Lääkäri lähettää teidät erikoislääkärille, varmistakaa etukäteen, että todella pääsette erikoislääkärille, eikä millekään harjoitteliatytölle, minut lähetti terv. keskus lääkäri neurologille kun sain neurolepteistä parkinson oireita, määrättiin aikoinaan lievään masennukseen, nuori lääkäri otti heti kannan rääkyi suoraa huutoa, että ei ole niistä lääkkeistä, puhuin vaan jalkojen tönkkyydestä ja vapinasta ja kun en pystynyt kirjoittamaan kunnolla.
kutsui ylilääkärin, kysyin häneltä voiko neuroleptit aiheuttaa tälläista, eipä antanut ylilääkärin sanoa vaan päästi kamalan rääkäisyn, ettei enää niitä syö, ylilääkäri lähti nolona pois, enkä pystynyt puhumaan sanaakaan hänelle, laitto botoksia sen seurauksena meni kaularanka, Dystonia mukamas, olin siis opiskelian harjoittelun kohde, niskassa ei ollut mitään vikaa. Vapina johtui lääkkeiden lopetuksesta olen vammautunut ja niskanikamat siirtyi, kaularanka kutistui ja lihakset meni, olin tarkistuksessa kun terv, keskus lääkäri lähetti lähetteen, että siirto fysiatrian puolelle, vastassa oli täysin tollo opikelia, jonka joka toinen sana oli, että omalta lääkäriltä pitää tilata aika, olin pyytänyt monta kertaa rangan kuvausta, aina sama laulu tyttöjen suusta, ei oteta sitä vielä, sittenkö se otettais kun olen halvaantunut tai haudassa, niska pahenee koko ajan, lyö hirveää päänsärkyä, kuvautin yksityisellä ja todella pahat muutokset, samoin kävin yksityisneurolla, ja sain ipsatolin ja vapina on lähtenyt, mutta rangan leikkaus edssä, kirjoitan tämän vaan varoituksena, että kysykää jos teidät erikoislääkärille lähetetään niin on sille on päästävä, minä olin opikelioiden koekaniini ja olen katkera. Suomessa on huippuhyvät kirurgit ja erikoislääkärit, mutta harva ja. valittu heidän vastaanotolle pääsee.

Vastaukset 2
Vanhimmat
että vastassa voi olla _erikoistuva_ lääkäri.....
Voihan sitä varata itse ajan suoraan erikoislääkärille, eihän siihen mitään lääkärin lähetteitä tarvita. Kun menee yksityissektorille.
Sama juttu kun sinulla.
Ei hyvältä tunnu, jos lääkäri ei myönnä, että parkkissonismi om lääkkeen aiheuttama sairaus.
Itse kävin yksityisellä ja tämä kehotti välittömästi lopettamaan kyseisen lääkityksen. Sanoi vielä, että jos en lopeta, niin minusta on jäljellä vain muistom. h.maal.
Kaularanka kuvattiin yksityisellä. Lähes kaikki välilevyt oli madaltunut kaularangassa, josta kipu ja jäykkyys johtui.
Sairaalan lausunnonmukaan kaularangassani ei ollu mitään poikkeavaa.
Suosittelen yksityiselle menoa.