Homekoulu

Onko sinun lapsesi tässä homepesässä? Onko oireita? Miten pitkään kunta on pimittänyt moisen tiedon?
Onko koululaisten vanhemmille kerrottu asiasta?

"Haukiputaan yläkoululle on lähestyvän peruskorjauksen ja lisääntyneiden sisäilman laatuepäilyjen vuoksi tehty kuntotutkimus syksyllä 2010. Kuntotutkimuksen suoritti Ositum Oy. Ennen kuntotutkimusta tilapalvelu teki koulun henkilöstölle käyttäjäkyselyn mahdollisten ongelmien kartoittamiseksi. Käyttäjäkyselyn tulokset osoittivat selviä viitteitä sisäilmaongelman olemassaolosta. Kuntotutkimuksen tuloksista ilmenee sisäilman laadun kannalta haitallisia vaurioita eri puolilla rakennusta. Kuntotutkimuksen toimenpidesuosituksena on peruskorjaus mahdollisimman nopeasti, ettei käyttäjien altistuminen mikrobivaurioille pitkity. "
151235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kunnanvaltuusto päätti viime kokouksessaan,kirkonkylän alakoulun peruskorjauksesta ja laajennuksesta ,lukion ja päiväkodin rakentamisesta.homman hoitaa ncc oy 25 vuoden sopimuksella joka kattaa kaiken muun paitsi opettamista.yläkoulun väki saa hengitys suojat,ncc ja kunnanjohtoryhmä bosoroi.

Äänestä
  • tarjottiin oppilaille tänään jäkiruoaksi glögiä ja pipareita. Mites Puttaalla??
    Eipä tietenkään.

    Äänestä

  • menee oppilaiden ja opettajien sekä muun henkilökunnan terveyden edelle, mutta millä hinnalla arvon päättäjät, vaikka ettehän te enää parin vuoden päästä vastaa enää mistään. Ihmettelen, että persutkin ovat tässä innolla mukana, eikö tavallisen kansan äänet enää kiinnosta Haukiputaalla, mitä sanot PerusSeppo.

    Äänestä

asia on ollut tiedossa jo usean vuoden, mutta kun kunta ottanut kannan, että "katotaan ny ja mietitään". Näennäisiä korjauksia tehdään, mutta varsinainen ongelma pysyy.

Äänestä
  • Päättäjät ovat viisaudessaan katsoneet, ettei muutama homesairaaksi tuleva lapsi ole paha uhraus. Saahan kouluissa sentään satoja oppilaita opetusta. Sodassakin syntyy sivu-uhreja.

    Äänestä

  • Pietari;. kirjoitti:

    Päättäjät ovat viisaudessaan katsoneet, ettei muutama homesairaaksi tuleva lapsi ole paha uhraus. Saahan kouluissa sentään satoja oppilaita opetusta. Sodassakin syntyy sivu-uhreja.

    Tutkimuksia tehneet tahot vääristelevät tuloksia ja antavat vääristeltyjä raportteja kunnan eduksi ja lasten tuhoksi.

    Äänestä

  • tietoa on kirjoitti:

    Tutkimuksia tehneet tahot vääristelevät tuloksia ja antavat vääristeltyjä raportteja kunnan eduksi ja lasten tuhoksi.

    Haukiputaan yläkoululle on lähestyvän peruskorjauksen ja lisääntyneiden sisäilman laatuepäilyjen vuoksi tehty kuntotutkimus syksyllä 2010. Kuntotutkimuksen suoritti Ositum Oy. Ennen kuntotutkimusta tilapalvelu teki koulun henkilöstölle käyttäjäkyselyn mahdollisten ongelmien kartoittamiseksi. Käyttäjäkyselyn tulokset osoittivat selviä viitteitä sisäilmaongelman olemassaolosta. Kuntotutkimuksen tuloksista ilmenee sisäilman laadun kannalta haitallisia vaurioita eri puolilla rakennusta. Kuntotutkimuksen toimenpidesuosituksena on peruskorjaus mahdollisimman nopeasti, ettei käyttäjien altistuminen mikrobivaurioille pitkity.

    Korjaustoimenpiteitä odotellessa käyttäjien altistumista sisäilman epäpuhtauksille voidaan merkittävästi vähentää laadukkaalla ilmanpuhdistustekniikalla. Joissakin kunnan kiinteistöissä on ilmanpuhdistukseen käytetty Genano Oy:n tilakohtaisia ilmanpuhdistimia, joiden on virallisten tutkimustulosten lisäksi käytännössä todettu olevan tehokkaita ja soveltuvan erinomaisesti mm. koulujen luokkahuoneiden ilman puhdistamiseen. Genano Oy:n ilmanpuhdistimien puhdistustehokkuus on todennettu useissa mm. Työterveyslaitoksen ja VTT:n laboratoriokokeissa, joissa on osoitettu, että mm. homeitiöt poistuvat täysin puhdistettavasta ilmasta. Genano Oy:n ilmanpuhdistimien muita etuja ovat mm. kestävä metallinen rakenne, vahva aktiivihiilisuodatin ja jatkuva maksimaalinen puhdistusteho. Vastaavaa puhdistustekniikkaa ei ole tarjolla muilla toimittajilla.

    Ilmanpuhdistimien hankinta omaksi vuokrauksen sijasta on perusteltua, mikäli kohteen ilmanpuhdistuksen tarve on yli 1,5 vuotta. Haukiputaan yläkoululle tarvitaan tilakohtaisia ilmanpuhdistimia 50 kappaletta. Genano Oy on tarjonnut kohteeseen soveltuvia ilmanpuhdistimia hintaan 4650 €/kpl (alv 0 %), eli kokonaishankintahinta on 232 500 € (alv 0 %).

    Vuokraamalla laitteiden kuukausikustannukset olisivat 12 500€ (alv 0 %). Rahoittamalla hankinta leasing-rahoituksella tulisi kuukausikustannukseksi n. 9 700 € (alv 0 %) kahden vuoden sopimuksella ja n. 6 500 € (alv 0 %) kolmen vuoden sopimuksella. Leasing-rahoituksessa on myös osto-optio 1 % hankintahinnasta. Ilmanpuhdistimien käyttöikä on yli 15 vuotta, joten niitä voidaan jatkossa käyttää muissa kohteissa tarpeen mukaan.

    Äänestä

Millainen on meidän homekoulujen tilanne?

Vieläkö niissä voi terveenä lapset opiskella?

Onko yhtä paha kuin II:ssä on?

Äänestä

Ii koululla on myös ollut käytössä samanlaiset ilmanpuhdistimet, joita Haukiputaalle hankittiin. Näistä puhdistimista huolimatta iiläisiä oppilaita on sairastunut. Puhdistin teho ei käytännössä siis riitä myrkkyjen poistoon riittävästi.
On aika sääli jos koulun heikon sisäilman vuoksi saa loppuelämäkseen astman ja jopa työkyky menee. Korvaako kunta sairastumiset samaan tapaan kuin näissä sikapiikin jälkitaudeissa on korvaussummat jopa toista miljoonaa euroa?
Henkilökunnalle työperäiset altistumiset korvaa vakuutukset kuinka oppilaille?
Ja mihin korvausvaatimusesitetään jos tilanne sitä vaatii????

Äänestä

Ilmanpuhdistimet

Ilmanpuhdistimet poistavat epäpuhtauksia (kuten pölyä tai hajua) eri menetelmin. Ilmanpuhdistimen valinnan tekeminen on hankalaa, sillä etukäteen on mahdotonta sanoa, auttaako mikään laite vähentämään esimerkiksi sairauden tai allergian oireita.
Yleistä ilmanpuhdistimen hankkimisesta

1) Selvitä mihin käyttötarkoitukseen laitetta tarvitset
Esimerkiksi pelkän siitepölyn poistoon ei tarvita tarkinta mahdollista suodatusta.

2) Selvitä meluhaitta
•Yöaikaan makuuhuoneissa ei saisi olla yli 30 dB:n melua
•Laitteen melu on testattava sillä tehoasetuksella, jolla laitetta aiotaan käyttää ◦Huom. laitteen läpi virtaavan ilmamäärän tunnissa tulisi vastata yöaikaankin huoneen ilmatilavuutta

Vaikutukset hengityssairaiden oireisiin

Kotimaista tutkimusta ilmanpuhdistimien vaikutuksesta hengityssairaiden oireisiin ei ole tehty. Laitteiden tehoa on kyllä tutkittu, mutta tutkimukset tehdään usein ’laboratorio-olosuhteissa’, jotka eivät välttämättä vastaa kotiolosuhteita.

Ilmanpuhdistimet eivät ole hoitolaitteita. Laitteet eivät poista epäpuhtauslähteitä, korvaa ilmanvaihtoa, eivätkä huolellista siivousta. Laitteet eivät myöskään korjaa tai paranna kosteus- ja homevaurioita, eivätkä ne ilmeisesti pysty vähentämään merkittävästi tupakansavun terveyshaittoja. Kaasumaisten epäpuhtauksien poistosta laitteet suoriutuvat vaihtelevasti; osa laitteista pystyy suodattamaan jonkin verran kaasuja, mutta mikään laite ei pysty poistamaan radonia.

Yhdistelmälaitteiden, eli useampaa eri tekniikkaa hyödyntävien laitteiden hyödyn ja toimivuuden arviointi on vaikeaa, koska vertailevaa puolueetonta tutkimusta ei ole tehty. Vertailu on ylipäätään hankalaa eri tekniikoiden välillä.

Eli puhdistimista ei ole tutkittua tietoa onko niistä edes mitään hyötyä terveydenklannalta kosteusvaurio kohteessa. Taitavat olla mainonnan tuotteita ne terveysvaikutukset.

Äänestä

lapsi vaihtoi koulua, vanhempien kustannuksella... toivottavasti "terveellisempään", saas nähdä miten käy

Äänestä
  • Viisas ratkaisu, lapsella sentään elämä edessä, turhaa keuhkovaivoja koulun vuoksi loppuelämäksi on saada.

    Äänestä

Täällä ilmoittautuu keskusteluun yhden asmaan sairastuneen vanhempi
keuhkokuume on sairastettu ja astma testit menossa
Vielä pitäs oppilaan jaksaa loppu kevät ja vuosi tossa koulussa

Äänestä
  • Hyvä Terttuuuuu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kasin äiti kirjoitti:

Onko sinun lapsesi tässä homepesässä? Onko oireita? Miten pitkään kunta on pimittänyt moisen tiedon?
Onko koululaisten vanhemmille kerrottu asiasta?

"Haukiputaan yläkoululle on lähestyvän peruskorjauksen ja lisääntyneiden sisäilman laatuepäilyjen vuoksi tehty kuntotutkimus syksyllä 2010. Kuntotutkimuksen suoritti Ositum Oy. Ennen kuntotutkimusta tilapalvelu teki koulun henkilöstölle käyttäjäkyselyn mahdollisten ongelmien kartoittamiseksi. Käyttäjäkyselyn tulokset osoittivat selviä viitteitä sisäilmaongelman olemassaolosta. Kuntotutkimuksen tuloksista ilmenee sisäilman laadun kannalta haitallisia vaurioita eri puolilla rakennusta. Kuntotutkimuksen toimenpidesuosituksena on peruskorjaus mahdollisimman nopeasti, ettei käyttäjien altistuminen mikrobivaurioille pitkity. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu