Hämeenlinnassa on muuta maata suurempi läpäisyprosentti ensimmäisissä inssiajoissa. Mitä se kertoo meistä? Olemmeko Suomen parhaita kuljettajia? Ensinäkemältä niin voisi luullakin, sillä riittäähän sisäsiittoisessa väessämme kosolti ns. yhdenasianmiehiä eli hieman autistisia piirteitä omaavia henkilöitä, ihan tulee jotkut formulamestarit mieleen.
Totuus on kuitenkin ihan toinen. Täällä inssin ajaminen ja läpimeno on olennaisesti helpompaa, koska kevyttä liikennettä ei tarvitse varoa tai ehtiä ottaa huomioon. Täällä ei tarvitse pysähtyä päästämään jalankulkijaa suojatielle tai välttämättä edes suoraan jatkavaa pyöräilijää kääntyessä. Muualla tämä valitettava sattuma, jalankulkija nököttää odottamassa pääsyä suojatielle, etkä pysähdy päästämään tuottaa hylkäyksen. Meillä ei. Valitettavasti tämä näkyy myös ajoasenteissa myös myöhemmin. Jalankulkijoita ei huomoida, kun näille yhdenasianmiehille ei sitä ole heti aluksi opetettu. Junttila mikä junttila.
Totuus on kuitenkin ihan toinen. Täällä inssin ajaminen ja läpimeno on olennaisesti helpompaa, koska kevyttä liikennettä ei tarvitse varoa tai ehtiä ottaa huomioon. Täällä ei tarvitse pysähtyä päästämään jalankulkijaa suojatielle tai välttämättä edes suoraan jatkavaa pyöräilijää kääntyessä. Muualla tämä valitettava sattuma, jalankulkija nököttää odottamassa pääsyä suojatielle, etkä pysähdy päästämään tuottaa hylkäyksen. Meillä ei. Valitettavasti tämä näkyy myös ajoasenteissa myös myöhemmin. Jalankulkijoita ei huomoida, kun näille yhdenasianmiehille ei sitä ole heti aluksi opetettu. Junttila mikä junttila.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoitat asiaa, eipä nuo maanteidenkuninkaat korvaansa lotkauta kävelijöille tai pyöräilijöille. Kyllä henkensä menettämisen uhalla tuolla saa liikkua, saa jumalattomassa pyryssä ja vesisateessa odottaa, että joku päästäisi tien yli. Niin ja eivät taida ottaa huomioon, että paikkapaikoin on pirun liukastakin, jonka vuoksi on käveltävä varovaisesti ja hiljaa ettei mahdollisen kaatumisen seurauksena katko luitaan.
joku päästäisi
Vilkkua käytetään vasta siinä vaiheessa, kun rattia on käännetty yli neljäsosakierroksen. Esimerkki: ajetaan Viipurintietä itään ja aiotaan kääntyä Aulahgontielle. Nopeutta aletaan hidastaa parisataa metriä ennen risteystä. Takana arvaillaan, ajaako auto suoraan vai ei; lopulta edelläajava matelee vasemmalle kääntyvien kaistalle. Kääntyjä jää seisomaan punaisiin valoihin ja takanatulevien suoraanajajien vihreä aalto on tämän tumpeloinnin jälkeen mennyttä.
Vihreän valon syttyessä vasemmalle kääntyville sankarimme panee ensin vaihteen silmään, kääntää sitten rattia ja työntää lopulta vilkun päälle. Kakkonen saadaan päälle, kun risteys on jo kaukana takana. Kaiken tämän hidastelun ja tumpeloimisen seurauksena risteyksestä pääsee läpi kerralla vain muutama auto.
Vielä lisää hämeenlinnalaisia vilkkusääntöjä: Palokunnankadulta Arvi Kariston kadulle ja päinvastoin käännyttäessä ei koskaan käytetä vilkkua. Sen sijaan, jos ajetaan Arvi Kariston katua Palokunnankadun yli kumpaan suuntaan tahansa, vilkku on yllätys yllätys tarpeen!
Vielä yleinen suomalainen, mihinkään liikennesääntöön liittymätön tapa: pannaan vilkku oikealle liikenneympyrään saavuttaessa.
Tiesithän, että jos erkanet ensimmäisestä oikealle, vilkun voi jo panna päälle ( oikealle) ennen ympyrään sisään tuloa. Näin minulle on opetettu. Ei siitä oikealle vilkuttamisesta ole hyötyä enää sillä pikkupätkälä ympyrässä.