taas valitus!

On se jumalauta jos muutamat änkyrät saavat pelkillä valituksillaan torpedoitua tuon tokmanni-homman. Palveluita ja uudistamista tänne tarvitaan eikä tuollaisia vitun jääräpäitä jotka kusi sukassa tutisevat heti kun tulee kilpailua. Kyllä täytyy olla ymmärryksessä vikaa jollei käsitä, että tuo TOKMANNI NIMENOMAAN TOISI LISÄÄ OSTOVOIMAA LIIKEKESKUKSEN ALUEELLE, JOSTA SIIS HYÖTYISIVÄT MUUTKIN LIIKKEET! Mutta kun ei niin ei. Jos bisnesvaisto on tuota luokkaa niin ei ihme että kaikki kusee. On tämä käsittämätön valtio kun muutamat tahot märäävät kokonaisen kaupungin palvelutarjonnasta jollain saatanan valituksillaan, vai oletteko samaa mieltä???
611649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Kyl samaa mieltä ollaan... Se on totta tosiaan et Harjavaltaan pitää saada palveluja lisää, nämä kaksi saakelin tyhmää eivät sitä todellakaan tajua.

Kun toi ehdotettu paikka ei tunnu kelpaavan niin minulla oisi uusi paikka ehdotus. Kun kerta Harjavallassakin on suhteellisen paljon maanrakennusyrittäjiä niin he voisivat aloittaa "talkoo hengessä" puskukoneillaan raivaamaan uutta paikkaa Tokmannille ynnä muille mahdollisille uusille yrityksille. Paikkakin oisi komiasti keskellä kaupunkia ja valmiit liikenne yhteydet olisi. Ainut haittatekijä on et paikassa sijaitsee nykyisellään lähes ongelma jätteen veroiseksi verrattava vanha liikekeskus...

Äänestä

Aivan samaa mieltä alkuperäisen kirjoittajan kanssa! Kyllä ottaa päähän, ettei mitään edistystä koskaan tapahdu! Melkeinpä tekisi mieli ryhtyä ostolakkoon kaikkia liikekeskuksen yrityksiä kohtaan!!!
Ja kuten -konemies-kin sanoi, niin purkukunnossa liiikekeskuksen rakennukset kyllä on! Esim kuntoliikiksessä on niin selkeä homeen haju ja sen rakennuksen räystäslautojen välistä valuu sadevesi, ei rännejä pitkin...

Äänestä
  • Poraatteko täällä jonku Tokmanni- rihkamakaupan perään?! Aivan sama tuleeko tollanen pilipalikauppa tänne tai ei. Tota samaa Kiinan paskaa voi hakea vaikka Säästöhallista rekkalasteittain jos rahat ei riitä muuhun! Ajatelkaa nyt vähän mitä suustanne päästätte! Alkakaa nyt ihmeessä keräämään oikein adressia että saadaan vielä kolmaskin lelumyymälä Harjavaltaan. Hahhahha, Tokmanni.. Voi Kiesus!

    Äänestä

  • Eurolla kolme kirjoitti:

    Poraatteko täällä jonku Tokmanni- rihkamakaupan perään?! Aivan sama tuleeko tollanen pilipalikauppa tänne tai ei. Tota samaa Kiinan paskaa voi hakea vaikka Säästöhallista rekkalasteittain jos rahat ei riitä muuhun! Ajatelkaa nyt vähän mitä suustanne päästätte! Alkakaa nyt ihmeessä keräämään oikein adressia että saadaan vielä kolmaskin lelumyymälä Harjavaltaan. Hahhahha, Tokmanni.. Voi Kiesus!

    "Poraatteko täällä jonku Tokmanni- rihkamakaupan perään?! Aivan sama tuleeko tollanen pilipalikauppa"

    Ei se kylläkään ole ihan sama. Kyllä sieltä saa näet kaikenlaista käyttötavaraa ja valinnanvaraa tarvitaan tosiaankin lisää tähän kaupunkiin. Jos se sinun mielestäsi on huuhaata niin ei kai sillä ole mitään väliä, mutta lisää asiakkaita tuollainen lafka tähän kylään tuo. Joidenkin kärjenjuoksulla sitä ei vaan pysty käsittämään.

    Äänestä

  • tämän näkijä. kirjoitti:

    Täälläpä on ihan sama mikä kauppa tai muu pitäisi rakentaa, niin vastustus on armoton!
    Ei saa muuttaa vanhoja kaavoja, kun ei ennenkään ole mitään ollut niin ei tarvita nytkään. Ei tarvita uutta uimahalliakaan, eikä Kultakoukkuun mitään voi rakentaa, tietenkään, kun ei ennenkään!

    Onko se nyt niin paha, jos tulisi jotain lisää tähän kylään? Nekin poraavat, jotka asuvat jo vanhainkodeissa ja tuskin ovat ahkerimpia käyttäjiä, että voi voi, onpas kaukana kauppa, jos se on Sievarissa! No, onhan niitä vieläkin pienempiä kaupunkeja, mutta eipä ole tämäkään koolla pilattu, ei asukasmäärän eikä keskustan koon mukaan mitattuna. Mikä täällä on kaukana?

    Äänestä

  • aaa--- kirjoitti:

    Valittajat taitavat olla liikekeskuksen tyhjien tilojen omistajia, pelkäävät etteivät saa ketään vuokralle.
    Kyllähän muut liikeiden pitäjät haluavat lisää vilkkautta keskustaan.

    Tuolla näkyy suurin osa tyhjillään olevista tiloista ja osa on sijoittajien omistuksessa joita ei pätkääkään kiinnosta Harjavallan asiat. http://toimitilat.posek.fi/default.asp?op=NaytaKunnanKohteet&kunta=Harjavalta

    Aivan järjetöntä että tälläiset oman edun tavoittelijat pystyvät haittaamaan näin paljon Harjavallan kehitystä.

    Äänestä

  • Eurolla kolme kirjoitti:

    Poraatteko täällä jonku Tokmanni- rihkamakaupan perään?! Aivan sama tuleeko tollanen pilipalikauppa tänne tai ei. Tota samaa Kiinan paskaa voi hakea vaikka Säästöhallista rekkalasteittain jos rahat ei riitä muuhun! Ajatelkaa nyt vähän mitä suustanne päästätte! Alkakaa nyt ihmeessä keräämään oikein adressia että saadaan vielä kolmaskin lelumyymälä Harjavaltaan. Hahhahha, Tokmanni.. Voi Kiesus!

    Tässä on oikein hyvä esimerkki kuinka ei nähdä "omaanokkaa" pidemmälle. Ei se ihme oo et Harjavalta kuihtuu kuihtumistaan. Se et meillä on suurteollisuus puisto on hyvä yhteisövero systeemin takia, mutta olisi se hienoa et Harjavallassa olisi myös palveluita täällä asuville. Niin monelle Harjavalta on vaan paikka jossa käydään hakemassa se kahdeksan tunnin palkka ja äkkiä pois. Harjavallan kaupunki menee nurin jos tänne ei saada nuoria perheellisiä ihmisiä asumaan ja töissä käymään... Uskokaa pois... Näin itsenäisyyspäivän viikonlopun hengessä pitäisin jo em. kommentteja rintama karkuruutena.

    Äänestä

  • -Konemies- kirjoitti:

    tuollaista rihkamakauppaa tänne, eikä mihinkään muuallekkaan! Tota samaa Kiinan paskaa myydään niin monessa paikassa jo nyt, joten ei, kertakaikkiaan ei!! Mikä ihme teitä viehättää tuollaisessa halpisrojussa? Eikö teillä ole rahaa ostaa laatua, vai millä ihmeellä tuollainen rihkaman palvonta on selitettävissä??
    Mistä ihmeestä kumpuaa tuollainen ajatus, että uuden romukaupan tuleminen piristäisi Harjavallan liike-elämää!? Miten se sen tekee? Mitä uutta se tarjoaa, kuin vain lisää samaa Kiinapaskaa, jota jo nyt esim. Säästöhalli on niin täynnä ettei ovia tahdo kiinni saada. Herätyyys..!!

    Ahdistaako pahastikin? Niin kapea on tuo näkökenttäsi että huhhuh. No, kyllä Tokmani tulee tavalla tai toisella joten huoli pois. Määritä muuten sana "laatu", jollain konstilla. Minä olen näet saanut säästöhallista ihan käypää kodin tavaraa remonttitarvikkeista pöytäliinoihin. Jos jotain saa halvalla niin ei se syntiä ole, mutta ihmisillä on oikeus itse valita ja sinäkin saat ostaa tavarasi vaikka Helsingistä jos siltä tuntuu. Käsittämättömiä jästipäitä löytyy kyllä näistä pikkukylistä, mutta ihmisen on vain sopuduttava jotenkin kaiken ahdasmielisyyden ja katkeruuden keskellä.

    Jokainen määrittää laadun itse. Sinä tyydyt täyttämään vuokrakämppäsi Kiinanpaskalla, minä taas ostan talooni laatutavaraa. Sinä pidät Kiinanpaskaa laadukkaana, minä taas nauran sen käyttäjiä.
    Mutta sitä ihmettelen, eikö teille köyhäilijöille mikään riitä? Kuinka monta Kiinanpaskakauppaa te oikein tarvitsette myymään sitä samaa jätettä??

    Tuollainen jauhamasi potaska vuokrakämpistä ja ties mistä kertoo kaiken tarvittavan järjenjuoksusi tasosta. Onneksi hoidat asiointisi muissa liikkeissä koska en halua törmätä tuollaisiin älykääpiöihin missään paikassa. En ole missään vaiheessa muuten väittänyt että esim. säästöhallista saisi mitään ihmeellistä "laatua", vaan sanoin että "ihan kelpo tavaraa". Varsinkin kun hintaa mietitään. Sutta ja sekundaa saa joka kaupasta maan päällä, eikä hintalappu taikka merkki tee välttämättä aina ollenkaan auvoiseksi. Tuollaisista kiistakapulan kaltaisista liikkeistä saa kylläkin helposti kaikenlaista oikeasti tarpeellista, ja monelle se sopii ihan hyvin. Ei tässä nyt auta ollenkaan vaikka miten kiukuttelisit siellä huuruissasi, koska tilanne on mikä se on.

    ..hankkia vahvemmat lasit että näkisi muutakin kuin tämän, eli omia kirjoituksiaan kuukauden takaa.. Näin näkemättäkin on helppo sanoa että näkijällä on hienot saumat takissa, nimittäin on takki käännähtänyt vauhdilla nurin päin. Lyhyellä muistilla nyt sitten esiinnytään niin yrittäjän asialla että..

    "Lyhyellä muistilla nyt sitten esiinnytään niin yrittäjän asialla että"

    Jos tarkoitat mielipiteitänii tuosta "vuosituhannen" liikeideasta eli Kultakoukusta, niin selvyydeksi todettakoon että missään vaiheessa ei ole tapahtunut minkäänlaista takinkääntöä. Pidin tuota hanketta hieman järjenvastaisena ja pidän edelleenkin, ja yhä samoista syistä. Tokmanni-hanke ei puolestaan ole järjenvastainen millään muotoa, eikä se seikka vaadi mitään Einsteinia sen tajuamiseen. En käsitä että mistä reveit tuollaisen idean että olisin nyt jotenkin "yrittäjien asialla" ja aikaisemmin vastaan? Ei ei. Luepa uudelleen.

    Äänestä

  • aaa--- kirjoitti:

    Täälläpä on ihan sama mikä kauppa tai muu pitäisi rakentaa, niin vastustus on armoton!
    Ei saa muuttaa vanhoja kaavoja, kun ei ennenkään ole mitään ollut niin ei tarvita nytkään. Ei tarvita uutta uimahalliakaan, eikä Kultakoukkuun mitään voi rakentaa, tietenkään, kun ei ennenkään!

    Onko se nyt niin paha, jos tulisi jotain lisää tähän kylään? Nekin poraavat, jotka asuvat jo vanhainkodeissa ja tuskin ovat ahkerimpia käyttäjiä, että voi voi, onpas kaukana kauppa, jos se on Sievarissa! No, onhan niitä vieläkin pienempiä kaupunkeja, mutta eipä ole tämäkään koolla pilattu, ei asukasmäärän eikä keskustan koon mukaan mitattuna. Mikä täällä on kaukana?

    eikö nykyihmisillä ole muuta elämää kuin kerätä tarpeettomia romuvuoria ympärillensä. Sitten kun Herra Gallup tulee kysymään oletteko huolestunut ilmastonmuutoksesta, niin kaikki ovat niin huolestuneita että...
    Ei silti, sitähän koohotetaan politiikasssakin, kasvua kasvun perään. Ja sielläkin ollaan niin huolestuneita hiilidioksiidi päästöistä. Aikamoista kaksinaamaisuutta.
    Eli ei mitään romukauppoja Harjavaltaan, ei torille eikä varsinkaan Kultakoukkuun. Mitä siitä poliisi-Mattikin sanoisi, kun koti jäisi romukaupan räystään alle.

    Äänestä

  • Joo räjäyttää pitäs koko presnevin aikane paska,mut ku muutama samanaikane(ku liikekeskus)hitleri "liikemies" omistaa ton läävän ja pistää näköjää niin vitusti hanttii ettei uutta tilaa tulis.Eikä vissii oo rahaa uudistaa tota -70 luvun rakennustaidonnäyttettä.Onnex äijät on jo ehtoo puolella ja kaivelee kohta vaippojansa vanhainkodin nurkassa onnellisina ku rahaa on muttei kavereita.

    Äänestä

Jos tokmanni tulee torille niin tulee sinne tavaraa enemmään kuin vapaavalinnassa on mutta sillon vapaavalinnasta tuleekin tokmanni ja liikekeskuksessa on iso liiketila tyhjillään joka sattuu olemaan tämän valittaja omistama kiinteistöosake.

Äänestä
  • Ole sitä Kiinanpaskaa jota tämä yksi kirjoittaja koko ajan meuhkaa. Halpamaissahan ne tavarat tehdään ja kootaan niin sanotussa kotimaassa tai vastaavassa. Ja mitä hemmettiä siinä poraat Kiinanpaskasta. Pan pitäin Tokmannin ovet kiinni ja hae tavaras mistä haet. Tosta rakentamisesta vielä. Jos ootte käyneet Huittisissa on jos jonkinmoista kauppaa. Honkkarista lähtien, pieniin disain putiikkeihin. On Korpelan lihat ja Kivikylät ym. Ja kokoajan tehdään uutta . Samoin kokemäel. Mut täällä Harjavallassa ei saa menestyä mikään uusi yritys. Joskus koitti grillejäkin parisen kappaletta tänne, mutta määrätyt kalvoivat pois. Ja kyllä se on parista hepusta kiinni tämä jatkuva valitus ja narina. Ja päättäjiä viedään kuin pässejä narun nokas.

    Äänestä

  • Kaikki melkein kirjoitti:

    Ole sitä Kiinanpaskaa jota tämä yksi kirjoittaja koko ajan meuhkaa. Halpamaissahan ne tavarat tehdään ja kootaan niin sanotussa kotimaassa tai vastaavassa. Ja mitä hemmettiä siinä poraat Kiinanpaskasta. Pan pitäin Tokmannin ovet kiinni ja hae tavaras mistä haet. Tosta rakentamisesta vielä. Jos ootte käyneet Huittisissa on jos jonkinmoista kauppaa. Honkkarista lähtien, pieniin disain putiikkeihin. On Korpelan lihat ja Kivikylät ym. Ja kokoajan tehdään uutta . Samoin kokemäel. Mut täällä Harjavallassa ei saa menestyä mikään uusi yritys. Joskus koitti grillejäkin parisen kappaletta tänne, mutta määrätyt kalvoivat pois. Ja kyllä se on parista hepusta kiinni tämä jatkuva valitus ja narina. Ja päättäjiä viedään kuin pässejä narun nokas.

    Kun noita viestejänne lukee, niin ei voi kuin hämmästellä kuinka naivisti asioista voidaan ajatella?! Siis uskotteko aivan tosissanne että joku Tokmanni-Kiinanpaskakaupan tänne tulo toisi ostovoimaa Harjavaltaan, josta muutkin liikkeet hyötyisivät?? Ette voi olla tosissanne!! Olette siis sitä mieltä että se vetää Harjavallan ulkopuolelta tänne ostavia asiakkaita? Ei voi olla totta!!! Nyt olisi syytä vaihtaa silmälasien väriä, tai aloittaa ihan tosissaan ajatteleminen, jos potentiaali siihen on olemassa.
    Se on totta että esim.tämän näkijä ja hänen opetuslapsensa pyörittävät osaltaan tuolla Kiinanpaskan ostamisella Suomen taloutta ja varsinkin sen rojun myyjien taloutta. Te olette niitä yrittäjien peräänkuuluttamia hyviä asikkaita. Joten kiitos siitä. Teidän kaltaisienne rahansa ajattelematta kankkulan kaivoon heittävien kuluttajien takia minä ja muut ajattelua harrastavat voimme keskittyä rahan keräämiseen ja laatutuotteiden hankintaan. Joten suuri kiitos teille! Te teette tämän mahdolliseksi. Kiitos.

    Kyllähän se on selvä että Tokmanni toisi ulkopuolista ostovoimaa. Esim. Panelia/Kiukainen sektorilta. Onhan sen suosio jo Kokemäelläkin ylittänyt kaikki odotukset.
    Ja tavarahan on ihan samaa kuin Vapaa valinnassa, mutta huomattavasti laajemmalla skaalalla. Esim. vaatteita mistä Harjavallassa ei ainakaan ole ylitarjontaa.

    Ps. Täytyy paljastaa herra laadunhakialle että kyllä ne merkkivaatteetkin jossain Kiinassa tehdään.

    Äänestä

  • 1+1=2 kirjoitti:

    Tuolla "eurolla kolme"-tyypillä on jotenkin tässä oma lehmä ojassa, koska ei tuollaista, noin kiihkomielistä tokmanni-vastaisuutta synny ihan tyhjästä. Miten hän määrittelee muuten rahojen heittämisen kankkulan kaivoon? Jos ostan tokmannilta esimerkiksi kukkasen keittiöni ikkunalaudalle niin onko se jotenkin huono ja kuolee pois alle viikossa? Taikka jos ostan kaitaliinan keittiön pöydälle niin hapertuuko se pois tomuksi muuttuen? Tai entäpä kauniit kehykset suurelle valokuvalle? Näitä esimerkkejä riittää yhtä lähes yhtä paljon kuin on olemassa noita artikkeleitakin. Erikoisemmat sähkölaitteet ovat tottakai esimerkiksi yleensä heikompilaatuisia mitä vaikkapa terra/prisma/gigantti yms. yms. myy, mutta oman järjen käyttö on sallittua ihmiselle.

    olla valittajan kätyri tai valittaja ite. Meneppä ja tiedä. Kovan porun kummiskin pitää. Ja kyllähän tänne voisi tulla " laatuliikekkin" jos vaan tulisi. Ei tarvis aina lähteä Poriin tai Tampereelle. Ja on niitä halpis kauppoja sielläkin ja ihmiset ostavat tavaroita niistä. Joten miksemme me Harjavaltalaiset. Mut ei kun täällä on aina ollut niin HELVETIN pikku sieluista porukkaa. Oltas tehty sinne mihin alkujaan oli puhe. Ei ne rollaattori mummot ja pappat paljoa eurojansa kanna.

    Äänestä

  • tämä vouhottaja kirjoitti:

    Ei sitä tarvita , kun Kultakoukkuun tulee se iso kauppakeskus.Voitte eteläpuolen ihmiset tulla sinne ostoksille.

    Äänestä

  • Kauppakeskus tulee. kirjoitti:

    Ei sitä tarvita , kun Kultakoukkuun tulee se iso kauppakeskus.Voitte eteläpuolen ihmiset tulla sinne ostoksille.

    Aika epätodennäköistä että kultakoukkuun tulee ostoskeskusta. Vaikea saada vuokralaisia tuolla hinnalla, 2-3 kertaa kovemmat vuokrat mitä liikekeskuksessa. Kerran myymälän saaminen kannattavaksi Harjavallassa on vaikeaa, niin en usko kenenkään maksavan tuollaisia vuokria.

    Toivon silti että molemmat projektit toteutuisivat.

    Äänestä

  • Eurolla kolme kirjoitti:

    Kun noita viestejänne lukee, niin ei voi kuin hämmästellä kuinka naivisti asioista voidaan ajatella?! Siis uskotteko aivan tosissanne että joku Tokmanni-Kiinanpaskakaupan tänne tulo toisi ostovoimaa Harjavaltaan, josta muutkin liikkeet hyötyisivät?? Ette voi olla tosissanne!! Olette siis sitä mieltä että se vetää Harjavallan ulkopuolelta tänne ostavia asiakkaita? Ei voi olla totta!!! Nyt olisi syytä vaihtaa silmälasien väriä, tai aloittaa ihan tosissaan ajatteleminen, jos potentiaali siihen on olemassa.
    Se on totta että esim.tämän näkijä ja hänen opetuslapsensa pyörittävät osaltaan tuolla Kiinanpaskan ostamisella Suomen taloutta ja varsinkin sen rojun myyjien taloutta. Te olette niitä yrittäjien peräänkuuluttamia hyviä asikkaita. Joten kiitos siitä. Teidän kaltaisienne rahansa ajattelematta kankkulan kaivoon heittävien kuluttajien takia minä ja muut ajattelua harrastavat voimme keskittyä rahan keräämiseen ja laatutuotteiden hankintaan. Joten suuri kiitos teille! Te teette tämän mahdolliseksi. Kiitos.

    Taitaa Hugo Bossin puku pahasti hiertää Eurolla kolme miestä... Kyl se vaan on raakaa faktaa se et monet tuotteet tehdään tuolla nousevan auringon maissa, haluttiinpa sitä tai ei. Jopa nekin mitä nämä olevinaan rikkaat kutsuvat premium tuotteiksi.

    Ehdottomasti samaa mieltä et "omalehmä" ojassa tuol häiskällä tai "märkäkorvainen" teini taas jälleen provoilemassa.

    Äänestä

Tuossa olen nyt täysin samaa mieltä sillä en ymmärrä tällaista yritystoimintaa, kun tehdään valitusta valitusten perään. Ei nuo liikekeskuksenkaan yritykset mihinkään kehity kun häpeävät noita valittajia korvat punaisina. Littaisi nyt hieman vauhtia tuo keskusen kehittämiseen, kunnon kyltit ja opasteet risteyksen lähelle yrittäjien ja kaupungin kanssa yhdessä, mutta kun ei mene kaaliin. Hölmöläisten hommaa tuollainen markkinointi, kehitystä pitäisi löytyä, eikä ruikuttaa ja valittaa.

Äänestä
  • ..perustat markkinointiyrityksen noiden muiden "näin pitäisi toimia"-osaajien kanssa ja alat markkinoimaan Liikekeskusta ja sen yritystoimintaa. Helppoa tuloa, helpolla työllä..

    Äänestä

  • Eurolla kolme kirjoitti:

    ..perustat markkinointiyrityksen noiden muiden "näin pitäisi toimia"-osaajien kanssa ja alat markkinoimaan Liikekeskusta ja sen yritystoimintaa. Helppoa tuloa, helpolla työllä..

    Tuon kirjoittajan yksi tärkeä pointti oli siis liikekeskuksen kehittäminen ja Tokmanni-hanke olennaisena osana tätä, eli hän siis totesi selvin sanoin:

    "sillä en ymmärrä tällaista yritystoimintaa, kun tehdään valitusta valitusten perään"

    Ei tarvitse siis ykskantaan "perustaa" yhtään mitään yritystä markkinoimaan liikekeskusta vaan jättää aluksi nyt nämä valitukset tekemättä, ja evoluutio hoitaa loput. Tokmanni toisi jonkin verran lisää asiakkaita muillekin sen ympärillä oleville liikkeille, ja vaikkei toisikaan niin kilpailun TÄYTYY olla vapaata ja asiakkaille itselleen suotava valinnanvapaus, eikä muutamalle yksittäiselle taholle. Tämä on päivänselvä asia. Kummallista että tällaisessa oikeusvaltiossa tuollainen jatkuva pelleily on ylipäätään mahdollista.

    eikös se ole kaikkien etu että joku tekisi uutta ja ihanaa. joku turkulainen joka omistaa vapaavalinnan tilat ja vuokraa niitä niin saattaa olla erimieltä.. miten muuten menee kunnan maksama esitys kauppakeskuksen päivityksestä..

    Äänestä

  • lonely raider kirjoitti:

    eikös se ole kaikkien etu että joku tekisi uutta ja ihanaa. joku turkulainen joka omistaa vapaavalinnan tilat ja vuokraa niitä niin saattaa olla erimieltä.. miten muuten menee kunnan maksama esitys kauppakeskuksen päivityksestä..

    ..tuolle valituksen tehneelle taholle. He näkevät paljon pidemmälle kuin nämä Kiinanpaska-friikit.
    Jo nyt on aivan selvää että nuo valitukset ovat aiheuttaneet sen että tuo Kiinanpaskakauppa ei tule Harjavaltaan. Se on aivan loistavaa!! Naurattaa aivan tolkuttomasti tuo muutamien "suurten ajattelijoiden" höpötys siitä että tuollaisen romukaupan tänne tuleminen olisi jotain kehitystä! Kyllä jo kolmen täällä olevan Kiinanpaskakaupan pitäisi riittää rahojansa ajattelematta tuhlaavien "talousnerojen" tyydyttämiseen. Ellei, niin menkää lähikuntiin, sieltä löytyy lisää!

    Sinä et sitä päätä/tiedä että mitä ihmiset haluavat, ja heillä itsellään tulee tosiaankin olla vapaus valita mitä ostavat ja mistä, eikä yhtään enempää voi jarruna tässä asiasa olla joku saatanan liikekeskuksen vuokranantaja. Jos sinunkaltaisesi älypäät päättäisivät maailman asioista niin täällä ajeltaisiin kivirattailla. Katso siellä luukussasi puupää niitä tusinatavaroitasi ja mieti miten halvalla ne on tehty ja missä. Kiinahan ei ole siis ainoa halpatuontimaa. Ja tuolla edellä annoin muutaman esimerkin eräistä tuotteista ja kysyin SELVÄLLÄ SUOMENKIELELLÄ, että miten ne ovat muka hukkaanheitettyä rahaa?

    Sinä et sitä päätä/tiedä että mitä ihmiset haluavat.. Sinäkö tiedät? Jos sinä olet noin suuri "talousnero" että haaskaat rahasi tuollaiseen Kiinanpaskaan, niin tarkoittaako se mielestäsi sitä että kaikki muut ovat yhtä tyhmiä kuin sinä ja että kukaan muukaan ei osaa ajatella?

    "haaskaat rahasi tuollaiseen Kiinanpaskaan,"

    Määrittele tuo rahan haaskaaminen kiinanpaskaan aluksi niihin esimerkkeihin liittyen joita annoin, jos siis kykenet. Esimerkkejä riittää toki rutkasti muitakin. Järjen käyttö on sallittua ostoksia tehdessä niinkuin jo mainitsin, ja ihmiset eivät yleensä robotin lailla ostakaan mitä tahansa kuonaa, mutta tämä on näemmä liian paha pala purtavaksi tuollaiselle katkeroituneelle valitusautomaatille. No, teitä on niin moneen junaan. Oikeasti tyhmä ihminen on sellainen joka sokeasti maksaa mistä tahansa pikkutavarastakin ihan mitä tahansa, koska merkki ja hinta takaavat aina paremmuuden ja onnen. DNA:n tuore kampanja hintalappujen vaikutuksesta oli kuin tehty teikäläisille.

    ..määrittely on tavattoman helppoa. Kun taas seuraavan kerran menet Säästöhalliin, niin asetu seisomaan sen romupaljouden keskelle, noin kaupan keskivaiheille. Pyöri hitaasti ympäri 360 astetta, ja katso mitä näet ympärilläsi? -Kiinanpaskaa!
    Pitäisi olla sinulle varsin tuttua!?
    Joten onneksi tuo uuden Kiinanpaskakaupan tulo tänne on saatu estettyä ikuisiksi ajoiksi. Vielä kerran suurtakin suurempi kiitos heille jotka saivat sen aikaan!!

    Edelleenkin pyydän selvällä suomenkielellä kertomaan (en varmastikaan riittävän selvällä juuri SINULLE), että mikä tekee mainitsemistani esimerkkituotteista sellaisia, että niiden ostaminen on rahojen hukkaan heittämistä? Ja edelleen suosittelen jonkinlaista nappikuuria, jos yhden ainoan liikeketjun saapuminen tätä Harjavaltaa piristämään saa aikaan noin käsittämättömän porun. Luulenpa vaan, että olet jollain ihmeen tavalla kytköksissä tuohon liikekeskukseen, eikä järkesi raukkaparka riitä ymmärtämään että mitä on kilpailu. Sitä ei voi muutamat jästipäät rajoittaa.

    Äänestä

Tulkoon Tokmanni, valitettavaa vaan on että täällä on jo aivan tarpeeksi tyhjiä liikehuoneistoja. Pakkoko se sitten tohon on rakentaa??!!! Menee parkkipaikat ja puolet torista! Harjavallassa on tyhjää maa-aluetta yllin kyllin ja sitten se on pakko läntätä tohon. Siinä kärsii enemmän yrityksiä ja kaupungin miljöö kuin mitä siitä on hyötyä.
Liippariin jää jälleen yksi huoneisto tyhjäksi. Omistajistaan sun muista en sano mitään, Ihan sama. Mutta paikka voisi olla joku muukin.
Mikäli Tokmanni siihen rakennetaan, siihen loppuu myös yli 30 vuotta toimineet markkinat.
Menkööt jonnekin muualle tontille rakentamaan.

Äänestä
  • "Eurolla kolme"? Jotenkin tuo teksti nyt vaan vaikutti täysin identtiseltä liiba-laabalta mutta vain eri nimimerkillä. Näin rautalangasta väännettynä niin keskittäminen on avainsana tässä asiassa, ei palveluiden hajauttaminen. Kilpailu on lisäksi (pitäisi olla) rajoittamatonta, ja ostajat tekevät päätökset jaloillaan, tai siis rahoillaan, että mitä mihinkin halutaan.

    "Siinä kärsii enemmän yrityksiä ja kaupungin miljöö kuin mitä siitä on hyötyä."

    Määrittele tuo "hyöty", ja määrittele että kenelle on jossain laissa määrätty yksinoikeus tähän hyötyyn? Kaupunkien miljööthän on suurimmassa osassa tapauksia sellaisia, että niissä on siis paljon rakennuksia ja tehokasta tilankäyttöä jolloin palvelut löytyvät helposti toistensa läheltä, eikä tyhjiä, autioita ja 99% vuodesta käytämättöminä olevia plänttejä.

    Äänestä

  • tämän näkijä. kirjoitti:

    "Eurolla kolme"? Jotenkin tuo teksti nyt vaan vaikutti täysin identtiseltä liiba-laabalta mutta vain eri nimimerkillä. Näin rautalangasta väännettynä niin keskittäminen on avainsana tässä asiassa, ei palveluiden hajauttaminen. Kilpailu on lisäksi (pitäisi olla) rajoittamatonta, ja ostajat tekevät päätökset jaloillaan, tai siis rahoillaan, että mitä mihinkin halutaan.

    Kerros mulle mitä hyötyä siitä on että tänne rakennetaan koko ajan uusia liikehuoneistoja jotka sitten muutaman vuoden päästä ovat tyhjillään, kun täällä nytkin on paljon tyhjiä liikehuoneistoja?
    MItä hyötyä siitä on, että tuohon rakennetaan uusi hirvitys, joka merkittävästi vaikeuttaa kulkua linja-autoasemalle, vie parkkipaikat torin välittömästä läheisyydestä, tuhoaa torin, ja tyhjentää liikekeskuksen.
    Mahdatko olla koskaan edes käynyt harjavallassa?

    Kehittäkää Kaupunkia Ja Rakentakaa Kauppakeskus . Uus ... Tulemme Nakkilastakin Ei Tarvis mennä Poriin Tokmannile

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Kerros mulle mitä hyötyä siitä on että tänne rakennetaan koko ajan uusia liikehuoneistoja jotka sitten muutaman vuoden päästä ovat tyhjillään, kun täällä nytkin on paljon tyhjiä liikehuoneistoja?"

    Mitäkö hyötyä siitä on että tänne saadaan vihdoinkin jotain uutta? Jollei järkesi riitä sen asian ymmärtämiseen niin sitten sinun pitää vain tyytyä osaasi. Jos aiot asioida yhdessä ja samassa liikkeessä hautaasi asti, niin onnea sille tielle. Mitä tulee tyhjiin liikehuoneistoihin niin se on aivan normaalia kiertokulkua. Niin on ollut ja tulee olemaankin. Kilpailu, uudistaminen ja vaihtuvuus lisäävät vetovoimaa, eikä paikallaan junnaaminen turmioon asti. Mikä tahansa putiikki on tähän kylään plussaa, vaikka perkele nuppineulakauppa vanhassa puhelinkioskissa.

    "vie parkkipaikat torin välittömästä läheisyydestä, tuhoaa torin, ja tyhjentää liikekeskuksen.
    Mahdatko olla koskaan edes käynyt harjavallassa?"

    Mene nyt sitten tältä istumalta sinne rakkaalle torillesi pönöttämään ja mieti. Ja mieti. Ja mieti sitä pelkäämääsi tuhoa, ympärillesi katsellen HYVIN TARKKAAN. Saatat havahtua tähän päivään. Ja entä sitten kulku linja-autoasemalle? Väitätkö että harjavaltalaiset kulkevat sinne Killankadun kautta? Just. Mistä tuo katkeruutesi oikein kumpuaa?

    Äänestä

  • Nakkila. kirjoitti:

    Kehittäkää Kaupunkia Ja Rakentakaa Kauppakeskus . Uus ... Tulemme Nakkilastakin Ei Tarvis mennä Poriin Tokmannile

    SenTokmannin voisi sijoittaa sinne. Ennen Tampereen junaan menoa ehtisi hakea tarpeellista roinaa mukaansa. Ja junasta tulevat saisivat myös heti kippoa ja kuppia. Sanokaapa tähän mielipide.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kerros mulle mitä hyötyä siitä on että tänne rakennetaan koko ajan uusia liikehuoneistoja jotka sitten muutaman vuoden päästä ovat tyhjillään, kun täällä nytkin on paljon tyhjiä liikehuoneistoja?
    MItä hyötyä siitä on, että tuohon rakennetaan uusi hirvitys, joka merkittävästi vaikeuttaa kulkua linja-autoasemalle, vie parkkipaikat torin välittömästä läheisyydestä, tuhoaa torin, ja tyhjentää liikekeskuksen.
    Mahdatko olla koskaan edes käynyt harjavallassa?

    Juuri noin siinä käy. Nämä Kyösti Kakkoset ovat ikuisia kiertolaisia. Pari-kolme vuotta katsotaan täyttyykö kannattavuuden tunnusluvut, ja kun ei täyty niin liike lopetetaan ja kohteeksi otetaan uusi paikkakunta.
    Sitten keskustassa taas pönöttää tyhjillään oleva liikerakennus, jossa pidetään niin kovaa vuokraa ettei siihen kukaan mene.
    Mitä jäi käteen..??

    Yksi Sukarin putiikkihan on jo siis Harjavallassa, ja ompi ollut hetken aikaa. Onneksi sinun bisnesvaistosi ja ymmärryksesi ei ole tässä mitenkään olennaista, vaan lopputulos.

    Äänestä

  • tämän näkijä. kirjoitti:

    Yksi Sukarin putiikkihan on jo siis Harjavallassa, ja ompi ollut hetken aikaa. Onneksi sinun bisnesvaistosi ja ymmärryksesi ei ole tässä mitenkään olennaista, vaan lopputulos.

    Onneksi nyt ei ole toimittu yhtä hölmösti kuin takavuosina. Silloin koko Suomen yrittäjäJumala, tanssilavojen ruhtinas, ilmoitti halukkuudestaan tulla Harjavaltaan. Lähes koko kaupungin päättävät elimet olivat polvillaan. Kuumeisesti pohdittiin miten voidaan yrittäjäJumalaa palvella! Järjestettiin laivaseminaari jonka aiheena oli, miten voidaan tehdä yhteistyötä tuon suuren Gurun kanssa.
    Yrittäjien Jumala ilmoitti että olemassa oleva tanssipaikka on liian pieni! Eipä hätää, muutetaan uusimainen palloiluhalli tanssipaikaksi, niin suuri Guru ei joudu pettymään, saatikka missään nimessä jättää tulemasta Harjavaltaan.
    YrittäjäJumalasta kaivettiin kaikki saatavilla oleva tieto. Lukumiehiäkin hän oli, joten tuliaislahjaksi ostettiin pino kirjoja, jotka paketoitiin hienoon lahjapaperiin ja vielä kauniit narut päälle.
    Tarinan lopun varmaan kaikki paikkakunnan asioita seuranneet tietävätkin, joten sitä ei tarvinne kertoa..?

    Mitä tulee tuohon suurelle Gurulle ojennettuun lahjaan, niin törmäsin siihen vuosia myöhemmin. Hieno lahjapaperi oli kirjojen päällä, ja kauniit narut paketin ympärillä. Tuo suuri yrittäjäGuru ei ollut edes avannut saamaansa lahjaa!!
    Tarinan opetus piilee siinä, että tuollaisten Joulupukin puheita juttelevien yrittäjäJumalien edessä ei kannata olla polvillaan kenenkään. He eivät ajattele minkään paikkakunnan paikallista kehitystä, vain oman rahapussinsa paksuutta. Heidän jäljiltään löytyy vain pirstottuja kaavamuutoksia, tyhjiä ylihintaisia rakennuksia, ja kaupunkikuvalle tehtyjä peruuttamattomia vahinkoja, jne..
    Nostan hattua kattoon asti heille jotka ovat tehneet valituksen tuon pääjoulupukin Harjavaltaan tulemisesta! He näkevät paljon pidemmälle kuin tuon Kiinanpaskan edessä polvillaan olevat halpisromufetistit!

    Et sinä reppana tiedä "kiinanpaskasta" etkä mistään muustakaan, yhtään mitään. Koko maailmassa ei ole niin paljoa rautalankaa että tuollaiselle peräkylän jästipäälle saataisiin selitettyä, että mitä tällaiset pikkukaupungit tarvitsevat, eikä sitä että millaista on kiertokulku kaikissa maailman palveluissa. Harvassa ovat ne yritykset noissa paikoissa mitkä pysyvät ihmisen eliniän yhdessä ja samassa paikassa, vaan tarjonta elää ja muuttuu jatkuvasti. Mutta jollei ihminen ole käynyt eläissään Poria pidemmällä, eikä jollei hän varsinkaan näe kauemmas kuin mitä on hänen nenänpäänsä etäisyys hänen omista silmistään, niin näiden asioiden ymmärtäminen on täydellinen mahdottomuus.

    Olisi edelleen kovin hauska tietää, että mikä voi saada ihmisessä aikaan noin sairaalloisen katkeruuden. Sitä ei pysty käsittämään. Ei edes Satakunnassa.

    Äänestä

  • Tokwoman kirjoitti:

    SenTokmannin voisi sijoittaa sinne. Ennen Tampereen junaan menoa ehtisi hakea tarpeellista roinaa mukaansa. Ja junasta tulevat saisivat myös heti kippoa ja kuppia. Sanokaapa tähän mielipide.

    Minkäs alan yrittäjä eurolla kolme oikeen on, kun noin pistää vihaksi?
    Kiinapaskaakin saa kyllä H,vallasta, esim. Säästöhalli , vapis, ja mikä se lahjapuoti nyt olikaan. Mitä sitten, kaikille löytyy kannattajia, sakemanneille ja kiinailmiölle, mutta mitä sinä siinä häviät, se taitaakin olla ongelman ydin? :D

    Äänestä

  • Sen saakelin asfalttikenttä torin voi aivan hyvin kääntää sitten etelä-pohjoinen suuntaan, jos se mieltä vaivaa. Siinä liipparin takanahan on sitä ns. tyhjää tilaa niin siitä voineen lohkaista palan Torille. Ja huvittaa kun valitetaan parkkipaikoista... Eihän siinä linkkuriaseman takana olevalla parkkipaikalla ei edes monestikkaan ole yhtään autoa ja kyllähän sitten Tokmannin pihaan kans parkkipaikkoja autoille tulee... Missään muualla ei varmaankaan talvella yhden ja kesällä kahden päivän torimarkkinat uuden kaupan rakentamisen esteeksi muodostu kuin Harjavallassa.

    Niin kerroppas missä sitä Harjavallassa keskustassa sitä maaaluetta on mihin voisi kaupan rakentaa. Kuten tiedämme Sievari ei käy...

    Äänestä

  • -Konemies- kirjoitti:

    Sen saakelin asfalttikenttä torin voi aivan hyvin kääntää sitten etelä-pohjoinen suuntaan, jos se mieltä vaivaa. Siinä liipparin takanahan on sitä ns. tyhjää tilaa niin siitä voineen lohkaista palan Torille. Ja huvittaa kun valitetaan parkkipaikoista... Eihän siinä linkkuriaseman takana olevalla parkkipaikalla ei edes monestikkaan ole yhtään autoa ja kyllähän sitten Tokmannin pihaan kans parkkipaikkoja autoille tulee... Missään muualla ei varmaankaan talvella yhden ja kesällä kahden päivän torimarkkinat uuden kaupan rakentamisen esteeksi muodostu kuin Harjavallassa.

    Niin kerroppas missä sitä Harjavallassa keskustassa sitä maaaluetta on mihin voisi kaupan rakentaa. Kuten tiedämme Sievari ei käy...

    Niin ne taitavat mennä Teollisuuskylänkin tuotteet Kiinaan jalostettavaksi ja tuodaan "paskana" takaisin kuten suurelta osin muutkin raaka-aineet maailmalla. Mitä sitten tuolla torilla markkinoilla myydään pari kertaa vuodessa, niin sellläkin löytyy kansainvälistä tavaraa ja suomalaistakin. Ja niin se vain on, että energian hintakin nousee huoppulukemiin kun kiinalaiset ostavat kalliita autoja omaksi ilokseen ja raaka-aineet tuotannon tarpeisiin. Taisi olla myös, että lähivuosina Kiinaan rakennetaan 10.000 km luotijunien raiteita kun rahaa on riittämiin, eli joku mainitsi 2000 miljardia dollaria kassavarannot ja Volvokin kelpasi näille paskan tekijöille.
    Harjavallassa nyt ihmetellään miten liikenne pääsee ja mahtuu linja-autoasemalle kun yksi rakennus tulisi lisää. Ja minulla on myös kokemus, että Säästöhalli on paikallisesti paras rautakauppa jos ei oteta huomioon Pyssykankankaan talouskauppaa. Molemmista löytyy hyvää tavaraa ja paljon kotimaisella valmistajamerkillä, eikä niinkään aina kiinalaista, menkää ja katsokaa.'
    Harjavallan yksi pahimmista ongelmista on aikoinaan ollut juuri tuo kauppojen hajasijoittaminen ja ns. kaupunkimaisuus kuvan häviäminen, eli liikkeet missä sattuu ja jotakin siinä välillä. Tässä olisi kunnan päättäjilläkin hieman mietittävää menneiltä vuosilta. Tyhjiä liikerakennuksia vähän niinkuin joka puolella pitäjää, mutta missä yrittäjät ja missä asiakkaat menevät. Sen kyllä uskallan sanoa, että lähivuosian paikallispalvelut kyllä tulevat kelpaamaan, jos niitä löytyy, kun energian hinnat ovat pilvissä ja kuljetushinnat katossa.
    Menkää nyt keskustelijat vaikka hieman Poria pitemmälle, miettikää onko Masku ja Tokmanni valtakunnallisia ketjuja, miettikää onko Lidl kymmenen kertaa suurempi kuin Kesko ja mistä edellä mainitut tavaransa ostavat, halvemmista maista. Viisammat tietävät myös, että kuluttaja ostaa useimmiten kuitenkin halvimman tuotteen oman kukkaronsa mukaan, eikä tämän kirjoittelun kommenteilla. Autetaan nyt oman paikkakunnan kehitystä myönteisellä mielialalla ja tuetaan silti myös pienyrittäjien toimintaa liikekesskuksessa, vaikka vuokratasoa on jonkun kirjoittelun mukaan jonkinverran nostettukin, ehkä tyhjät huoneistot voivat johtua tästäkin eikä uudesta tulokkaasta.

    Äänestä

  • Yrittäjän kokemuksel kirjoitti:

    Tuossa Kokemäen puolella on Keskustelu meneillään paikallisesta Kiinanpaskakaupasta. Ovat siellä hukkumaisillaan Kiinanpaskaan. Noin niitä kehityksen airueita sitten hoidetaan! Ja tuollaisia romulääviä jotkut vielä vinkuvat tänne Harjavaltaan kehityksen nimissä..
    Oi voi, jotenkin jopa säälittää..

    Hullu ihminen olet ja tarvitset todellakin apua. Kyllä on kaikenlaista nähty mutta että joku metsäläinen sekoaa noin täysin jostain kaupastakin... Ei jumalauta on tämä sairas paikka.

    Äänestä

  • tämän näkijä. kirjoitti:

    Hullu ihminen olet ja tarvitset todellakin apua. Kyllä on kaikenlaista nähty mutta että joku metsäläinen sekoaa noin täysin jostain kaupastakin... Ei jumalauta on tämä sairas paikka.

    ..Kiinanpaskafetisti, joka tämän ketjun aloittaneena on vinkunut Kiinanpaskakaupan perään lakkaamatta!

    Äänestä

  • Eurolla kolme kirjoitti:

    ..Kiinanpaskafetisti, joka tämän ketjun aloittaneena on vinkunut Kiinanpaskakaupan perään lakkaamatta!

    Et ole ressukka ensinnäkään pystynyt määrittelemään mitä ylipäätään on tuo "kiinanpaska", etkä sitä että mikä tekee esimerkkituotteistani täysin kelvottomia, joten suosittelen pitämään hieman pienempää meteliä. Minä aloitin ketjun siksi, koska ei ole oikein että tervettä kilpailua pystyvät rajoittamaan muutamat ihmiset valituksillaan. Mutta sinun järjenjuoksullasi tämä seikka ei tule aukenemaan milloinkaan.

    Niinhän tuo on, että turhat valitukset vain heikentävät paikkakunnan mainetta ja näyttävät nuo liikekeskuksen huoneistot jo tyhjenevän ilman naapureitakin. Toisaalta myös tuo "eurolla kolme" saattaa syödä noita omia mielipiteitään ja ulostaa sitten tuota "kiinanpaskaa" maha kuralla, tai mitä sitten sykään, rauha hänen mahalleen. Vai olisiko niin, että ostaa halpatavaraa koko eurolla kolminkeraisen määrän, eli sitä rataa.
    Olen kyllä kirjoitellut liikekeskuksen kehittämisen ja yrittäjien menestyksen puolesta, mutta tällä menolla "kateus vie kalat vedestä" eli tyhjenee pian koko Harjavalta kauppaliikkeistä. Totean kuitenkin, että ehkä noilla suurempien ketjujen päättäjillä on enemmän järkeä valitessaan Harjavallan sijoituskohteekseen, eli tuskin ne sitä ainakaan tyhmyyttään tekevät.
    Tervetuloa vain Harjavaltaan.

    ..ihmisenä en ikipäivänä tuhlaa rahojani Kiinanpaskaan!
    Mutta taitaakin olla niin, että minä tässä se köyhä olen kun ostan laatutuotteita ja en laita rahojani Kiinanpaskaan. Sen täytyykin olla niin että Kiinanpaskafetisteillä on niin paljon rahaa että sitä voi tuhlata tuollaiseen mielettömyyteen..? Köyhällä ei ole varaa ostaa kuin parasta.
    Kovin on köykäista ajattelua jos on sitä mieltä että tuollainen rihkamaläävä on kehitystä!
    Harjavallassa on jo kolme sellaista! Eikö se riitä?? Kuinka monta tuollaista nykyajan köyhäinapu-kauppaa te tänne haluatte ja tarvitsette?

    Köyhyydestä en tiedä, mutta hullu, katkeroitunut maalaisjuntti sinä kylläkin olet. Sanoin tuolla aiemmin että tarvitset apua, mutta perun nyt sanani. Älykkyysosamäärääsi et saa nostettua minkään valtakunnan hoitolaitoksessa. Suu käy mutta aivot eivät pysy mukana. Kaveri on niin tyhmä ettei hän pysty ymmärtämään, että millaista on vapaa kilpailu yritysten välillä.

    ..mitä hyötyjä vapaa kilpailu kuluttajalle tuo?

    Äänestä

  • Eurolla kolme kirjoitti:

    ..mitä hyötyjä vapaa kilpailu kuluttajalle tuo?

    Ymmärrätkö sinä muinaisjäänne oikeasta elämästä yhtään mitään? Et näytä koska sinulle pitää jonkun selittää tuollaisia asioita. Normaalin ihmisen kanssa tuollaisista asioista ei tarvitse puhua ääneen, todellakaan. Siitä sen sijaan täytyy, jos muutamat änkyrät pystyvät valituksillaan ohjaamaan kokonaisen kaupungin palvelutarjontaa.

    Ihmisillä on oikeus ostaa sitä mitä he haluavat ostaa ja mistä he haluavat, ja tällä toisella osapuolella on puolestaan oltava mahdollisuus tarjota heille moninaisia palveluita. Siellä mistä vähiten ostetaan, käy viikatemies. Tämä on normaalia kiertokulkua, mutta sinun pääkopassasi pätevät ihan omat lait.

    ..olet pelkkä suun soittaja, vailla oikeaa tietoa! Ensinnäkin tyyppi joka jokaisessa kirjoittamassaan viestissä hokee ymmärtämistä, ei itse ymmärrä edes lukemaansa. Kysyin mitä hyötyä vapaa kilpailu kuluttajalle tuo, enkä mitään ihmisen oikeudesta ostamiseen. Kaksi täysin eri asiaa!
    Oletko tyytyväinen esim. auton vuosikatsastuksen hintaan? Entäs sähkön hintaan? Minä en ole! Kummatkin esimerkkejä vapautetusta kilpailusta.
    Kirjoituksiasi lukiessa on helppo havaita että sinulla lienee apukoulukin jäänyt kesken, niin onnettomia ovat edes perustietosi asioista. Juuri tuolla naurettavalla uhollasi pyrit peittelemään onnetonta tietämystäsi ja edes perusasioiden tietämätömyyttäsi.
    Ikävä sinulle, mutta pitää vaan todeta että olet epäonnistunut pahasti.
    Kun et tunne edes perusasioita, niin tutki vaikka netistä kirjoituksia vapaasta kilpailusta ja sen mekanismeista. Opiskele niitä, niin jatketaan sen jälkeen aiheesta.
    Tämänhetkisellä osaamisellasi se on turhaa..

    Kuka täällä on "suunsoittaja"? Kyllä nyt meidän palstahäirikkö murjaisi sellaisen vitsin että oksat pois. No, palstan lukijat ovat jo kyllä saaneet varsin kattavan sinusta ja ymmärryksestäsi, mutta ainoa asia mikä on jäänyt selvittämättä on se, että minkä liikekeskuksen yrityksen asialla sinä oikein olet?

    "Oletko tyytyväinen esim. auton vuosikatsastuksen hintaan? Entäs sähkön hintaan? Minä en ole! Kummatkin esimerkkejä vapautetusta kilpailusta"

    Hmm... Mahdatko nyt ollenkaan ymmärtää mistä tässä puhutaan? Sanoin selvällä suomenkielellä (en tarpeeksi selvällä sinulle) että ihmisillä pitää olla oikeus valita, että mitä he ostavat ja mistä. Tämä aikaansaa sen ravintoketjun, missä heikoimmat ja vahvimmat erotellaan toisistaan. Ei, en käy katsastamassa autoani Harjavallassa, enkä osta sähköäni Lammaisten sähköltä, koska minulla on vapaus valita niistä palveluista mitä minulle tarjotaan mutta sillä ei siis ole mitään vaikutusta juuri NOIDEN tahojen ylläpitämien hintatasojen suhteen, käsitätkö sinä urpo tämän? No et tosiaankaan käsitä. Nyt puhutaan lisäksi tokmannista, eikä mistä katsastusasemien hintakartellista, mikä on hieman eri asia tämän mainitsemani "vapauden" suhteen. Käsittämätöntä että sinä pahvi edes mainitset tuon, kun puhutaan siitä, että yksittäinen taho voi Suomessa torpedoida valituksillaan minkä tahansa hankkeen. Mutta ei, liian monimutkaista sinun nupillesi.

    "Kirjoituksiasi lukiessa on helppo havaita että sinulla lienee apukoulukin jäänyt kesken"

    Älä hyvä ihminen ala puhumaan minulle mistään koulunkäynnistä tuolta pohjalta ja tuolla ÄO:lla.

    "Kysyin mitä hyötyä vapaa kilpailu kuluttajalle tuo, enkä mitään ihmisen oikeudesta ostamiseen."

    Minä kysyn sinulta, että mikä saa sinut sekoamaan noin pahasti yhden ainoan liikkeen vuoksi, mikä nyt sattuu olemaan halukas tulemaan piristämään näivettynyttä kyläämme? Jokin oma henkilökohtainen helvettisi sinulla sen suhteen on kärsittävänä, mutta en suinkaan ole ainoa kuka sen on tässä jo huomanut.

    ..ja opiskellut ennen tuota kirjoitustasi mitä vapaa kilpailu tarkoittaa ja saa aikaan!
    Luetun ymmärtäminen on toinen mitä olisi kannattanut harjoitella, mutta et tehnyt kumpaakaan!
    Tuohon kirjoitukseesi kiteytyi sinusta kaikki! Nyt ymmärrän että et keskeyttänyt apukoulua.. Miten olisit edes voinut? Kun et ole käynyt sitäkään!

    "Luetun ymmärtäminen on toinen mitä olisi kannattanut harjoitella, mutta et tehnyt kumpaakaan!"

    Harjoitella luetun ymmärtämistä...?? Ja vitsit sen kuin jatkuvat! Aika veitikka olet kyllä, vaikka sääliksikin hieman käy noin näköalatonta taapertajaa. On kyllä sinänsä myös huolestuttavaakin että jos tuollaisia pässinpäitä löytyy tästä kylästä enemmänkin, koska silloin ei hyvältä näytä. Ja kun luetun ymärtämisestä kerran puhutaan, niin eipä mennyt sanomani jakeluun tuon edellisenkään viestin johdosta. Rautalangasta väännettynä: Sähkö- ja vakuutusyhtiöiden toiminta ei liity mitenkään siihen tosiasiaan, että ihmiset tarvitsevat erilaisia palveluita ja jonkinlaista uudistumista aika-ajoin. No, termi "vapaa kilpailu" on hieman väärä tottakai tässä asiayhteydessä kuvaamaan sitä ongelmaa mikä Harjavallassa on kehittynyt noiden valitusten myötä, koska kyse ei ole muusta kuin normaalista kaupankäynnistä, mutta mitä pyritään rajoittamaan kaikin keinoin. Tarvitaan eteenpäin vievää voimaa eikä tuollaisia fossiileja jotka elävät ties mitä sota-aikaa edelleenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämän näkijä. kirjoitti:

On se jumalauta jos muutamat änkyrät saavat pelkillä valituksillaan torpedoitua tuon tokmanni-homman. Palveluita ja uudistamista tänne tarvitaan eikä tuollaisia vitun jääräpäitä jotka kusi sukassa tutisevat heti kun tulee kilpailua. Kyllä täytyy olla ymmärryksessä vikaa jollei käsitä, että tuo TOKMANNI NIMENOMAAN TOISI LISÄÄ OSTOVOIMAA LIIKEKESKUKSEN ALUEELLE, JOSTA SIIS HYÖTYISIVÄT MUUTKIN LIIKKEET! Mutta kun ei niin ei. Jos bisnesvaisto on tuota luokkaa niin ei ihme että kaikki kusee. On tämä käsittämätön valtio kun muutamat tahot märäävät kokonaisen kaupungin palvelutarjonnasta jollain saatanan valituksillaan, vai oletteko samaa mieltä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu