ikävä ihastusta

Minulla on kauhea tilanne. Olen rakastunut kahteen mieheen yhtä aikaa.
Olen seurustelut vakavasti kahdeksan vuotta nykyisen kihlattuni kanssa.
Viime kesänä 2010 ihastuin kuitenkin toiseen mieheen. Aluksi olimme vain kavereita ja
en tuntenut minkäänlaista vetoa häneen. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Suutelimme monesti ja tapailimme kesällä. Kerroin miehelleni miten asiat ovat ja hän antoi minulle kai anteeksi. Tilanne ei kuitenkaan ole henkisellä tasolla minun osaltani muuttunut miksikään. Minulla on ikävä ihastustani, vaikka samaan aikaan kai rakastan miestäni. En todellakaan halua koskaan parisuhteeseen ihastukseni kanssa. En pidä hänen ulkonäöstään enkä monesti siitä kuinka hän käyttäytyy jne. Hän kuitenkin ymmärtää minua hyvin ja on todella kohtelias ja saa minut huomaamaan kuinka ihanasti joku mies voikaan naistaan kohdella.
Tulipas sekava teksti, mutta kysymys nyt kuuluu: miten lopettaa ikävöimästä ihastusta? Miten unohtaa hänet? Auttakaa.. :(
91299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mitä jos yrittäisit viritellä romantiikkaa uudelleen oman miehesi kanssa. Et voi oikein tietää kuinka kohtelias tuo ihastuksesi olisi vaikka kymmenen vuoden kuluttua.

Äänestä

Mutta jos ei uskalla, ei mitään voi saadakkaan.

Äänestä

nyt sinua arveluttaa hänen ulkonäkönsä ja käyttäytymisensä ajoittain, mikä olisi tilanne vaikkapa vuoden kuluttua? Tuskin voisit sietää häntä lähelläsi, suorastaan melko varmasti inhoaisit häntä samoista syistä! Niin että mieti pää kylmänä asioita oikein kunnolla ennenkuin teet ratkaisuja.

Äänestä

Mitä nopeammin sanot sille toiselle hyvästit, sitä nopeammin pystyt hänet unohtamaan.
Ei tuossa ole mitään epäselvää kerran olet varma, että et halua sen toisen kanssa parisuhteeseen.
Jos kerran haluat unohtaa niin se onnistuu vain unohtamalla.
Olettekos te tämän ihastuksen kanssa miten paljon tekemisissä vielä?

Äänestä

Kerro ihastukselle totuus. Saman minkä täällä. Muuta ei tarvita. Loput hoituu itsestään.

Äänestä

Haluatko sinä lopettaa ikävöimisen? Mitä olet valmis tekemään sen eteen?

Äänestä
  • Olen kyllä yrittänyt viritellä romantiikkaa ja intohimoa oman mieheni kanssa. Aika huonosti se onnituu jos miestä ei kiinnosta. Meillä romantiikka tarkoittaa pelkkää seksiä. Olemme ihastuksen kanssa puheissa joka päivä. Hän yleensä soittaa minulle. Näemme ehkä kerran kuukaudessa. Olen todellakin valmis pois tästä tilanteesta. Haluan olla onnellinen. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? En voi vaan olla tyytyväinen oman mieheni kanssa, elää elämää onnellisena ja sanoa muille reilusti Ei. Kahdeksan vuotta on kuitenkin pitkä aika heitettäväksi hukkaan yhden ihastuksen takia, jonka kanssa parisuhde kuulostaa oudolta. Kuitenkin nämä ajatukset pyörivät monesti päässäni enkä kykene rauhoittumaan. Toisaalta haluaisin rauhoittua mieheni rinnalle, toisaalta ihastus tuo elämääni iloa ja ihania, jännittäviä tunteita, joita en ole kokenut vuosiin.

    Äänestä

  • Maikki... kirjoitti:

    Olen kyllä yrittänyt viritellä romantiikkaa ja intohimoa oman mieheni kanssa. Aika huonosti se onnituu jos miestä ei kiinnosta. Meillä romantiikka tarkoittaa pelkkää seksiä. Olemme ihastuksen kanssa puheissa joka päivä. Hän yleensä soittaa minulle. Näemme ehkä kerran kuukaudessa. Olen todellakin valmis pois tästä tilanteesta. Haluan olla onnellinen. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? En voi vaan olla tyytyväinen oman mieheni kanssa, elää elämää onnellisena ja sanoa muille reilusti Ei. Kahdeksan vuotta on kuitenkin pitkä aika heitettäväksi hukkaan yhden ihastuksen takia, jonka kanssa parisuhde kuulostaa oudolta. Kuitenkin nämä ajatukset pyörivät monesti päässäni enkä kykene rauhoittumaan. Toisaalta haluaisin rauhoittua mieheni rinnalle, toisaalta ihastus tuo elämääni iloa ja ihania, jännittäviä tunteita, joita en ole kokenut vuosiin.

    se on vaan tehtävä niinkun sydän sanoo. Jos olet itse tehnyt kaikkesi, että saisit romantiikkaa ja jännitystäkin parisuhteeseesi, niin sitten et muuta voi. Toisen housuihin ei voi kukaan hypätä, siinä se ongelma. Toisaalta jos ihastuksen kanssa näet kerran kuussa, niin sehän on selvä, että siinä jännitys säilyy. Entäs sitten, jos näkisit joka päivä?

    Äänestä

Aina kun on vähänkään romantiikkaa tarjolla (sitä samaa mitä kirjoissa ja elokuvissa), niin ollaan valmiita vaikka mihin. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maikki... kirjoitti:

Minulla on kauhea tilanne. Olen rakastunut kahteen mieheen yhtä aikaa.
Olen seurustelut vakavasti kahdeksan vuotta nykyisen kihlattuni kanssa.
Viime kesänä 2010 ihastuin kuitenkin toiseen mieheen. Aluksi olimme vain kavereita ja
en tuntenut minkäänlaista vetoa häneen. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Suutelimme monesti ja tapailimme kesällä. Kerroin miehelleni miten asiat ovat ja hän antoi minulle kai anteeksi. Tilanne ei kuitenkaan ole henkisellä tasolla minun osaltani muuttunut miksikään. Minulla on ikävä ihastustani, vaikka samaan aikaan kai rakastan miestäni. En todellakaan halua koskaan parisuhteeseen ihastukseni kanssa. En pidä hänen ulkonäöstään enkä monesti siitä kuinka hän käyttäytyy jne. Hän kuitenkin ymmärtää minua hyvin ja on todella kohtelias ja saa minut huomaamaan kuinka ihanasti joku mies voikaan naistaan kohdella.
Tulipas sekava teksti, mutta kysymys nyt kuuluu: miten lopettaa ikävöimästä ihastusta? Miten unohtaa hänet? Auttakaa.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu