puhutaampa

tämän ketjun!

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9512132

vaikka täältä vastauksia saisitkin, et varmaan pystyisi tajuamaan syömishäiriöisten mielenkiemuroita. sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä hyvältä näyttämisen, pukeutumisen ja lihavuuden kanssa (mitä nyt lihavuudenpelko, minkä jokainen jossain vaiheessa tajuaa turhaksi). en ihan tajua miksi linkität noita keskustelujasi, ja mitä kysymyksilläs ajat takaa.

ANTEEKSI jota olen loukannut ja satuttanut!

varmaan kaikki kellä on mikä tahansa syömishäiriö, on saanut kuulla pahempia loukkauksia kuin tuo viestisi, en sitä itse ottanut loukkauksena, mutta älä ota itseesi, jos joku ottaa. ennen syömishäiriötä monen itsetunnossa on ollut parantamisen varaa, johtuen kotioloista, koulukiusaamisesta, ehkä pojasta, joka ei hyväksynyt sellaisena kuin on. halu olla parempi, pelko epäonnistumisesta ja siitä, ettei hallitse elämäänsä, ottaa sitten käsiinsä sen, mihin pystyy helpoiten vaikuttamaan - oman kroppansa. en sano, että helppoa se olisi, mutta pitää olla vauva tai kädetön tai tosi huonossa jamassa, että joku pakkosyöttää - silloinkin voi aina sulkea suun, sylkeä tai oksentaa ruoan. tämä selittely tuskin auttaa, tiedonhalusi on näköjään suuri, mutta olisi varmaan parempi, jos tutkisit asiaa muualla. tällä palstalla (ja kaikkialla, missä syömishäiriöisiä/omaisia pyörii) nämä asiat on henkilökohtaisia ja satuttaneet, joten ei kaivata saarnaa ihmiseltä, jolla ei ole kokemusta eikä ymmärrystä asian suhteen. ehkä kirjoitustesi takana on se, että haluat oppia tuntemaan naisen ajatusmaailmaa, voisi olla paljon hedelmällisempää tutustua johonkin naiseen, kuin kirjoitella palstoille, joilla ei käsitellä niin yksinkertaisia asioita.

lue tuo ylempi viesti ja kuvittele asia omalla kohdallasi. toivottavasti et tule koskaan kokemaan samaa, mutta ajattele asia, joka rajoittaa elämääsi päivästä toiseen, vie kaiken aikasi, energiasi (fyysisen ja henkisen ehkä vielä enemmän) ja ajatuksesi, tuhoaa ihmissuhteesi ja vaikeuttaa jokapäiväisten, ihan normaalien asioiden kanssa pärjäämistä. vaikea sanoa mitään esimerkkiä. mieti vaikka, että sinulla olisi äärimmäinen sosiaalisten tilanteiden pelko, mikä johtaisi siihen, ettet saisi soitettua puhelua edes kriisipalveluun, et voisi asioida sossussa/kelassa/työkkärissä, pelkkä töiden/opiskelupaikan hakeminen kammottaisi saati sitten työnteko/opiskelu, kirjastoon meno ihan vain ajankuluksi olisi mahdotonta (astut ovesta, voit kohdata ihmisen, ihmisiä tulee vastaan kadulla, kuten siellä kirjastossakin, ihan liian lähelle sinua), kauppaan sun olisi turha mennä, koska rahaahan sinulla ei olisi ja luultavasti pelkosi takia varastaa et uskaltaisi (jos siis uskaltautuisit kauppaan asti), matkustaminen ja ihmisten tapaaminen (siis kaikki sosiaaliset tilanteet perheestä ystäviin) ei onnistuisi, harrastaa voisit vain oman kotisi seinien sisäpuolella - tietty kodin hankkimiseen vaaditaan jonkinlaista ihmiskontaktia. tahtoisit ulos vankilastasi, mutta et uskaltaisi, tarvitsisit tukea ja haluaisit ehkä jutella jonkun kanssa, mutta sairautesi estäisi sen etkä pääsisi siitä eroon.

esimerkkini on paska ja luultavasti myös turha, aika vähäistä omakohtaista kokemusta ko sairaudesta on, mutten nyt parempaa keksinyt. en tiedä miksi haluan selittää. mielestäni syömishäiriöpalsta kuuluisi henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden palstoille - ei siis ole yksinkertainen juttu eikä yhtä päätettävissä kuin miten pikkujouluihin pukeutuu.

jaksamista sulle, varoittava esimerkki...

Ensiksikin pyydän sinua tutustumaan tähän sairauteen vaikka Syli ry:n kotisivujen kautta. Voin todeta, että syyllistäminen ei auta, syyllisti ketä tahansa. Silti jokin syy sairauteen on, se voi olla mikä tahansa, ehkä usean asian summa ja siihen sopivasti osuva sattuma, median "laihuuden autuaaksi tekemä info", nämä kaikki edellyttää sairauteen alttiiksi sopivan luonteen. Luonnetta meistä ei kukaan itselleen eikä lapselleen valitse. Kukaan järkevä ihminen ei päätä myöskään tulla sairaaksi, eli ei tietoisesti pyri siihen.

Sairastunutta ihmistä on tuettava, rakastettava, häntä ei saisi jättää yksin sairautensa kanssa. Kun ihminen on heikoimmillaan, hän tarvitsee tukea ja läheisiä eniten, mutta myös asiallista hoitoa. 13 - 14 vuotta sitten sairastunutta lastani en pysty parantamaan, olen äitinä liian läheinen. Minun "nappulani" sairauden ratkaisemiseen on kateissa, eikä niitä ilmeisesti ole, en ainakaan tiedä, mitkä ne olisi ja mistä niitä löytäisi.

Myös, esim. sinä aloittaja, et voi ymmärtää tätä sairautta, jos sitä ei ole kukaan läheisesi sairastanut, saati itse. Toivon, että et joudu henkilökohtaisesti sen sairauden pihteihin, sillä se vangitsee sinut kahleisiinsa, josta et näe tervein silmin ja ajatuksin itsesi ulkopuolelle niin, että pystyisit tervettä minääsi tottelemaan ja toteuttamaan.

Laihuus koetaan jonainen onnen lähteenä, mallit on kuin jotain idoleja, joilla elämä on pelkkää päivänpaistetta. Näin ei ole, se on pahimpia harhoja, mitä saattaa itselleen uskotella, se on siten itsepetosta samalla, joskin tiedostamatonta. Ymmärrän kyllä sen, koen viisaudeksi, että ei anna painonsa mennä huomattavasti ylipainon puolelle, sillä ei sekään ole hyväksi terveydelle eikä omalle olotilalle.
Siksi järkevä syöminen turhaa herkuttelua välttäen on hyvästä kaikille. Tämä on teoriaa, johon pitäisi pyrkiä, mutta ihmisen mieli on heikko, tavoitteestaan lipsuu välillä yli, välillä alle. Mutta peräänkuulutan ARMOLLISUUTTA itseä kohtaan, emme ole täydellisiä. Kehomme on linnamme, meille läheisin, jota toivon, että kukin pitäisi kehostaan kuin kauniista kukasta, hoitaisi, hellisi ja rakastaisi. Meillä on oikeus rakastaa itseämme, olla itsellemme anteeksiantavia, armollisia. Kun kehomme voi hyvin, voi mielikin hyvin.

Kaikki kirjoittamani on teoriaa, mutta silti tuota armollisuutta ja rakkautta koen myös itse omaa kehoani kohtaan. Syön, jotta kehoni tuntisi sen, että pidän siitä huolta. Sallin itselleni välillä herkkuja, kunhan en elätä itseäni niillä. Liikun ja lenkkeilen, sekin on niin mieleni kuin kehonikin parhaaksi. Mutta pidän myös vapaata, emmehän käy joka päivä työssäkään, opiskele, on vapaa- ja lepopäiviä.

Toivon teille kaikille armoa ja rakkautta itseänne kohtaan! Yritetään kiinnittää huomiota lähestyvään jouluun, sen sanomaan, tunnelmaan. Elämähän on kehomme ulkopuolella, josta voimme nauttia. Yritetään nauttia kaikesta hyvästä, mitä elämä meille on suonut. Jospa joka päivä kirjoittaisitte ylös edes yhden hyvän asian, mitä itse kullakin elämässään on. Itse totean kiitollisena siitä, että minulla on kaksi tervettä kättä, jalkaa, näkevät silmät, kuulevat korvat. Aivot, joiden toivon tuottavan kannustavia sanoja tänne kirjoitettavaksi ja että ne tuottaisi edes pienen toivon pilkahduksen sairastavien arkeen. Elämä voittaa, ja syömishäiriöistä paranee, kun siihen jaksaa uskoa.