orkidea kukkaan

Arveletteko, että pari vuotta kukattomana olleen perhosorkidean tilannetta voisi auttaa, jos laittaisin sen alkukeväällä isompaan ruukkuun orkideamultiin? Tai jotain? Se on saanut samanlaista hoitoa kuin kukkiva toverinsakin, mutta kukkia ei siis tässä hyväkkäässä ole näkynyt. Komea viherkasvi siis ;)
4491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

samanlaisessa paikassa kuin se kukkivakin.Itse olen saanut "shokkihoidolla" reagoimaan kasvuun ja kukkimiseen.
Olen vienyt viikoksi erilaiseen valoon, lämpötilaan, kuivuuteen, mitä milloinkin.Aina jotain alkaa tapahtua.
Ei se ruukun suurennos taida paljon vaikuttaa, kasvialustan vaihto kylläkin.Vaihdan sen noin parin vuoden välein.Liiteristä vain lepän kuorta ja koivun tuohen alla olevaa nilaa ja männyn kaarnaa puulaanista.
Sekaan lehtipuun hiilen kappaleita hellasta.
Upotan kerran viikossa tunniksi ruukun reunojaan myöten ilmaantuneeseen veteen.Sumuttelen lehtiä
päivittäin, kun ovat lähellä lämpöpatteria.Vei vuoden päivät ennenkuin ystävättäreni nuutunut
orkidea kuntoutui kasvavaksi ja kukkavarsia tekeväksi.

Äänestä
  • Kiitos kommentistasi! Molemmat orkideani ovat ihan samoissa oloissa, vierekkäin yhteisellä ikkunalla. Toisen ostin aikoinaan hyväkuntoisena, mutta tämä kukkimaton oli melko surkeassa tilassa, kun sen parilla eurolla toiveikkaana hankin. Se oli päässyt kuivahtamaan marketissa enemmän kuin kannattaisi. Elinvoimaiselta se nykyään kyllä vaikuttaa, sillä lehtiä tulee lisää, mutta kukkimaan se ei ilmeisesti ole aikomassa. Seuraan tilannetta, ehkä tämäkin vaatii vain aikaa. :)

    Äänestä

  • Tilli-Pilli kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi! Molemmat orkideani ovat ihan samoissa oloissa, vierekkäin yhteisellä ikkunalla. Toisen ostin aikoinaan hyväkuntoisena, mutta tämä kukkimaton oli melko surkeassa tilassa, kun sen parilla eurolla toiveikkaana hankin. Se oli päässyt kuivahtamaan marketissa enemmän kuin kannattaisi. Elinvoimaiselta se nykyään kyllä vaikuttaa, sillä lehtiä tulee lisää, mutta kukkimaan se ei ilmeisesti ole aikomassa. Seuraan tilannetta, ehkä tämäkin vaatii vain aikaa. :)

    Kuulin eräältä miespuoliselta orkidean kasvattajalta, että hän pitää näitä nälkäkuurilla, ei anna vettä lepoaikana juuri ollenkaan. Hän sanoi, että joskus tuntuu, että niiden juuret rusahtavat poikki, niin kuivia ne ovat. Sitten valon tullessa hän antaa kunnon vesikuurin, ja kas, kukkia alkaa syntyä kuin sieniä sateella.

    Äänestä

  • Kokeile tätä kirjoitti:

    Kuulin eräältä miespuoliselta orkidean kasvattajalta, että hän pitää näitä nälkäkuurilla, ei anna vettä lepoaikana juuri ollenkaan. Hän sanoi, että joskus tuntuu, että niiden juuret rusahtavat poikki, niin kuivia ne ovat. Sitten valon tullessa hän antaa kunnon vesikuurin, ja kas, kukkia alkaa syntyä kuin sieniä sateella.

    Joo, tuota pitää kokeilla. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tilli-Pilli kirjoitti:

Arveletteko, että pari vuotta kukattomana olleen perhosorkidean tilannetta voisi auttaa, jos laittaisin sen alkukeväällä isompaan ruukkuun orkideamultiin? Tai jotain? Se on saanut samanlaista hoitoa kuin kukkiva toverinsakin, mutta kukkia ei siis tässä hyväkkäässä ole näkynyt. Komea viherkasvi siis ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu