Nii..paljon on herättäny keskustelua tuo NATO-asia. No, ajattelenpa asiaa maanpuolustukselliselta kannalta.
Mihin Suomen nykyarmeija pystyy?? No, ainakin marssimaan upeissa univormuissa eril.paraateissa,ja huutamaan kovaa... ja soittamaan ylvästä sotilasmusiikkia.
No..kouluttamaan joitakin "hassuja" sotilaita lisää reserviin..EI MUUHUN!!
Mitä jos kans.väl. konflikti toteutuu Suomessa??
Nykymaailmassa kaikki on mahdollista. Vaikka kenties tällä hetkellä ko. konfliktin syntyminen maassamme onkin varsin epätodennäköistä..ni SE MAHDOLLISUUS/ UHKA siltikin on olemassa.
Luotatteko, että Suomen nykynuorissa löytyy "talvisodan henkeä"...Uskotteko, että sotaa käydään samalla tavalla kuin 40-luvulla.? (KAIKKI KUNNIA TOKI VETERAANEILLE!!)
EI, näin ei todellakaan ole...Suomen armeijaa voisi kaiketi verrata neulaan heinäsuovassa..eli, hukkuu "massan" alle.
Se päivä, jos/ kun Suomi sotatilaan joutuu, yksinään..niin kyllä meikeläinen ainakin lähtee karkuun ja lujaa...ja en pelkuruuden takia, vaan järkevyyden. YKSIN Suomi ei pysty tekemään vastarintaa kenellekään mahdolliselle uhalle!!
Mitä tässä sitten kannattaisi tehdä??
Lisätä puolustusmäärärahoja...ei auta, asenteita se ei valitettavasti nykynuorissa muuta...
ELI..ulkopuolinen apu linee ainoa mahdollisuus säilyttää itsenäisyys, jos se joutuu uhatuksi.
Ja, lyhyesti...tarkoittaa liittymistä NATOON!!!
Ei ole mitään hlö.kohtaista armeijaa, upseereja, puolustusviranomaisia...vastaan...mutta silti heitän kysymyksen...teettekö työtänne tosiaan sen vuoksi, että uskotte puolustusvoimien voivan auttaa maatamme sodassa???
Mitä hyötyä on opettaa jotain helvatin rivissä seisomista, ja asentoa?? Mitä se asento merkitsee sodassa?? Kuka vetää käden lippaan vihollisen tunkeutuessa maahamme??
Tulee väkisin mieleen eräs laulu..
"mulla on valtaa, mä koulutan muita..." siinäkö on upseereiden toimenkuva...koettaa kouluttaa motivoitumattomia nuoria ylväiksi sotilaiksi??
Aika toivottoman tehtävän edessä armeija kaikenkaikkiaan on...!!

Vastaukset 11
Vanhimmat
hei sähän oot ihan pohtinu näitä asioita! menikö enemmän kuin viis minuuttii? ja mitä tulee rivissä ja asennossa seisomiseen sekä tahdissa marssimiseen, ois sinunki kannattanu pitää ne korvat auki siellä intissä miksi niitäkin harjoitetaan. tosin tekstis perusteella en edes usko että olet armeijaa käynyt, no ehkä vempannu ja sluibaillu senki mahdollisimaan helpolla läpi.
niin, ja tervemenoa ruotsiin, tullaan sinut sit hakemaan rähinän jälkeen. jalat edellä.
Luuletkos taliaivo korpraali, että ..MINULLA Suomen VOITTAMATTOMAN ARMEIJAN...Kersantilla menisi muka viisi minuuttia moisen asian pähkäilyyn.
Ei tarvi mietti ku sekunti, ni johan sen nyt kessukin tajuaa, että Tästä suuresta, voittamattomasta.."talvosodan henkeä"-uhkuvasta- armeijasta ei löydy mitään hyvää, eikä siitä ole mihinkään..
Ja muutes tosta Ruotsiin menosta----tiedätkös että on neljä eri pääilmansuuntaa...ja hyökkäys saattaapi tullakkii vaikka Lännestä, jopa Ruotsin kautta..ja sie onneton istusit korsussa Kannaksella ja ihmettelisit ku ei vihollista näy!!!
Voi jumalauta, just siun tyyppisiä tää armeija kouluttaa!!!
Niin mikähän muu syy siihen sinun pakenemiseen olisi kuin pelkuruus/raukkamaisuus... Jättäisit omat veljmiehet Suomeen kykkimään/kuolemaan ja itte menisit muualle.
Todellakin, jos tuollaisen asenteen jättää armeijan koulutus tämän päivän miehiin, niin mikäs siinä sitten, hanskat tiskiin vaan koko reservi. Vältetään koko sota homma ja myydään Suomi eniten tarjoavalle... Sama se, kun kuitenkin hävitään...
Ja mihinkäs kessu perustat väittees ettei Suomen armeijasta ole mihinkään, Vietnam elokuviin, vai Rambo: First Blood Part II -pätkään.(???)
Neljästä "pääilmansuunnasta": Niin Ruotsistahan se uhka on aina ollut. Mites ois vaikka Viron kautta hyökkäävä Zimbabwen vapautusrintama.
"...just siun tyyppisiä tää armeija kouluttaa!!!" Niinpä, ja pirun hyvä onkin että kouluttaa. Mies on ollut korvat höröllä koko koulutuksen ajan. Tietää automaattisesti, että uhka on idästä.
ps. En ittekkään menis eturintamalle... :)
jos trollaat nii trollaa sit kunnolla kans eikä mitää lässytystä.
mielestä uhka tulee idästä, mutta motiivi puolustautua ylivoimaista hyökkääjää vastaan ei ole korkealla. Varsinkin kun suomi tahallisesti jättäytyy yksin, kiitos tunari poliitikkojen.
500 000 tuhatta ukkoa rynkky kädessä..
joo ei sillä ole mitään arvoa,
Venäjäkin kärsii paria tsetseeni kapinallista
vastaan..
toki mielipiteesi on jossain määrin
trendikäs, mutta ei se kyllä
noin ole
Se on just noin!! Jos Venäjällä on vaikeuksia tshetsheenien kanssa, syynä on se, etteivät jostain syystä uskalla/halua käyttää "koko arsenaaliaan" tshetsheenien tuhoamiseen..johon varmasti pystyisivät--halutessaan. Liekö kyseessä Naton pelko???
ihan samalla lailla käyttäisivät koko arsenaalinsa niinkuin jenkitkin, sitäkö tarkoitit...?
Ja piru kun ovat voittosia sielläkin Irakissa nuo jenkit... Kerralla tuhosivat koko puolustuksen ja nyt ei ole enää hätäpäivääkään. Vai oliko se niin, että niitä jenkki sotilaita on kuollut siellä enemmän sen sodan "loputtua"?
Vai eikö ne jenkit käyttänytkään "koko arsenaaliaan", liekkö kyseessä NATOn pelko... :)
Puhun nyt sotatilasta SUOMESSA!!! Eikö se kertakaikkiaa mee jakeluu, että SUOMI on SUOMI, ja Tshethenia, Irak..eivät ole Suomen maakuntia!!!
Maantieteelliseti...Suomi ei tarjoa sellaisia "tiloja" sodankäynnille kuin em. maat tarjoavat...Suomi on tällasta "aakeeta laakeeta", ja helvetin helppoa pommittaa maan tasalle!!!
Ja sitä ei rynkyillä estetä!!!
Ai siis Irakistako ei löydy aakeeta laakeeta???? Suomen maaston peitteisyys on loistava etu, ja lisäksi maastonmuodot ovat aakeeta laakeeta lähinnä pohjanmaalla.
kele..
Siis pystyykö joku muka TOSISSAA väittämää, että Suomella on maapallon kattavassa mittakaavassa jotenkin iskukykyinen armeija????
Ilm. täälä on sitte( siis tällä palstalla) vain näitä sivarinörttejä, jotka eivät ole rynkkyä, tai jotain hiton 122 kenttätykkiä nähnykkää!!
Niillä aseilla, ja näillä miehillä kun lähetää sotimaa, ni usotteks työ jotta myö HÄVITÄÄ joka sota!!!