superUjo

Olen itse kaikkea muuta kuin ujo, mutta yritän nyt ymmärtää ujon miehen ajatuksia.
Oikeastaan koko juttu on jo päättynyt jokin aika sitten, mutta edelleen välillä uhraan sille ajatuksia.

Tapasin mukavan miehen netissä ja kirjoittelimme paljon. Lopulta päätimme nähdä ja kaikki meni hyvin. Toki itse ylläpidin keskustelua. Sovimme uuden tapaamisen ja sen jälkeen vielä useita. Vietimme myös öitä toistemme luona. Tapaamisistamme puuttui kokonaan läheisyys (jos ei aikaa kun yövalo on sammunut otetta mukaan), jonka osoittain ajattelin johtuvan miehen ujoudesta. Itsekään en uskaltanut koskea, kun satunnaisesti halailla. Olin epävarma mitää ajattelee "nyhjäämisestä".

Soittelimme ja viestittelimme kyllä, tosin usein omasta aloitteestani. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja juttukin alkoi luistamaan. Rakkaudesta ei tullu edes mieleen puhua, mutta tykkäämisestä kyllä ja se oli molemminpuolista. Mies lähti viikoksi työmatkalle ulkomaille, hänestä ei kuulunut koko viikon aikana mitään eikä myöskään enää kotiin palattuaan ottanut minuun yhteyttä, vaikka itse yritin häntä lähestyä.

Muutaman viikon päästä sain viestin ettei ole kiinnostunut minusta. Eli tämä vissiin piti ymmärtää niin, että joutui keräämään rohkeutta, että sai ilmoitettua "jutun" olevan ohi. Veikkaisin ujojen miesten olevan siis aivan samanlaisia kuin muutkin, seksi kelpaa kyllä, mutta seuraavalle tasolle ei ole mitään kiinnostusta, vaikka niin annetaan ymmärtää. Vai pitääkö tämä ymmärtää niin, ettei enää uskaltanut jatkaa, koska pelkäsi mukaan tulevan oikeaa tunnetta?

Sainpahan itse ainakin opetuksen tulevaisuutta varten siitä, mikä on ujomies. Tosin pidin hänestä aidosti.
4578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

toi nyt ei hei todellakaan ollut mikään UJO mies, vaan kylmä mies.
Oikeasti ujo mies osaa arvostaa naista koska niin harvon uskaltautuu moisen kanssa tekemisiin.

Äänestä

Tässä taas nähdään, millaisia yleistäjiä tänne kirjoittelee. Kaikista ujoista miehistä voi tehdä tietenkin tehdä päätelmiä tämän yhden yksilön perusteella. En minäkään kirjoituksesi perusteella vedä johtopäätöstä siitä, että kaikki naiset ovat yleistäviä idiootteja, mutta sinä kyllä olet sellainen.

Äänestä

Viestissäsi on jotenkin turhan syyttävä asenne miestä kohtaan. Kerroit kuitenkin itse, että läheisyys jotenkin puuttui etkä uskaltanut koskea, tai että olit epävarma (et kertonut ottaneen asiaa puheeksi), ja sitten ikään kuin syytät miestä siitä ettei hän uskalla jatkaa, haluaa eri asioita, tai pitää kerätä rohkeutta sen asian kertomiseen ettei ole kiinnostunut.

Ujot miehet haluavat yleensä ihan samoja asioita mitä muut miehet, sekä ovat ihan yhtä pahoja ja hyviä kuin muut miehet. Osa haluaa lähinnä seksiä, osa sitoutumista, osa molempia, yms. En oikein ymmärrä mikä saa sinut ajattelemaan, että ujo haluaisi jotenkin eri asioita kuin muut.

Mielestäni ainoa opetus minkä sait tulevaisuutta varten on se, ettei kannatta herätelllä turhia ennakko luuloja, eikä jäädä tuuli ajolle. Jos toinen ei ota yhteyttä usein, ei ole läheisyyttä, jne. niin kyllä silloin kannattaa ottaa asia esille, jos kuitenkin itse pitää sellaisia asioita tärkeinä. Vastaavasti jos pidät jotain yhdessä asumista, avioliittoa, tai lapsia kovin tärkeänä, niin kyllä niistäkin kannattaa puhua ilman, että herättelee mielikuvaa toisenkin haluavan niitä vain koska itsekin haluaa ja toinen tykkää sinusta. Puhuitteko te edes, että haluaako mies niitä sinulle seuraavan tason asioita?

Jos mies kirjoitti ettei ole kiinnostunut enään, mielestäni ei kannata enempää vaivata asialla päätä, vaan todeta asian niin kuin on mies kirjoitti. Voihan se asia olla kaiksesta huolimatta toisin, mutta sihän sen päätät minkä verran aijot käyttää elämästäsi asian vatvomiseen.

Äänestä

Siksi ei kannatakaan hypätä heti sänkyyn. Ero meinaan koskee paljon kipeämmin, jos on ollut seksiä!

Minäkin olen sitä mieltä, että on turha enää vatvoa miehen käytöksen syitä. Jos toinen ei ole kiinnostunut, hän ei ole. Piste.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


28_12 kirjoitti:

Olen itse kaikkea muuta kuin ujo, mutta yritän nyt ymmärtää ujon miehen ajatuksia.
Oikeastaan koko juttu on jo päättynyt jokin aika sitten, mutta edelleen välillä uhraan sille ajatuksia.

Tapasin mukavan miehen netissä ja kirjoittelimme paljon. Lopulta päätimme nähdä ja kaikki meni hyvin. Toki itse ylläpidin keskustelua. Sovimme uuden tapaamisen ja sen jälkeen vielä useita. Vietimme myös öitä toistemme luona. Tapaamisistamme puuttui kokonaan läheisyys (jos ei aikaa kun yövalo on sammunut otetta mukaan), jonka osoittain ajattelin johtuvan miehen ujoudesta. Itsekään en uskaltanut koskea, kun satunnaisesti halailla. Olin epävarma mitää ajattelee "nyhjäämisestä".

Soittelimme ja viestittelimme kyllä, tosin usein omasta aloitteestani. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja juttukin alkoi luistamaan. Rakkaudesta ei tullu edes mieleen puhua, mutta tykkäämisestä kyllä ja se oli molemminpuolista. Mies lähti viikoksi työmatkalle ulkomaille, hänestä ei kuulunut koko viikon aikana mitään eikä myöskään enää kotiin palattuaan ottanut minuun yhteyttä, vaikka itse yritin häntä lähestyä.

Muutaman viikon päästä sain viestin ettei ole kiinnostunut minusta. Eli tämä vissiin piti ymmärtää niin, että joutui keräämään rohkeutta, että sai ilmoitettua "jutun" olevan ohi. Veikkaisin ujojen miesten olevan siis aivan samanlaisia kuin muutkin, seksi kelpaa kyllä, mutta seuraavalle tasolle ei ole mitään kiinnostusta, vaikka niin annetaan ymmärtää. Vai pitääkö tämä ymmärtää niin, ettei enää uskaltanut jatkaa, koska pelkäsi mukaan tulevan oikeaa tunnetta?

Sainpahan itse ainakin opetuksen tulevaisuutta varten siitä, mikä on ujomies. Tosin pidin hänestä aidosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu