ei sitä eikä tätä

Lueskelin juuri kommentteja tuosta kemikaali/meikkiasiasta ja sellainen asia joka ihan tosissaan itseä suututtaa on että tutut ja puolitututkin tulevat kertomaan mitä saa ja mitä ei saa tehdä tai syödä. Siis nimenomaan ja vain he, jotka itse eivät ole olleet raskaana.
Esimerkiksi "Ethän sinä olisi saanut hiuksia värjätä", "Miten uskallat ripsiväriä käyttää", "Onhan sinulla mineraalipuuteri kun kerran puuteria käytät", "Mennäänkö kahville jonnekkin kivaan paikkaan? Ainiin mutta kahvihan on sinulta kielletty..", "Etkö tiennyt että pikaruoka lihottaa?", "Oltaisiin tupareihin kutsuttu, mutta kun olet raskaana niin et voi juoda ja ajattelin että sulla vaan olisi tylsää."

Eli siis päätökset , jotka tehdään puolestani kuin raskaus olisi vienyt omat aivoni! Sen tiedän että ei he ilkeyksissään asioita sano, mutta kyllä nut vähän voisi miettiä.
Ja siltä varalta, että tulee niitä arvosteluja noista paheista: Olen seitsemän kuukauden aikana syönyt 2 kertaa pikaruokaa, Värjännyt kerran hiukseni ammoniakittomalla värillä kampaamossa, ja muutaman ykköskaljan juonut eli en edes joka kuukausi.
1273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

edes rekisteröidä toisten puheita. Normaalijärjellä varustettu äiti tietää mitä välttää. Ja monella menee sekin överiksi. Itse olen varonut a-vitamiinia,maistanut olen maksamakkaraa,syönyt juustot laidasta laitaan,en suuria määriä, graavi kalaan en syö. Kissaa ei ole. Olen hoitoalalla ja tiedän mitkä taudit ovat pahaksi sikiölle. Toisaalta kaupassakin voi saada sikiölle vaarallisen taudin. Molemmista olen juonut itseni humalaan,tietämättäni raskaudesta ja toisesta ollut röntgenissä tietämättäni. Ja terveet tuli. Niin ja värjännyt tukkaani ja meikannut normaalisti. Jos mua alkaa joku neuvomaan niin sanon et kiitti vaan,hoida omat asias,mä hoidan omani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärsyttää vaan kirjoitti:

Lueskelin juuri kommentteja tuosta kemikaali/meikkiasiasta ja sellainen asia joka ihan tosissaan itseä suututtaa on että tutut ja puolitututkin tulevat kertomaan mitä saa ja mitä ei saa tehdä tai syödä. Siis nimenomaan ja vain he, jotka itse eivät ole olleet raskaana.
Esimerkiksi "Ethän sinä olisi saanut hiuksia värjätä", "Miten uskallat ripsiväriä käyttää", "Onhan sinulla mineraalipuuteri kun kerran puuteria käytät", "Mennäänkö kahville jonnekkin kivaan paikkaan? Ainiin mutta kahvihan on sinulta kielletty..", "Etkö tiennyt että pikaruoka lihottaa?", "Oltaisiin tupareihin kutsuttu, mutta kun olet raskaana niin et voi juoda ja ajattelin että sulla vaan olisi tylsää."

Eli siis päätökset , jotka tehdään puolestani kuin raskaus olisi vienyt omat aivoni! Sen tiedän että ei he ilkeyksissään asioita sano, mutta kyllä nut vähän voisi miettiä.
Ja siltä varalta, että tulee niitä arvosteluja noista paheista: Olen seitsemän kuukauden aikana syönyt 2 kertaa pikaruokaa, Värjännyt kerran hiukseni ammoniakittomalla värillä kampaamossa, ja muutaman ykköskaljan juonut eli en edes joka kuukausi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu