kouliminen

Laitoin muutama viikko sitten sellaiseen laakeaan lavaan asterin siemeniä. Nyt ne on kasvaneet sellaisiksi honteloiksi n. 5 cm pitkiksi, pitääkö ne siirtää isompiin, väljempiin ruukkuihin vielä kasvamaan ennen ulos istuttamista. Täällä Pohjois-Karjalassa sataa ainakin nyt lunta että ulos niitä tuskin voi viedä vielä pariin kolmeen viikkoon. Kiitos neuvoista jo etukäteen.
31232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asterit ovat yleensä sysskauden kukkia, omat taimeni tuntuvat olevan edellä ajastaan kuten itsekin usein. Ihania leikkokukkia, minusta ei kovin kranttuja. Leikkaan niitä syksymmällä kimppuihin ja ne tykkää siitä

Äänestä

Kaikki kasvit tarvitsevat valoa, voimaa ja huolenpitoa aina ja varsinkin keväisin.
Asterit eivät varsinaisesti ole ruukkukukkia vaan enemmänkin leikkokukkia, jotka kasvattavat uusia versoja sitä mukaa kun niitä leikataan.
Arerikkalainen sekoitus on aivan ihana, olen kolmena syksynä kasvattanut ja leikannut niitä maljakkoihin. Aivan ihanaia.
t. tuu

Äänestä

Joo ne asterit (ja muutkin taimilaatikoihin kylvetyt) pitää koulia. Eli nostele varovasti vaikka haarukalla taimet pikku multapaakkujen kanssa laatikosta ja irrota varovasti sirkkalehdestä kiinni pitäen yksittäiset taimet, jotka sitten istutat omiin potteihinsa. Voit istuttaa taimet syvempään, eli ei ihan minipotteihin, jos kerran ovat venähtäneet pituutta (venyvät pituutta, jos valoa on liian vähän ja lämpöä liikaa). Ne voi istuttaa niin syvään, että lehdet vain jäävät pinnalle. Pidä ne sisällä valoisalla ikkunalla, kun on niin kylmä. Kunhan kelit lämpenee, niin siirrä taimet ulos karaistumaan, suojaa ensin vaikka kasvuharsolla, etteivät säikähdä. Sitten kesäkuussa avomaalle tai astioihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asteri kirjoitti:

Laitoin muutama viikko sitten sellaiseen laakeaan lavaan asterin siemeniä. Nyt ne on kasvaneet sellaisiksi honteloiksi n. 5 cm pitkiksi, pitääkö ne siirtää isompiin, väljempiin ruukkuihin vielä kasvamaan ennen ulos istuttamista. Täällä Pohjois-Karjalassa sataa ainakin nyt lunta että ulos niitä tuskin voi viedä vielä pariin kolmeen viikkoon. Kiitos neuvoista jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu