Miksi pitää olla joku "kuuluisuus" ennen kuin tanssiväki saadaan liikenteeseen. Finlanders, Taikakuu, Sinitaivas jne. Samaa musiikkia ilta illan jälkeen. Monta kertaa on koettu, että joku nimettömämpi bändi soitaa monipuolista ja erittäin tanssittavaa musiikkia ja osaavat pitää hauskaa lavalla, niin että se fiilis välittyy tanssijoihinkin. Toinen on tämän "palvonta", seistään lavan edessä suurin joukoin. Näille "palvojille" pitäisi järjestää enemmän konsertteja, jossa saisivat nauttia ko. artisteista. Jokaisella on tietysti oikeus ihailla ja palvoa, mutta minä en vaan oikein voi sitä ymmärtää.
Miksi juostaan jonkun "julkku" bändin perässä
Tanssin vaan
171295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Samat bändit ei niinkään häiritse vaan samat tanssijat illasta toiseen näillä keikoilla.
myös?
1. Finkkujen tai Sinitaivaan keikalle
kohtalaisesti nuoria
-samat kappaleet illasta toiseen
-aina samat pronaamat
2. Oudomman esiintyjän keikalle
vaihtelevaaa musiikkia
esiintyjinä erilaisia laulajia ja persoonia
-pelkkiä mummoja ja eläkeläispariskuntia
Ei se nyt ole joko-tai. On vain jokin syy selittää asia noin.
vaan tanssitaan.. koeta kestää..
"..minä en vaan oikein voi sitä ymmärtää. "
No ei voe kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu..
fiksuja, mutta vaikka on kauhalla annettu ei osaa saamaansa käyttää, ei sekään kovin hyvä ole. En taaskaan ymmärtänyt, olikohan tuo huumoria tuo .............:n komentti. Tarkoitus oli, että asiasta keskusteltaisiin, eikä se kuka keksii sanan, josta voi laitaa "pottuilu" viestin. Sellaisen osion voisi näille sivuille lisätä, voisi nämä "vitsinikkarit" kirjoitella siellä.
Kyllä taas lauantaina sai kokea tuon eturivin tanssittajan tuoman sotkun lavalle kun sinitaivas oli esiintymässä niin oli fanit lähteneet perässä niin olipa taas lattialla sellaisia kyynärpää taklaajia ja päälle päästelijöitä jotta eipä tarvii taas heidän keikalleen mennä elleivät satu vahingossa paikalle paljon on tosiaan uusia kavereita ja pändejä jotka ovat todella hyviä mutta ei niiden mielestä jotka vaikuttavat siihen miten muut käyttäytyy lavaa valitessaan kun tahtoo olla niin että tanssikansakin kuuluu siihen porukkaan jota äänekkäimmät ohjailee.
sopulitouhua, ei sen kummempaa.
Sama ihmetyttää täällä. Toi on ihan sama ilmiö kuin kuorosota formaatissa. Toi äänekkäin osa jengistä on niin äänekästä, että ne eivät enää edes halua uskoa korviaan. Jos jokin muu bändi heidän palvomiensa ulkopuolelta kuullostaisikin paremmalta, niin jotain huonoa siitä varmaankin löytyy jotta sitä ei tarvi digata.
Kuorosodassakin kehnon puoleinen kuoro voitti vain siksi että Suvi on niin söpö.....haloo. Juontaja hörhö sitten vielä hehkuttaa että "tämä kuorolaulua parhaimmillaan".
Kurjaa että Suomen kansan musikaalisuus rajoittuu siihen mitä TV-formaatin kyseenalaisen musikaalisuuden omaavat päättäjät oksentavat katsojien tietoisuuteen.
On sekin kurjaa että seeprakengät osaavat tanssia vain muutaman orkesterin tuottaman musiikin tahdissa.
Eläköön esim. Ruusulinna jossa käy normijärjellä varustettua väkeäkin, lähes riippumatta esiintyjästä.
Karuudessaankin Esa Lehtinen on älynnyt että on hölmöä palvella pelkästään tanssikerholaisia koska nämä ovat vain pieni osa tanssilattioiden kuluttajista. On myös niitä jotka haluavat kirjoa esiintyjiin ja musiikkiin.
Hauskinta on että näitä Pesosen piiriin päässeitä esiintyjiäkin jo hävettää esiintyä alati samalle yleisölle.
Älkää hävetkö, kyllä se niille pöhlöille kelpaa. Saavat tanssia ns. mukavuus alueella kun osaavat ulkoa joka ikisen iskunkin teidän repertuaarista. Kauheata olisi opetella jotain uutta.
"Hauskinta on että näitä Pesosen piiriin päässeitä esiintyjiäkin jo hävettää esiintyä alati samalle yleisölle.
Älkää hävetkö, kyllä se niille pöhlöille kelpaa."
- voit puhua vain omasta puolestasi. Miten voi itse kokemaasi häpeää yleistää? Miettisit vähän ennen kuin tuollaista paskaa suollat..
No kylläne pepsodent hymyt on alkanu karista jo sinitaivaspojiltakin. Alkaa työ maistua työltä. Tähdenlento on koettu ja nyt pitäisi innostua ihan työnteosta.
Eipä paljon enää turhia naureskella. Humppaa vaan soitellaan...
olekaan työtä, häh?
Kun soittaminen alkaa kyllästyttämään , niin se alkaa näkyä . Kun yleisö vaistoaa asian keikatkin alkavat vähentyä. Siitä ei sitten ole pitkä matka unohduksen yöhön.
että nuoria naisfaneja on sen verran, että pojilla riittäisi virtaa. Oonko vähän kateellinen, pelkkä tanssija kun olen.
Saathan sinäkin tanssittaa niitä faneja. Tyytyväinen pitäisi olla.