Saul

Saul jahtasi kristityitä ja luuli sillä palvelevansa Jumalaa kunnes damaskon tiellä Jeesus pysäytti hänet.
Miten on mahdollista että saul ampui niin huti?? Kuka on tänäpäivänä se joka jahtaa kristityitä saman kaavan mukaan ja luulee palvelevansa Jumalaa?? en ymmärrä lain.
8157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Saul ei jahdannut kristityitä. Jeesuksen syntymiseen oli aikaa vielä satoja vuosia Saulin hallintokaudella. Kuningas Saul jahtasi tyttärensä kanssa aviossa olevaa, tulevaa kuningasta, - Daavidia. Hän oli mieleltään harhainen ja pelkäsi vallankumousta.

Useita satoja vuosia myöhemmin syntnyt Saulus Tarsolainen, josta tuli Damaskon tien tapahtumien jälkeen kristitty, on täysin eri henkilö. Israelin kuningas Saul eli vanhan liiton aikana ja Saulus Tarsolainen jonka kristityksi kääntymisensä jälkeen tunnemme pakanoiden apostolina Paavalina, eli uuden liiton aikana.

Paavali ei todellakaan vainonnut kristittyjä kääntymyksensä jälkeen, vaan on "helmi ja timantti" Herransa Jeesuksen Kristuksen todistajana, apostolina ja opettajana meille jotka tänään olemme Jeesuksen seuraajia.

*) Jos sinun Raamatun tuntemuksesi on tuota tasoa joka avauksesta käy ilmi, niin ei ole ihmekään että pallo on pahasti hukassa.

Äänestä
  • Saul tuli kuninkaaksi 1050 eKr ja oli 40 vuotta kuninkaana

    Äänestä

  • Johan oli taas vastaus.
    Kolahtiko, uuden liiton Sauluksen kokemukset ennen kääntymystään. Hän vainosi kristityitä, antoi heitä vankeuteen ym.
    Vaikka oli korkeasti oppinut ja luuli tekevänsä Jumalalle, palveli kuitenkin saatanaa.

    Nöyryyttä, nöyryyttä setäseni, ylpeys käy lankeemuksen edessä.

    Jokainen oikea mielinen ymmärsi kirjoittajan tarkoittavan uuden liiton Saulusta/Paavalia.
    Saul, Saul miksi vainoat minua.

    Äänestä

  • rivik. kirjoitti:

    Johan oli taas vastaus.
    Kolahtiko, uuden liiton Sauluksen kokemukset ennen kääntymystään. Hän vainosi kristityitä, antoi heitä vankeuteen ym.
    Vaikka oli korkeasti oppinut ja luuli tekevänsä Jumalalle, palveli kuitenkin saatanaa.

    Nöyryyttä, nöyryyttä setäseni, ylpeys käy lankeemuksen edessä.

    Jokainen oikea mielinen ymmärsi kirjoittajan tarkoittavan uuden liiton Saulusta/Paavalia.
    Saul, Saul miksi vainoat minua.

    Ollut niin iso eroinen.

    Äänestä

Apt 9:1-22

Äänestä
  • JEESUKSELLE ja rukoilleen kivittäjiään puolesta , hän puuskui vihaa kristittyjä kohti /vastaan .
    Ainakaan osaksi tämä lienee ollut yritystä vaientaa omantunnon ääni. kuten on tavallista tälläisessa tapauksessa. Damaskoksessa , Rooman vallan alaisen Syyrian pääkaupungissa oli lukuisa juutalaisasutus . Tämä ilmenee siitä , että heillä oli siellä useita synagoogia . Niiden piirissä ja liepeillä oli myös kasvava kristillinen seurakunta . Jerusalemin ylimmäisellä papilla . KAIFFAALLA , OLI Uskonnollista arvovaltaa kaupungin juutalaisiin ja heidän synagoogiinsa .

    Tämän johdosta hän hän saattoi antaa Saulukselle kirjeen , joka valtuutti hänet vangitsemaan ja tuomaan Jerusalemiin Damaskon Synagoogiin kuuluvia juutalaiskristittyjä . Heistä puhutaan tässä "sen tien vaeltajina " , samoin Apt . 18:25-26 ; 19:23 -24.
    Apt. 14:22. Jeesus oli sanonut : " Minä olen tie ..." , " Joh. 14:6 , ihminen vaeltaa joko Jeesuksen -tietä tai kadotuksen laveaa tietä . Matt. 7:13.Saukuksen /Paavalin kääntymyksestä kerrotaan myös Apt . 22:6- 16 .

    Tässä olevan lisäksi Apt:ssä on kaksi kohtaa Paavalin kääntymisestä . 9:6-16 ja 26:12-19. Hänen matkatoverinsa kuulivat jotakin ääntä , mutta vain Paavali kuuli Jeesuksen PUHUVAN HÄNELLE . He näkivät
    valon, mutta Vain paavali näki JEESUKSEN. vERTAA. kr: N KÄÄNNÖSTÄ tässä olevaan tekstiin ...
    Kasteen paikka ja merkitys pelastusjärjestyksessä , ks. Mark. 16:16. ; Joh. 3:3-7. Apt.2:38-42.
    Room. 6:3-5 ; 1 Piet. 3:21.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    JEESUKSELLE ja rukoilleen kivittäjiään puolesta , hän puuskui vihaa kristittyjä kohti /vastaan .

    Niin tapahtui , kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaalta
    leimahti suuri valo minun ympärilleni , ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: "Saul, Saul,
    miksi vainoat minua. ? .. Niin minä vastasin : kuka olet Herra .? Ja Hän sanoi minulle : Minä olen Jeesus Nasaretiläinen, jota sinä vainot , ja minun seuralaiset näkivät kyllä valon , mutta eivät kuulleet sen ääntä , joka minulle puhui. , ja minä sanoin: "Herra , mitä minun pitää tekemän :? Herra sanoi minulle:nouse , ja mene damasskoon , niin siellä sinulle sanotaan kaikki , mikä sinulle on tehtäväksi asetettu.

    Ja kun minä sen valon kirkkaudesta tulin näkemättömäksi , taluttivat seuralaiseni minua kädestä , ja niin
    minä tulin Damaskoon. Ja eräs mies, hurskas lain mukaan , nimellä Ananias , josta kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää , tuli minun tyköni, astui eteeteni ja sanoi: Saulus , veljeni , saa näkösi jälleen , Ja sillä hetkellä minä näin näköni ja katsoin häneen .Niin hän sanoi : 'Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen.
    sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten , edessä , sen todistaja , mitä olet nähnyt ja kuullut , .Ja nyt, mitä viivyttelet :?nouse , anna kastaa itsesi ja pois panna /pestä syntisi , huutaen
    avuksi Hänen nimeään.

    Äänestä

Se on toisissa kirjoissa juuri noin .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lätsä pekka kirjoitti:

Saul jahtasi kristityitä ja luuli sillä palvelevansa Jumalaa kunnes damaskon tiellä Jeesus pysäytti hänet.
Miten on mahdollista että saul ampui niin huti?? Kuka on tänäpäivänä se joka jahtaa kristityitä saman kaavan mukaan ja luulee palvelevansa Jumalaa?? en ymmärrä lain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu