tarkoitan ajattelutapaa, riippuu tietenkin minkälaisesta pakosta on kyse?
-onko joku parantunut? ja miten?
kiitos!
mikä on paras keino voittaa pakkoneuroosi??
neurootikko..
39
5865
Vastaukset
- .
lääkitys ja terapia.
- neurootikko--
lääkitys kyllä auttaa, mutta se ei paranna lopullisesti, terapiasta on minullekkin ollut hyötyä, mutta ei vieläkään lopullista apua näille ongelmille!
- mies vaan
on käydä sitä pelkoa kohti jota pelkää eli jos oven kolkutus ongelma niin raakasti vaan ulos ja kolkutat. vähennät järkeä käyttäen ensin 10krt, sitten 9, sitten 8 jne. pikku hiljaa vähennät kertoja. jos et tee tätä niin et vapaudu koskaan tai helpota elämääsi. tiedät itsekin. se pelko pitää kohdata. se kestää aikansa mutta kun jaksaa tehdä niin se pelko väistyy ja huomaa että se on turhaa. toki se ei väisty kokonaan mutta paljon helpompi lähteä ulos . sama pätee muihin pakko-oireisiin. ei tässä auta terveen lääkärin puheet eikä lääkkeet vaan itse teko.
- neurootikko,,
ainut keino on kohdata se pelko, ja sietää ahdistus.
- _Javi_
Nimenomaan, yhdyn kirjoittajaan. Minullakin on jo 7 vuotta neurooseista vapaata elämää. Kärsin lukuisista neurooseista seitsemän vuoden ajan. Oli tarkistamista, rämpyttämistä, toistoja, listoja…
Ei lääkäreitä, ei lääkkeitä, vain oma teko.
Paranin kolmessa päivässä vierotusoireista, eli ahdistuksesta, kun vaan lopetin niiden tekemisen kuin seinään. Paranin siis kolmessa päivässä neurooseista.
Sanoin vaan sanattomasti "ei" aina kun rupesin toimittamaan neuroosia. Ei tarvinnut sanoa "ei", vaan levittää kädet sen merkiksi. Sitten aina kuunnella sydäntä ja ottaa ahdistus avosylin vastaan ja ”iloita siitä pelosta”.
Tarkoitan, että pelkokin on tunne, ja kun neuroottinen elämä on täysin tunteetonta ja teennäistä. Pelon seasta löytää myös rauhan ja kaikki muutkin muurin takana piilossa olevat tunteet.
Iso ahdistus tulee, kun on toimittamatta neuroottisia rutiineja, mutta...
Muuri murtuu kun alkaa tutkailla sitä ahdistusta ja pelkoa.
Melkein huvittaa näin jälkikäteen kun ei ymmärtänyt, että se pelko on vain tunnemöykky mitä pitää kuunnella, melkein halata, kasvaisi se ahdistus kuinka suureksi vain. Ahdistuksessa ei ole mitään pelättävää. Ahdistus on sinun hienoa tunnemaailmaasi vain. Ahdistus loppuu kolmessa päivässä ja olet sinut tunteittesi kanssa, jos vain kieltäydyt totaalisesti neurooseista.
Näin kävi minulle, miksei siis muillekin. Seitsemän vuotta täyttä terveyttä ei valehtele ja kuinka suossa olinkaan silloin.
- mamikolmelle
Lääke nimeltä Sertralin on pelastanut minut ja perheeni. Minkälaisen avun te muut olette saaneet tästä lääkkeestä?
- Käänteinen pakko
oli lääke joka sai jaloilleen ja toimintakyky palasi aika äkkiä. Sitä nostettiin kahteen pilleriin jota söin pari vuotta ja sitten yhteen pilleriin. Nyt haluaisin lopettaa kokonaan mutta pelkään pakko-oireitten palaavan liian voimakkaina. Koko ajan ne vierellä kulkee mutta ei ole niin pakko pakko vaan sen kanssa pärjää. Toistamisen pakko on kamala kun siitä ei pääse eroon vaan on vain toistettava, esim. kahvan pesu-kokonainen talouspaperirulla yhteen kahvaan ja olo aivan toivoton. Lääkkeet taittaa pahimman kärjen eikä ahdistus ole niin lamaava. Mutta nyt kokeilen ja jos ei onnistu voi palata takaisin lääkkeisiin. Niinkuin "mies vaan" sanoi, kohtaamalla ahdistavat asiat niistä voi päästä eroon tai ainakin helpommaksi. Tiistaisin tuleva pakko-oireen vangit on hyvä ohjelma ja sieltä itsekukin voi poimia neuvoja. Siinähän juuri kohdataan vaikeita asioita, toistetaan niitä ja sitä myöten helpottaa kun tottuu asiaan. Ulkoilu, liikkuminen, valoa. Itse hiihdän vimmatusti ja se on mun juttu, tulee parempi olo. Mikä liikkuminen vain ja mieluiten hikeen, niin että tuntuu.
- lkv
Itse olen saanut erittäin hyvän avun Sertraliinista, on toiminut vuodesta 2008. OCD ollut mulla jo18 vuotta...
- mamikolmelle
lkv kirjoitti:
Itse olen saanut erittäin hyvän avun Sertraliinista, on toiminut vuodesta 2008. OCD ollut mulla jo18 vuotta...
Mä aloitin myös syömään tätä lääkettä 2007 ja 2008 vaihteessa. Toivottavasti en ikinä totu lääkkeeseen liikaa, eli niin että se ei auttaisi. Alkuvaikeuksien jälkeen minulla ei ole mitään sivuoireita. Onko sinulla?
Minkälaisia pakkoajatuksia/-toimintoja sinulla on? Minua ahdistaa menneisyyden pieleen menneet asiat. Tai ei ne nyt enään Sertralinin kanssa ahdista. Minkäverran tämä lääke on vienyt sinun ahdistusta? Onko sinulla muita lääkkeitä käytössä?
- jj
En koe parantuneeni pakko-oireisesta häiriöstä, jota olen kärsinyt lapsesta asti, mutta vähentyneet nuo oireet ja pakko-ajatukset ovat jonkin verran tai huomattavasti vuosien varrella. Itse olen käynyt reilun pari vuotta terapiassa. Halusin psykodynaamiseen terapiaan, koska minua vaivasivat etenkin pakko-ajatukset. Niinpä tuolla noita erilaisia tunteita käsiteltiin varsin kattavasti ja syvällisesti. Lopulta kuitenkin alkoi nousta sellaisia tunteita pintaan, että ahdistusta vähentämään mulle lisättiin Abilify. Minimiannostuksella mutta kuitenkin. Tämä lääke auttoikin varsin tehokkaasti erilaisiin ahdistaviin outoihin ajatuksiin ja yhdessä terapian avulla tilanne lähti helpottamaan ja jatkuva valtava ahdistus katosi pikkuhiljaa pois. Varsinaisiin pakko-oireisiin tai tarkistamispakkoon ei abilify kuitenkaan auttanut eikä mikään masennuslääkekkään mulla oikein tuntunut tepsivän.
Edelleen jos joudun tekemään työtä, jossa joudun koko ajan olemaan ehdottoman varma kaikesta tekemästäni, niin
saattaa tarkistaminen saada vallan. Kertakaikkiaan tunnen vain valtavaa epävarmuutta itseäni kohtaan enkä kykene luottamaan itseeni. Ihan kuin aivot suorastaan kieltäytyisivät tuottamaan varmuuden tunnetta. Ainoa mistä olen täysin varma on tuo valtava epävarmuuden tunne mikä voi käytännössä assosioitua mihin vain. Esim saatan jäädä epävarmaksi siitä menikö ovi varmasti lukkoon, vaikka toisaalta huomaan sen menneen lukkoon.- mies vaan
niin . mikään lääke ei poista sun ahdistusta eikä neuroosia ellet itse lähde sille tielle jonka itse valitsin eli nouse vastaan sairautta. se on ainut tie. ei mikään lääke poista sitä. nyt kysyt varmaan mielessäsi että onko näin , on. olen jatkuvasti tietoisesti mennyt kohti pelkojani ja nyt en pelkää. en syö abilifya vaikka mullekin se määrättiin koska luin monien sitä käyttävien kohdalla että se aiheuttaa pysyviä kohdistuskohtauksia. joten älä sinäkään. luota itseesi enemmän .mene kohti pelkoa ja kohtaa se. aluksi on vaikeata mutta se olo helpottuu kun jaksaa taistella.
- näinkin
Noista lääkkeistä sen verran, ett SSRI-ryhmän lääkkeet kuten paroksetiini minulla auttoi aika hyvin, ongelmaksi vaan tuli se, että lääke sai kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeamaan (se saattaa tehdä niin pienellä prosentilla) ja nyt joudun siis syömään siihen ketiapinoria, joka himpun auttaa pakko-oireisiin mutta ei kunnolla. Että lääkkeet sopii joillekin tosi hyvin, mutta sitten niiden kanssa voi mennä ojasta allikkoonkin :(
- kaksisuuntaisesta
Tuo on kyllä hullua, että ihmiset diagnosoidaan päihteen/lääkkeen (paroksetiini) vaikutuksen takia kaksisuuntaisiksi. Ei amfetamiinipsykoosiin menneitäkään diagnosoida skitsofreenikoiksi!
- kohtalokamuu
Olen parantunut joskus kyllästymällä ja vihalla oireita kohtaan. Tällöin ne on kuiteskin uusiutuneet eri oirekuvin. Pakko vaihtaa muotoaan, eivätkö kaikki ole tuhia? OVAT. Joten lets lopetetaan ne.
Kirjaa mitä sä hommaat, milloin ja MIKSI.
Kirjoita totuus: miksi se on turhaa. Olet käytäyt loogisia aivojasi väärin- käännä se ajatus nyt oikeinpäin.
Kirjoita itsellesi viesti että hyväskyt epävarmuuden elämässä: sun ei tarvi olla täydellinen.
Tee joku iskulause joka kiteyttää kaiken. Älä tee siitä pakkoa, anna sen vaan selventää tää sotku mikä on päässäsi.
Käytäntö on tärkein...saa ahistaa vaikka kuinka hitosti, puske läpi äläkä tartu oireeseen. Muistuttaahan se varmasti itsestään, muttei ole enää sua jos oot päättäny päästä irti. Hyväksy ahdistus- se helpottaa kyllä.
Muista: tunteita et voi hallita, ajatuksia voit jo vähäsen, mutta tekoja sä todella voit hallita. Ja se onkin ainut tehtävä: olla kajoamatta oireeseen. Tsemmppi! - pää viturallaan
ihmisten pahuudesta, että pilalla on ja pysyy! Onneksi ei tarvitse sietää paskanaamoja ikuisesti.
- mies vaan
moi,
kuuntele neuvoni www.yle.fi/radioterapeutti. mene areena sivulle ja hakusanaksi radioterapeutti. siellä on pakkoneuroosia koskeva suora radiolähetys. olen nimellä jukka siinä. - tpm
.
- toni1981.5
Näin on itsestään se on kiinni ja kannattaa päättää ettei enää anna periksi! Hyväksyy itsensä ja sairauden sekä antaa ahdistuksen tulla ja mennä omalla painollaan eikä lähde paniikkiin mukaan. Näin minäkin teen.
- neuroosi
Minulla on silmiin kohdistuva pakkoajatus, minun pitää tuntea välillä silmänräpäytykseni..tää on niin..ahistavaa!!! silmät menee araksi ja kipeäksi.
- HOPE4
Koska pakko-neuroosi voi ilmetä eri muodoissa, ei siihen välttämättä ole yhtä ainutta oikeaa selviytymistapaa. Yhteistä tapauksissa kuitenkin on se, että ongelma on omassa päässä, kuvitteellista, vain ajattelua. Ja tämän kun ymmärtää ja hyväksyy, ja uskaltaa olla suorittamatta rituaaleja ja toimia toisin, huomaa ettei se ollutkaan vaarallista.
Tästä "kapinoinnista" seuraava ahdistus johtuu puolestaan pelosta, jota rituaaleilla yritettiin kontrolloida. On siis olemassa jokin pelko, joka valtaa mielen sitä enemmän mitä kovemmin sitä yrittää olla ajattelematta. Mutta kun uskaltautuu kohtaamaan tämän "mörön", sen voima heikkenee kunnes se katoaa kokonaan. Kun pelottavaa ajatusta ei tarvitse enää paeta, sen ajattelua ei tarvitse myöskään pelätä, jolloin se tulee yhä harvemmin mieleen eikä siten myöskään vaivaa enää. Lopulta huomaa, ettei ole tullut ajatelleeksi asiaa enää aikoihin. Eli se olikin vain omaa mielikuvitustani!
Toiset pääsevät eroon ongelmasta kerralla, kun taas toisten täytyy työstää asiaa kauemmin. Kumpikin tapa on oikea, jokaisen täytyy vain löytää se oma ratkaisu ongelmaan. Kyse on siitä, miten asiaa ajattelee; mistä näkökulmasta ja millä asenteella. Ongelman ydin on kuitenkin kaikilla sama ja se totuus, että se on vain ajattelua. Sairauden ilmenemismuodot, vaikeusasteet ja paranemistavat vain ovat erilaisia, yksilöllisiä.
Kaikille tästä raskaasta ja ärsyttävästä ongelmasta kärsiville rohkaisuna;
Älä luovuta, vaan uskalla kohdata ongelma ja taistella sitä vastaan, olla suorittamatta ja toimia toisin. Jaksakaa uskoa parempaan huomiseen!
Se voi aluksi olla pelottavaa, mutta lupaan että se kannattaa. Elämä maistuu ja näyttää ihan erilaiselta terveen mielen kanssa eläen. Ja antakaa aikaa parantumiselle, itsellenne. Tällaiset asiat eivät selviä hetkessä, vaan tarvitsevat aikaa kehittyäkseen. Se mikä tuntuu pahalta nyt, voi huomenna tuntua jo ihan erilaiselta kun näät asian eri näkökulmasta.
Vaikka neuroosit vaihtelevat, yhteistä niille kaikille on myös se, että niistä on mahdollista päästä eroon :) Ne ovat vain korviesi välissä. - sivusta seuraaja
Mulla se on just toisinpäin, että ahdistaa kun joudun sen pakkotoiminnon tekemään.
- HOPE4
Ihan oikeassa olet. Itseasiassa se ahdistus tulee teit pakkotoiminnon tai et, mutta se on vain tunne joka laimenee ja häviää ajan myötä. Ahdistus, joka tulee pakkotoimintoa suorittaessa johtuu siitä että tiedät sen olevan turhaa mutta teet sen silti. Ahdistus, joka taas tulee kapinoidessa pakkoneuroosia vastaan johtuu puolestaan siitä pelosta (=kuvitelmasta) jota estääksesi pakkotoimintoja olet tehnyt. Eli teitpä miten tahansa, siitä seuraava ahdistus on vain omassa päässäsi. Se on siis vain ajattelua, kuvitelmaa, joten ei ole mitään hätää!
Voit siis ihan hyvin olla suorittamatta pakkoneuroosia, mutta se vaatii rohkeutta uskaltaa luottaa totuuteen, mielikuvituksesta ja tunteista sekä ahdistuksesta huolimatta. Ja jokaisen täytyy löytää se voima omasta itsestä, kukaan muu ei voi sinua siinä auttaa. Mutta sen jälkeen olet vahvempi kuin aiemmin ja on helpompi ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se on, sillä et ole enää ajatustesi vankina ja riippuvainen pakkotoiminnoista vaan voit elää vapaasti kuten haluat :) Ja se vapauden tunne mahdollistaa onnellisuuden, joka on vastakohta epätoivolle ja ahdistukselle jossa olet elänyt sairautesi takia.
Voimia kaikille tämän ongelman kanssa taisteleville! Muistakaa, että parantuminen on mahdollista, pitää vain yrittää jaksaa työstää asia kunnolla kerralla pois päästä. - Itseni vanki!
HOPE4 kirjoitti:
Ihan oikeassa olet. Itseasiassa se ahdistus tulee teit pakkotoiminnon tai et, mutta se on vain tunne joka laimenee ja häviää ajan myötä. Ahdistus, joka tulee pakkotoimintoa suorittaessa johtuu siitä että tiedät sen olevan turhaa mutta teet sen silti. Ahdistus, joka taas tulee kapinoidessa pakkoneuroosia vastaan johtuu puolestaan siitä pelosta (=kuvitelmasta) jota estääksesi pakkotoimintoja olet tehnyt. Eli teitpä miten tahansa, siitä seuraava ahdistus on vain omassa päässäsi. Se on siis vain ajattelua, kuvitelmaa, joten ei ole mitään hätää!
Voit siis ihan hyvin olla suorittamatta pakkoneuroosia, mutta se vaatii rohkeutta uskaltaa luottaa totuuteen, mielikuvituksesta ja tunteista sekä ahdistuksesta huolimatta. Ja jokaisen täytyy löytää se voima omasta itsestä, kukaan muu ei voi sinua siinä auttaa. Mutta sen jälkeen olet vahvempi kuin aiemmin ja on helpompi ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se on, sillä et ole enää ajatustesi vankina ja riippuvainen pakkotoiminnoista vaan voit elää vapaasti kuten haluat :) Ja se vapauden tunne mahdollistaa onnellisuuden, joka on vastakohta epätoivolle ja ahdistukselle jossa olet elänyt sairautesi takia.
Voimia kaikille tämän ongelman kanssa taisteleville! Muistakaa, että parantuminen on mahdollista, pitää vain yrittää jaksaa työstää asia kunnolla kerralla pois päästä.Kiitokset HOPE4!
Olen elänyt koko elämäni pakkoneuroosin, pelkojen, paniikkihäiriöiden kanssa.
Elämäni aikana ne ovat muuttaneet muotoaan.
On kokeiltu erillaiset terapiat, lääkehoidot, mutta ei niistä apua pitemmän päälle.
Ainoastaan olen jäänyt koukkuun bentsoon ja alkoholillakin olen hoitanut vaivaani, joka tilapäisesti auttaa ja näin pääsee ahdistuksesta sillä kertaa eroon.
Olet näköjään perehtynyt pakkoneuroosiin, neuvosi ovat viisaat! - HOPE4
Itseni vanki! kirjoitti:
Kiitokset HOPE4!
Olen elänyt koko elämäni pakkoneuroosin, pelkojen, paniikkihäiriöiden kanssa.
Elämäni aikana ne ovat muuttaneet muotoaan.
On kokeiltu erillaiset terapiat, lääkehoidot, mutta ei niistä apua pitemmän päälle.
Ainoastaan olen jäänyt koukkuun bentsoon ja alkoholillakin olen hoitanut vaivaani, joka tilapäisesti auttaa ja näin pääsee ahdistuksesta sillä kertaa eroon.
Olet näköjään perehtynyt pakkoneuroosiin, neuvosi ovat viisaat!Kaikki viisaus on tullut henkilökohtaisen kokemuksen kautta, kohtalotovereita ollaan siis. Tosin itse olen taistellut sairautta vastaan omin avuin, lääkkeisiin en suostu edes koskemaan sillä ne eivät paranna syytä, ainoastaan helpottavat oireita, hetken aikaa, kunnes se "paha ajatus" taas pulpahtaa jostain päähän.. ja taas ollaan samassa pisteessä kuin aiemmin.
Eikä tästä oravanpyörästä pääse pois muuten kuin itse päättämällä ja uskaltamalla hypätä, tavalla tai toisella mutta silti niin ettei paluuta enää ole. Mutta kun sen askeleen tuntemattomaan ottaa ensi kerran, niin kaikki askeleet sen jälkeen ovat aina edellistä helpompia. Ensimmäinen on se vaikein, mutta myös tärkein ja ratkaisevin. Toiset etenevät pienin varovaisin askelein, kun taas toiset hyppäävät kerralla tyhjyyteen. Ei ole oikeaa tapaa, kaikki tyylillään, mutta yhteistä kaikille on kuitenkin se että suunta on eteenpäin. Ja eron entiseen huomaa vasta ajan kuluttua, joten parantuminen vaatii kärsivällisyyttä.
Bentsonista kuten kaikista muistakin riippuvuuksista, myös pakko- oireista, on mahdollista päästä irti, se vain vaatii tahdonvoimaa ja päättäväisyyttä. Mutta jokaisessa meissä ne ovat jossain sisällä, ne pitää vain löytää. Ja olla itse riippuvuutta vahvempi! Tsemppiä sinulle, ja kaikille muillekin!
- kikka11
hyviä kirjoituksia kaikki.
Voi kun niin toivon että itsekin pääsisin kaikesta kuormalastista eroon. Todella kuluttavaa katsella ahdistuneena vaikkapa kiukaan nappulaa puoli tuntia,että onko se varmasti poissa päältä. Minulla kaiken tarkistelun taustalla on luultavasti pelko lasten ja perheen menettämisestä. Että he kuolevat tulipalossa jollen tarkista paikkoja. Se pelottaa aivan suunnattomasti,enkä tiedä miten tuosta pääsisin koskaan eroon. Koska kyllähän esim se sauna on oikeasti tarkistettavakin ettei se ole päällä.- Itseni vanki!
Olen elämäni aikana yrittänyt kaikin tavoin päästä pakkoneuroosista, siitä seuraavista peloista, siitä seuraavista paniikkikohtauksista, siitä seuraavasta suuresta ahdistuksesta.
Jo pienenä lapsena minulla oli kaikenlaisia rituaaleja, jos en tee niitä, niin jollekkin perheenjäsenelle sattuu jotain pahaa, en silloin tajunnut, mitä tämä kaikki tämmöinen on. Mutta yli viidenkymmenen vuoden aikana olen toden teolla käynyt läpi helvetin ja oppinut karvaasti toteamaan itselleni, mitä tämä on.
Minun elämääni on kuulunut lieden varmistelut, kiukaan varmistelut, vesiraanojen varmistelut, ulkooven varmistelut siis kaikki mahdolliset varmistelut. Erillaisia pakkoajatuksia, kontrollin menettämisen pelkoja. Nykyään ehkä suurin varimistelu
littyy autolla ajoon, risteyksissä täytyy varmistella, että tuleeko mistään autoja, kyllähähän niitä tulee kun tarpeeksi kauan varmistelee, sitten niitä tulee niitä läheltä piti tapauksia, kun viime tingassa paniikissa menee. On ollut monia tiukkoja paikkoja liikenteessä, mutta vielä olen hengissä selvinnyt. Näistä sitten seuraa kauhea ahdistus, mikä saattaa kestää monta päivää. Samanlaista on myös jalankulku liikenteessä. Olen ollut koko elämäni työelämässä mukana ja siellä on omat varmistelut ja pelot. Vältän mahdollisimman paljon autolla ajamista ja kun ajan, joudun tarkoin valkkaamaan reitin, joka olisi mahdollisimman helppo, mutta eihän sellaista reittiä olekkaan, ettei tule varmistelut, paniikkikohtaukset ja ahdistukset. Minulla ei ole pesytymisvimmoja ja bakteerikammoja. Meillä pakkoneurootikoilla on omat juttumme, mutta kaikki tekevät elämästä helvetin. Tälläinen elämä ei ole elämisen arvoista, mutta eihän pakkoneurootikko voi kuollakkaan, sehän aiheuttaa lähimmäisille tuskaa. Minua on jollain tapaa auttanut kuntosalilla käyminen ja juokseminen, siis kova fyysinen rasitus.
Tämä on kaiken kaikkiaan sellainen sairaus josta on tosi vaikea päästä eroon, jos jostain saa helpotusta, niin hyvä sekin. Olen nyt koittanut tästä viestketjusta ottaa neuvoja vatsaan ja toteuttaa niitä ja olen kanssa sitä mieltä, että on ruvettava taistelemaan tätä sairautta vastaan ja antaa näiden sairaiden tunteiden tulla ja eikä välitä niistä, mutta tämäkään ei ole kroonikolle helppo tie.
Voimia kaikille näiden ongelmien kanssa taisteleville! - irti_kontrollista
Itseni vanki! kirjoitti:
Olen elämäni aikana yrittänyt kaikin tavoin päästä pakkoneuroosista, siitä seuraavista peloista, siitä seuraavista paniikkikohtauksista, siitä seuraavasta suuresta ahdistuksesta.
Jo pienenä lapsena minulla oli kaikenlaisia rituaaleja, jos en tee niitä, niin jollekkin perheenjäsenelle sattuu jotain pahaa, en silloin tajunnut, mitä tämä kaikki tämmöinen on. Mutta yli viidenkymmenen vuoden aikana olen toden teolla käynyt läpi helvetin ja oppinut karvaasti toteamaan itselleni, mitä tämä on.
Minun elämääni on kuulunut lieden varmistelut, kiukaan varmistelut, vesiraanojen varmistelut, ulkooven varmistelut siis kaikki mahdolliset varmistelut. Erillaisia pakkoajatuksia, kontrollin menettämisen pelkoja. Nykyään ehkä suurin varimistelu
littyy autolla ajoon, risteyksissä täytyy varmistella, että tuleeko mistään autoja, kyllähähän niitä tulee kun tarpeeksi kauan varmistelee, sitten niitä tulee niitä läheltä piti tapauksia, kun viime tingassa paniikissa menee. On ollut monia tiukkoja paikkoja liikenteessä, mutta vielä olen hengissä selvinnyt. Näistä sitten seuraa kauhea ahdistus, mikä saattaa kestää monta päivää. Samanlaista on myös jalankulku liikenteessä. Olen ollut koko elämäni työelämässä mukana ja siellä on omat varmistelut ja pelot. Vältän mahdollisimman paljon autolla ajamista ja kun ajan, joudun tarkoin valkkaamaan reitin, joka olisi mahdollisimman helppo, mutta eihän sellaista reittiä olekkaan, ettei tule varmistelut, paniikkikohtaukset ja ahdistukset. Minulla ei ole pesytymisvimmoja ja bakteerikammoja. Meillä pakkoneurootikoilla on omat juttumme, mutta kaikki tekevät elämästä helvetin. Tälläinen elämä ei ole elämisen arvoista, mutta eihän pakkoneurootikko voi kuollakkaan, sehän aiheuttaa lähimmäisille tuskaa. Minua on jollain tapaa auttanut kuntosalilla käyminen ja juokseminen, siis kova fyysinen rasitus.
