Aivan valetta uskomisesta. Miten noin voidaan kirjoittaa Mielipidepalstalla?
Mekö muka emme rakasta lapsiamme?
Mekö muka emme rakasta lapsiamme?
Onko kukaan lukenut Kalevasta.
ukki 68
17888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tunnustan lukeneeni Kalevaa vuonna 1969. Onko Sinulla muuta kysyttävää?
teä lukenut vuonna 1969? Oletko muistanut panna tapahtuneen syntinä pois vai oletko koko puoli vuosisataa kantanut lukemisestasi huonoa omaatuntoa?
et vain ole tottunut siihen, että asialla on kaksi puolta.
Tunnistan mielipiteen kirjoittajan tuskan, useissa lähimmäisissäni, olette todella raaja lahko.
Ihme, kun ei kukaan ole tuonut palstalle sitä kokonaisuudessaan.
Kes.
Kylä vl omasta mielestään tavallaan rakastaakin lapsiaan, kunhan heistä on riittävästi apua kotona, lastenhoidossa ja perheyrityksessä. Ja toki silloin kun lapsi on vl-uskossa.
VL-rakkaus on ehdollista. Siinä se poikkeaa vapaan ihmisen isän- ja äidinrakkauden käsityksestä.
Lisäksi vielä tämä vl-pedofilian salaamiseen kehitetty maallikkorippisalailuoppi. Kuka lastaan rakastava äiti sulkee silmänsä tuollaiselta kauheudelta ja salaa sen sekä suojelee lastaan raiskaavaa? Ei kukaan oikeasti lastaan rakastava. Mutta vl-äidit näin tekevät. Ikävä kyllä.
Sinä olet lukenut.
Vl-rakkaudesta voit valistua tutustumalla ketjuun http://keskustelu.suomi24.fi/node/9443551
Jos lapsina ei opita rakastamaan, on homma vierasta siinä vaiheessa, kun on omia lapsia.
Isoisäni - jota en ehtinyt koskaan nähdä - mielisiteerauksiin kuului "Ennenkään ei rakkahuresta mitään tiedetty, mutta toimehen tultiin'. Isoisä oli vl-liikkeen SAARNAAJA.
Itse ainakaan en huomannut. Luin sen kyllä paperilta. Sanoisin, että kirjoittajalla ei ole rohkeutta olla todella itsenäinen; haluaa, että SRK paimentaisi hänen mieltymystensä mukaan. Tarvii siis siionin tukea.
SRK:n avioliittokäsitys jyrkkenee
"Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä lähtijän katsotaan kieltäneen uskonsa, vaikka hän sillä pelastaisi henkensä ja terveytensä sekä lastensa elämän."
Samalla kun vanhoillislestadiolaisuus hakee ja tunnustelee suhdettaan kirkkoon myötäsukaisesti Raamatun opetusta todellisuuteen soveltaen, sen ankaruus yhteisön omia jäseniä kohtaan on muuttumaton.
Tämä ristiriita tulee esille erityisesti suhteessa avioeroon ja uudelleen avioitumiseen.
Päivämiehen nimetön pääkirjoitustoimittaja kirjoittaa 17.11.2010: "Jumalan sana tuomitsee yksiselitteisesti avioeron, uudelleen avioitumisen sekä samaa sukupuolta olevien keskinäisen seksuaalisuuden."
Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi näkee yhteisön eli Jumalan valtakunnan eli Siionin seurakuntaäitinä, jonka turviin kaikki uskovat saavat hakeutua anteeksiantamuksen evankeliumin alle. Vikaan joutunutta pyritään hoitamaan Siionin "armonneuvoilla".
Tämä voi altistaa parisuhdeongelman paisumisen koko yhteisöä koskevaksi ja pahimmillaan yhteisöä jakavaksi asiaksi.
Monia vanhoillislestadiolaisia yhdistää kokemus avioeropäätöksestä niin vaikeana, että päätöstä miettiessään he ovat aluksi ajatelleet, pitääkö heidän luopua hengestään päästäkseen eroon tuhoavasta ihmissuhteesta. Niin vahva on avioliittolupaus. Niin vahva on yhteisön paine tämän lupauksen pitämiseksi.
Vanhoillislestadiolainen avioeroon päätyvä joutuu paitsi ratkaisemaan suhteensa puolisoonsa, sukuunsa ja ystäviinsä, myös Siioniin, vaikka hänellä olisi halua säilyä liikkeen jäsenenä, eli "uskomassa".
Tunne velvollisuudesta selittää päätöstään Siionille, voi olla niin vahva, että suojatakseen itsensä on eroa hakevan usein otettava etäisyyttä siihen.
Onneksi paikallisissa Rauhanyhdistyksissä on myös kykyä nähdä todellisuus ja eronnut jäsen halutaan pitää yhteisön suojissa.
Mutta eikö Päivämiehen pääkirjoituksen valossa liikkeen jäsen, jonka avioero on hänen omassa Rauhanyhdistyksessään ollut "sallittu", nyt olekaan uskomassa?
Avioerossa lähtijä useimmiten kantaa syyllisyyden taakan ja jätetty hylätyksi tulemisen tunteen. Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä lähtijän katsotaan kieltäneen uskonsa, vaikka hän sillä pelastaisi henkensä ja terveytensä sekä lastensa elämän.
Eikö silloin tarvittaisi yhteisön puolueetonta tukea ihmiselle, joka on joutunut tekemään omantuntonsa vastaisen ratkaisun elämän suojelemiseksi? Eivätkö molemmat eroavista vanhemmista tarvitse tukea jaksaakseen huolehtia lapsistaan?
Avioliiton tarkoitus on suojella elämää. Jos yrittämisestä ja anteeksiantamuksesta huolimatta aviosuhde jatkuu tuhoavana, kumpi on etusijalla? Suhteen jatkaminen Siionin rakkaudessa pysyen vai eroaminen elämän suojelemiseksi Siionin tuomion alla eläen?
Missä on armo? Missä ovat Vapahtajan pelastavat kädet? Sitooko Siion nekin samalla, kun se sitoo Jumalan lasten tervehdyksen ulkopuolelle eropäätöksen tehneen jäsenen?
Ihmisen, joka haluaisi kuulla Jumalan armosta silloin, kun suurin ajallisen elämän tappio, elinikäiseksi rukoiltu ihmissuhde, on pakko päättää?
Vanhoillislestadiolaisuudessa tosiasioiden tunnustaminen on kivuliasta. Tuntuu absurdilta, että SRK:n avioliittokäsitys jyrkkenee samalla, kun se on perustanut kotien puolesta toimivan työryhmän.
Totuudessa pysyessään työryhmä joutuu kuitenkin vastatusten sen kysymyksen kanssa, miten tukea eroperhettä? Miten tukea ja rakastaa molempia vanhempia ja heidän lapsiaan niin, että he saisivat mahdollisuuden säilyä yhteisön jäsenyydessä?
Miten ohjata liikkeen puhujia nöyryyteen ja oikeaan tapaan ohjata perhekriisissä olevia ammattiauttajien pariin? Miten kenties tukea niitä eronneita, jotka haluavat JUmalan siunauksen alla solmia uuden avioliiton?
Onko vanhoillislestadiolaisuus yhtä ymmärtävä ja lempeä kristillistä avioliittoa uudelleen solmivalle eronnelle miehelle ja naiselle, kuin kirkolliskokouksen lestadiolaisedustajien viesti homopareihin suhtautumisesta antaisi toivoa?
Eronnut, uskovainen vailla Siionia
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä
herra Jorma KIvirannalta.
Tiedän jo, mitä hän vastaa:
Jos on erottu niin on erottu. Uskotaan synnit anteeksi ja aloitetaan taas alusta.
Tuossa on Kristuksen mieltä. Synnit ja erehdykset, kaikki elämän erheet saa anteeksi. Meidän katumuksemme syvyyttä ei edes mitata.
On turhaa tehdä ihmissääntöjä, kun niiden noudattamista/oikeudellisuutta ei voida todeta eikä valvoa siksi, että tilanne konkretisoituu vasta kuolemassa. On turhaa luulla, että ihminen järkeilyineen voisi hallita kaikkia näitä elämisen kuvioita, kun ihminen parhaimmillaankin on vain kovin vajaa.
Aina välillä - noin kerran kuukaudessa! - luemme Päivämiehestä ja Siionin Lähetyslehdestä kirjoituksia, joissa on omavanhurskas sävy: asetetaan uskomiselle ehtoja. Tuo on "normaalia". Omavanhurskaus ei ole kaukana yhdestäkään meistä.
Siksi ahkeroikaamme, että omistaisimme Kristuksen vanhurskauden omaksi vanhurskaudeksemme. Ainoa ihmnisen hyvä työ, joka kelpaa Jumalalle, on se, että uskomme.
oli Kalevassa, niin esimerkiksi Kiviranta (jos lukee Kalevaa) voisi siihen vastata.
Niitä on varmaan muitakin kuin Kiviranta. Satun vain muistamaan hänet. Kun häntä kuuntelee, tuntuu, että uskomisen asia on yksinkertainen ja selkeä. Siinä on nöyrä mies, jolle Jumala on antanut lahjojaq. Mutta mies lienee maan hiljaisia, eikä juuri julkisuudessa resoa. Lienee jo eläkkeelläkin.
pelastu kukaan --Ainoa ihmnisen hyvä työ, joka kelpaa Jumalalle, on se, että uskomme.
Pitää pystyä kertomaan keneen.
Usko Jeesukseen Kristuksena ainaostaan pelastaa ja uudestsiyntyminen Pyhässä Hengessä ja TODISTAMALLA HÄNESTÄ.
Matt. 10:32,33
"Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.
Sinua uskosi ei pelasta, koska et tunnusta Häntä ihmisten edessä. Oletko uudestisyntynyt milloin?
Kes.
http://www.youtube.com/watch?v=cGkctbhkGvE&feature=related
Siioneissa joissa on hyväksytty eronneet puolisto on toimittu Raamatun mukaan:"
10 Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. [Mark. 10:9]
11 Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan. [Mal. 2:16]." Raamattu ei kiellä eroamista vaan uudelleen avioitumisen. Asumusero tai avioero on sallittu korinttolaiskirjeen perusteella. Kun aviolitto on se yksi ja ainoa elämässä on sen eteen tehtävä töitä - joka päivä. Jokaiseen liittoon kuulunee niitä vaikeitakin aikoja mutta on liittoja joista on parempi erota elämän suojelemiseksi. Näin on henkisen ja fyysisen väkivallan vuoksi ainakin ja yleisesti yhteiskunnassa tällaiseen tilanteeseen joutuvat alkoholistien perheet. Lasten tai puolison elämän suojelemiseksi on varmasti hyvä ratkaisu. Myös muut ristiriidat voivat johtaa erillään asumiseen. Rukouksen voimaan on hyvä turvata kaikissa avioliiton ongelmissa. Kukaan ei voi ennalta tietää, mikä on Jumalan antama rukousvastaus. Se voi olla Jumalan ihmekin, mutta on julmaa syytää ylivoimaisissa vaikeuksissa olevaa kärsivää ihmistä uskon puutteesta jos tilanne on toivoton. Mihin muuhun uskovainen ihminen turvaa, jos ei Jumalaan tässä ristiriitatilanteessa. Kuuntelemalla eikä syyttämällä tai pakottamalla ratkaisumalleja, annetaan tilaa ihmiselle etsiä sitä Jumalan osoittamaa tietä oli se mikä hyvänsä.
1. Korinttolaiskirje 7
Avioliitto ja naimattomuus
7 Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. [Matt. 19:11]
8 Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin.
9 Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa. [1. Tim. 5:14]
10 Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. [Mark. 10:9]
11 Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan. [Mal. 2:16]
12 Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä.
13 Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään.
14 Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä.
15 Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa. [Room. 12:18, Room. 14:19]
16 Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä tiedät, voitko pelastaa vaimosi?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8916993
"Ainoa ihmisen hyvä työ, joka kelpaa Jumalalle, on se, että uskomme."
Näin se on, että uskomme yksin Jeesukseen Kristukseen ja yksin Hänen sovitustyöhönsä, uskossa, armosta ja saamme lahjaksi, emme oman vanhurskautemme, emmekä seurakunnan vanhurskauttamisesta, Jumalan vanhurskauden, joka tulee Hänen armostaan uskosta Jeesukseen Kristukseen sen LUNASTUKSEN tähden, jonka Kristus on meidän puolestamme suorittanut.
..tarkoittaa, että jokainen on kerran "täydellinen niin kuin Taivalllinen Isä on täydellinen". Jeesus oli esikoinen. Paavalin mukaan toivoa Krsitukseen ei pidä panna avain tämän elämän varaan(1.Kor.15:19..). Ennen tätä toisella kuolemalla(tulijärvi) on valtaa. Pitäsisi olla ensimmäisestä ylösnousemuksesta osallisia(Luuk.20:34..)(Ilm.20:6).
Lunastusta tarvitaan, jotta ihminen tulisi tietoiseksi omasta jumaluudestaan.
tuon?