Onko tanssikurssilaiset joku uusi "rotu", kun niistä kirjoitellaan niin paljon. Ei tanssikurssin käynyt vielä välttättä tai useinkaan vielä tanssija ole. Siellä opitaan askeleet, kuviot ja tanssitekniikka (jos opitaan). Käytäntö eli opitun hyödyntäminen tanssimalla antaa vasta sen loppusilauksen. Läheskään kaikista ei tule hyviä tanssioita kaikesta opista huolimatta. Hyviä tanssijoita on myös käytännössä oppineissa, se taito on vaan joillakin "äidinmaidosta" imetty tai syntymälahjana saatu. Jätetään kateus kotiin, kun lähdetään nauttimaan tanssin ilosta ja annetaan tilaa kaikille jotka ovat itsensä sinne tuoneet. Tärkeintä on toisten huomioiminen tanssilattialla ja se tehtävä jää pääasiassa miehille.
Tanssikurssilaiset silmätikkuna
52
1774
Vastaukset
- 11+1
Pointsit sinulle ja hyvää loppuvuotta!
- Vipeltäjä:)
Juuri samaa mielt, eiköhän anneta kaikkien nauttia tanssin ihanuudesta
kykyihin katsomatta;) - Entinen partaveitsi
Hyvin tarinoitu oikeasta aiheesta. Tanssin riemu löytyy tanssimalla. Kuinka onnelinen ja parkettien partaveitsi olinkaan, ennen kun rupesin kulkemaan tanssikursseilla. Päähänpotkittuna ja nöyryytyttenynä kurssilaisena olen menettänyt tanssin hyvää tuovan taijan.
Löydän sen uudelleen varmaan, kun lopetan kursseilla käynnin ja sovellan uutta opittua äidinmaidossa opittuun.- Tanssin ilo
kun se taito on kerran opittu , ei se minnekkään katoa, luovuutta vaan eikä likaa kaavamaista kuviointia.
- Dance ´N´ Roses
Valitettavan monet päättävät sen kenen kanssa lähtevät tanssimaan puhtaasti sen perusteella, pitävätkö mielestään hakijaa minkääntasoisena tanssijana.
- Tavis-tanssija
Edellinen puhuu asiaa. Pro-tytöt ei lähde millään tanssimaan tavis-tanssijan kanssa. On nähty ja koettu. Teillä Pro-tytöillä on ahdas elämänkatsomus. Jokaisen kanssa pitää lähteä tanssimaan. Riippumatta siitä onko Pro vai tavis-tanssija. Asenne Pro-tytöt toisenlaiseksi.
- Ai minä vai
Tavis-tanssija kirjoitti:

liikoja itsestään. Asetaakkaa" pakkien" antajat itsenne pankkiien saajan paikalle. Ei tanssikurssi ja tanssikengät tanssijaksi tee.
- Tavis-tyttö
Tavis-tanssija kirjoitti:
Edellinen puhuu asiaa. Pro-tytöt ei lähde millään tanssimaan tavis-tanssijan kanssa. On nähty ja koettu. Teillä Pro-tytöillä on ahdas elämänkatsomus. Jokaisen kanssa pitää lähteä tanssimaan. Riippumatta siitä onko Pro vai tavis-tanssija. Asenne Pro-tytöt toisenlaiseksi.
Kuulepa nyt "tavis-tanssija", miksi sinun sitten ihan välttämättä täytyy hakea niitä pro-tyttöjä tanssimaan, kun tavis-tyttöjä on tarjolla yllin kyllin?
- Vältän yliegoja
Muutama häirikkötyyppi vain isottelee sillä kun on oppinut tanssimaan itseoppien. Heidän mielestään huonommin oppivat kuuluvat alakastiin, kun joutuvat turvautumaan tanssinohjauksen apuun, kun haluavat oppia tanssimaan. He eivät ymmärrä että aika monelle aloittelevalle tanssijalle on melkoinen kynnys mennä tanssimaan julkisesti, jos ei ole hajuakaan tanssin alkeista.
Mistäpä muualta sitä oppia ja tukea tanssimisen aloittamiseen paremmin saisi, kuin tanssikursseilla.
Nykyisin itseoppineet tanssijat ovat niin täynnä itseään, että se loistaa jo pitkänkin matkan päästä. Onneksi nämä itseään yli-ihmisinä pitävät itseoppineet tanssijat tunnetaan aika hyvin ja heidän hakujaan osaa jo aika hyvin välttää.- hjp.
Juuri tansseista kotiutuneena, en voi olla muuta kun ihan samaa mieltä. Itse en olisi missään tapauksessa mennyt lattialle ilman tanssikursseja. Monenlaista opetusta on tullut kokeiltua, ja kovalla työllä on nyt jonkinlainen tanssitaito saavutettu. Jos joku on ihan itse oppinut tanssimaan, niin onneksi olkoon vain, ehkä hänelläkin on jokin asia vaikeaa, tai sitten on täydellinen kaikessa.
Ainoastaan niitä ihmisiä en oikein ymmärrä jotka valittavat että eivät pääse juurikaan tanssimaan illan aikana, mutta eivät ole valmiita tekemään oman osaamisensa eteen yhtään mitään, mahdollisuuksia kun kaikille kuitenkin olisi.
Ai niin, kivaa oli taas tansseissa. ;-) - swingaten kevyesti
Kyllä tällainen "itseoppineisuus" valitettavasti näkyy tanssilattialla! Jotkut vetävät mitä ihmeellisempiä kuvioita ja askeleita esimerkiksi fuskuun. Pitää tietenkin muistaa, mistä tanssimisessa alunperin on ollut kyse, eikä kaavioiden mukaan tanssiminen ole pakollista. Tällä palstalla nyt kuitenkin hehkutetaan tanssimaan oppimisesta ilman kursseja, jota minä en usko! Väitän että esimerkiksi lattareissa itseopittu "tanssitaito" loistaa kyllä kauas!
Mutta mikäs siinä, jos on rohkeutta tanssia, vaikka ei osaakaan, niin siitä vaan! Kyllä sinne lattialle monenlaista vinguttajaa aina mahtuu! - tyhmä kysymys
swingaten kevyesti kirjoitti:
Kyllä tällainen "itseoppineisuus" valitettavasti näkyy tanssilattialla! Jotkut vetävät mitä ihmeellisempiä kuvioita ja askeleita esimerkiksi fuskuun. Pitää tietenkin muistaa, mistä tanssimisessa alunperin on ollut kyse, eikä kaavioiden mukaan tanssiminen ole pakollista. Tällä palstalla nyt kuitenkin hehkutetaan tanssimaan oppimisesta ilman kursseja, jota minä en usko! Väitän että esimerkiksi lattareissa itseopittu "tanssitaito" loistaa kyllä kauas!
Mutta mikäs siinä, jos on rohkeutta tanssia, vaikka ei osaakaan, niin siitä vaan! Kyllä sinne lattialle monenlaista vinguttajaa aina mahtuu!Kumpi parempi? Rohkea oppimaton, mutta kuitenkin sulavasti tanssiva vai oppinut ujo baarissa seisova pro tanssia.
- 25
tyhmä kysymys kirjoitti:
Kumpi parempi? Rohkea oppimaton, mutta kuitenkin sulavasti tanssiva vai oppinut ujo baarissa seisova pro tanssia.
Sulavuus tanssissa on useimmiten sitä, että parinkin on hyvän tuntuista tanssia. Sama se, miten taidon on kehittänyt.
- Tanssin ilo
25 kirjoitti:
Sulavuus tanssissa on useimmiten sitä, että parinkin on hyvän tuntuista tanssia. Sama se, miten taidon on kehittänyt.
minäkin ja sinä sanoit sen lyhyesti ja ytimekkäästi.
- Tanssin ilo
hjp. kirjoitti:
Juuri tansseista kotiutuneena, en voi olla muuta kun ihan samaa mieltä. Itse en olisi missään tapauksessa mennyt lattialle ilman tanssikursseja. Monenlaista opetusta on tullut kokeiltua, ja kovalla työllä on nyt jonkinlainen tanssitaito saavutettu. Jos joku on ihan itse oppinut tanssimaan, niin onneksi olkoon vain, ehkä hänelläkin on jokin asia vaikeaa, tai sitten on täydellinen kaikessa.
Ainoastaan niitä ihmisiä en oikein ymmärrä jotka valittavat että eivät pääse juurikaan tanssimaan illan aikana, mutta eivät ole valmiita tekemään oman osaamisensa eteen yhtään mitään, mahdollisuuksia kun kaikille kuitenkin olisi.
Ai niin, kivaa oli taas tansseissa. ;-)niinkään ole, että jos ei ole tanssikursseja käynyt, niin ei pääse tanssimaan. Kyllä niitä "luomu" tansittajia vielä löytyy, syyt on jossain muualla. Itse olen aikoinani oppinut tanssimaan tanssimalla ja nyt sitten muutaman vuoden käynyt opettelemassa kädenalitansseja kurseilla. En koe olevani sitä ylintä luokkaa tanssin saralla, mutta kun viejän ja vietävän askeleet kohtaa, voi sitä ihanuutta.
-Olikos Satulinnan tansseissa yhtä tiivis tunnelma, kuin oikeissa linnanjuhlissa?- - QQ2
Tanssin ilo kirjoitti:
niinkään ole, että jos ei ole tanssikursseja käynyt, niin ei pääse tanssimaan. Kyllä niitä "luomu" tansittajia vielä löytyy, syyt on jossain muualla. Itse olen aikoinani oppinut tanssimaan tanssimalla ja nyt sitten muutaman vuoden käynyt opettelemassa kädenalitansseja kurseilla. En koe olevani sitä ylintä luokkaa tanssin saralla, mutta kun viejän ja vietävän askeleet kohtaa, voi sitä ihanuutta.
-Olikos Satulinnan tansseissa yhtä tiivis tunnelma, kuin oikeissa linnanjuhlissa?-Minäkin opintanssimaan tanssimalla mutta ensin kävin kursseja että opin tietämään (en taitamaan) miten tanssitaan.
- hjp.
Tanssin ilo kirjoitti:
niinkään ole, että jos ei ole tanssikursseja käynyt, niin ei pääse tanssimaan. Kyllä niitä "luomu" tansittajia vielä löytyy, syyt on jossain muualla. Itse olen aikoinani oppinut tanssimaan tanssimalla ja nyt sitten muutaman vuoden käynyt opettelemassa kädenalitansseja kurseilla. En koe olevani sitä ylintä luokkaa tanssin saralla, mutta kun viejän ja vietävän askeleet kohtaa, voi sitä ihanuutta.
-Olikos Satulinnan tansseissa yhtä tiivis tunnelma, kuin oikeissa linnanjuhlissa?-En mä niin väittänytkään, vaan tarkoitin että myöskin niitä tapaa joilta tuo itseoppiminen ei vain ole onnistunut, eikä seuraamistaitoa juurikaan ole. Monesti vaan käy niin ettei miehet halua hakea heitä toista kertaa. Juuri heidän kannattaisi turvautua ammattilaisten opetukseen. On todella paljon hyviä ns. luomutanssijoita, joiden kanssa onnistt myös monet kädenalittelut kunhan muutaman kerran käy kuviot läpi.
Oikeista linnanjuhlista, ja niiden tunnelmasta en tiedä yhtään mitään, eikä yhtään edes jaksa kiinnostaa, mutta S.linnassa oli ihan kivaa, ja kerrankin oli mukavasti tilaa tanssia, ja tietysti daamit oli viehättäviä kuten muulloinkin ovat olleet. ;-) - Tanssin ilo
hjp. kirjoitti:
En mä niin väittänytkään, vaan tarkoitin että myöskin niitä tapaa joilta tuo itseoppiminen ei vain ole onnistunut, eikä seuraamistaitoa juurikaan ole. Monesti vaan käy niin ettei miehet halua hakea heitä toista kertaa. Juuri heidän kannattaisi turvautua ammattilaisten opetukseen. On todella paljon hyviä ns. luomutanssijoita, joiden kanssa onnistt myös monet kädenalittelut kunhan muutaman kerran käy kuviot läpi.