Tämä on kaiken kaikkiaan sellainen sairaus josta on tosi vaikea päästä eroon, jos jostain saa helpotusta, niin hyvä sekin. Olen nyt koittanut tästä viestketjusta ottaa neuvoja vatsaan ja toteuttaa niitä ja olen kanssa sitä mieltä, että on ruvettava taistelemaan tätä sairautta vastaan ja antaa näiden sairaiden tunteiden tulla ja eikä välitä niistä, mutta tämäkään ei ole kroonikolle helppo tie.
Voimia kaikille näiden ongelmien kanssa taisteleville!Kuvailet hyvin juuri halua kontrolloida omaa tai läheisten turvallisuutta 100%:n varmuudella koko ajan. OCD:stä vapautumisen avain onkin juuri hyväksyä epävarmuus niin omassa kuin muidenkin elämässä. VAIN niin voi vapautua ja sitä kautta koko suhtautuminen elämään muuttuu ihan toisenlaiseksi. Usein ocd:ssä liikaa kiinnitetään huomiota siihen konkreettiseen pakko-oireeseen, nehän voivat olla melkein mitä vain, TÄRKEÄMPÄÄ on tiedostaa se pakonomainen halu kontrolliin ja päästää IRTI siitä kontrollista.
Siedättäminen on hyvä tapa eli tahallisesti altistaa itsensä jollekin epämieluisalle tilanteelle mutta vielä tärkeämpää on mielstäni järjen tasolla TAJUTA se perimmäinen syy eli HALU KONTROLLOIDA, tämä on se perimmäinen syy, josta ongelmat johtuvat.
Tietenkin ihmisen pitääkin jossain määrin pyrkiä kontrolloimaan asioita, mutta jokainen nyt varmaan ymmärtää kuitenkin missä raja menee.
- kikka11
Paljon voimia myös sinulle "itsesi vanki" :)
Tuona päivänä kun edellisen kirjotukseni kirjoitin,päätin etten enää tarkistele. Ahdisti se ajatus illalla nukkumaan menosta ilman tarkisteluja,mutta mitä lähemmäs iltaa menin,sitä paremmin helpotti olo. Jostain kumman syystä sinä iltana pääsin parissa minuutissa nukkumaan,kun yleensä menee puolikin tuntia iltarituaaleihin. Eilen sama juttu,ja sängyssä hymyilin itsekseni,niin hyvä olo pienehköstä muutoksesta tuli.
Varmasti oloani helpotti,että mies tuki ja päivät on olleet nyt helppoja sairasloman takia. Saa nähdä miten ensi viikolla kun palaan töihin,illat menee.
Mutta,kuitenkin pientä toivon kipinää tuo kaikki antaa ja toivon niin kovasti sitä kaikille muillekin!- Itseni vanki!
Pakkoneurootikolla on mielestäni pelko läheisten menettämisestä, joka aiheutuu, että on itse ollut huolimaton tai itse kuolee, näin ollen aiheuttaa surua ja varsinkin jos on esim. yksinhuoltaja niin ajattelee, miten lapsi tai lapset pärjäävät sitten.
Pakkoneurootikko on kiltti ihminen muille, pois lukien ahdistuksesta johtuvat kiukun purkaukset. Itselleen pakkoneurootikko on ankara, vaatii itseltään mahdottomia pikku tarkkuuksia, harvoin hyväksyy itseään, muita yrittää kaikin tavoin miellyttää. Pakkoneuroosiin liittyy myös paniikkihäiriöitä pelkoineen. Tälläinen ihminen yrittää välttää pelottavia tilanteita ja jotkut sivulliset saattavat pitää häntä välillä hankalana tai jopa laiskana, vaikka hän on pohjimmiltaan päinvastainen, siitä tulee tietysti hänelle huonoa oloa, joka taas ruokkii pakkoajatuksia ja rituaaleja. Siis melkoinen oravan pyörä.
Hakiessani joskus aikoinani terapeuttia, terapeutin mielen kiinto loppui siihen, kun kuuli, että sairastan pakkoneuroosia, ei ollutkaan enää aikaa, siis liian vaikea tapaus. Kikka11 sanoisin sinulle kiukaan kytkimen varmistelusta, että sinä kuulet kun kellokytkin naksahtaa pois päältä, sinä näet silimilläsi, että kytkin on nolla-asennossa jos et näitäkään usko, voit hetken päästä käydä saunan ovelta vilkaisemassa lämpömittaria, jos kiuas ei ole päällä lämpö on ruvennut laskemaan jos kiuas on päällä lämpö kyllä nousee. Onneksi sinulla on mies tukenasi. Tsemppiä tämän raskaan jutun vuoksi.
- T.M 81
Kiitokset HOPE4 neuvoistasi. Itse olen 5v kärsinyt todella kovista pakko-oireista ja saanut itseni todella huonoon jamaan. Olen käynyt kaikki hoitokeinot lääkehoidoista sähköhoitoihin läpi ilman näkyvää tulosta. Kirjoituksesi antoi voimia minulle tulevaa ajatellen kiitokset! Pitää uskaltaa kohdata se sairaus ja hyväksyä ne tunteet, se on tosiaan ainut keino tästä oravanpyörästä pois pääsemiselle.
- hyväksy_epävarmuus
Lääkitys auttaa, varsinkin jos ahdistus on paha. Ja llääkityksestä on sekin etu, että
kun ensin vähän rauhoittuu, niin pystyy ajattelemaan asioita myös rauhallisemmin ja etäännyttämään itsensä vähän niistä omista ongelmistaan. Voi katsella itseään vähän niin kuin ulkopuolisen silmin.
Muuten mielestäni paras tapa on ymmärtää ocd:n perimmäinen syy ja se on se, että ihminen haluaa pakonomaisesti kontrolloida omaa elämäänsä tai läheisten / ympäristön elämää, siis henkilö ei voi sietää epävarmuutta... Epävarmuuden hyväksyminen on steppi nro 1.
Ne ocd-oireet sinänsä voivat olla lukemattomia ja ne eivät ole niin olennaisiakaan, vaan ns. clue on tajuta se, että oma psyyke yrittää pakonomaisesti kontrolloida asioita, kun hyväksyy, että ei voi epävarmassa maailmassa mitenkään kontrolloida omaa tai läheistensä elämää ja taata että kaikki on koko ajan 100%:n turvallista jne., niin sen jälkeen ocd helpottaa.
Elämää voi kunnolla vasta elää kun hyväksyy epävarmuuden, vain niin voi psyykkisesti vapautua. Meillä on ehkä ihan yhteiskunnassakin asioita, jotka edistävät ocd:n puhkeamista, esim. tietty turha täydellisyyden tavoittelu kaikessa jne. , tällaiset asiat on myös hyvä tiedostaa. - neurootikko...
Terve
Muistaakseni olen itse tämän ketjun aloituksen aikoinaan tehnyt, paljon olen mennyt eteenpäin mutta ocd raataa mieltä vieläkin.Tuskinpa siitä eroon täysin pääsee, vaan pitää oppia elämään sen kanssa.
Tässä taasen viikonloppuna pakkoneuroosi oireet nousivat kovasti pinnalle ja sen takia eksyinkin tälle palstalle.
hyväksy_epävarmuus30.8.2014 12:53
Tuo mitä kirjoitit on niin totta. Omalla kohdalla asia on niin jotta tietyissä asoissa en siedä yhtään epävarmuuden siementäkään. Pienikin porsaanreikä vaikka kuinka järjetön juttu olisi,,, niin asia voi kaatua siihen.
Lääkkeet eivät tosiaan paranna mutta ehkäpä tosiaan siinä mielessä että saa etäisyyttä omiin ongelmiin.
Ymmärrys myöskin mistä on kyse on minusta tärkeää, nuorempana en ymmärtänyt sairastavani pakkoneuroosia niin elämä oli todella vaikeaa. Nykyään tajuan että tuulimyllyjä vastaan on turha taistella,, parempi on antaa periksi, kyseessä on pakkoneuroosi.
Sitten herää epäilys jotta olenko ihan varma jotta kyseessä on pakkoneuroosi, eli ei siedä siinäkään epävarmuutta :) - kiitosneuvoista
Hei, minulla on siivous- ja peseytymispakko. Kävin juuri suihkussa ja pesin itseni viisi kertaa. Olo on edelleen likainen. Haluaisin vain hautautua kotiin, koska jos nyt likaisena lähden ulos niin likaan kaikki paikat mihin menen. Ajatushan on ihan hullu. Miten tästä tulisi mennä eteenpäin?
- ajatuspakot
Vanha ketju mutta kun luin niin ihan nauroin itselleni, miten olenkaan taas unohtanut että itse kärsin pakkoneurooseista. En pesemisestä, enkä muistakaan toiminnallisista vaan ajatuksista. Liika huoli muista ihmisistä ja omasta käytöksestä saa aikaan tosi ahdistavan olon. Menneisyys ahdistaa tosi paljon. Mutta kun on tilanne päällä niin ei muistakaan että ajatuksia ei kannata ottaa tosissaan. Ajatukset syöttää päähän kaikenlaista.
Toinen rituaali poistaa toisen, eli rukoilen niin saan ahdistuksen lieventymään. Ja pakkoajatukset vähenee. - Jusbba
Olen kärsinyt pakko-oireista kausittain, nyt on mennyt noin puolitoista vuotta ilman suurempia pakko-oireita mutta sitä edelsi aika jolloin pakko-oireet kävivät todella raskaaksi mielenterveydelle ja läheisetkin saivat välillä kärsiä niistä hermokohtauksista. Erilaisiin pakkotoimintoihin ja -ajatuksiin saattoi päivässä kulua useita tunteja. Pelkäsin että jos en tee niin sattuu jotain huonoa, tai kaikki ei mee niin hyvin kuin voisi mennä suoritettujen pakkotoimintojen ja ajatusten jälkeen. Usein jos jätti tekemättä niin se kalvoi vaan mieltä pitkiä aikoja ja se oli pakko tehdä jossain muodossa.
Eroon oireista pääsin luottamalla Jumalaan, enkä pakko-oireisiin. Eli yksinkertaisesti jätin ne tekemättä. Jokusen ajan kuluttua alkoi jo tuntumaan huomattavasti paremmalta kun ei tarvinut veivata edestaas milloin minkäkin pakkomielteen hallitsemana. - Vierustoveri
Hieno keskusteluketju, kiitos kaikille rohkeudesta kertoa hyvin henkilökohtaisesta asiasta ja halusta auttaa muita omien kokemusten kautta.
Ymmärrän että kumppanin ja läheisten apu on tärkeässä asemassa, vaikkakin muutos lähtee täysin itsestä. Näin pakko-oireista kärsivän kumppanina pyytäisin teiltä kuulla, miten läheisten olisi hyvä toimia. Tämä toinen henkilö on aidosti hyvä ja miellyttämishaluinen, fiksu tyyppi. Oireilu ei kohdistu muihin ihmisiin, esiintyy ainoastaan toistuvina pakkotoimintoina ihan perusarjessa, satoja kertoja päivässä. Välillä tuskastun vaikka samaan aikaan ymmärrän. On kauheaa katsella vierestä. Se myös vaikuttaa elämiseen. Me myöhästytään aina (lähtörituaalit), ruoka ehtii jäähtyä (jääkaapin ovi ja vesihana), vesilasku huimaa päätä ja mielenkiintoiset keskustelut katkeavat, kun toisen katseesta ja muista eleistä huomaa, että ei yht'äkkiä pysty enää keskittymään sekä kaikki muu mitä jäi mainitsematta. Kaikki on siis täysin tahatonta. Miten voin olla avuksi? Pitäisikö meidän pystyä puhumaan, auttaisiko se? Välillä hentoisesti yritän, mutta toinen "ei nyt jaksa". Minua jännittää että tämä mahdollinen loppuelämän kumppani muuttuu jatkuvasti pahempaan suuntaan eikä pääse irti, vaikka on kärsinyt jo 25 vuotta, josta siis pari vuotta oltu yhdessä. Silti välillä syytän itseäni ja pelkään, että minä tai suhteemme pahentaa asioita, varmasti ilman syytä. Tämä on niin mutkikasta. Olen tähän asti ollut aika neutraalisti mukana, heittänyt yläfemmoja jos ollaankin päästy lähtemään alta 5 min. tai muuten on tullut onnistuminen. Hän on kokeillut jotain hoitoja/lääkkeitä lie 10 v sitten, ei ollut ilmeisesti apua. Ja on hyvin vastahakoinen, jos kysyn että osaisikohan joku ammattihenkilö olla avuksi... Pelkään että joku päivä väsyn itsekin katsomaan vierestä toisen päivittäistä kärsimystä. Vaikka kaikki muu olisikin kondiksessa. Huokaus.
Myötätuntoa ja hatun nosto teille taistelijoille, ei varmasti ole helppoa. - toinentoveri
Vierustoverille sanoisin, että täällä on toinen pakko-oireisen puoliso. Olemme olleet naimisissa kohta 40 vuotta ja tarkistaminen on ollut mukana koko ajan, mutta se ei ole millään tavalla haitannut elämää. On vain eräs persoonallisuuden piirre, yksi monista.
Kunnes eläkkeelle jäädessä, ilmeisesti kun aikaa alkoi olla enemmän omalle itselle, tarkistus roihahti kovaksi. On syöty lääkeitä, kärsitty niiden haitat ja kauheat vieroitusoireet, saatu sähköhoidot kun lääkkeet veivät sekaisin. Mutta eihän nämä ocd:tä mihinkään lopeta. Järkyttävällä tavalla olemme vain oppineet tuntemaan psykiatrian tietämättömyyden ja osaamattomuuden.
Mutta vierelläkulkijana 24/7, täytyy muistaa, että tämä on tuon, ei minun ominaisuus. Se täytyy omaksua ja sovittaa elämänsä sen mukaan. Minä en voi muuttaa toista. Täytyy ottaa selvä etäisyys ja tehdä kuilu juuri tämän ominaisuuden ja minun välillä. Olet ollut vasta pari vuotta yhdessä. Vielä on aika, jolloin sinun kaikki on minun ja minun kaikki on sinun. Tätä ei kuitenkaan voi jatkaa loputtomiin. On eriydyttävä elämään oman näköistä elämää. Elämässä on satatuhatta yhteistä asiaa mutta vain yksi ocd. Kannattaa ottaa selvää ja kartoittaa mitkä piirteet kuuluvat siihen ja lokeroida ne hänen kannettavakseen. Toki voi ja täytyy auttaa ja tukea toista, mutta ei saa ottaa niitä itselle eikä surra niitä toisen puolesta. Kyllä aikuinen ihminen jaksaa omat ristinsä kantaa kun saa rakkautta ja hyväksyntää juuri sellaisena kuin on. - Anonyymi
Ota huumeita ninne loppuupp
- Anonyymi
Mulki on pakko neuroosi ja on aika perseestä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .1367639Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde361893Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena
Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja251870- 911613
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1791535Tunnekylmä olet
En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p104978- 49910
Odotathan nainen jälleenkohtaamistamme
Tiedät tunteeni, ne eivät sammu johtuen ihanuudestasi. Haluan tuntea ihanan kehosi kosketuksen ja sen aikaansaamaan väri28810Taisit sä sit kuiteski
Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik4769- 32764