Ylinopeus: kiistäminen ja oikeudenkäynti

Hei,
Sain alkuvuodesta sakot ylinopeudesta. Yksi siviilipoliisi pysähti minut ja sanoi että ajoin 30 km yli taajamassa. Kiistin koska en voi itse uskoa niin ja hänellä ei ollut näyttöä. Koko tilanne haiskahti. Kiistin myös maksukykyni. Nyt sain käräjiltä kutsun oikeudenkäyntiin ja siihen liittyen minulla on seuraavia kysymyksiä:

-häviääkö aina poliisin sanaa kohtaan, hän toimi siis yksin
-jos häviän, paljonko kustannuksia joudun maksamaan sakkojen lisäksi?
-eikö maksukyky lasketa sen tulotason mukaan joka oli sakkotilanteessa? Verotus joka käytettiin oli vuodelta 2008 jolloin minulla oli paljon korkeampi tulo kun 2009. Eli nyt kun arvioivat maksukyvyn uudestaan niin mikä aika lasketaan: maksukyky kun sain sakot vai maksukyky kun on oikeudenkäynti vai maksukyky viimeisen vahvistetun verotuksen perusteella (2009)?
-voiko sakkoja tulla enemmän kun aluksi kirjoitettu?
-entä jos poliisi sanoo yhtäkkiä että ajoinkin yli 30 km/tunnissa? voiko poliisi vielä muuttaa stooriaan?
-miten oikeudenkäynnissä tapahtuu?
-muita vinkkejä?

Olisin kiitollinen kaikista vastauksista, tämä kuvio on hieman epäselvä minulle.
31364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Kiistin koska en voi itse uskoa niin"

Miksi et voi uskoa? Etkö sattunut itse katsomaan mittariin juuri silloin, vai mikä toi uskonpuutteen? Arveletko, että tutka on näyttänyt väärin?

"hänellä ei ollut näyttöä"

Mitä näyttöä olisit kaivannut?

- häviääkö aina poliisin sanaa kohtaan, hän toimi siis yksin

Riippuu kertomuksen uskottavuudesta, siis hänen ja sinun kertomuksen uskottavuudesta. Oletko myöntänyt yhtään ylinopeutta, vain onko kiistämisesi peruste se, että olet ajanut täsmälleen rajoituksen mukaan? Sillä, että poliisi on ollut yksin, ei ole merkitystä. Todistajalla on totuudessapysymisvelvollisuus, vastaajalla oikeus valehdella. Mietipä, kenen kertomusta käräjäoikeus pitää uskottavampana.

-jos häviän, paljonko kustannuksia joudun maksamaan sakkojen lisäksi?

Vaikea sanoa. Jos ko. poliisi on kutsuttu todistamaan, hänelle on oikeus saada valtion varoista päiväraha, korvausta matkakuluista ja korvausta ansionmenetyksestä (joka voi olla max 58,87 euroa). Syyttäjä vaatinee, että sinut velvoitetaan korvaamaan todistajalle maksettavat määrät takaisin valtiolle (tästä on vaatimus haastehakemuksessa).

-eikö maksukyky lasketa sen tulotason mukaan joka oli sakkotilanteessa? Verotus joka käytettiin oli vuodelta 2008 jolloin minulla oli paljon korkeampi tulo kun 2009. Eli nyt kun arvioivat maksukyvyn uudestaan niin mikä aika lasketaan: maksukyky kun sain sakot vai maksukyky kun on oikeudenkäynti vai maksukyky viimeisen vahvistetun verotuksen perusteella (2009)?

Päiväsakon rahamäärä lasketaan tuomion antotilanteen mukaan. Jos tulosi eivät ole viime vuoden vahvistetusta verotuksesta muuttuneet olennaisesti, käytetään sakkolaskurin nyt antamaa tietoa eli siis v. 2009 vahvistetun verotuksen mukaisia tulotietoja.

-voiko sakkoja tulla enemmän kun aluksi kirjoitettu?

Kyllä, mutta käytännössä rankkarin vastustamisissa tuomitaan päiväsakkoja korkeintaan sama määrä, mitä rangaistusvaatimuksessa on ollut.

-entä jos poliisi sanoo yhtäkkiä että ajoinkin yli 30 km/tunnissa? voiko poliisi vielä muuttaa stooriaan?

Siis, luepa siitä haastehakemuksesta, että mistä sinua syyttäjä syyttää. Valistunut arvaukseni on, että teonkuvaus menee jokseenkin niin, että olet käyttänyt 80 km/h nopeutta alueella, jossa rajoitus on ollut liikennemerkillä ilmoitettu 50 km/h. Todistaja on esitutkinnassa kuultu totuudessapysymisvelvollisena, ja häntä kuullaan käräjillä valan tai vakuutuksen nojalla. Mietipä, voiko hän vielä muuttaa "stooriaan".

-miten oikeudenkäynnissä tapahtuu?

Oletko lukenut haasteen mukana tulleen "Ohjeita vastaajalle" -paperin? Ajatuksella? Onko paperin lukemisen jälkeen vielä kysyttävää siitä, mitä oikeudenkäynnissä tapahtuu?

-muita vinkkejä?

Turha keissi.

Äänestä

Ei oo kaikki keissit turhia. Kiistin ylinopeussakkoni ja voitin keissin. oikeuteen asti tosiaan piti mennä. Että siinä sulle besserwisser yläpuolella.

Äänestä
  • Juuri niin, tapaukset ovat erilaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epäselvää kirjoitti:

Hei,
Sain alkuvuodesta sakot ylinopeudesta. Yksi siviilipoliisi pysähti minut ja sanoi että ajoin 30 km yli taajamassa. Kiistin koska en voi itse uskoa niin ja hänellä ei ollut näyttöä. Koko tilanne haiskahti. Kiistin myös maksukykyni. Nyt sain käräjiltä kutsun oikeudenkäyntiin ja siihen liittyen minulla on seuraavia kysymyksiä:

-häviääkö aina poliisin sanaa kohtaan, hän toimi siis yksin
-jos häviän, paljonko kustannuksia joudun maksamaan sakkojen lisäksi?
-eikö maksukyky lasketa sen tulotason mukaan joka oli sakkotilanteessa? Verotus joka käytettiin oli vuodelta 2008 jolloin minulla oli paljon korkeampi tulo kun 2009. Eli nyt kun arvioivat maksukyvyn uudestaan niin mikä aika lasketaan: maksukyky kun sain sakot vai maksukyky kun on oikeudenkäynti vai maksukyky viimeisen vahvistetun verotuksen perusteella (2009)?
-voiko sakkoja tulla enemmän kun aluksi kirjoitettu?
-entä jos poliisi sanoo yhtäkkiä että ajoinkin yli 30 km/tunnissa? voiko poliisi vielä muuttaa stooriaan?
-miten oikeudenkäynnissä tapahtuu?
-muita vinkkejä?

Olisin kiitollinen kaikista vastauksista, tämä kuvio on hieman epäselvä minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu