linnuista ja niiden pesimisestä..

rohmuli

olen tässä miettinyt jo pitkään hankkivani neitokakadutytölleni poikaystävän ja nyt olisi samalle henkilölle, jolta nykyisen lintunikin hankin, syntynyt uusi poikue ja häneltä saisin luultavasti tietyn ajan päästä halvalla poikkalinnun. Ongelmana on vaan se, että mieleeni juolahti tänään ajatus, että kun linnut ovat samoilta vanhemmilta, niin onko pelättävissä että ne saattavat pesiä ja saada sitten jotenkin vammaisia poikasia, sisaruksia kun ovat. Päteekö edes lintuihin?

1

263

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Juu sisaruksia tai muuten lähisukulaisia ei ikinä pidä pesittää jos ei todella tarkkaan tiedä mitä on tekemässä (esim vakiinnuttamassa jotain uutta värimuunnosta), samallalailla linnuilla ne epäkelvot geenit alkavat kasautua kuin muillakin eläimillä, vaikkei ihan ensimmäisessä polvessa vielä näkyviä vaurioita tulisikaan.

      Voit toki sisaruksen ottaa ihan vaan kaveriksi, mutta poikasiksi asti ei pidä pesittää, ja neitokakaduilla tuo voi olla hankala kontrolloida vaikkei pesäpönttöä laittaisikaan jos pariskunta on oikein innokas pesimään (ja niille on kyllä ihan yksi lysti onko kaveri sukua vai ei).

      Varminta olisi siis hankkia poikakaveriksi ei-sukulainen, tai sitten muuten vaan seuraksi toinen tyttö jolloin poikasongelmaa ei tule lainkaan ja voi huoletta olla sisaruskin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1471
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1004
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe