Kani seuraa, murisee ja hyökkää!

ako22

Eli meillä on hermeliini uroskani, joka on reilu kaksivuotias ja leikkaamaton. Joudumme nykyään pitämään sitä häkissä lähes kokoajan, koska kun kanin päästää hetkeksikin ulos, se lähtee loikkimaan todella nopeasti jalkojen perään samalla muristen ja saavuttaessaan hyökkää etutassut suorina ja puree nilkkaan, jalkapöytään tms. Tätä on jatkunut jo pidemmän aikaa, mutta nykyään se on lisääntynyt ja tapahtuu aina kun on paljain jaloin, myös sukat jalassa saa pelätä ja väistellä kania. Eli en saa kävellä rauhassa omassa kodissani ilman paksuja tossuja ilman puremaa jalassani kanin ollessa vapaana. En keksi mitään sellaista muutosta lähiaikoina, josta käytös olisi voinut muuttua. Onko kellään muulla ollut samanlaista? Osaako kukaan sanoa mistä voisi johtua ja mikä neuvoksi? Tarvitsisin apua tähän kiusalliseen ongelmaan, koska en haluaisi pitää eläintä kokoajan häkissä, vaan vapaana niin kuin se on ennenkin saanut olla. Kani on myös pissannut edelliselle matolle pari kertaa, uudelle ei ainakaan vielä, se on ollut käytössä muutaman viikon. Uutta mattoa kani kuitenkin puree ja repii.

8

5888

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hööpsis

      onko joku kiusannut kania? se on saattanut suuttua jostakin, onko huoneessa jonkun muun kanin haju? Onko teillä muita kaneja? Kanilla saattaa olla myös joitakin kipuja/vaivoja, jonka takia se käyttäytyy agressiivisesti. Onko kani pystynyt loukkaamaan itsensä johonkin?

      • ako22

        Ei ole kukaan kiusannut kania, ei ole vielä lapsiakaan. Kaksi aikuista ihmistä asuu kanin kanssa. Eikä ole muita kaneja asunnossa käynytkään. Kaksi kissaa kylläkin käynyt puolen vuoden aikana, mutta eivät ole päässeet kanin kanssa kosketuksiin, vaikka ovat valvotusti samassa huoneessa saaneet olla, kani suljetussa häkissä. Ei ainakaan vaikuta, että kanilla olisi kipuja koska vauhti on välillä todella hurja esim. juuri kun jahtaa nilkkoja tai kun saa oman hepulinsa. Eikä myöskään silittäessä tai syliin otettaessa arista mitään kohtaa tai ääntele mitenkään. Rimpuilee kylläkin, koska ei tykkää varmaankaan sylissä olosta, rapsutuksesta kylläkin. Kani on tullut meille n. 1-vuotiaana eli reilu vuosi sitten perheestä, jossa oli lapsi. Kanista ei ollut lapselle seuraa, koska se oli niin arka, joten me otimme sen. Nyt reilun vuoden aikana kani on kyllä pikkuhiljaa kesyyntynyt aika paljonkin siitä kun se tuli meille, mutta samalla on alkanut hyökkäily. En ole varma voisiko se olla agressiivista, leikkiä vai jotakin isottelua?!? Ehkä sen takia kun on kesyyntynyt niin huomattavasti reilun vuoden aikana?!?

      • herherher
        ako22 kirjoitti:

        Luultavasti reviirinpuolustusjuttuja, kun pupu on rohkaistunut, eli mitäs jos vaikka ihan ekana leikkauttaisitte sen, voisi poistaa ongelman.

        Ja jos kyseessä 2 aikuista, niin on se nyt helvetti, että pientä pupua pelätään ja sen takia se joutuu kököttämään häkissä. Tsiisus.

      • ako22
        herherher kirjoitti:

        Haluaisitko itse saada omassa olohuoneessasi rauhassa käveltyäsi verta vuotavan haavan jalkapöytääsi joka kerta kun kuljet ilman kenkiä? Taloudessa tosiaan on kaksi aikuista, mutta en missään vaiheessa ole sanonutkaan, että kukaan muu pelkäisikään paitsi MINÄ!!!

    • tania78

      Oletteko kieltäneet kania hyökkäämästä ? ( Nopea EI! tai murahdus ja painatte kanin matalaksi )
      Tämä tehtävä nopesti, varovasti ja hellästi, mutta päättäväisesti.
      Kani on laumaelän, joka hakee paikkaansa laumassa jatkuvasti. Laumassa ei alempiarvoisten kukkoiluja sallita.

      Se koettaa ottaa laumassa johtopaikkaa ja puolustaa omaa reviiriään, mikä on sille normaalia.

      Leikkaus helpottaa varmasti asiaa, jos tilanne on mennyt jo pahaksi.

      • Penelope<

        Vastaan ongelmaan alempana mutta ensin kommentoin ylempää. (joka saattoi joissain kohdin kuulostaa provolta..)
        Kani ei ole niinkään laumaeläin (siis ei luonnossa liiku minkäänlaisina laumoina..) ja jos olisikin, niillä ei ole ainakaan mitään johtajaa. Kani ei koskaan pyri mitään johtajanpaikkaa tuolla käytöksellä saamaan. Ja MISSÄÄN NIMESSÄ kaniin EI saa käydä käsiksi, eikä huutaa. Kani ei ota opikseen vaan pelkää yhä enemmän, jolloin ongelmakäytös jatkuu pahempana.

        Veikkaan että kanisi vain puolustaa reviiriään, joten itsekin kannattaisin kastroimista. Hinta riippuu aina eläinlääkäristä, keskimäärin 60€, mutta kyllä hyvä kaninomistaja maksaa mitä vain jotta kaninsa voi paremmin. Jos oikein käsitin, tuollaista ei ollut ennen tehnyt?
        Hyvä että kani antaa edes rapsuttaa(?) eli uskon että tuon ongelman saa korjattua.

    • Anonyymi

      Kakka

    • Anonyymi

      No sitä vois viedä vaikka valjaissa ulos muista rhd ja myksmatoosi rokotus sais purkaa energiaa ja juosta sisällä se vaan varmaan lepäillä ja kävelis

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe