Pilkkaa vaan

Enempää ei olisi voinut sattua.

http://www.youtube.com/watch?v=RQbOSHDl4a8
10510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

sitten, kipeätä tekee. :/

Äänestä

sua ja sun tunteita pilkannut jos niitä nyt ylipäätään on ollut ???

Äänestä

Miten toisen tunteita pilkataan ? Miten hän on pilkannut sinun tunteitasi ?
Olen samaa mieltä siinä että aina pitää toista ihmistä kunnioittaa ja kohdella hyvin ja ottaa huomioon kaikin tavoin. Niin hyvinä hetkinä mutta ennenkaikkea huonoina hetkinä jolloin jokainen meistä tarvitsee ja
kaipaa tukea ja rohkaisua.
Ajattelisin niin että toisen tunteiden pilkkaaminen on ennenmuuta huonoa käytöstä toista kohtaan, niin
voi tehdä monella tavalla, esim. jättämällä huomiotta ja kohdella kuin ilmaa. Olla kuin toista ei olisi olemassakaan.
Ei voi tietää mitä sinun tapauksessasi on tapahtunut mutta kun tapahtuu jotakin poikkeuksellista pitää
aina myös miettiä ja tarkastella rehellisesti ja kriittisesti omaa käytöstään, pohtia mikä on johtanut
kyseiseen tapahtumaan. Mikä siihen on johtanut. Olenko minä itse antanut siihen aihetta. Tuskin kukaan
kuitenkaan syyttä suotta alkaa ketään tai mitään pilkkaamaan. Yleensä kaikkeen löytyy aina syy kun vain kaivelee tarpeeksi syvältä.
Jos ja kun molemmat kohtelevat toisiaan hyvin voisi olettaa että kaikki sujuukin hyvin eikä olisi mitään
syytä tuollaiseen.
Olla ihminen ihmiselle, se kai on se kaiken lähtökohta.

Äänestä
  • Tai pitäisiköhän sen pilkkaajan itse miettiä, mikä tilanteeseen on johtanut. Tarkastella rehellisesti ja kriittisesti omaa käytöstä ja pohtia, millä tavalla on kohdellut toista ihmistä. Mitä olisi voinut tehdä toisin. Olenko ollut sellainen ihminen, kuin haluaisin olla. Pilkkaamisen syyn tietää vain pilkkaaja itse. Eikä ne aina edes syytä tarvitse.

    Äänestä

Ei kannata tuhlata ajatuksiaan sellaiseen henkilöön joka kohtelee sinua huonosti. Voin sen sanoa ihan omasta kokemuksesta. Jäi tästä ihastuksesta niin paha mieli kuin vain voi.. Ehkä pahin kokemus ihastuksista ikinä. Jouduin sellaiseen soppaan et ihan pahaa tekee.

Äänestä
  • Toivottavasti kukaan ei ainakaan näiden palstojen perusteella vedä tuollaisia pilkkaus johtopäätöksiä. Jos taas kysymys on jostain irl-tapahtumasta kannattaisiko asia ottaa siellä puheeksi. Joskus kun näitä palstoja lukee huomaa että täällä ihmiset kirjoittavat hyvin samantapaisesti, lainailevat toistensa sanontoja jne.

    Äänestä

  • jäitä hattuun kirjoitti:

    Toivottavasti kukaan ei ainakaan näiden palstojen perusteella vedä tuollaisia pilkkaus johtopäätöksiä. Jos taas kysymys on jostain irl-tapahtumasta kannattaisiko asia ottaa siellä puheeksi. Joskus kun näitä palstoja lukee huomaa että täällä ihmiset kirjoittavat hyvin samantapaisesti, lainailevat toistensa sanontoja jne.

    Ei niin kannata rakastua, jää paha mieli. Huonosti kohteleva ihminen ei ole saanut rakkautta osakseen, niin hän ei osaa kohdella muita rakkaudellisesti.

    Äänestä

  • Sanna- kirjoitti:

    Ei niin kannata rakastua, jää paha mieli. Huonosti kohteleva ihminen ei ole saanut rakkautta osakseen, niin hän ei osaa kohdella muita rakkaudellisesti.

    Krista on ihan pimee, ei olis pitäny rakastua sinuun ikinä.

    Äänestä

  • Koska tuohon tuli puolesta vastaaja niin kirjoitan tähän.. Niin, kyllähän ne osittain liittyy näihin palstoihin. Tiedä sit kenen kirjoituksia olen lukenut. Mut myös oikean elämän tapahtumiin.. Hän (eli eräs mies) ei aina vastannut tekstiviesteihini joka tuntui jonkunlaiselta pilkanteolta toista kohtaan. Voin tietty olla siinäkin väärässä.. Et ehkä se olis toisaalta hyvä yrittää selvittää asia hänen kanssaan.
    Ps. En ole sit kukaan Sanna enkä kaipaa ketään Villeä. Ja tosiaan, tämä on eka viestini näille palstoille tänään. Tuossa kun sattuu juuri olemaan viestiketju jonkun naisen ilkeilystä ja kiusanteosta näillä sivuilla.. En liity siihen mitenkään. Enkä tietty mihinkään muuhunkaan ketjuun..

    Äänestä

Älä ota mitään henkilökohtaisesti täällä palstalla. Kaikkea ajattelematonta tänne kirjoitellaan hetken mielijohteesta tai hetkellisessä tunteen puuskassa. Älä pahoita mieltäsi, murunen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toisen tunteita kirjoitti:

Enempää ei olisi voinut sattua.

http://www.youtube.com/watch?v=RQbOSHDl4a8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu