Olen

nyt jo pidemmän aikaa kärsinyt töissä selkäkivuista, mahakivuista ja jalkakivuista. Työpäivän jälkeen en pysty tekemään muuta kuin vain makaamaan sohvalla loppupäivän. Äitiysloman alkuun on vielä pari kuukautta ja tiedän jo nyt että en loppuajasta enää pysty työtä tekemään. Olen todella väsynyt joka päivä, jaksan töissä kyllä ensimmäiset kaksi tuntia hyvin mutta sen jälkeen iskee aivan järkyttävä väsymys. Työssäni joudun olemaan jaloillani koko päivän, ja kun olen työpäivästä selvinnyt alan jo stressaamaan seuraavan päivän jalkakipuja. Mietinkin nyt, voiko työterveyslääkäri tai vaikka yksityinen lääkäri määrätä kuinka pitkän sairausloman? Enhän varsinaisesti ole sairas, mutta en kipujen ja väsymyksen vuoksi enää vain pysty tekemään työtäni niinkuin ennen. Entä jos nyt saan sairauslomaa mutta kivut ja väsymys jatkuvat, onko mahdollista saada sairauslomaa samasta syystä lisää?
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinuna soittaisin neuvolaan terveydenhoitajalle. Hoitaja voi antaa ajan neuvolalääkärille joka kirjottaa sit sairaslomaa niin pitkään kuin tarvii. Itse jouduin tuossa pari vuotta sitten jäämään suunilleen samoihin aikoihin sairauslomalle (rv26 3) järkyttävien lonkka- ja issiaskipujen takia. Ensimmäinen sairasloma oli 2 viikkoa ja takaisin en koko loppuaikana voinut mennä :( Jaksamista ja voimia.

Äänestä

Ei muutakuin sairaslomalle vain, ei kannata turhaan itteäsi ja vauvaa rasittaa.:)
Mulla kans neuvolalääkäri kirjotti loppuajalle sairasloman, äitiysloma alkaa vasta helmikuussa.
Ja ei siihen välttämättä tarvita neuvolalääkäriäkään.
Minäkään en ole sairas, mutta työ rasitti tosiaan niin paljon selkää ja mahaa, että siinä on jo aivan hyvän perustelut! jaksamisia sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nqkwij kirjoitti:

nyt jo pidemmän aikaa kärsinyt töissä selkäkivuista, mahakivuista ja jalkakivuista. Työpäivän jälkeen en pysty tekemään muuta kuin vain makaamaan sohvalla loppupäivän. Äitiysloman alkuun on vielä pari kuukautta ja tiedän jo nyt että en loppuajasta enää pysty työtä tekemään. Olen todella väsynyt joka päivä, jaksan töissä kyllä ensimmäiset kaksi tuntia hyvin mutta sen jälkeen iskee aivan järkyttävä väsymys. Työssäni joudun olemaan jaloillani koko päivän, ja kun olen työpäivästä selvinnyt alan jo stressaamaan seuraavan päivän jalkakipuja. Mietinkin nyt, voiko työterveyslääkäri tai vaikka yksityinen lääkäri määrätä kuinka pitkän sairausloman? Enhän varsinaisesti ole sairas, mutta en kipujen ja väsymyksen vuoksi enää vain pysty tekemään työtäni niinkuin ennen. Entä jos nyt saan sairauslomaa mutta kivut ja väsymys jatkuvat, onko mahdollista saada sairauslomaa samasta syystä lisää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu