Verta lumihangessa

Martinin askeleet kaikuivat pelottavan aavemaisesti itäsiiven neloskäytävässä, kuten aina hänen kiertäessään kellarivuorossa. Bruce oli jo tehnyt aiemman kiertonsa ja sammuttanut siiven kaikki valot, lukuun ottamatta Martinin aluetta. Bruce oli lähtiessään myös jättänyt tapansa mukaan kahvinkeittimen päälle, mitä Martin piti pienenä mutta ystävällisenä eleenä, joka lämmitti mieltä muuten niin kolkkoa työtä tehdessä. Kerran Martin toi Brucelle ikään kuin vastalahjaksi töihin tullessaan pullaa, mikä oli tuonut Brucen silmään pienen ilon kyyneleen. "Pieni ele voi olla suuri toiselle", Martin tuolloin totesi.

Lähestyessään hiljalleen pohjoiskäytävää Martin pysähtyi hetkeksi, laittoi kärrynsä seinänvierustalle, pyyhkäisi hikeä viiksistään ja katsoi taskukelloaan. Kello lähenteli jo puoltayötä, ja Martinin mielessä oli aavemaisen kengänkopseen lisäksi hänen lupauksensa tulla kotiin ennen kuin Lisette nukahtaisi. "Taas näin". "Lisette ei kohta enää usko mitään puheitani", Martin ajatteli.