Meneekö kellään pienen lapsen perheellä hyvin?? Enkä nyt tarkoita perheitä, kellä on kuukauden ikäinen eka lapsi kotona vaan perheitä joissa on ehkä useampi lapsi ja ehkä vähän enempi kokemusta perhe-elämästä kuin pienen ekan nyytin vanhemmilla (heitä väheksymättä ;) )
Tuntuu että meillä ei ole mennyt hyvin enää pitkään aikaan..Meillä on kohta 5 ja kohta 2 vuotiaat lapset..
Alaspäin ollaan menty toisen lapsen syntymän jälkeen ja lujaa...ei aiemminkaan aina ole ruusuilla tanssittu, mutta ainakin on riittänyt rakkautta ja hellyttää, ja ollaan pystytty olemaan myös riitelemättä..
Nyt tuntuu että kumpikin hakee koko ajan riitaa, ymmärtää väkisin toisen sanat väärin. Mies on alkanut juomaan enempi (ei ole koskaan "kuppiin sylkenyt" mutta nyt alkoholin kulutus on jtn 1-3 kertaa viikossa baariin, aina tilanteen mukaan) ja on useasti ollut myös yötä pois (yhdellä yhteisellä kaverilla joka on aika kova ottamaan)...Tilannetaju on kadonnut kokonaa. Vaikka oltaisiin sovittu jtn yhteistä tekemistä niin ei väliä...ne joko jätetään väliin tai ne tehdään sitten krapulassa..
On vaikea elää edes päivää, ettei tulisi riitaa. Minä stressaan koko ajan siitä, mitä sanon, etten vain sano jtn mikä suututtaisi miehen, ettei tulisi taas riitaa/ hän saisi syytä lähteä ryyppäämään..Jos taas mies lähtee ryyppäämään, minä suutun ja olen muutaman päivän mykkäkoulussa koska oikeesti menee tollaseen hermot ja olen pyytänyt että vähentäisi... Tuntuu että mies ei tee suhteemme parantamisen eteen mitään..jaksaa vaan sanoa että juo, koska minä olen kireä ja pahantuulinen...en osaa sanoa teenkö minä tällä hetkellä kaikkeni parantaakseni tilannetta mutta ainakin olisin siihen valmis jos toinenkin näyttäisi jtn merkkejä siitä että parisuhde kiinnostaa...
Seksiä ja läheisyyttä meillä ei ole..ennemminkin varotaan koskettamasta toista...jos seksiä on, sitä on ehkä kerran kuukaudessa..senkin jälkeen minua alkaa itkettää koska tuntuu niin pahalta...siis seksi mieheni kanssa on hyvää ja teen sen täysin omasta halusta,mutta tuntuu että siitä puuttu jotain mitä siinä on ennen ollut..ja se surettaa...en tiedä onko vika minussa vai missä, ettei mies enää halua..en osaa itse tehdä aloitetta, olen aina ollut suhteemme aktiivisempi osapuoli ja kun aikani olen saanut pakkeja monesti putkeen niin ei oikeen uskalla enää edes yrittää..
ennen oli tapana löhöillä vierekkäin sohvalla kun lapsi oli nukkumassa...sitäkään ei enää tapahdu, ellen minä erikseen pyydä saanko tulla viereen...Minun vieressäni mies ei ole nukkunut montaakaan yötä toisen lapsen jälkeen..kuulemma "koska siellä ei voi lukea kun se herää" ja nukahtaa sitten sohvalle...en tiedä nukahtaako tarkoituksella vai ei..ainakin valot on useasti kuitenkin sammutettu..
Moni, kellä on jo vanhempia lapsia, sanoo ettei kellään mene hyvin kun lapset on pieniä..mutta voiko näin huonosti mennä kellään? Kuinka ihmiset jaksaa monta vuotta tälläistä?? Vai onko nyt vain niin, että me ei vaan miehen kanssa sitten sovita yhteen?? Ymmärrän ja tiedostan ettei aina voi mennä hyvin ja suhteessa on vaiheita kun ihmiset on "eri kehitysvaiheissa", olen kyllä lukenut kaikki maailman nettisivut mitkä käsittelee parisuhdetta ja niiden ongelmia, mutta tää alkaa jo olla niin kestämätöntä että ero on jok apäivä mielessä...en vaan haluaisi erota, haluan että lapsilla o ehjä perhe ja olen valmis tekemään sen eteen kaiken mitä vaaditaan, mutta jos toinen ei tee, lupauksista huolimatta (en väitä ettäkö itse olisin virheetön) niin mitä sitten tulisi tehdä??
Tuntuu että meillä ei ole mennyt hyvin enää pitkään aikaan..Meillä on kohta 5 ja kohta 2 vuotiaat lapset..
Alaspäin ollaan menty toisen lapsen syntymän jälkeen ja lujaa...ei aiemminkaan aina ole ruusuilla tanssittu, mutta ainakin on riittänyt rakkautta ja hellyttää, ja ollaan pystytty olemaan myös riitelemättä..
Nyt tuntuu että kumpikin hakee koko ajan riitaa, ymmärtää väkisin toisen sanat väärin. Mies on alkanut juomaan enempi (ei ole koskaan "kuppiin sylkenyt" mutta nyt alkoholin kulutus on jtn 1-3 kertaa viikossa baariin, aina tilanteen mukaan) ja on useasti ollut myös yötä pois (yhdellä yhteisellä kaverilla joka on aika kova ottamaan)...Tilannetaju on kadonnut kokonaa. Vaikka oltaisiin sovittu jtn yhteistä tekemistä niin ei väliä...ne joko jätetään väliin tai ne tehdään sitten krapulassa..
On vaikea elää edes päivää, ettei tulisi riitaa. Minä stressaan koko ajan siitä, mitä sanon, etten vain sano jtn mikä suututtaisi miehen, ettei tulisi taas riitaa/ hän saisi syytä lähteä ryyppäämään..Jos taas mies lähtee ryyppäämään, minä suutun ja olen muutaman päivän mykkäkoulussa koska oikeesti menee tollaseen hermot ja olen pyytänyt että vähentäisi... Tuntuu että mies ei tee suhteemme parantamisen eteen mitään..jaksaa vaan sanoa että juo, koska minä olen kireä ja pahantuulinen...en osaa sanoa teenkö minä tällä hetkellä kaikkeni parantaakseni tilannetta mutta ainakin olisin siihen valmis jos toinenkin näyttäisi jtn merkkejä siitä että parisuhde kiinnostaa...
Seksiä ja läheisyyttä meillä ei ole..ennemminkin varotaan koskettamasta toista...jos seksiä on, sitä on ehkä kerran kuukaudessa..senkin jälkeen minua alkaa itkettää koska tuntuu niin pahalta...siis seksi mieheni kanssa on hyvää ja teen sen täysin omasta halusta,mutta tuntuu että siitä puuttu jotain mitä siinä on ennen ollut..ja se surettaa...en tiedä onko vika minussa vai missä, ettei mies enää halua..en osaa itse tehdä aloitetta, olen aina ollut suhteemme aktiivisempi osapuoli ja kun aikani olen saanut pakkeja monesti putkeen niin ei oikeen uskalla enää edes yrittää..
ennen oli tapana löhöillä vierekkäin sohvalla kun lapsi oli nukkumassa...sitäkään ei enää tapahdu, ellen minä erikseen pyydä saanko tulla viereen...Minun vieressäni mies ei ole nukkunut montaakaan yötä toisen lapsen jälkeen..kuulemma "koska siellä ei voi lukea kun se herää" ja nukahtaa sitten sohvalle...en tiedä nukahtaako tarkoituksella vai ei..ainakin valot on useasti kuitenkin sammutettu..
Moni, kellä on jo vanhempia lapsia, sanoo ettei kellään mene hyvin kun lapset on pieniä..mutta voiko näin huonosti mennä kellään? Kuinka ihmiset jaksaa monta vuotta tälläistä?? Vai onko nyt vain niin, että me ei vaan miehen kanssa sitten sovita yhteen?? Ymmärrän ja tiedostan ettei aina voi mennä hyvin ja suhteessa on vaiheita kun ihmiset on "eri kehitysvaiheissa", olen kyllä lukenut kaikki maailman nettisivut mitkä käsittelee parisuhdetta ja niiden ongelmia, mutta tää alkaa jo olla niin kestämätöntä että ero on jok apäivä mielessä...en vaan haluaisi erota, haluan että lapsilla o ehjä perhe ja olen valmis tekemään sen eteen kaiken mitä vaaditaan, mutta jos toinen ei tee, lupauksista huolimatta (en väitä ettäkö itse olisin virheetön) niin mitä sitten tulisi tehdä??
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi toi kuulostaa aika surulliselta tarinalta.Henk koht. en itse jaksais tommosta elämää,että toinen ryyppää tota tahtia..Sun miehelle on näköjään tärkeämpää omat jutut ja menot kuin perhe.Oisko tunteet hiipuneet sua kohtaan.Eihän muuten tuolla lailla "juoksis".Lähtisit ja etsisit onnesi jostain muualta.Nyt voisit sen tehdä vielä suht helposti,kun lapsetkin ovat niin pieniä,ettei heidän kanssaan tulisi väittelyitä ja muita ongelmia asiasta.Eivät edes isompana muistaisi aikaa jolloin elitte vielä yhdessä.Jos ymmärrät mitä tarkoitan.Toivon sinulle rohkeutta ja voimia.Muista että täällä ollaan vaan kerran.Ei aikaa saa tuhlata.
Tarinasi on kuin suoraan uutisoinneista, joissa kerrotaan pienten lasten isien käyttävän verraten paljon alkoholia ja että parisuhdetta keikuttaa etenkin toisen lapsen syntymä. Perheen työnjako, tavat kommunikoida (ja etenkin riidellä) ja puolisoiden sitoutuneisuus joutuvat tiukempaan syyniin kun hoidettavia on useampia. Ja tuleehan vastaan jo aikakin, ne ajat jolloin vielä kuherreltiin kaksistaan alkavat olla kauempana; ekan muksun kohdalla niitä voi vielä muistella ja ihastella pientä yhteistä mussukkaa, sitten ajaudutaan eri raiteille pikkuhiljaa kun mussukka valvottaa, sairastaa ja valtaa etenkin äidin kaiken ajan. Tulee toinen mussukka, valvottaa lisää, sairastaa ja valtaa esikoiselta vapautuvan ajan.
Surullisessa oravanpyörässä olette; mies juo "koska olet kireä ja pahantuulinen", sinä olet kireä ja pahantuulinen koska mies juo...?!
Toivottavasti kaikilla pienten lasten perheillä ei mene noin, meille tulee toinen lapsi parin kuukauden kuluttua.
Miehen juominen ei takuulla ole sinusta kiinni, se on hänen oma valintansa! Kieltäydy ottamasta vastaan syyllistämistä. Ei sinun pidä varoa omaa käytöstäsi, mutta ei tietysti pidä myöskään vartavasten riitaa haastaa. Ennen kaikkea: syy miehen juomiseen ei ole sinussa! Itse päättää, aikuinen ihminen. Minusta voit kyllä sanoa sen hänelle ihan nätisti päin naamaa. Sovituista menoista tms luistaminen tai krapulan hankkiminen siksi päiväksi on kusipäistä toimintaa - ja hirveän epäreilua sekä sinua, lapsia että mahdollisia kolmansia osapuolia kohtaan.
kirjoitit että mies käyttää alkoholia/on baarissa 1-3 kertaa viikossa. mikä se sellainen perheeniskä on? anteeksi vaan. mielestäni kerran viikossa alkoholia pienten lasten vanhemmilla on liikaa, kerran kuukaudessa ehkä olisi ymmärrettävä määrä poikkeustilanteita lukuunottamatta. eikä varmaan ole lastenkaan kannalta kiva, että isä raahustaa sovittuihin menoihin krapulassa, jos tulee ollenkaan. minkälainen kuva lapsille jää tällaisesta isästä?
kyllä päihteiden käyttö on oma valinta. ehkäpä hänellä on kyvyttömyyttä (niin tyypillistä) käsitellä omia tunteitaan ja helpottaa oloaan alkoholilla. mutta koska tästä on mitään hyvää seurannut? en kiellä etteikö alkoholi voisi helpottaa tilapäisesti oloa, mutta seuraavana päivänä ongelmat ovat taas kohdattavana.
suoraan sanoen, minä en katselisi edes lapsetonta miestä joka käyttäisi alkoholia monta kertaa viikossa. ikävä kyllä et sinä voi yksin ihmeitä tehdä jos mies on noin haluton selvittämään tilannettanne.
Nukkumisasian saatte korjattua sillä että laitte 2v mukelon nukkumaan omaan/sisaruksen huoneeseen. Ei sen ikäisen enää tarvitse vanhempien huoneessa olla! Muuten asiaan en osaa neuvoa muuta kun että ei saa luovuttaa liian helposti. Pistää ärsyttämään kommentit joissa lukee heti että eroa!!! Suhteissa on hyviä ja huonoja aikoja, nyt on huonot ajat, mutta heti ei saa erota ja tehdä lapsista eroperheen lapsia!!!
vastaus kysymykseesti, meillä kyllä menee ihan hyvin. Meillä on 4 ja 2-vuotiaat ja kolmas kohta tulossa. Kyllä me joskus riidelläänkin tietenkin, mutta perusasiat meillä on enemmän kuin hyvin. Niin ja kyllä tää pikkulapsiaika on aika raskasta aikaa, mut me ollaan hyviä puhumaan asioista myöskin. Tsemppiä sulle ja teille, kannattaisi ehkä miettiä perheneuvolan apua ja kokeilla edes, että voisiko se auttaa.
Olen samaa mieltä, ettei pidä erota liian helposti, itse ainakin olen valmis tekemään suhteemme hyväksi kaiken vaikka välillä tuntuu ett äolisi helpompi yksin..Ja moni on sanonut minulle juurikin tätä, ettei hyvin mene kellään, mutta en sitten tiedä, pitäisikö tässä ootella muutama vuosi vielä ja katsoa helpottuko asiat kun lapset kasvaa ja arki helpottuu...vai huomaako parin vuoden päästä, että olen tuhlannut lisää omia vuosiani tyypiin kenen kanssa en voisikaan olla yhdessä ja lapset saaneet traumoja kun isä ja äiti riitelee ja sitten asiat on jo niin huonosti että sopuisa ero ei ole mahdollista ja ketkä siitä kärsii, kukas muu kuin lapset...Nyt tosin samaan syssyyn pienten lasten kanssa on tulleet rahaongelmat, mies sai ensin potkut, olimme juuri ostaneet oman kodin, siitä asti tehnyt sitä mitä eteen tulee, joskus ollut muutaman kuukauden putkeen täysin työttömänäkin, sitten toinen lapsi kun näytti tilanne vähän helpottuvan kunnes taas irtisanottiin, sitten mies opiskeli ja raha-asiat meni vielä enempi myttyyn ja velka painaa päälle..itse en osaa kauheasti stressata raha-asioista, kunhan vain saa laskut maksettua, mutta miehelle se tuntuu olevan todella kova paikka...Nyt mies tosin sai työpaikan missä todennäköisesti olisi töitä myös jatkossa ja kohta on autolainakin maksettu...
Perheneuvolaan ollaan oltu yhteydessä mutta siitä ei ole ollutmielestäni mitään apua. Neuvolan tyyppi peruu koko ajan tulojaan, mieheni ei arvosta tätä ko naista hirveästi ja epäilee hänen ammattitaitooan näissä parisuhdeasioissa..Olimme pariterapiassa juuri ennen toisen lapsen syntymää, mutta asiat on palanneet, elleivät jopa siitä huonontuneet...nyt ehdotin että menisimme uudetsaan, mies suostuisi kyllä mutta sanoo, että eihän meidän suhde voi mennä niin että jatkuvasti pitää siellä rampata kun ei muuten pystytä pitämään parisuhdetta kasassa..
... perheasiainneuvottelukeskuksesta. Meillä oli vähän samanlainen tilanne, mies syytti minua juomisestaan eikä itse tietenkään tehnyt mitään väärää. Ulkopuolinen ihminen sai hänet ymmärtämään mitä juominen aiheuttaa koko meidän perheelle (meilläkin kaksi lasta). Ensin pitää saada raahattua mies mukaan, meillä se suostui "meidän takia". Uhkasin erolla... Aluksi mies oli epäluuloinen "ei tästä oo apua" mutta kolmannella kerralla muutos alkoi näkyä ja saimme sovittua yhteisistä pelisäännöistä. Molempien piti kyllä joustaa! Mutta älä missään nimessä usko miehen syytöksiä! Juominen ei voi ikinä johtua kenestäkään muusta kuin itsestä. Äläkä muuta käytöstäsi sen takia että pelkäät. Jos teidän on parempi ilman sitä miestä, jätä se. Se on se joka menettää ja paljon, te pääsette eroon riidoista yms... Mieti mikä on sinulle ja lapsillenne parasta! Voimia! =)
Meillä elettiin juuri samanlaista elämä vuosia sitten. Me emme löytäneet tietä yhteen vaan eroon päädyttiin; mies löydi vihdoinkin elämänsä rakkauden. Minulle rakkaus tuli eräällä tavalla puun takaa sillä en uskonut meidän aviiliton olevan noin huonossa jamassa. Mies ei vaan koskaan suostunut puhumaan siitä miten huonosti hän voi liitossamme. Minä kuvittelin että elämä muuttuu kun lapset kasvavat. Mutta muuttuihan se kun mies pakkasi tavaransa ja lähti. Nuorimmainen oli silloin 4 vuotias ja toisetkin ala-asteikäisiä.