperäinen kirjoittaja on varmaan todella masentunut ja kriisitilassa, mutta itsemurhaan lienee vielä pitkä matka jos riittää energiaa vielä tietokoneen ääreen.
on todellakin totta, toisten ihmisten taakasta vapauttaminen. Eipä tässä muuten osaa enää ajatella. Ai niin, eikä ole kyse uskottomuudesta, vaan väkivallasta, sekä fyys että henk. En halua mennä lääkäriin enkä mihinkään muuallekaan, oli tarpeeksi nöyryytystä kun poliisitkin ovat hänen puolellaan (ainakaan eivät tee mitään). Tuskinpa tässä kukaan edes huomaa jos menen pois.
Tänne kirjoitin siksi että saisin omiakin ajatuksia selkeämmäksi.
kuitenkin mielessäsi, miehellesi?
Eikö kannattsisi mieluummin pelastaa oma elämänsä ja lähteä väkivaltasuhteesta pois? On naisten turvakoteja, ja paikkakunnan muutos voisi tehdä hyvää. Et jättäisi mitään yhteystietoja hänelle.
Menetin siskoni itsarin kautta, ei ihan helppo juttu jälkeenjääneille. Sinulle toivon nyt uutta ajattelua, että vaihtoehtoja kyllä on olemassa. Älä jää paikallesi, väkivaltaympäristössä ajatus ei ole kaikkein toivorikkain. Uusi elämä...
Toivon sinulle voimaa hakea ja ottaa vastaan apua, vaikka sieltä lääkäriltä ensi alkuun. Olet itsellesi arvokas.
Mitäs sitten, jos miehesi ei juuri välitä siitä, että tapat itsesi?
Olet tehnyt niin sitten turhaan ja kadut, jos tiedostat olemassaolosi "rajan tuolla puolen" :(
On niitä pahempiakin tapoja "kostaa" ihmiselle. Joskus kosto on sallittua. Jos itsesi tapat, se on kerralla kostettu. Mutta jos jäät tänne Maan päälle tallustamaan seuraksemme, saat mahdollisuuden kostaa uudelleen... Vaikka miehesi välittäisikin sinusta niin paljon, että kuolemasi TODELLA satuttaisi, ei hän välttämättä edes tajua, että tarkoitit kostoa.
Kun joku kuolee, sitä suree. Mutta suru hälvenee vähitellen ja jossain vaiheessa elämä jatkuu. Se siitä kostosta - täällä ollessasi voit sen sijaan jatkaa "kostamista" ja täten aiheuttaa ENEMMÄN harmia ja kärsimystä miehellesi, koska kostosi ei ole kertaluontoinen.
Miksi poliisit ovat miehesi puolella?
Onko sinulla ystäviä?
Kuinka ylipäätään olet ajatunut tähän tilanteeseen, että olet jo valmis heittämään hyvästit elämälle Maan päällä?
Jos tahdot, niin kirjoita. Minä kuuntelen.
[email protected]