Voiko olla rakastunut toiseen..

Olen silloin tällöin ajatellut samaa asiaa...
Kuitenkin olen itseni kanssa tullut siihen tulokseen, että sitä on vaan niin kiintynyt johonkin ihmiseen ja tämän tapoihin. Pystyy liian hyvin samaistumaan tähän ja on ainakin joskus saanut enemmän tältä kuin on hälle itse antanut tunnetasolla. Minä nimitän sitä kiintymykseksi, en rakkaudeksi.

Oli minullakin joskus kauan kauan sitten parikin kaveripoikaa (ei yhtäaikaa "käytössä"), joiden kanssa aina ja aina oltiin yhdessä uudelleen hetki. Kumpikaan ei meinannut osata irrottaa otettaan toisesta, vaikka emme oikeastaan seurustelleet. Sitä kesti vuosia, kunnes sitten tapasin nykyisen mieheni. Taisivat molemmat houkutella minua mukaansa sen jälkeenkin, mutta tunsin täysin eritavalla miestäni kohtaan - rakastin ja rakastan edelleen.

Minulle tuo kiintymyksen tunne ei välttämättä vaadi seksiä - tosin noiden kahden nuoruudenkaverin kanssa AINA kun tapasimme, jos en seurustellut jonkun toisen kanssa. Muutaman viime vuoden aikana olen tullut hyvin läheiseksi erään miehen kanssa, emmekä ikinä olisi kumpikaan uskoton omalle rakkaallemme, mutta käsittämätön magneetti me toisillemme ollaan. Joskus mietin, että olenko minä rakastunut vieraaseen mieheen, mutta en minä sitä silleen halua, mutta nautin suunnattomasti yhteisistä rupatteluhetkistä. Sitä saa toiselta niin paljon enemmän, kuin antaa.

...tai ihastunut, kiintynyt...mitä termiä sitä nyt haluaakaan käyttää=) Ja siinä on useimmiten fyysistä ja henkistä kiintymystä, ja ystävyydenkin tunteita. Elämän realiteetit on vaan usein kovia ja vastassa, silloin kun pitäis suhdetta eteenpäin viedä. Ainakin jos toinen on varattu tai muuten tilanne mahdoton. Silloinhan sitä tunnettaan ei edes helposti halua myöntää. Näin on käynyt mullekin elämän varrella. Tsemppiä!