Tässä alkaa oma laskettu aika lähenemään, ja esikoista odotan.
Ajatukset ovat täysin jo lähenevässä synnytyksessä.
Haluaisin kuulla jo synnyttäneiltä, että mitä ponnistusasentoa olette käyttäneet
ja mikä on kokemuksienne mukaan ollut paras ponnistusasento?
Ajatukset ovat täysin jo lähenevässä synnytyksessä.
Haluaisin kuulla jo synnyttäneiltä, että mitä ponnistusasentoa olette käyttäneet
ja mikä on kokemuksienne mukaan ollut paras ponnistusasento?
Vastaukset 25
Vanhimmat
puoli istuva, kontallaan tai makuullaan ei mulle sopinu...
ainoastaan puoli-istuvassa asennossa ja en kyllä edes kaivannut muuta asentoa. Siinä sain tosi hyvän tuntuman ja osasin "työntää oikeaan suuntaan".
tuli esikoinen puoli-istuvassa asennossa maailmaan, 10min ponnistuksella. Polviltaan yritettiin ensin, mutta ponnistuksen suunta oli väärä.
Teille jotka ponnistitte puoli-istuvassa asennossa, niin jouduttiinko teille tekemään välilihanleikkaus?
mulla leikattiin kun olin ihan loppumetreillä paniikissa kun oli jo tunnin melkein kestäny ensikertalaisena ponnistus, ja heti aluks ihan oikeeseen suuntaan osasin jopa ponnistaa. kaikilta ei välttämättä leikata, riippuu lapsen koosta ja äidin tilasta, tai sitten jos joutuu imukupilla avustaa...
Ei leikattu välilihaa, muutama pintarepeämä tuli. Koko synnytys oli tosi nopea, joten varmasti senkin vuoksi repeämiä tuli.
Ponnistin 6 kk sitten Satakunnan keskussairaalassa puoli-istuvassa asennossa esikoistyttömme maailmaan. Välilihaa ei leikattu, koska ponnistuksen suunta ja voima olivat oikeat (niin kätilö sanoi, muuten olis varmaan leikattu..) ponnistus kesti 16 min. Synnytys oli käynnistetty ( 2 päivää cytoteciä vai mitä se oli, ei käynnistynyt niillä. Synnytys käynnistyi kalvojen puhkaisulla ja kesti oksitosiinilla vauhditettuna noin 6 tuntia..). Ponnistus oli ok, en kokeillut muuta, oli niin paljon piuhaa, että oli hankala liikkua (epiduraali, tippa ja vauvan sydänäänet ja hapensaannin mittaavat laitteet..). Voisin samassa asennossa uudelleenkin kokeilla, mutta toisaalta myös muut kiinnostaa.
Muutaman tikin sain, mutta paranivat tosi hyvin. Luonnollinen paranee kuulemma paremmin, kuin leikattu, mutta en osaa sanoa, kuinka kipeä leikattu on. En tarvinnut rengasta tms, hyvin pystyi istumaan, kunhan varoi vähän.
Tsemppiä kaikille ensisynnyttäjille, avoimin mielin vain!
Olin odottanut mahdollisimman kokeilevaa synnytystä, mutta menipä sitten kiireiseksi sektioksi 16 tunnin synnyttämisen jälkeen kun ei oikein edennyt mihinkään. Opin ainakin mitä vähemmän suunnittelen sitä vähemmän petyn.
"Opin ainakin mitä vähemmän suunnittelen sitä vähemmän petyn."
Tämän vuoksi puhutaankin toiveista (tällöin tiedostaa, että nämä asiat eivät välttämättä toteudu yllättävien tilnateiden vuoksi tai niitä ei tarvita..). Ei kai kukaan voi synnytystään suunnitella. Jos on näin luullut voivansa tehdä, ihme ettei neuvolassa ole asiasta sanottu mitään..?
Mutta, jos synnytystä ei ajattele ollenkaan eli ei mieti, mitä tehdä supistuksen tullessa jne., tekee tosi suuren karhun palveluksen niin itselleen kuin syntymättömälle lapselle (erityisesti, jos on menossa synnyttämään ensimmäistä kertaa). Sittenhän käytännössä lähtee synnyttämään juuri sillä riskilä, että löytää itsensä lopulta sektiosta.
Kyljellään ponnistin neidin maailmaan. Hienosti meni ja jos toisen lapsen vielä saan, niin meinasin kyljellään silloinkin synnyttää.
Kolmas synnytys kaks kuukautta sitten tayssis ja siellä kätilöt määräs asennon, eikä mua kuunneltu yhtään. Ilokaasukin otettiin pois, kun en totellut mitä ne sano. Sanoin etten pystynyt levittään jalkoja, kun olin niin kipee ja sängyn pääty nostetaan mitään sanomatta ylös. Tosi huono kokemus muutenkin. Onneksi ihana tyttö vauva sai kivut unohtuun.
jakkara. kestoa oli puoli tuntia reenailua ja 50min oikeeta ponnistusta, koko synnytys yht vajaa 40 käynnistettynä. ei tullu kuin ihan pikku repeämä, epparia ei voi leikata jakkaralla. meni hienosti sanoi kätilökin. ehdotti kyljeltään mutta kieltäydyin ja vaadin sen jakkaran. jalat kantoi hyvin epiduraalista huolimatta.
jakkaralla synnytin :) olisin silloin halunnut sängyllä synnyttää "normaalisti" mutta olin niin väsynyt supistuksien jälkeen että kätilö "pakotti" mut jakkaralle istumaan.ponnistus kesti 15 min ja tyttö oli maailmassa.tosi positiivinen kokemus oli.nyt rv 19 ja seuraavalla kerralla haluan ponnistaa myös jakkaralla. pari pinta naarmua tuli joihin tuli yhteensä 2 tai 3 tikkiä,nekin siksi koska ponnistin liian lujaa vaikka kätilö pyysi lopettamaan :).kannattaa kuunnella siis sitäkin mitä kätilö suosittelee :)
Ihana kuulla että teillä on ollut postitiiviset kokemukset synnytysjakkarasta, koska se on myös itsellä ollut mielessä! Selällään/puoli-istuvassa sängyllä en haluaisi ponnistaa, koska siinä nimenomaan vauvan pää painaa suoraan välilihaan ja siksi se täytyy useimmiten leikata (lukemani mukaan, kun kokemusta ei oo..)
Voitteko paljastaa missä sairaalassa ootte päässeet jakkaralle ja olitteko myös ensimmäistä synnyttämässä?
Tosi tilanteessa en sitten enää välittänyt.
Jouduin shokkiin sen tuskan kanssa ja kuulin sydämeni hakaavan sänkyä vasten. Kätilö kutsui paikalle lääkärinkin ja yhdessä ne kauhistelivat sykettä.
Ei tehnyt mieli nousta sängystä, pelkäsin että saan sydänkohtauksen jos liikahdan.
Kun sain pulssini tasaantumaan, oli puoli istuva asento ihan hyvä. Ei mitään repeämiä, ei välilihan leikkausta.
Tosi hyvä kokemus lopun viimein.
Menen tammikuussa uudestaan:) ja avoimin mielin, ehkä jakkaralle tällä kertaa.
Esikoinen syntyi TAYSissa, ja vaikka olin jakkaraa ajatellut niin ponnistusvaiheessa kätilö ei sitten mua sängystä päästänyt nousemaan ("ei nyt ehdi kun tää tulee ihan justiinsa") Mun oli siinä paha olla, koitin kontallani ja kyljelläni ja lopulta komennettiin nk puoli-istuvaan josta kuitenkin valuin koko ajan eli ponnistin käytännössä selälläni. Suuntaa ja tolkkua koko hommaan ei meinannut löytyä. Luulen että mun käskettiin aloittaa ponnistaminen ihan liian aikaisin. Reilu puoli tuntia siinä sitten meni, ja repesin muutamien tikkien verran. Harmitti kun muuten synnytys oli mennyt hienosti omalla painollaan, olin ollut ammeessa ja selvinnyt hyvin kipujen kanssa.
Toisen synnytin sitten Vammalassa, olin taas ammeessa avautumisvaiheen lopun, ja tällä kertaa myös ihan rauhassa vielä siirtymävaiheen (olin siis ihan auki muttei ponnistuttanut vielä). Meinasin ensin ponnistaakin veteen, mutta sitten tuntui että kiinteä maa jalkojen alla olisi parempi ja nousin vedestä. Muutaman supparin nojailin sänkyyn ja hiukan jo hain ponnistusta siinä. Vedet räjähti vasta siinä sitten ja samantien tuntui että nyt se tulee. Istuin jakkaralle ja kohtu työnsi lapsen ulos kahdella supistuksella! Ei tarvinnut yhtään miettiä koska ja miten :) Tästä synnytyksestä tosi hyvä mieli, ihan olemattomat nirhaumat ja nopea palautuminen.
Jakkara on kyllä hyvä, mutta siihen(kään) ei kannata jäädä pitkäksi aikaa istumaan. Paras olisi ponnistusvaiheessakin aktiivisesti muuttaa asentoja ja hakea sitä mikä kulloinkin tuntuu parhaalta. Lapsi kiertyy ja liikkuu siinä vaiheessa paljon, ja omalla asennolla sitä voi helpottaa. Yhteen asentoon jämähtäminen lisää aina turvotusta ja voi vaikeuttaa verenkiertoa ja siis myös lapsen hapensaantia. Jakkarallekin kannattaa siis istua vasta kun ponnistus etenee jo hyvin, tai aloittaa siinä, vaihtaa välillä pois ja palata lopussa uudestaan.
Esikoisen ponnistin selinmakuulta, jalat telineissä. Mitään muuta en tuntenut kuin helvetillistä kipua. Ponnistus kesti 1,5tuntia ja päättyi imukuppiulosauttoon. En osannut ponnistaa oikein, mitenpä olisinkaan kun muita tuntemuksia ei ollut kuin se kipu.
Kakkosen ponnistin sairaalasängyllä kyyköttäen, siis sängyn selkänoja oli nostettu ihan pystyyn ja minä olin kyykyssä selkä nojaa vasten. Oli muuten todella hyvä asento, en oikeastaan edes ponnistanut, vaan syntyi käytännössä itsekseen, myötäilin vain. Neljä minuuttia merkittiin ponnistusvaiheen kestoksi.
selinmakuulla. Voi hyvin levätä välillä ja kätilö pystyy tukemaan parhaiten välilihaa. Muitakin asentoja olen kokeillut, mutta eivät ole tuntuneet hyvälle. Jakkara oli ihan kamala.
Selinmakuulla on se vika että lapsi tosiaan tulee päin sitä välilihaa, eikä lantiorengas pääse makuuasennossa joustamaan ollenkaan niinkuin pystyasennoissa tai kontallaan. Välilihaa onkin silloin pakko tukea! Mutta jos ponnistaa esim. seisten tai jakkaralla, väliliha ei ole ollenkaan niin kovilla sillä koko lantirenkaan joustavuus on käytössä. Jakkaralla välilihaa ei siis tarvitsekaan tukea.
Mulle kävi niin, että mulle tuli pakottava tarve olla kontillaan sängyllä. Siinä asennossa synnytys helpottui ja vauhdittui, kätilö sanoi että tyttö tulee vauhdilla. Kätilö pyysi ihan loppuvaiheessa kääntymään istuma-asentoon että saavat leikattua välilihan. Ei tuntunut miltään, outoa kyllä. Luonto sanoi, että kontillaan oli minulle paras asento.
En tiedä oliko paras mahdollinen, mutta ainakin taitoa ja ketteryyttä vaativa oli esikoista synnyttäessäni asento, jossa tapanani oli ollut myöskin joogata. Käsilläni seisten selkä ja peppu seinää vasten. Mies tukee välillä vähän jaloista ja kätilö auttaa vauvan ulos..tai voisiko sanoa ylös. :D Tämä kaveri oli vielä siitä erikoinen, että päätti syntyä jalat edellä käytyään kuitenkin 5 minuuttia aiemmin pää edellä kurkkaamassa synnytyssalin tohinaa, mutta hetken siinä tuumailtuaan pulpahtikin takaisin sisääni. Kului siis hetki, ja toinen jalka alkoi työntyä ulos hitaasti, mutta määrätietoisesti. Tässä vaiheessa kätilökin kerkesi jo napata vesselistä kiinni ja alettiin odottelemaan toista jalkaa. Sen ponkaistua ulos oli pojan saaminen maailmaan helpohkoa kunnes hän juuttui päästään kiinni. Kätilö joutui kiireessä napsaisemaan minua auki ja tempaisi vauvan jaloista ylös. Tarttumarefleksin ollessa hyvässä vaiheessa poika oli kerennyt matkalla napata nuorastaan istukankin mukaansa joten niitä ei tarvinnut jäädä odottelemaan. Kätilön tarkastaessa poikaani hän huomasi tältä puuttuvan nenän, joka näytti aivan siltä kuin se olisi juuri hetkeä aiemmin siinä paikallaan ollut. Eivät hekään sitten tietäneet puuttuvasta nenästä sen enempää.
Kolmosta hakemaan mennessäni olen suunnitellut ponnistusvaiheeseen nylon-sukkahousuja. Joustavat hyvin ja lämmittävätkin jalkoja.
voisitteko viisaammat kertoa käykö tälläinen ponnistusasento eli jalat telineillä ja sängyn selkänoja ylempänä kuin puoli-istuvassa. Haluaisin kokeilla la 10 viikkoa.
Mulla otettiin synnytyksen aikana näytteitä vauvan päästä, jolloin jouduin olemaan jalat telineissä, ja voin sanoa, ettei siinä selkä kyllä kovin pystyasentoon taivu. Telineet on käsittämättömän kaukana toisistaan. Vaikken kovin lyhyt olekaan, en meinannut telineisiin edes yltää. Ja pakko oli täysin selällään maata silloin, muuten ei olisi jalat telineisiin edes osunut.
Jos joutuu ponnistamaan jostain syystä jalat telineissä (esim perätila), on asento muuten sitten lähes makuulla. Jos haluaa lähes istualtaan synnyttää, ei jalkoja saa telineisiin. Miksi haluat jalat telineisiin saada? Se on yllättävän hankala asento...
en tiedä minne muualle jalat laitan? mut selkä pystyssä haluan ainakin yrittää.
Nyt on sitten käyty ponnistelemassa kolmisen viikkoa sitten, (ja siis muutakin..)
Sain epiduraalin ja pudendaalipuudutukset ja meni jalat alta, niin siinä ei hirveesti ollut sooloilun varaa, mutta puoli-istuvassa ponnistin. Ensin sukka-asennossa "harjottelin" ja sitten jalkapohjat kätilöiden kylkiä vasten. Se on varmaan vastaava tuo, että on jalkapohjat kylkiä vasten, kun olis niissä telineissä, mutta uskon että tämä oli mukavampi, ja on "säätelyn" varaa.
Halusin kanssa olla mahdollisimman pystyssä siinä puoli-istuvassa, mutta kätilö sanoi jossain vaiheessa että pystynpään ei voi laittaa kun sitten lantion aukeama pienenee jos on liian pystyssä. Mutta hyvä oli ponnistaa, niin paljon puudutuksia oli että mitään muuta en tuntenut kun hirmuista painetta ja ponnistamisen tarvetta. Kipua en tuntenut laisinkaan. 16 minuuttia oli ponnistusvaiheen kesto, mutta muutaman tikin repeämän sain, mutta sekin on jo lähes täysin parantunut.