Mitenkä pärjää Amwayllä?

Piti lähteä mukaan

Tuttavani yritti houkutella minua ja vaimoani mukaan tähän Amway-bisnekseen v. 2007, mutta emme lähteneet niiden rikkauksien perään. Tuttavamme kehui jäävänsä eläkkeelle pian ja nostavansa rahaa Amwayltä hurjia summia jatkossa tekemättä mitään.
Aluksi luulimmekin, että hän olisi jäännyt pois työstään, mutta huomasimme hänen vaihtaneen vain työvuoroa, ettei tarvitse enään olla samojen kavereiden kanssa vuorossa. Tapasimme hänet sattumalta, että ai sä ootkin vielä töissä, ei ollut puhettakaan mistään Amwaysta ja eläkkeelle jäännistä, kertoi vain ilta vuorosta maksettavan enemmän rahaa. Parkkipaikalla näkyi yhtä ruosteinen auto, kuin ennenkin.

Onko kukaan ihan oikeasti rikastunut tällä Amwayllä? Meitä nyt ei kaduta yhtään, kun ei lähdetty mukaan, kun nähtiin kaverin painavan duunnia entistä tiukemmin.

20

1453

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riippuu itsestäsi

      Kyllä Amwayllä tienaa, mutta se vaatii pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä. Sohvalla makaamalla ei mistään rikkauksista ole toivoakaan. Sinun pitää mieltää, että Amwayssä et tee työtä palkollisena kenellekään muulle, vaan liiketoimintasi on sinun omasi. Olet itse vastuussa menestymisestäsi, eikä kukaan muu. Uutena liikkeenharjoittajana sinulla on kuitenkin paljon opeteltavaa ja olisi erittäin tärkeää, että hakeudut saamaan oppia niiltä, jotka ovat jo menestyneet. Ethän sinä tenniksen rystylyöntiäkiään opettele siivoajamamman opein? Sinä menet hakemaan neuvoja tenniksen ammattilaiselta, joka rystylyönnin osaa. Sama pätee verkostomarkkinointiinkin. Oma aktiivisuus ja järjestelmän tarkka toimeenpano tuottaa väistämättä hyviä tuloksia. Se on osoitettu monet kerrat.

      • joka oli siis

        Euroopan ensimmäinen Amwayn kusetuksen kohdemaa, kovin hyvin pyyhi:

        Lähde: http://www.amway.co.uk/_fileserver/item/12616

        Jantterit (Retail Consultants):

        Rekisteröityneitä janttereita (Retail Consultants) 30.9. 2010: 13 270 kpl (Englannin (UK) väkiluku 60 690 000 => 0,02%)
        Aktiivisia janttereita, jotka saivat "passiivista tuloa" (Retail Consultants earning Customer Volume Rebate, CVR) edes kerran mainitulla ajanjaksolla: 5 522 kpl (42% kaikista janttereista)
        Keskimääräinen "passiivinen tulo CVR" per aktiivinen jantteri per kuukausi: £42 = 49 EUR (HURRAA!)
        Korkein aktiivisen jantterin saama "passiivinen tulo CVR" per kuukausi: £976 = 1131 EUR (WOW!)
        Matalin aktiivisen jantterin saama "passiivinen tulo CVR" per kuukausi: £14 = 16 EUR (Voi hyvää päivää!)

        Sertifioidut jantterit (Certified Retail Consultants):

        Sertifioituja janttereita (Certified Retail Consultants) 30.9. 2010: 7 640 kpl
        Sertifioituja janttereita, jotka saivat "passiivista tuloa" (Certified Retail Consultants earning Customer Volume Rebate, CVR tai bonuksia) edes kerran mainitulla ajanjaksolla: 5 211 kpl (68% kaikista sertifioiduista janttereista)
        Keskimääräinen "passiivinen tulo CVR" bonukset per sertifioitu jantteri per kuukausi: £114 = 132 EUR (Jeeee!)
        Korkein sertifioidun jantterin saama "passiivinen tulo CVR" bonukset per kuukausi: £4200 = 4865 EUR (sentäs jotain!)
        Matalin sertifioidun jantterin saama "passiivinen tulo CVR" bonukset per kuukausi: £5 = 6 EUR (Ristus!)

        Pyramidin kärkijoukko (Business Consultants)

        Pyramidin kärkijoukon määrä mainittuna ajanjaksona: 50 kpl (Platinoita 45, Smaragdeja 3 ja Timantteja 1 - luku ei täsmää, mutta näin Amway sen ilmoitti...)

        Amwayn rekisteröimien pyramidin kärkijoukon jäsenten (Business Consultants) keskimääräinen kuukausiansio: £2 300 = 2 664 EUR. (Hei, duunarin keskipalkka! Näkemiin, oravanpyörä!)

        Uusia pyramidin kärkijoukkolaisia mainittuna ajanjaksona tuli 12 kpl.

        Minimivuositulotaso, jolla oikeuttaa pyramidin kärkijoukon (Business Consultant) tasolle:

        Platina (joita siis Englannissa 45 kpl): £7 000 = 8 450 EUR (= 700 EUR/kk, likimain meidän takuueläke)
        Smaragdi (joita siis Englannissa 3 kpl): £15 000 = 18 750 EUR (= 1 562 EUR/kk, siivoojan palkka)
        Timantti (joita siis Englannissa 1 kpl): £50 000 = 62 500 EUR (= 5 208 EUR/kk, kehtaa jo mainita)

        Yhteenveto:
        Amwaylaisia Englannissa noin 21 000 kpl (noin 0,035% koko väestöstä)
        Näistä tienasi edes jotain vajaat 11 000 jantteria (51% kaikista).
        Amway siis jakaa myyntipalkkioita aktiivisille ja sertifioiduille janttereilleen sekä pyramidin kärkijoukolle koko UK:ssa 5 522 EUR * 49 * 12 5 211 EUR * 132 * 12 2664 EUR * 50 * 12 = 13 miljoonaa EUR per VUOSI.
        Keskimääräinen ansiotaso jotain tienalleilla on siis 13 MEUR/10 783 = noin 1200 EUR/vuosi = 100 EUR/kk

        Älkää luopuko päivätöistänne!

      • Piti lähteä mukaan

        Tuttavamme kävi kyllä jos jonkinmoisessa koulutuksessa tämän tästä. Hänellä oli jo ennestään kaupalliselta alalta kokemusta melkoisesti, joten olisi luullut sen puoleen menevän hyvin. Ja jos hän yhtään samalla lailla "pommitti" muitakin tuttaviaan, mitä hän meitä yritti saada mukaan tähän Amway-toimintaan, niin ei ainakaan yritystä puuttunut. Nyt hän ei ole puhunut meille mitään koko hommasta, kun olemme tavanneet ja välillä vaikuttaa, että hän jopa karttelee seuraamme.

        Sitten tuo mainitsemasi "uutena liikkeenharjoittajana" kummastuttaa, kun kyselin tältä tuttavaltamme, että miten hän on järjestänyt liiketoimintansa virallisen puolen (siis tuolloin 2007), sain vain ympäripyöreitä vastauksia, eli en tullut lainkaan vakuuttuneeksi, oliko hän tehnyt elinkeinoilmoituksen, ottanut yrittäjäeläkevakuutuksen ja oliko hänen merkitty ennakkoverorekisteriin, sekä arvonlisäverovelvolliseksi. Tuntui aika erikoiselta, että alkaa pyörittämään niin suurta bisnestä (siis hänen kertomansa mukaan) ja sitten virallinen puoli on täysin hoitamatta. Kun ostimme vaimoni kanssa häneltä kannatusmielessä muutamia tuotteita (muuten tosi kalliita ja käsirasva oli arveluttavaa koostumukseltaan, aiheutti itselleni vaikeat iho-oireet), ei kuitista ollut puhettakaan, vaikka olisin tarvinnut sellaisen verotukseeni.

        Olemme vaimoni kanssa tienanneet tänä aikana muissa hommissa n. 40000€/vuosi ja tuttavamme ei varmaan ole päässyt samaan, ainakaan paikkakuntamme verotiedoissa ei hänen tulojaan ole edes mainittu, kun ne jäävät ilmeisesti niin pieniksi, että niiden tietoja ei julkaista.

      • vaan ymmärrä

        Miksi sitten värväystilaisuuksissa kerrotaan vain näistä nopeista äkkirikastumisista ja siitä miten parin tunnin työllä viikossa rahaa tulee kymmeniä tuhansia. Nyt kerrot että pitää painaa niska limassa ja tehdä kaiken maailman suunnitelmia. Värväystilaisuuksissa kuitenkin kerrotaan miten helppoa homma on, ostat vaan jonkun aloituspaketin ja alat nauttia elämästä. Taitaa olla melkoista huijausta koko touhu.

      • vaan ymmärrä kirjoitti:

        markkinointia, jonka pääasiallisena tarkoituksena on värvätä uusia uhr...myyjiä linjaan sen sijaan, että ansaittaisiin firman TUOTTEITA myyden. Totta kirjoittaakseni, pesuaineet ynnä muut verkostomarkkinoinnein kaupattavat päivittäistavarat ovat niin halpoja, ettei niistä ahkeralle ja tuloksia aikaansaavalle myyjällekään kummoisia tuloja kartu. Sitä paitsi moisilla markkinoilla riittää kilpailua ja pienet markkinat ns. kyllästyvät nopeasti, kun asiakkaat ostavat varastonsa täyteen pitkäksi aikaa. Yksittäinen myyjä voi onnistua yllättävän hyvinkin jonkin aikaa mutta jollei hän pysty laajentamaan asiakaspiiriään, niin toiminta hiljenee pian, vaikka asiakkaat sinänsä olisivat tyytyväisiä. Oletan, ettei tätä seikkaa kovinkaan innokkaasti tähdennetä verkostomarkkinoijien värväys- ja koulutustilaisuuksissa.
        Laittomasta pyramidista tämä toiminta eroaa siten, että ostajille on tarjota konkreettinen tuote vastineeksi rahoille eikä heille lupailla helppoa rikastumista yms. ns. kuuta taivaalta.

      • valehtele
        piruitte kirjoitti:

        Jos myy 1000 euron edestä tavaraa kuussa 30 % katteella jää käteen myyntikatetta 300 €.
        Vähennä sitten puhelin-,matka-, yms toiminnan kulut, vaikkapa 100 €. Jäljellä 200. Sitten vähennät
        eläkevakuutusmaksut esim 100 € (ei kummoista eläkettä kerrytä). Jäljellä "voittoa" 100 €. Vähennä verot
        25 €. Jäljellä 75 €/kk. Jos myyt 10000/kk, jää 750 €. Eli itse myymällä ei tienaa. Jos allasi on 10 ihmistä jotka kaikki myy 1000/kk ja saat siitä myynnistä 9 % saat 900 lisää (- verot ja vakuutukset) Ei vieläkään tienaa. Liikevaihto allasi on oltava satoja tuhansia/kk että vähän saisit omaankin pussiin. Päivätöistä ei edelleenkään kannata luopua

      • Ja käytäntö osoittaa
        valehtele kirjoitti:

        sitten loput! Minulla ei ole yhtään ihmistä tuttavapiirissäni, joka olisi pärjännyt verkostomarkkinoinnilla, vaikka he ovat kuinka yrittäneet, aina on ollut pakko palata normaaliin työhön ja maksella vielä siitä verkostomarkkinointiin liittyviä "oppirahoja".
        Minuakin on yritetty värvätä vuosien varrella monta kertaa näihin kultakaivoksiin, kukaan värvääjistänikään ei ole koskaan menestynyt, joko he ovat menettäneet suurenkin summan alkupakettiin ja heillä on loppuelämäksi pesuaineita autotallissa, vieläpä perikunnallekin tai yksinkertaisesti se pienikin panostus on mennyt hukkaan ja lisäksi hirvittävä työ olemattoman tuloksen (?) saamiseksi. Yksikin kaveri sanoi, ettei hän nähnytkään rahaa kahteen vuoteen, elettiin lapsilisillä, asumistuella, vanhempien avustuksella ja pankkilainalla jota oli otettu tähän "mahtavaan liikeideaan". Eihän näissä ole mitään järkeä, jos sinulla on hyvä auto ja alat kiertämään sillä pitkin maakuntia kaupittelemassa ylihintaista tavaraa pari vuotta, kulut on niin mahtavat, kun se auto menee siinä romuksi ja edes sitä auton hintaa ei saa kerätyksi sillä hullutuksella.

      • Yksi yli 100.000:sta
        Ja käytäntö osoittaa kirjoitti:

        Aika suppea taitaa olla tuttavapiirisi. Minun tuttavapiirissä useita henkilöitä jotka tienaa mukavasti verkostomarkkinoinnilla, eikä heidän tarvitse tehdä muuta työtä. Lisäksi on useita, jotka saavat 200 - 1000€ lisätuloja (kulujen jälkeen) oman päätyön ohella. Harvat kolleegani kiertävät ympäri maakuntia kauppaamassa tuotteitamme sillä kykyaikana työtä voi tehdä normaalien päivärutiinien ohessa siellä missä muutenkin liikkuu ja viettää aikaansa. Kun ymmärtää miksi, niin tietää miten.
        Edustamallani yhtiöllä on jo yli 100.000 edustajaa, joille kyseinen yhtiön tuotteet ovat ainoa ansiotulojen lähde. Siis sellaisia henkilöitä, joiden ei enää tarvitse tehdä muuta työtä saadakseen elantonsa.
        En ole GNLD:n edustaja. Turha kysellä täällä mitä minkä yrityksen tuotteita edustamme koska asiakkaat ja potentiaaliset edustajat löydämme ja olemme löytäneet täysin muiden kanavien kautta.

      • yrityksen nimi?
        Yksi yli 100.000:sta kirjoitti:

        Mitä yritystä sinä edustat?

      • Ajattelija2010

        Toisinsanottuna puhut täyttä p****aa.

        PS. Erittäin hyvä kirjoitus tuolla ylhällä Englannin Amwaysta, kertaa kaiken siitä, mitkä ovat todelliset menestymismahdollisuudet Amwyssa. Sama pätenee lähes kaikkeen verkostomarkkinointiin.

      • Ja käytäntö osoittaa
        Yksi yli 100.000:sta kirjoitti:

        Aika suppea taitaa olla tuttavapiirisi. Minun tuttavapiirissä useita henkilöitä jotka tienaa mukavasti verkostomarkkinoinnilla, eikä heidän tarvitse tehdä muuta työtä. Lisäksi on useita, jotka saavat 200 - 1000€ lisätuloja (kulujen jälkeen) oman päätyön ohella. Harvat kolleegani kiertävät ympäri maakuntia kauppaamassa tuotteitamme sillä kykyaikana työtä voi tehdä normaalien päivärutiinien ohessa siellä missä muutenkin liikkuu ja viettää aikaansa. Kun ymmärtää miksi, niin tietää miten.
        Edustamallani yhtiöllä on jo yli 100.000 edustajaa, joille kyseinen yhtiön tuotteet ovat ainoa ansiotulojen lähde. Siis sellaisia henkilöitä, joiden ei enää tarvitse tehdä muuta työtä saadakseen elantonsa.
        En ole GNLD:n edustaja. Turha kysellä täällä mitä minkä yrityksen tuotteita edustamme koska asiakkaat ja potentiaaliset edustajat löydämme ja olemme löytäneet täysin muiden kanavien kautta.

        Postitimme juuri vaimoni kanssa 100kpl joulukortteja tuttavillemme. Kumpikin meistä on toiminut liike-elämän palveluksessa, vaimoni toisten palveluksessa ja minulla on ollut oma yritys. Joten jokunen henkilö kuulunee tuttaviimme. Ja siten myös näitä värvääjiä on ollut vuosien saatossa melkoinen määrä, kun luoksemme on tultu juuri siinä toivossa, että lähtisimme RUNSAAN tuttavapiirimme vuoksi verkostomarkkinointiin mukaan. Silti yhtään verkostomarkkinoinnilla pärjännyttä ei ole ilmaantunut tuttavapiiriimme, vaikka näitä "rikastumisyrityksiä" on ollut melkoisen monta.
        Koska tunnen liiketoimintani johdosta melkoisen määrän ihmisiä eripuolilta Suomea, kävin mielenkiinnosta läpi Amwayn timantteja, kun yhden värvääjän aineistosta pääsin niitä vilkaisemaan, vain yhden (?) tutunoloisen kaverin löysin sieltä keekoilemasta kuvissa ja hänenkin asemansa todellisuudessa on aivan muuta, mitä ko. tiedoissa annettiin ymmärtää, kopsullaa koko heppu.

      • Dildis

        yhtä toivottomasti orjuutettu kuin ne, jotka valheellisesti luulevat olevansa vapaita.

        -Von Goethe

      • Dildis kirjoitti:

        yhtä toivottomasti orjuutettu kuin ne, jotka valheellisesti luulevat olevansa vapaita.

        -Von Goethe

        pääyhtiö rikastuu myymällä koulutusmateriaalia. Siitä pääosa tuloista kertyy.
        Amway on täysin verrattavissa uskonnolliseen kulttiin.

      • tarkennustatuohon
        MarkkuP kirjoitti:

        pääyhtiö rikastuu myymällä koulutusmateriaalia. Siitä pääosa tuloista kertyy.
        Amway on täysin verrattavissa uskonnolliseen kulttiin.

        koulutusmatskun myy nk. "varjopyramidi", eli koulutusorganisaatio, eli Network21, tai joku vastaava esim. internet services. Koulutusmateriaali pakkomyydään linjassa, ylälinja myy alalinjalle. Allekirjoitutetaan suoraveloituspaperi, maksetaan joka kuukausi 30-40€ huonolaatuisesta seminaareissa nauhoitetuista aivopesupaasauksista. Ovat joskus tutkineet että bisnes on tehokkainta juuri seminaarin jälkeisellä viikolla kun pää on vielä sekaisin. Siksi on luotava kova henkinen velvoite osallistua seminaareihin.

      • amwamwamw
        MarkkuP kirjoitti:

        pääyhtiö rikastuu myymällä koulutusmateriaalia. Siitä pääosa tuloista kertyy.
        Amway on täysin verrattavissa uskonnolliseen kulttiin.

        Pääyhtiö myy tuotteita. Keskinkertaista tavaraa järjettömällä ylihinnalla. Katteet ovat huimat ja siksi firmakin tekee sikamaisesti voittoa. Normaalissa kuluttajakaupassa ei tällaisiin katteisiin päästä -- ei olisi asiakkaita -- mutta kyseessä ei olekaan normaali kauppa. Nämä "itsenäiset liikkeenharjoittajat" ovat iseasiassa vain asiakkaita, jotka uskollisesti maksavat mitä vain pitääkseen yllä unelmiaan. Ja tekevät ilmaista markkinointityötä vielä kaupan päälle.
        "Varjopyramidi" on sitten tätä kokoontumisilla ja koulutusmateriaalilla tehtävää rahaa. Sillä pääsevät rikastumaan tarpeeksi korkealla olevat Smaragdit ja Timantit ja mitkä lie. Koulutuksella tehdään voittoa varsinaisen Amwayn järjestelmän ohi näille tyypeille, pidetään joukon uskoa yllä (välillä varsin hurmoshenkisesti) ja varmistetaan että rivityypit ostavat tuotteita.
        Eli ostaessaan tuotteita, jäsen lahjoittaa rahaa Amwayn omistajille. Käytännössä siis Van Andelin ja DeVosin perheille ihan tavallisten osinkojen muodossa. Ja osallistuessaan koulutuksiin, hän maksaa muutaman ylälinjalaisen makean elämän.
        Jotkut "itsenäiset liikkeenharjoittajat" jopa hehkuttavat, kuin pääyritys Amway tahkoaa miljarditulosta, tajuamatta että hän ja hänenkaltaisensa juuri maksavat ne voitot. Sama koskien koulutuksia, joita hyvän hyvyyttään pitävät Timantit pyytävät kumman suuria palkkioita hyväntekeväisyydestään. Rehellisen markkinahinnan koulutusmateriaalille löytää laittamalla Ebayn hakuun "amway cd".

      • Veka-58
        amwamwamw kirjoitti:

        Aika lailla täydellinen kiteytys Amwayn toiminnasta. Lisätään vielä, että pääosa näistä "erittäin laadukkaista" tuotteista tehdään Kiinassa, sieltä tulee myös n. 35% konsernin liikevaihdosta.

    • näin,että

      Kyllä amwaylla tienaa tulemaan,mutta ei se tarkoita liian nopeasti rikastumaan.Siksi jos haluaisi kasvaa ja kasvaa rahoja niin täytyisi sitten joko tuotteet tai liityä ihmiset mukaan paitsi ei se ole pakko.Amwaylla ei ole ostospakkoa mitään.Se voisi pelkkä amwayn työ vaikka 2 kerta viikossa riittää tai viikonlopuksi,koska itse päätät milloin haluaisit työtä tehdä.Jos ei tee mitään kumpaakin niin se ei tule tienata rahaa.Jos joku ihminen ei oikeastaan kiinnostaa tuotteista tai amwayhin työstä niin selväksi tuli kuin antaa olla.Jos vielä epävarma amwayn asiasta niin voisitte toki kuunnella uudelleen esimerkiksi vieraana luennolla joka kestää 1,5-2 tuntia,mutta vieraana ei maksaa mitään.Kuvittele,esimerkiksi ALH saa yhden ihmisen mukaan eli ALH saisi 200pa ja toisen vaikka 400pa ja kolmas 900pa sinnepäin.Kun lisäksi saisi 21% tasolla eli yksi jalka ja saa myös roljattituloa.Vaikka teidän tuttuva esitti asian teille amwaysta,mutta tehän päätätte joko lähteä tai ei lähteä.On myös amwayn shoppailijaksi eli pelkkä tilaaja tuotteet vaan eli ei mitään tehdä työtä.

      • että pärjäisi ei ei

        Pyramidi mikä pyramidi ja homma loppuu omaan toivottomuuteensa. Olen nähnyt niin monta kertaa, kun joku innostuu ja "pommittaa" tuttavapiirinsä toivottomuuteen asti tästä taivaallisen mahtavasta liikeideasta, kuinka tällä tehdään rahaa ja loppujen lopuksi ei saada kaupaksi edes sitä aloituspakettiakaan. Jotkut tuttavista ostaa säälistä tai kun eivät kehtaa kieltääntyäkään, lopuksi tuttavat eivät viitsi edes vastata puheluihin. Uskokoon ken tahtoo, minua ei enään vakuuta tälläiset verkostomarkkinoinnit, kusetusta kaikki.

      • tai emme lue

        Opettele nyt hyvä ihminen kirjoittamaan. Ei tuollaista mokellusta jaksa paria riviä enempää lukea. Kirjoitettu teksti ei ole mitään suullista tajunnanvirtaa kirjallisessa muodossa, vaan kirjallinen ilmaisu täytyy tuottaa eri tavalla.

    • Pyh ja Pah

      noita aikaisempia kirjoituksia aiheesta... Kirjoituksia, joissa "Timantti" katoaa heti, kun alkaa liikaa kuumottamaan. Ei muuta lisättävää...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      359
      2493
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      60
      2044
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      111
      1712
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1425
    5. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      185
      1400
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      74
      1375
    7. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1355
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1267
    9. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1247
    10. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1086
    Aihe