Jyrsijät uskovat ikivanhojen jyrsimiensäkin muuttavan talven kesäksi.
VTT:n onnettomuusraportissa todetaankin (toki kaunistellummin sanankääntein), että eniten liikenneturvallisuutta saataisiin parannettua takomalla hieman järkeä päähän vanhoilla autoilla ajaville. Vanhoissa autoissa kun tuppaa olemaan vanhat jyrsimet, jollaiset eivät pärjää edes vanhoille kitkarenkaille (tuoreiden TM testitulosten perusteella) = pitoa ei ole, vaikka renkaat eivät olekaan vielä sakkorajoille kuluneet. Nyt tilanne on sellainen, että jyrsijät luottavat aivan liikaan jyrsimiinsä -> vaikka talvikaudella ainoastaan 77 % ajokilometreistä ajetaan jyrsimin (osa jyrsijöistä sentään ymmärtää ajotaitonsa rajat ja pysyy liukkailla keleillä poissa auton ratista), niin kuolonkolariin syyllisten autoista peräti 82 % on varustettu jyrsimin.
Tästä asiasta - jyrsimien ominaisuudet heikkenevät merkittävästi jo 4 vuodessa - meitä varoitteli pari vuotta sitten useampikin lehti, HS, mukaanluettuna, mutta jyrsijät taitavat keskittyä enemmänkin Aku Ankkaan yms. julkaisuihin, joissa ei ole niin paljoa raskasta tekstiä ja vähän värikuvia. Niinpä tämä tuore VTT:n raporttikin on jäänyt vieraaksi...
.
VTT:n onnettomuusraportissa todetaankin (toki kaunistellummin sanankääntein), että eniten liikenneturvallisuutta saataisiin parannettua takomalla hieman järkeä päähän vanhoilla autoilla ajaville. Vanhoissa autoissa kun tuppaa olemaan vanhat jyrsimet, jollaiset eivät pärjää edes vanhoille kitkarenkaille (tuoreiden TM testitulosten perusteella) = pitoa ei ole, vaikka renkaat eivät olekaan vielä sakkorajoille kuluneet. Nyt tilanne on sellainen, että jyrsijät luottavat aivan liikaan jyrsimiinsä -> vaikka talvikaudella ainoastaan 77 % ajokilometreistä ajetaan jyrsimin (osa jyrsijöistä sentään ymmärtää ajotaitonsa rajat ja pysyy liukkailla keleillä poissa auton ratista), niin kuolonkolariin syyllisten autoista peräti 82 % on varustettu jyrsimin.
Tästä asiasta - jyrsimien ominaisuudet heikkenevät merkittävästi jo 4 vuodessa - meitä varoitteli pari vuotta sitten useampikin lehti, HS, mukaanluettuna, mutta jyrsijät taitavat keskittyä enemmänkin Aku Ankkaan yms. julkaisuihin, joissa ei ole niin paljoa raskasta tekstiä ja vähän värikuvia. Niinpä tämä tuore VTT:n raporttikin on jäänyt vieraaksi...
.
Vastaukset 19
Vanhimmat
olet tosiaan ottanut elämän työksesi saada Suomesta nastavapaan maan. Onneksi vain murto-osa autoilijoista lukee tätä sinun yhdenmiehen risiretkeä.
Pitäähän sitä vähemmistön edustajan saada äänensä esille, mutta tässä asiassa ei edes sukupuolivähemmistöt tule sinulle apuun.
Liikenneturva suosittelee nastarenkaita. Sitäpaitsi ei kaikki nastarenkaat ole vähintäin neljää vuotta vanhat.
yhä useampi on tullut järkiinsä ja valitsee nykyisin nastattoman talvirenkaan ja hyvä näin.valitettavasti vieläkin löytyy näitä jotka eivät tajua kitkan paremmuutta ja saamme kesäisin ajella uraisilla jyrsityillä teillä.
Kyllä ne jyrsimien (jää)ominaisuudet tuntuu heikkenevän oleellisesti jo vuodessa. Tai sitten ne ei uutenakaan ole niin ylivertaiset kitkarenkaaseen nähden kuin tunnutaan väitettävän, todellisissa olosuhteissa. Nastat tylsyvät melko nopeasti ja se paras jääpito katoaa. Sen jälkeen ainoa ero kitkarenkaaseen on se raapiva ääni kun yritetään renkaan pitoon nähden liian nopeaa hidastamista tai kiihdyttämistä.
Neljässä vuodessa jotkut renkaat voi muuttua suorastaan vaarallisiksi vaikkei ne olisi juuri kuluneetkaan.
Kymmenisen vuotta sitten erehdyin ostamaan kakkosasutoon halvat korealaiset nastarenkaat. Kilometrejä tuli vähän ja vielä neljäntenä talvena renkaat pinnaltaan lähes uudenveroiset. Mutta uudella kostealla lumella autoa ei saanut pysähtymään millään, vaaralliset renkaat. Vastaavia renkaita on varmasti liikenteessä paljon, mutta onhan ne nastarenkaat ja jyrsijöiden mukaan tietysti turvalliset, joten ei hätää.
Tympii tämä loputon, mihinkään johtamaton väittely nastarenkaat vs kitkarenkaat. Hyvät nastarenkaat ja hyvät kitkarenkaat, molemmilla pärjää mainiosti.
Etpä sinäkään mikään kovin fiksu taida olla, kun kerran ole ostanut halpis korealaiset "nastarenkaat", nehän on vain nastoitettuja kesäkumeja.
Toiseksi, nastakumeilla ajetaan huomattavasti enemmän vuositasolla/auto, joten kyllä niitä onnettomuuksiakin sattuu enemmän.
Kyllä niillä kitkoillakin pärjää, kunhan osaa ennakoida, ja siinä samassa kerätä jonoa peräänsä.
> Etpä sinäkään mikään kovin fiksu taida olla
Sinua fiksumpi, kuitenkin.
> Toiseksi, nastakumeilla ajetaan huomattavasti enemmän vuositasolla/auto, joten kyllä niitä onnettomuuksiakin sattuu enemmän.
Puoliksi oikein. Onnettomuuksia sattuu enemmän, mutta kilometrejä tulee vähemmän. Lue nyt viimeinkin se VTT:n raportti. Talvikauden (lienee marras - huhtikuu) kilometreistä vain 77 % ajetaan jyrsimiä käyttäen, vaikka jyrsimillä varustettujen autojen osuus on päälle 80 %. Mutta kuolonkolariin syyllisten autoista 82 % on varustettu jyrsimin.
Ja onhan tämä ihan päivänselvää myös yleisen elämänkokemuksen valossa. Jyrsimethän ovat suosiossa seuraavilla ryhmillä:
- epävarmat ja aloittelevat kuljettajat
- menneille vuosikymmenille jämähtäneet papparaiset
- köyhät (ml. nuoriso) joiden on tyydyttävä siihen, mitä käytetyn auton mukana tuli
Koska jyrsijät ajavat vähän, monella jyrsijällä on alla koppuroiksi kovettuneet ja pitonsa menettäneet "vuosikertarenkaat". Tämä koskee etenkin vanhoja autoja ja juuri tämä ryhmä (johon sinäkin taidat kuulua) todettiin VTT:n raportissa isoksi ongelmaksi. Vanhoilla autoilla ajavien päähän pitäisi saada taottua, että talvirenkaan ominaisuuksiin vaikuttaa muukin kuin jäljellä oleva urasyvyys.
Nythän on jo jyrsimien pää-äänenkannattaja VAGniikan maailmakin "joutunut syömään hatullisen paskaa" eli myöntämään, ettei vanha jyrsin pärjää edes vanhalle kitkarenkaalle. Vähiin käy siis ne jyrsimien edut
- parempi pito paljaalla asvaltilla (...ja tämän MrNasta yms. latvakakkoset kuvittelevat tarkoittavan, että jyrsin on jopa kesärengasta parempi)
- upouusilla renkailla parempi pito jäällä, vanhoilla sitten toisinpäin
- RAAAAPINA varoittaa kokemattomia kuljettajia liukkaudesta - eihän sitä tien jäisyyttä mistään muusta voikaan päätellä ;-D
Mistä vielä saisi niitä kunnon nastoja mitä viedään Venäjälle ne olis hyviä.
Luulisi Ladaan löytyvän niitä kunnon renkaita ihan sieltä valmistusmaasta. Senkus käyt hakemassa. Onhan sulla jäsenkirja ja kaikki.
Ja sehän on selvä, että Laatokka on paras talviauto, koska se oli jo 70-luvulla, ja laatokkaan kuuluu jyrsimet, koska mikään asia maailmassa ei muutu.
Tämä nyt ei ole mikään uskon asia. Täällä ei jeesustelua kaivata, vaan täällä luotetaan faktoihin. Ja faktahan on, että nastarengas on se talvirengas ja kitkarengas on susi jo syntyessään.
Ei auta vaikka kitkaspede kuinka ruikuttaisi ja itkisi.
.
.
.
.
.
.
.
ei kai hirveän paljon ennä apuja löydy. Mutta siinä mielessä ymmärrettävää että kyseinen yksilö ei pysty enää hahmoittamaan todellisuutta, elää jotain horroskautta ,luulot on vahvimmillaan, tästä päivästä ei tietoakaan. Kuluva ajanjakso pitää sisällään nastarenkaat joita tunnolliset autoilijat käyttää (n.85%), loput leikkii hengellään. Ja toistenkin.
Totta.
Miksi kenenkään nastarenhaskuskin ei tarvitse todistaa täällä mitään, vaan ainoastaan kitkapellet koittavat mustamaalata nastarenkaita? Ja päälle koittavat väittää kitkojensa pidon olevan talvella sama kuin kesällä.
Valitettavasti kitkapellejen puhe, se ei näy käytännössä. Se on pelkkää puhetta, mutta sitten kun käytännössä katsotaan kitkojen pitoa, se jää joka osa-alueella nastoista jälkeen. Siksi nastarenkaista ei tarvitse selitellä täällä mitään.
Nastarengas tuntuikin hyvältä ekana talvena, mutta nyt kuluneena sen pito-ominaisuudet ovat surkeita, vaikka pintaa on vielä 6-7 mm. Melkein kaikki nastatkin ovat vielä jäljellä.
Oikein valitsin eteen eli vetäville pyörille ne renkaat, missä oli kaiki nastat jäljellä ja takanakin niitä puuttui vaan muutamia . Vinossa toki olivat jonkin verran.
Lisäksi kumimateriaali tuntuu liukkaalta jopa reippaalla pakkasella ja ylämäessä nastarengas !! sutaisee helposti vaikka ajaa maltillisesti automaatilla. Lisäksi sivuttaispito oli lähes olematonta. Maaseudulla umpilumessa kuitenkin porskutti kuin mitä tahansa nokialainen. Tämä ominaisuuksien ristiriita pistikin tutkimaan asiaa tarkemmin.
Renkaina on siis Kumho Izenwis KW19 nastoitettuna. Ja löytyihän sitä tietoa testien muodossa.
TM talvirengastesteissä tämän renkaan huonoin ominaisuus oli nimenomaan pito kovalla lumella ja jäällä. Kuivalla sekä märällä asfaltilla pito ja jarrutus olivat aivan merkkirenkaiden luokkaa.
Näin sain vahvistusta omille havainnoilleni siitä, että pakkasella kovettuvasta kumimateriaalista tehty rengas on melko heikko talvikäytössä vaikka siinä on täysi nastoitus. Tämä rengas oli testissä niukasti heikompi kuin Hankook ja huonommaksi jäi vain Wanli. Talvirengasmerkki siis vaihtuu varmasti.
Tämän halusin näkyviin vain sen vuoksi, että nastat EI TEE talvirengasta, vaan renkaan kumimateriaali ja avonainen kuvio sekä riittävän tiuha lamellointi. Tulee ikävä takavuosien Gislaved Frostia, sillä se jos mikä oli todellinen talvirengas. .
Pitäähän ne kitkatkin vähän, kun eivät kauaa kestä niin pysyy kumi pehmeänä. Kannattaa muuten opetella ajamaan, niin pysyy nastat renkaissa ja tulee säästöä vuosienmittaan.
Kas, kas. Taas on yksi KÖYHÄ nastaluistimien käyttäjä selittämättä, että jyrsimet olla pitää, koska valintani sanelee vain ja ainoastaan turvallisuus.
Vaikka tosiasiassa ne valinnat sanelee vain ja ainoastaan raha = alla on joku -95 Corolla (ESC yms. puuttuu ja kolariturvallisuuskin on välttävä/heikko uusiin autoihin verrattuna) ja renkaina 8 vuotiaat = koppuroiksi kovettuneet jyrsimet.
Siis juuri tällainen PAHIN LIIKENTEEN RISKITEKIJÄ VTT:n onnettomuusraportin mukaan = vanhalla autolla ajava ääliö, joka ei tiedosta, miten suuri merkitys talvirenkaiden iällä ja kunnolla on.
Tämähän näkyy tilastoissa mm. sillai, että talvikaudella vain 77 % kilometreistä ajetaan nastaluistimia käyttäen (osuus on paljon pienempi kuin osuus autokannasta, koska nastaluistimet ovat epävarmojen ja vähän ajavien kuljettajien valinta), mutta jyrsijät aiheuttavat silti 82 % kuolonkolareista.
.
Näin vihdoinkin valon ja ymmärsin typeryyteni!
Se on hyvä se!