Tai ehkä osa tottuu herkemmin kuin toiset?
Olin kai joskus jo lastentarhassa pikkaisen poikkeava että samaan aikaan pystyin olemaan omissa oloissani ja toisaalta saatoin olla ryhmässä mukana jopa tietynlaisena "johtajana". Sopeuduin aina kai kulloinkin aika hyvin siihen mikä milloinkin valikoitui tilakseni.
Jonkinlainen itsensä vahvasti tiedostava erakkotyyppi jolle toisaalta sosialisointi on siltä osin vaikeaa ettei monesti normaali toiminta aina kiinnosta. Toisaalta saatan puhua tuntemattomillekin ihmisille vaikka mitä ja kertoa kaikenlaisia vitsejä.
Joskus opiskeluaikoina sitä vielä sopeutui ja löytyi jonkinlaista poruukka jossa oleskella mutta työelämässä niin vaikeaa on jo. Nyt kun ikää on lähempänä 30 niin huomaa miten tuo erakkopuoli nousee esiin ja toisaalta vaikka olisi tietynlaista tahtoa olla porukoissa yms. niin ei niitä sopivia ihmisiä vain löydy mistään. Paljon olen yrittänyt, mutta kun esimerkiksi tahtoo tutustua vielä usein epäsosiaalisiin ihmisiin niin lopputulos on se että heidän lisäkseen ei tule ekstrakontakteja sosiaalisiin piireihin. Noita ihmisiä taas pitää houkutella kuorestaan niin paljon että ei oikein luonnistu ja sitten taas supersosiaaliset ihmiset puuhailevat asioita jotka tuntuvat kovin turhilta.
Esimerkiksi joihinkin menoihin ei ole oikein minkäänlaista seuraa tarjolla ja vaikka aiemminkin kävin usein yksin niin sitä jotenkin ajattelie että ehkä niitä ihmisiä jossakin vaiheessa löytyy enemmänkin. Olin väärässä. Pari ystävää löytyy, mutta jokaisella alkaa olla omat puuhansa ja parisuhteensa esimerkiksi.
Tyttöystävää? Hahah. Ei ole ollut lähiaikoina Baarissa ja netissä ei ole mitään jakoa kun siellä keskitytään pintaan. Käytännössä pitäisi aloittaa suhde sitten sellaisen kanssa joka itseä ei kiinnosta tippaakaan ihan vain muodon vuoksi ettei toisen tai itsen tarvitse olla yksin siinä mielessä. Treffaillu ja tapailut ei johda mihinkään, naiset ovat kovin nirsoja tai sitten osa ns. epätoivoisia.
Tämä ei ollut valitustarina koska tiedän että on oikeasti yksinäisiä joilla ei ole ketään. Tosin hyvää vauhtia ehkä ollaan menossa siihen suuntaan. Sitä ennen taidan häipyä tästä kylmästä ja kolkosta alkoholistien junttipissislandiasta pois.
Opetukseni on että yrittäkää jaksaa. Monesti siihen tottuu siihen olotilaan ja ei täällä pallolla tarvitse pitkään oleskella. Kehittäkää jotain ja unohtakaa että toisilla ihmisillä olisi jotenkin hauskempaa seurassa. Usein se on vain sellaista paskan jauhantaa ja tyhjän lässyttämistä.
Olin kai joskus jo lastentarhassa pikkaisen poikkeava että samaan aikaan pystyin olemaan omissa oloissani ja toisaalta saatoin olla ryhmässä mukana jopa tietynlaisena "johtajana". Sopeuduin aina kai kulloinkin aika hyvin siihen mikä milloinkin valikoitui tilakseni.
Jonkinlainen itsensä vahvasti tiedostava erakkotyyppi jolle toisaalta sosialisointi on siltä osin vaikeaa ettei monesti normaali toiminta aina kiinnosta. Toisaalta saatan puhua tuntemattomillekin ihmisille vaikka mitä ja kertoa kaikenlaisia vitsejä.
Joskus opiskeluaikoina sitä vielä sopeutui ja löytyi jonkinlaista poruukka jossa oleskella mutta työelämässä niin vaikeaa on jo. Nyt kun ikää on lähempänä 30 niin huomaa miten tuo erakkopuoli nousee esiin ja toisaalta vaikka olisi tietynlaista tahtoa olla porukoissa yms. niin ei niitä sopivia ihmisiä vain löydy mistään. Paljon olen yrittänyt, mutta kun esimerkiksi tahtoo tutustua vielä usein epäsosiaalisiin ihmisiin niin lopputulos on se että heidän lisäkseen ei tule ekstrakontakteja sosiaalisiin piireihin. Noita ihmisiä taas pitää houkutella kuorestaan niin paljon että ei oikein luonnistu ja sitten taas supersosiaaliset ihmiset puuhailevat asioita jotka tuntuvat kovin turhilta.
Esimerkiksi joihinkin menoihin ei ole oikein minkäänlaista seuraa tarjolla ja vaikka aiemminkin kävin usein yksin niin sitä jotenkin ajattelie että ehkä niitä ihmisiä jossakin vaiheessa löytyy enemmänkin. Olin väärässä. Pari ystävää löytyy, mutta jokaisella alkaa olla omat puuhansa ja parisuhteensa esimerkiksi.
Tyttöystävää? Hahah. Ei ole ollut lähiaikoina Baarissa ja netissä ei ole mitään jakoa kun siellä keskitytään pintaan. Käytännössä pitäisi aloittaa suhde sitten sellaisen kanssa joka itseä ei kiinnosta tippaakaan ihan vain muodon vuoksi ettei toisen tai itsen tarvitse olla yksin siinä mielessä. Treffaillu ja tapailut ei johda mihinkään, naiset ovat kovin nirsoja tai sitten osa ns. epätoivoisia.
Tämä ei ollut valitustarina koska tiedän että on oikeasti yksinäisiä joilla ei ole ketään. Tosin hyvää vauhtia ehkä ollaan menossa siihen suuntaan. Sitä ennen taidan häipyä tästä kylmästä ja kolkosta alkoholistien junttipissislandiasta pois.
Opetukseni on että yrittäkää jaksaa. Monesti siihen tottuu siihen olotilaan ja ei täällä pallolla tarvitse pitkään oleskella. Kehittäkää jotain ja unohtakaa että toisilla ihmisillä olisi jotenkin hauskempaa seurassa. Usein se on vain sellaista paskan jauhantaa ja tyhjän lässyttämistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olen sisäistänyt tämän sosiaalisen ruumiin osan paremmin kuin hyvin. Ehkä koska joskus minullakin oli elämä. Nyt kun olen työtön niin mielestäni on ihan luontevaa että toiset syrjivät minua. Syrjinnästä johtuen pitäydyn vain ja ainoastaan omassa seurassani. Tätä on jatkunut jo sitten syksystä 2008.
Olet kokenut syrjintää sen takia kun olet työtön? Kuulostaa ikävältä.
Tosin huomasin itsekin kun olin välillä työttömänä että varsinkin naiset suhtautuivat nihkeämmin koska miehenhän tulee tienata ja kovasti yrittää hankkia statusta koko ajan ettei "putoa junasta pois". Osalle työttömyys on merkki jonkinasteisesta "häviöstä" ja kai oletuksena on että työttömyys laskee jotain ihmeen itsetuntoa myös. Mikä on huvittavaa.
Sen sanoisin että olen huomannut kuinka toisten ihmisten käytös ja suhtautuminen työntää minua siitä "sosiaalisesta minästä" tuota "erakkominää" kohti yhä voimakkaammin. Tiedän myös ihmisiä joille on käynyt samoin iän lisäännyttyä.
Joillakin se tapahtuu esimerkiksi kun ei ole vakituista parisuhdetta, perhettä jne. ja joillakin vaikka sitten myöhemmin vaikkapa avioeron myötä.
Joku on joskus kommentoinut minulle että näytä välillä todella varmalta itsestäni ja toisaalta myös "energiseltä" kun taas joku on sanonut että aivan kuin minulla olisi jotain huolia ja olisin kokenut koviakin menetyksiä elämässä.
Uskon että se johtuu täysin siitä miten elämää tiedostaa. Osa ihmisistä on sellaisia että he liikkuvat yhdestä hetkestä toiseen ja sosiaalisesta tilanteesta toiseen ilman sen kummempia. Osalla taas esimerkiksi joku työttömyys tai olosuhteet tai kokemukset voi vaikuttaa syvästikin.
Sanoisin sinulle että ei kannata ainakaan itseensä ottaa tuollaisia asenteita esim. työttömyyteen liittyen.
Erosin jokin aika sitten poikaystävästäni ja muutin omaan kämppään. Yksin oleminen tuntui aluksi hyvältä ja ajattelin, että ei tässä mitään. Nyt kun aikaa on jo hieman kulunut, olen huomannut kuinka yksinäinen olen. En ole ikinä ollut mikään erityisen seurallinen, itse asiassa voisin kuvailla itseäni aika samalla lailla kuin sinä; erakkomainen, mutta vitsiäkin irtoo. Välillä kun on jonkun seurassa, tekisi mieli olla yksin. Sitten kun on, niin sekään ei tunnu hyvältä. Mutta tottahan se, että ei täällä pitkään tarvii olla, joten jos vaan hengailis ja antais ajan kulua.