Eräs tuntemani ihminen on roikottanut fb-kaverikutsuani sivuillaan jo monta kuukautta . Minua hänen menettelynsä hieman loukkaa, koska oletan syyksi sen, että hän haluaa estää minua pyytämästä uudelleen.
Kun itse asiassa en ole suoraan pyytänyt kertaakaan, vaan ko. kaverikutsu on saanut alkunsa erään kolmannen ihmisen kaveriehdotuksesta. Kuulin, että samainen ehdotuksen lähettäjä oli lähestynyt kaveriehdotuksilla myös tuota ko. ihmistä tarjoten minua kaveriksi.
Nyt tuo ihminen ilmeisesti luulee minun tehtailevan kaveripyyntöjä jatkuvasti. Tiedän että kaveripyyntöni lojuu siellä, koska minun sivulle tulee hänen sivuilta matskua.

Vastaukset 5
Vanhimmat
on tekastu sivu fb:ssä. Kaverikutsuja 30-40 tuntemattomilta enkä osaa edes käyttää sitä. Enkä edes käy siellä.
ihminen kyllä käy sivuillaan, koska sieltä tulee silloin tällöin matskua sivulleni. Luin netistä että vastaamaton kaveripyyntö aiheuttaa tällaista, että silloin "pyytäjän" sivuille voi tulla suodattua jutskua pyydetyn sivuilta.
Reilumpaa olisi ollut hänen painaa ohita, ja sillä siisti.
Ahaa, no ilmankos.. :D Nyt sekin mysteeri sitten ratkes..
Isot ihmiset!
Menkää ihmiset nukkumaan