10kk poikani on kuukauden päivät ollut minussa kiinni. Kotona ei ihan aina ala perään huutamaan kun poistun näköpiiristä ja isäkin kelpaa hoitamaan, mutta kyläilyistä saati hoidosta ei voi puhuakkaan. jään ainakin toistaiseksi kodinhoidontuelle kotiin, kun ei minulla tulisi mieleenkään viedä pikkuista eroahdistustaan huutamaan vieraaseen paikkaan. Tämä vierastaminenhan on ihan normaalia tämän ikäiselle, olen ymmärtänyt, mutta nyt kumminkin mietityttää kun tuntuu että muiden vauvat ovat kaikki niin reippaita ja rohkeita.
Minulla on kaveripiirissä monta vauvaa ja tosiaan tuntuu, että äidit ylpeilevät kuinka heidän vauvansa ovat niin reippaita, eivätkä vierasta ja sitten katsotaan minua säälien kun kanniskelen ja sylitän siinä huutavaa poikaa. Lähes kaikki ovat jo menneet töihin tai menossa viimeistään kun vauvat täyttävät vuoden. Lähes kaikilla on mennyt hoidossakin ilman kitinöitä ja äidin kaipailua. Eräs isä sanoi vasta minulle, että heidän tyttö on niin reipas kun hänen kanssaan on paljon liikuttu ihmisten ilmoilla, eikä vain nyhjätty kotona äidin kanssa kaksin! Taisi olla piikki minulle.
Omasta mielestä en edes ole nysvännyt kotona, vaan ollaan kyllä vauvan kanssa liikuttukin paljon. Miksi nykyään ihannoidaan näitä reippaita vauvoja?Onhan se kiva, että voi viedä hoitoon hyvillä mielin, mutta ei minua haittaa,että vauvani on vähän arka, eikä huoli juuri nyt muita kuin oman perheen lähelleen. Kyllä tämä varmaan joskus ohi menee.
Minulla on kaveripiirissä monta vauvaa ja tosiaan tuntuu, että äidit ylpeilevät kuinka heidän vauvansa ovat niin reippaita, eivätkä vierasta ja sitten katsotaan minua säälien kun kanniskelen ja sylitän siinä huutavaa poikaa. Lähes kaikki ovat jo menneet töihin tai menossa viimeistään kun vauvat täyttävät vuoden. Lähes kaikilla on mennyt hoidossakin ilman kitinöitä ja äidin kaipailua. Eräs isä sanoi vasta minulle, että heidän tyttö on niin reipas kun hänen kanssaan on paljon liikuttu ihmisten ilmoilla, eikä vain nyhjätty kotona äidin kanssa kaksin! Taisi olla piikki minulle.
Omasta mielestä en edes ole nysvännyt kotona, vaan ollaan kyllä vauvan kanssa liikuttukin paljon. Miksi nykyään ihannoidaan näitä reippaita vauvoja?Onhan se kiva, että voi viedä hoitoon hyvillä mielin, mutta ei minua haittaa,että vauvani on vähän arka, eikä huoli juuri nyt muita kuin oman perheen lähelleen. Kyllä tämä varmaan joskus ohi menee.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suurin osa ihmisistä ihannoi reippaita vauvoja,taaperoita ja aikuisia.Jopa lähipuiston perhepäivähoitajat ylistää reippaita hoidokkeitaan ja pyörittelee silmiään äitin perään itkeville lapsille,aivan käsittämätöntä.Itse olen lapsien myötä avartanut sydäntäni erilaisuudell.Nauti ajastasi vauvan kanssa,saat jotain työtä ja rahaa arvokkaampaa kun vietät aikaa lapsen kanssa.
Noh, häntä pystyyn :) Mä olen opiskellut ammattini puolesta jonkun verran kasvatustieteitä ja kyllä se on ihan toivottava vaihe lapsen kehityksessä tuo vierastaminen. Se osoittaa vauvan kehityyvän normaalisti, kun hän "osaa" vierastaa vieraita kasvoja. Toisilla tämä vaihe on voimakkaampi, kuin toisilla. Ja pitää sanoa sekin, että jos vauva ei vierasta kertakaikkiaan mitään eikä ketään, niin on aiheellista epäillä jopa jonkin asteista hoidon laiminlyöntiä tai muuta kehityshäiriötä. Joka tapauksessa reippauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
iteskin huomaat, jokaisnen vanhempi on ylepeä omasta lapsestaan ja korostaa niitä piirteitä, jotka heillä on hyvin. Kyllä nykyaikana varmasti jokaisen ainakin tulisi tietää, että vierastaminen on ihan normaali vaihe lapsen elämässä . Toisilla "suurempi", toisilla pienempi. Me olemme onneksi selvinneet näihin päiviin asti melko vähäisellä vierastamisella (vain muutama tummin miestuttavamme), mutta nyt tuo 1,5v. on siirtynyt uudelleenlähentymisen vaiheeseen, kun vierastaa enemmän kuin ennen.
Olet ihan oikeassa, nykyisin ihaillaan reippautta ja rohkeutta, niin vauvoissa kuin isommissakin lapsissa. Miksi vuoden ikäisen (tai jopa alle!) pitäisi mennä reippaasti päiväkotiin ja olla ns. kitisemättä.
Inhoan muuten koko sanaa, anoppi hokee koko ajan lapsellemme "lopetapa se kitiseminen" kun toisella on esim. nälkä tai uni. Missäs sitä opitaan koko tunneskaala tuntemaan, ellei kotona ja rakkaittensa kanssa? Ja varsinkin jos jo sylivauvasta täytyy olla reipas ja pitää mölyt mahassa, vaikka olisi kuinka paha olla..?
Miksei pieni lapsi saisi kaivata äitiä (isää)? Minusta olisi kamalaa se, ettei lapsi juurikaan noteeraisi vanhempiensa poissaoloa. En tarkoita että lapsen pitäisi itkien roikkua puntissa jotta minä kokisin olevani tarpeellinen, mutta kyllä varmaan miettisin tunnesuhteemme syvyyttä jos äiti olisi kovin hälläväliä. Ja tuskin tätä kukaan toivoo lapseltaan, mutta mitä nämä reippauden ylistäjät muuta kiittelevät kuin sitä että lapsi on niin itsenäinen ettei takerru vanhempiinsa? Ymmärrän vanhempieni ikäpolven reippaus-ylistykset, he ovat sodan jälkeen syntyneitä, joiden piti olla reippaita kun molemmat vanhemmat tekivät pitkiä työpäiviä navetassa, metsätöissä ja tehtaissa. Mutta miksi reippauspuhe jatkuu edelleen nykyaikana? Luulisi että lisääntynyt vapaa-aika sallisi lastenkin viettää aikaa enemmän vanhempiensa kanssa, eikä tarvitsisi olla kohtuuttoman itsenäinen, omatoiminen ja reipas. Ehkä vanhempien on helpompi mennä työhönsä ja harrastuksiinsa kun selittää itselleen ja muille, kuinka lapsi on reipas ja rohkea, eikä siis kärsi millään tavalla siitä että joutuu hoitopaikkaan tms. Se reipas lapsihan on jo vauvasta saakka mennyt ihmisten ilmoilla ja suorastaan nauttii kun pääsee hoitopaikkaan! ;)