Oikeista linnanjuhlista, ja niiden tunnelmasta en tiedä yhtään mitään, eikä yhtään edes jaksa kiinnostaa, mutta S.linnassa oli ihan kivaa, ja kerrankin oli mukavasti tilaa tanssia, ja tietysti daamit oli viehättäviä kuten muulloinkin ovat olleet. ;-)että kurssilla tai ilman voi oppia tai ei, meitä on joka lähtöön. Mutta veikkaan, että tanssitaanpa miten vaan, aina se aarre sieltä joskus löytyy.
hjp:lle Hyvää Joulua ja muutenkin mukavaa loppuvuotta.
Nyt tämä yli-innokas tanssista seonnut pitää tauon näissä kirjoitteluissa, tähänkin voi jäädä koukkuun, joskaan ei ehkä niin pahasti kuin tansiin.
PS. joko katsoit miten pitkämatka? - hjp.
Tanssin ilo kirjoitti:
että kurssilla tai ilman voi oppia tai ei, meitä on joka lähtöön. Mutta veikkaan, että tanssitaanpa miten vaan, aina se aarre sieltä joskus löytyy.
hjp:lle Hyvää Joulua ja muutenkin mukavaa loppuvuotta.
Nyt tämä yli-innokas tanssista seonnut pitää tauon näissä kirjoitteluissa, tähänkin voi jäädä koukkuun, joskaan ei ehkä niin pahasti kuin tansiin.
PS. joko katsoit miten pitkämatka?Kiitos, samaa Sinulle!
Jos tanssi on sydämmessä, ei siitä voi olla kirjoittamattakaan.
Kyllä mä katsoin heti sen matkan pituuden, on piiiiitkä, eikä yhtyekkään ole mun suosikki, (turhaa lopinää ja höpinää heillä), niin valitettavasti vuosi vaihtuu minun osaltani jossakin täällä lähempänä.
Muuten tekis todella mieli kokeilla kuinka tanssi kanssasi sujuisi.
Viime vkl. tuli tanssittua yhden ihan uuden tuttavuuden kanssa kolmena iltana, ja mitä enemmän tanssittiin, sen paremmin se yhteinen tyyli löytyi, terkkuja vaan sinne Savoon hänelle! Olet ihan oikeassa näiden aarteiden etsinnän suhteen, mutta sitten kun on sellaiset ruuhkatanssit kuten Kisarannan pättäjäiset, niin niissä on niin paljon niitä "vanhoja tuttuja" (vaikka yhden päivän vanhoja), niin silloin tulee väkisinkin tanssittua lähinnä heidän kanssaan, eikä silti ehdi edes kaikkien tuttujen kanssa pyörähtää.
Olis kuitenkin kiva vielä lukea, ja vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia kanssasi, minuthan kyllä löytää kun osaa etsiä. ;-) - Tanssin ilo
hjp. kirjoitti:
Kiitos, samaa Sinulle!
Jos tanssi on sydämmessä, ei siitä voi olla kirjoittamattakaan.
Kyllä mä katsoin heti sen matkan pituuden, on piiiiitkä, eikä yhtyekkään ole mun suosikki, (turhaa lopinää ja höpinää heillä), niin valitettavasti vuosi vaihtuu minun osaltani jossakin täällä lähempänä.
Muuten tekis todella mieli kokeilla kuinka tanssi kanssasi sujuisi.
Viime vkl. tuli tanssittua yhden ihan uuden tuttavuuden kanssa kolmena iltana, ja mitä enemmän tanssittiin, sen paremmin se yhteinen tyyli löytyi, terkkuja vaan sinne Savoon hänelle! Olet ihan oikeassa näiden aarteiden etsinnän suhteen, mutta sitten kun on sellaiset ruuhkatanssit kuten Kisarannan pättäjäiset, niin niissä on niin paljon niitä "vanhoja tuttuja" (vaikka yhden päivän vanhoja), niin silloin tulee väkisinkin tanssittua lähinnä heidän kanssaan, eikä silti ehdi edes kaikkien tuttujen kanssa pyörähtää.
Olis kuitenkin kiva vielä lukea, ja vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia kanssasi, minuthan kyllä löytää kun osaa etsiä. ;-)kokeilla, tiedä vaikka ei osattais ollenkaan, tai osattais molemmat omalla tyylillä. Kenelle vien terveiset, vai kerronko kaikille.
Ps ."Etsin kunnes löydän ..."
Voihan se olla, että en malta olla kirjoittamatta. - hjp.
Tanssin ilo kirjoitti:
kokeilla, tiedä vaikka ei osattais ollenkaan, tai osattais molemmat omalla tyylillä. Kenelle vien terveiset, vai kerronko kaikille.
Ps ."Etsin kunnes löydän ..."
Voihan se olla, että en malta olla kirjoittamatta.Vaikka kaikille... ne terkut, mutta erityisesti Ai....e. No joo, varmaan osattais. Isoimmat ongelmat on tullut silloin kun nainen ei vain osaa yhtään seurata, tai sitten jos hän on tanssinut vuosia oman parin kanssa, ja on tottunut odottamaan jotakin tiettyä, ja ennakoi miehen vientiä ihan väärin, silloin ollaankin jo lähempänä painia... ...joten kokeilemalla se selviää.
- hjp.
Tanssin ilo kirjoitti:
että kurssilla tai ilman voi oppia tai ei, meitä on joka lähtöön. Mutta veikkaan, että tanssitaanpa miten vaan, aina se aarre sieltä joskus löytyy.
hjp:lle Hyvää Joulua ja muutenkin mukavaa loppuvuotta.
Nyt tämä yli-innokas tanssista seonnut pitää tauon näissä kirjoitteluissa, tähänkin voi jäädä koukkuun, joskaan ei ehkä niin pahasti kuin tansiin.
PS. joko katsoit miten pitkämatka?Tuli vaan tässä mielee, kun katselin tulevia tansseja, että onko Jämsän Paviljonki Sinulle tuttu paikka, vai onko liian kaukana. Ajatus olisi lähteä sinnekkin joskus tulevaisuudessa.
- Joko oli Joulu?
hjp. kirjoitti:
Tuli vaan tässä mielee, kun katselin tulevia tansseja, että onko Jämsän Paviljonki Sinulle tuttu paikka, vai onko liian kaukana. Ajatus olisi lähteä sinnekkin joskus tulevaisuudessa.
Olen kyllä kuullut paikasta ja matkaa on aiiiiika paljon. Talvella ei oikein innosta, kesällä toinen juttu silloin kyllä liikutaan.
Vai olikohan tämä minulle tarkoitettu, ettei sille Ai...lle. - sulaako
hjp. kirjoitti:
Tuli vaan tässä mielee, kun katselin tulevia tansseja, että onko Jämsän Paviljonki Sinulle tuttu paikka, vai onko liian kaukana. Ajatus olisi lähteä sinnekkin joskus tulevaisuudessa.
Silmäilin tässä karttaa ja googlasin tuon paviljongin. Niinkuin epäilinkin, on se "vähän" sivussa. Pakkastalvi (nytkin lähentelee -20) tekee tanssireissut entistäkin harvemmaksi. Meillä onneksi kurssipäättäjäiset tässä lähellä, että ei tarvitse tanssijalkaa pakottaa koko talvea.
Seuraavat tanssit ja paikka ovatkin sitten riippuvaisia siitä miten paljon pakkanen hellittää. - Mikä sulaa?
sulaako kirjoitti:
Silmäilin tässä karttaa ja googlasin tuon paviljongin. Niinkuin epäilinkin, on se "vähän" sivussa. Pakkastalvi (nytkin lähentelee -20) tekee tanssireissut entistäkin harvemmaksi. Meillä onneksi kurssipäättäjäiset tässä lähellä, että ei tarvitse tanssijalkaa pakottaa koko talvea.
Seuraavat tanssit ja paikka ovatkin sitten riippuvaisia siitä miten paljon pakkanen hellittää.suunnan onko nämä viestit niin murteella kirjoitettu. Talvi on ihan mukavaa, mutta rajoittaa vähän tätä liikkumista harrastuksen osalta. Onko sinne minne ehkä menen oikeesti niiiiin pitkä matka?
- hjp.
Joko oli Joulu? kirjoitti:
Olen kyllä kuullut paikasta ja matkaa on aiiiiika paljon. Talvella ei oikein innosta, kesällä toinen juttu silloin kyllä liikutaan.
Vai olikohan tämä minulle tarkoitettu, ettei sille Ai...lle.Just for You. Onhan mullakin sinne toista sataa. Liikuttua on tullut taas kolmena päivänä, nyt jaloille hieman lepoa. Viimeistään kesällä... ;-)
- Ihmekö?
hjp. kirjoitti:
Just for You. Onhan mullakin sinne toista sataa. Liikuttua on tullut taas kolmena päivänä, nyt jaloille hieman lepoa. Viimeistään kesällä... ;-)
kesällä? No, onhan se aika epävarmaa, että oikeasti satutaan samalle tanssipaikalle tai se tietysti onnistuu jotenkin, mutta se että tansittais tuntuu aika onnenkantamoiselta. Ihmeitähän tapahtuu, ehkä. Mielipiteitähän meillä tanssista löytyy, joten eiköhän me tormäillä ainakin näillä sivuilla.
- hjp.
Ihmekö? kirjoitti:

En mä yhtään ihmettelis vaikka törmättäis jossakin. Jotenkin on tässä saanut huomata sen kuinka pieni maa suomi on, samoin nämä ympyrät. Ehkä jotkut käyvät jopa ihan sen takia tanssimassa buggia ruotsissa, no täällähän se on väännetty mitä ihmeellisimmiksi "viinin tallomista" muistuttaviksi tömistelyiksi. Nyt meni ihan aiheen ulkopuolelle, mutta viimeistään ensi kesänä toteutan sen mikä jäi menneenä kesänä tekemättä, elikkä hieman laajempi kierros eri puolille suomea. Ehkä ei sittenkään ikinä päästä yhdessä kokeilemaan tanssimista.
Taisi olla meidän ensimmäinen ajatusten vaihto aiheesta "aarteen etsintä", ja sillä sektorilla on tullut viimeisten tanssien aikana ihan hyviä onnistumisia, joten sillä linjalla kannattaa ehdottomasti jatkaa. ;-) - Vähä ihmettelijä
hjp. kirjoitti:
En mä yhtään ihmettelis vaikka törmättäis jossakin. Jotenkin on tässä saanut huomata sen kuinka pieni maa suomi on, samoin nämä ympyrät. Ehkä jotkut käyvät jopa ihan sen takia tanssimassa buggia ruotsissa, no täällähän se on väännetty mitä ihmeellisimmiksi "viinin tallomista" muistuttaviksi tömistelyiksi. Nyt meni ihan aiheen ulkopuolelle, mutta viimeistään ensi kesänä toteutan sen mikä jäi menneenä kesänä tekemättä, elikkä hieman laajempi kierros eri puolille suomea. Ehkä ei sittenkään ikinä päästä yhdessä kokeilemaan tanssimista.
Taisi olla meidän ensimmäinen ajatusten vaihto aiheesta "aarteen etsintä", ja sillä sektorilla on tullut viimeisten tanssien aikana ihan hyviä onnistumisia, joten sillä linjalla kannattaa ehdottomasti jatkaa. ;-)Mistähän muuten johtuu että Helsinki-Tampere vaikutusalueella tanssitaan sellaista perinteisempää kevyttä buggia, eli sitä oikeaa buggia, kun taas kahden puolen eli Varsinais-Suomessa ja Kaakonkulmalla tanssitaan aika raskaanoloista - baunssiltaan vähän kilpajiven tyylistä buggia jopa niin rankalla baunssilla että seuraaminen vaikeutuu ainakin minun mielestäni. Tai sitten en osaa sellaista vientiä mikä tähän rankempaan baunssiin sopii.
- hjp.
Vähä ihmettelijä kirjoitti:
Mistähän muuten johtuu että Helsinki-Tampere vaikutusalueella tanssitaan sellaista perinteisempää kevyttä buggia, eli sitä oikeaa buggia, kun taas kahden puolen eli Varsinais-Suomessa ja Kaakonkulmalla tanssitaan aika raskaanoloista - baunssiltaan vähän kilpajiven tyylistä buggia jopa niin rankalla baunssilla että seuraaminen vaikeutuu ainakin minun mielestäni. Tai sitten en osaa sellaista vientiä mikä tähän rankempaan baunssiin sopii.
Niinpä, ja esimerkiksi Oululaisten mielestä se on ihan hienoa, mutta kun on nähnyt kauniimpaakin guggin tanssimista, niin herää vain kysymys "opettajien" ammattitaidosta.
- Tanssin ilo
hjp. kirjoitti:
En mä yhtään ihmettelis vaikka törmättäis jossakin. Jotenkin on tässä saanut huomata sen kuinka pieni maa suomi on, samoin nämä ympyrät. Ehkä jotkut käyvät jopa ihan sen takia tanssimassa buggia ruotsissa, no täällähän se on väännetty mitä ihmeellisimmiksi "viinin tallomista" muistuttaviksi tömistelyiksi. Nyt meni ihan aiheen ulkopuolelle, mutta viimeistään ensi kesänä toteutan sen mikä jäi menneenä kesänä tekemättä, elikkä hieman laajempi kierros eri puolille suomea. Ehkä ei sittenkään ikinä päästä yhdessä kokeilemaan tanssimista.
Taisi olla meidän ensimmäinen ajatusten vaihto aiheesta "aarteen etsintä", ja sillä sektorilla on tullut viimeisten tanssien aikana ihan hyviä onnistumisia, joten sillä linjalla kannattaa ehdottomasti jatkaa. ;-)tanssipaikalle, minuthan löytää helposti. Olen se "ylipirteä, yli-innokas idiootti ja osaan muka tanssia" lainaan tässä sitä erään "keskustelija" kuvausta itsestäni. Tulet vaan ja pokkaat ja sitten tanssitaan.
Buggaa osaan omalla tyylilläni ja riippuu vähän viejästä meneekö se pehmeästi vain "viiniä tallaten". Opettajissa varmaan vika, jos ei hyvin mene. Etkös ollut ensin vähän sitä mieltä, että tuttujen kanssa on turvallisempaa saada hyvät tanssit. Mukava kun olet rohjennut aloittaa "aarteiden" etsinnän. - hjp.
Tanssin ilo kirjoitti:
tanssipaikalle, minuthan löytää helposti. Olen se "ylipirteä, yli-innokas idiootti ja osaan muka tanssia" lainaan tässä sitä erään "keskustelija" kuvausta itsestäni. Tulet vaan ja pokkaat ja sitten tanssitaan.
Buggaa osaan omalla tyylilläni ja riippuu vähän viejästä meneekö se pehmeästi vain "viiniä tallaten". Opettajissa varmaan vika, jos ei hyvin mene. Etkös ollut ensin vähän sitä mieltä, että tuttujen kanssa on turvallisempaa saada hyvät tanssit. Mukava kun olet rohjennut aloittaa "aarteiden" etsinnän.En mä tunnista Sinua tuosta kuvauksestasi, mutta pirteys olisi aina plussaa. :D
En ollut sitä mieltä että olen ollut jotakin muuta mieltä emmen kuin muutin mieleni...
No, mä olen aina, tän lyhyen aikaa mitä olen tanssinut, uusien "aarteiden etsinnän" kannalla, ja edelleen, mutta kun nyt tuli tuo bugg monine tyyleineen esille, niin sen suhteen olen edelleen hyvinkin varauksellinen hakujeni kanssa. On vaan käynyt monesti niin että siitä ei vain yksinkertaisesti tule yhtään mitään jos daami ei ymmärrä vientiä, eikä osaa edetä linjalla, kuten "oikeassa" ruotsalaisessa buggissa edetään. Näistä tyyleistä ja niiden oikeellisuudesta en nyt ala kenenkään kanssa väittelemään, se on turhaa.
Valitettavasti täällä on paljon ns. opettajia jotka eivät ole edes koskaan käyneet katsomassa kuinka buggia tanssitaan sen kotimaassa.
Sehän sitten nähdään (ehkä) joskus kuinka tuokin em. tanssi meiltä onnisttu. Varmasti haen, kunhan hieman oikeammat tuntomerkit tiedän. - Tanssin ilo
hjp. kirjoitti:
En mä tunnista Sinua tuosta kuvauksestasi, mutta pirteys olisi aina plussaa. :D
En ollut sitä mieltä että olen ollut jotakin muuta mieltä emmen kuin muutin mieleni...
No, mä olen aina, tän lyhyen aikaa mitä olen tanssinut, uusien "aarteiden etsinnän" kannalla, ja edelleen, mutta kun nyt tuli tuo bugg monine tyyleineen esille, niin sen suhteen olen edelleen hyvinkin varauksellinen hakujeni kanssa. On vaan käynyt monesti niin että siitä ei vain yksinkertaisesti tule yhtään mitään jos daami ei ymmärrä vientiä, eikä osaa edetä linjalla, kuten "oikeassa" ruotsalaisessa buggissa edetään. Näistä tyyleistä ja niiden oikeellisuudesta en nyt ala kenenkään kanssa väittelemään, se on turhaa.
Valitettavasti täällä on paljon ns. opettajia jotka eivät ole edes koskaan käyneet katsomassa kuinka buggia tanssitaan sen kotimaassa.
Sehän sitten nähdään (ehkä) joskus kuinka tuokin em. tanssi meiltä onnisttu. Varmasti haen, kunhan hieman oikeammat tuntomerkit tiedän.paikanpäällä katsomassa, täytyy varmaan etsiä netistä miten ne linjat menee. Tähän asti olen mennyt vaan niin kuin on viety (ehkä/toivottavasti).
Tuntomerkkejä ei voi vielä antaa, kesään on pitkä aika ja ennättää tuntomerkit muuttua. Palataan siihen sitten lähempänä. - hjp.
Tanssin ilo kirjoitti:
paikanpäällä katsomassa, täytyy varmaan etsiä netistä miten ne linjat menee. Tähän asti olen mennyt vaan niin kuin on viety (ehkä/toivottavasti).
Tuntomerkkejä ei voi vielä antaa, kesään on pitkä aika ja ennättää tuntomerkit muuttua. Palataan siihen sitten lähempänä.En ole minäkään, enkä varmaan koskaan lähdekkään. Mutta se riittää että opettaja ymmärtää riittävästi. Linjaan tanssiminen on sitä että edetään, ei jäädä paikoilleen muiden eteen tupeksimaan, keskilattialla on taas siihen "Oululaiseen tarpomiseen" sopivaa tilaa. ;-)
Kyllähän sitä ehditään, sit kun sen aika tulee... - iloa askeliin
Tanssin ilo kirjoitti:
tanssipaikalle, minuthan löytää helposti. Olen se "ylipirteä, yli-innokas idiootti ja osaan muka tanssia" lainaan tässä sitä erään "keskustelija" kuvausta itsestäni. Tulet vaan ja pokkaat ja sitten tanssitaan.
Buggaa osaan omalla tyylilläni ja riippuu vähän viejästä meneekö se pehmeästi vain "viiniä tallaten". Opettajissa varmaan vika, jos ei hyvin mene. Etkös ollut ensin vähän sitä mieltä, että tuttujen kanssa on turvallisempaa saada hyvät tanssit. Mukava kun olet rohjennut aloittaa "aarteiden" etsinnän.Jonkun verran lisää tietoa bugg tyylistä, vaikka varmaan on jo selvää miten sitä tanssitaan, väittelemättä, sillä sitä mennään "niin monella murteella"
http://www.nojesdans.se/chalmers/dances/bugg.html#how - Anonyymi
Tanssin ilo kirjoitti:
niinkään ole, että jos ei ole tanssikursseja käynyt, niin ei pääse tanssimaan. Kyllä niitä "luomu" tansittajia vielä löytyy, syyt on jossain muualla. Itse olen aikoinani oppinut tanssimaan tanssimalla ja nyt sitten muutaman vuoden käynyt opettelemassa kädenalitansseja kurseilla. En koe olevani sitä ylintä luokkaa tanssin saralla, mutta kun viejän ja vietävän askeleet kohtaa, voi sitä ihanuutta.
-Olikos Satulinnan tansseissa yhtä tiivis tunnelma, kuin oikeissa linnanjuhlissa?-Hyvä
- Kurssitusta vaan
'Juuripa niin, annetaan tosiaan kaikkien olla oppineena tai oppia lisää. Olen oikeesti samaa mieltä ettei mistään muusta kurssista pidetä niin arvostelevaa ja henkilökohtaista tai harrastusvoimaista keskustelua kuin tanssista. Joka myös hämmästyttää koska suurin osa varmaankin on kitkerää kateutta ettei itse uskalla voi tai halua olla mukana oppimassa tahtomaansa harrastusta.
No toiseksi tanssilattialla huomionti on naisille myös opitun tai oppimattomuuden kin jälkeen omalla vastuulla siis toisten huomionti avo-ote tansseissa sillä paikkaaminen on mahdototonta viennillä mikäli nainen liikkuu "luullen" miehen hoitavan hälle kaiken valmiiksi tilansuhteen. Tai peräti piikkikorkkari kenkien aiheuttaman täsmäiskun.
Eli pitäkää vain naiset oma liikkumisenne itsenne vastuulla.- Tanssin ilo
pääasiassa miehen tehtävä on ja taitava viejä pystyy siihen, se tuli koettua lauantaina kun tansittiin fuskua ja lattilla oli tungosta. Eikös näin opeteta, että mies tarkkailee, puikklehtii "vapaille vesille" ja kädenalitansissa joutuu jaruttelemaan eikä pyöräyttele naista toisten eteen.

Ei varmaankaan oltu samoissa tansseissa lauantaina, mutta sunnuntain ruuhkatansseissa oli niin vähän tilaa että k.a.-tansseissa ei pystynyt tekemään kovin laajoja kuvioita. Kyllä siellä eräät muutenkin itsekkäästi käyttäytyvät herrat kuitenkin unohtivat täysin sen että muitakin on paikalla. Viimeinen puolituntinen tosin oli poikkeus, silloin oli jo tilaa hieman liikkuakkin. Vastuu on viejällä, mutta kyllä naisenkin pitää osata kontrolloida omaa liikkumistaan.

samoissa tansseissa. Kyllä me naisetkin otetaan vastuuta, mutta halutaan luottaa viejään, jos ollaan liian varovaisia eikä uskalleta luottaa niin tulle aikamoinen "jarru" tanssi kun ei uskalleta mennä.
Tään vielä kirjoitin, kun en äsken hoksannut vastata. - hjp.
Tanssin ilo kirjoitti:
samoissa tansseissa. Kyllä me naisetkin otetaan vastuuta, mutta halutaan luottaa viejään, jos ollaan liian varovaisia eikä uskalleta luottaa niin tulle aikamoinen "jarru" tanssi kun ei uskalleta mennä.
Tään vielä kirjoitin, kun en äsken hoksannut vastata.Näin se on, ei jarrut päällä oikein voi tanssia. ;-)
- Kontaktilaji
Tanssin ilo kirjoitti:
pääasiassa miehen tehtävä on ja taitava viejä pystyy siihen, se tuli koettua lauantaina kun tansittiin fuskua ja lattilla oli tungosta. Eikös näin opeteta, että mies tarkkailee, puikklehtii "vapaille vesille" ja kädenalitansissa joutuu jaruttelemaan eikä pyöräyttele naista toisten eteen.
Sen verran naisen pitäisi ainakin itse kontrolloida menoaan, että ei mene kädenalitansseissa liian kauas. Monella naisella käsi "venyy" pitkäksi ja etäisyys pariin kasvaa turhan suureksi. Silloin niitä kolhuja muiden parien kanssa tulee helpommin. Miehelle on myös raskaampaa viedä, jos naista pitää koko ajan nykiä lähemmäksi.
- Onneksi parempaakin
Kontaktilaji kirjoitti:
Sen verran naisen pitäisi ainakin itse kontrolloida menoaan, että ei mene kädenalitansseissa liian kauas. Monella naisella käsi "venyy" pitkäksi ja etäisyys pariin kasvaa turhan suureksi. Silloin niitä kolhuja muiden parien kanssa tulee helpommin. Miehelle on myös raskaampaa viedä, jos naista pitää koko ajan nykiä lähemmäksi.
Muutamalla lajikohtaisella DVD llä ja kurssillakin on opetetaan tuota "soutamista" jossa aika ja liike menee edestakaiseen etääntymisen vahtimiseen. On tosiaan hankalaa viedä ja tanssiminen jääkin tois sijaiseksi.
- Lavakävijä
Ei siinä satunnaisessa kurssin käymisessä mitään pahaa ole. Melkein kaikki lavatansseissa säännöllisesti käyvät ovat ainakin jonkun kurssin käyneet. Mutta jos tanssista tulee koko elämä ja pyöritään likimain kaikissa tanssiseuran tapahtumissa, niin se herättää monilla lavatanssien kävijöillä jonkinlaisen vastareaktion. Eihän siinäkään mitään pahaa ole, että joku harrastaa tanssimista tosissaan, mutta monet lavalla kävijät eivät ymmärrä, että seuratanssi on jollekin oikeasti vakavamielinen harrastus, kun se on itselle pelkkää satunnaista hauskanpitoa ja tulee yhteentörmäyksiä. Sisäpiirit herättävät aina ulkopuolelle jäävissä närkästystä, olipa laji mikä tahansa.
- Kurssilainen ja seur
Tanssiseuralaiset niin kuin tanssikurssilaisetkin ovat itseoppineiden huipputanssijoiden mielestä niin huonoja tanssijoita että heitä ei pitäisi lavoille edes päästää.
Näiden itseoppineiden huipputanssijoiden mielestä vain todella huonot tanssijat joutuvat käymään kursseja ja siitä syystä näitä huonoiksi rankattuja kurssilaisia ei lavoilla kaivata. Ei olekaan mikään ihme että monet tanssista kiinnostuneet jättävät koko harrastuksen sikseen, kun pelkäävät joutuvansa kurssilaisina ja tanssiseurojen jäsenenä itseoppineiden huippuosaajien mollattavaksi.
Itseoppineet huippuosaajat eivät ymmärrä sitä että moni aloittelija kaipaa harrastuksensa aloittamiseen kurssien ja seurojen tukea. - hjp.
Kurssilainen ja seur kirjoitti:
Tanssiseuralaiset niin kuin tanssikurssilaisetkin ovat itseoppineiden huipputanssijoiden mielestä niin huonoja tanssijoita että heitä ei pitäisi lavoille edes päästää.
Näiden itseoppineiden huipputanssijoiden mielestä vain todella huonot tanssijat joutuvat käymään kursseja ja siitä syystä näitä huonoiksi rankattuja kurssilaisia ei lavoilla kaivata. Ei olekaan mikään ihme että monet tanssista kiinnostuneet jättävät koko harrastuksen sikseen, kun pelkäävät joutuvansa kurssilaisina ja tanssiseurojen jäsenenä itseoppineiden huippuosaajien mollattavaksi.
Itseoppineet huippuosaajat eivät ymmärrä sitä että moni aloittelija kaipaa harrastuksensa aloittamiseen kurssien ja seurojen tukea.Aika raju väite. Piti oikein lukea kolmeen kertaan tuo juttu. Enkä missään tapauksessa ole samaa mieltä.
Ensinnäkään en ole vielä tavannut yhtään "itseoppinutta, huippuosaavaa" daamia. Vaan kaikki parhaat tanssitettavat ovat ainakin jossain vaiheessa käyneet kursseja. Tietysti niitä hyvinin taitavia kursseja käymättömiä on tullut vastaan, mutta joku heitäkin on opettanut, vaikka sitten lavoilla. Ei voi olla mainitsematta erästä naista joka viime vkl. kertoi ettei ole mitään kursseja käynyt, vaan on oppinut ihan käytännössä jiven, tehtiin sitten varmaan kaikki kuviot mihin kykenin, ja osa oli hänelle (tietysti) vieraita, mutta ymmärsi viennin sitten pian muutaman harjoituksen jälkeen, ja kiitteli tanssin jälkeen "opetuksesta". Onko sitten enään kyse itseoppineista?
Aivan turha on kenenkään kursseja käyneen tuntea itseään huonoksi. - Näin se menee
hjp. kirjoitti:
Aika raju väite. Piti oikein lukea kolmeen kertaan tuo juttu. Enkä missään tapauksessa ole samaa mieltä.
Ensinnäkään en ole vielä tavannut yhtään "itseoppinutta, huippuosaavaa" daamia. Vaan kaikki parhaat tanssitettavat ovat ainakin jossain vaiheessa käyneet kursseja. Tietysti niitä hyvinin taitavia kursseja käymättömiä on tullut vastaan, mutta joku heitäkin on opettanut, vaikka sitten lavoilla. Ei voi olla mainitsematta erästä naista joka viime vkl. kertoi ettei ole mitään kursseja käynyt, vaan on oppinut ihan käytännössä jiven, tehtiin sitten varmaan kaikki kuviot mihin kykenin, ja osa oli hänelle (tietysti) vieraita, mutta ymmärsi viennin sitten pian muutaman harjoituksen jälkeen, ja kiitteli tanssin jälkeen "opetuksesta". Onko sitten enään kyse itseoppineista?
Aivan turha on kenenkään kursseja käyneen tuntea itseään huonoksi.Kysymys ei olekaan itsensä huonoksi tuntemisesta, mutta siitä on kuka siellä eniten mollaa ja ketä. En ole kenenkään taitavan kursseja käyneen kuullut haukkuvan ketään muita tanssijoita ainuttakaan kertaa, mutta nämä itseoppineet haukkuvat muita tanssijoita ja ensisijaisesti tanssikerholaisia ja kurssien käyneitä niin estottomasti, että siihen en mielelläni viitsisi altistua. Jo pelkästään tanssin harrastukseen viittaavien asusteiden takia olen kuullut kaikensorttisia kommentteja ja lisäksi siitä kun käyn kursseilla ja kuulun lavatanssiseuraan. Ei kivalta tunnu toi itseoppineiden muihin kohdistama iva.
- Tanssin ilo
Näin se menee kirjoitti:
Kysymys ei olekaan itsensä huonoksi tuntemisesta, mutta siitä on kuka siellä eniten mollaa ja ketä. En ole kenenkään taitavan kursseja käyneen kuullut haukkuvan ketään muita tanssijoita ainuttakaan kertaa, mutta nämä itseoppineet haukkuvat muita tanssijoita ja ensisijaisesti tanssikerholaisia ja kurssien käyneitä niin estottomasti, että siihen en mielelläni viitsisi altistua. Jo pelkästään tanssin harrastukseen viittaavien asusteiden takia olen kuullut kaikensorttisia kommentteja ja lisäksi siitä kun käyn kursseilla ja kuulun lavatanssiseuraan. Ei kivalta tunnu toi itseoppineiden muihin kohdistama iva.
ja kaikilla on hyvä mieli ja hyvää tahtoa, ainakin tanssista "seonneilla". Kuka mollaa ja ketä, eihän kenelläkään ole siihen syytä. Kaikki jotka osaa tanssia niin kuin hyvältä tuntuu, olipa sitten taito kursilla tai ilman opittu, voi olla tyytyväinen. Kateus jätetään kotiin, kun tullaan tanssimaan. En ole kyllä itse koskaan kuullut näitä väitettyjä "mollaamisia" livenä, näillä sivuilla kyllä paljonkin.
- hjp.
Näin se menee kirjoitti:
Kysymys ei olekaan itsensä huonoksi tuntemisesta, mutta siitä on kuka siellä eniten mollaa ja ketä. En ole kenenkään taitavan kursseja käyneen kuullut haukkuvan ketään muita tanssijoita ainuttakaan kertaa, mutta nämä itseoppineet haukkuvat muita tanssijoita ja ensisijaisesti tanssikerholaisia ja kurssien käyneitä niin estottomasti, että siihen en mielelläni viitsisi altistua. Jo pelkästään tanssin harrastukseen viittaavien asusteiden takia olen kuullut kaikensorttisia kommentteja ja lisäksi siitä kun käyn kursseilla ja kuulun lavatanssiseuraan. Ei kivalta tunnu toi itseoppineiden muihin kohdistama iva.
Turha paskoista on välittää, kun ihan suoraan sanotaan. Mulle sanoi yks "ruikuttaja" joskus että kyllä me tavalliset tanssijat naureskellaan kursseja käyneille, niin taisin vastata hänelle jotenkin niin että, "tuollaisesta puheesta loistaa pelkkä kateus niitä kohtaan jotka ovat vaivautuneet opettelemaan muutakin kun perus-foxin, mutta voithan mennä sillä samalla askeleella koko illan, jos se kivalta tuntuu." Eipä ole sen jälkeen edes moejestanut, mutta yhtään en ole kaivannutkaan.
Kukin saa opetella juuri niin paljon kun haluaa, ja myös nauttia osaamisestaan. - Tanssin ilo
hjp. kirjoitti:
Turha paskoista on välittää, kun ihan suoraan sanotaan. Mulle sanoi yks "ruikuttaja" joskus että kyllä me tavalliset tanssijat naureskellaan kursseja käyneille, niin taisin vastata hänelle jotenkin niin että, "tuollaisesta puheesta loistaa pelkkä kateus niitä kohtaan jotka ovat vaivautuneet opettelemaan muutakin kun perus-foxin, mutta voithan mennä sillä samalla askeleella koko illan, jos se kivalta tuntuu." Eipä ole sen jälkeen edes moejestanut, mutta yhtään en ole kaivannutkaan.
Kukin saa opetella juuri niin paljon kun haluaa, ja myös nauttia osaamisestaan.rypeeköön omassa negatiivisuudessaan jos hyvältä tuntuu, me vaan tanssitaan miten ostaan ja naatitaan. Se vaan on tuo tanssin ja näiden viestien ivaaminen joillakin varmaan leipätyö, eihän niistä makseta, mutta saavat varmaan mielen ravinnon.
- hjp.
Tanssin ilo kirjoitti:
rypeeköön omassa negatiivisuudessaan jos hyvältä tuntuu, me vaan tanssitaan miten ostaan ja naatitaan. Se vaan on tuo tanssin ja näiden viestien ivaaminen joillakin varmaan leipätyö, eihän niistä makseta, mutta saavat varmaan mielen ravinnon.
Siitä "naattimisesta" vasta mieli saakin ravintoa. ;-)
- Anonyymi
Ihan ens alkuun sellainen vinkki ruuhkatansseihin että kädenalitansseissa lyhentäkää askeleen pituus kolmasosaan normaalista niin sitten kaikilla on hauskempaa kun ei tulla sukille. Ja tietysti paljon tilaa vievät kuviot voi sitten jättää toisiin tansseihin.
Kunnioittakaa daamin tanssitaitoa. Jos daamilla ei ole paljoa tanssikilometrejä niin joskus riittää ihan perusaskel hyvin ja selkeästi vietynä. Itse olen miltei 30 vuotta käynyt tansseissa ja varsin hyvin on mennyt. Nyt viime aikoina suurimpia ongelmia on ollut niiden naisten kanssa jotka ovat opetelleet myös vientiä jonka sivuvaikutuksena heidän seuraamistaitonsa ovat heikentyneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34285921 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692318- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91361- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181781305RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207