Eihän minulle pitänyt tapahtua näin, en ollut suunnitellut tätä juttua näin. Minunhan piti löytää se elämäni prinssi ja elää onnellisena elämäni loppuun.
Nyt on minä ja lapset,ei prinssiä.Prinssi löysikin uuden prinsessan ja minä jäin nelikymppinen kuihtumassa oleva nainen.Elämä valui sormien läpi kuin hiekka,mitä on jäljellä.Jäljellä ovat vain ne muistot ja ne unelmat, joita nuorella tytöllä oli aikoinaan.Entä kun lapseni lentävät pesästä, olen yksin,kuin unohdettu rukkanen.Mitä voin odottaa...Huomista päivää ja sitä seuraavaa...
Elämä kulkee kulkuaan,aurinko nousee ja laskee,kuten ennenkin.Runotyttö sisälläni haluaa elää ja rakastaa.Runotyttö odottaa prinssiä, joka saapuu valkean ratsun selässä.Vain hiljaisuus vastaa unelmissa, kauniit kesäiset niityt, kukkaseppele hiuksissa...
Nyt on minä ja lapset,ei prinssiä.Prinssi löysikin uuden prinsessan ja minä jäin nelikymppinen kuihtumassa oleva nainen.Elämä valui sormien läpi kuin hiekka,mitä on jäljellä.Jäljellä ovat vain ne muistot ja ne unelmat, joita nuorella tytöllä oli aikoinaan.Entä kun lapseni lentävät pesästä, olen yksin,kuin unohdettu rukkanen.Mitä voin odottaa...Huomista päivää ja sitä seuraavaa...
Elämä kulkee kulkuaan,aurinko nousee ja laskee,kuten ennenkin.Runotyttö sisälläni haluaa elää ja rakastaa.Runotyttö odottaa prinssiä, joka saapuu valkean ratsun selässä.Vain hiljaisuus vastaa unelmissa, kauniit kesäiset niityt, kukkaseppele hiuksissa...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pää pystyyn ja ylväästi Runotyttö-Prinsessa. Elämä ei todellakaan ole ohi nelikymppisenä ja paljon hyvää on vielä edessä. Oman prinssin löydät ajallaan. Ensiksi vaan pakosta joutuu eron jälkeen panemaan ajatuksia päässään uuteen järjestykseen.
Itse olin vähempänä viittäkymmentä, kun erottiin. Hetkeäkään en ole tuntenut itseäni rukkaseksi. Yksilöllisiähän ovat jokainen ero. Mulla päällimmäinen tunne oli suunnaton huojennus ja suorastaan hengittämisen vapaus.
Nykyinen kultani oli suuri nuoruuden rakkauteni, joka vaan aikoinaan oli kierähtänyt sivuun, kun seurustelut meni ristikkäin. Onneksi hän ei ollut sitoutunut välillä ja rakkautemme oli säilynyt muistissa. Yllättävää, miten hehkeästi rakkaus puhkesi uudelleen täyteen kukoistukseensa, vaikka noin 15 vuoteen ei oltu toisiamme nähty vilauksektakaan.
kirjoitat tutun tuntuisia lauseita
aika parantaa
sen lauseen merkityksen
ymmärtää aikojen kuluttua
ja juuri kun olet sinut yksinolosi kanssa
karauttaa prinssi uljas linnasi pihaan
siinä sinulla miettimistä
haluatko prinssipuolisoa enää lainkaan
vai hallita elämäsi linnaketta
yksinäisenä kuningattarena
kunnes valtakautesi on päättyvä
-hymy-
sitä unelmien prinssiä, ei niitä ole olemassakaan, itse olen ollut naimisissa 35 vuotta ja voin kertoa että tasaist tuskaa se tahtoo olla, avioliitossa joutuu joustamaan, jos ei jousta erotaan kattiloista riidellen - ei avioliitto mitään herkkua ole mutta toisaalta mitkä on munkin vaihtarit? Lapset jo aikuisia, mies nössykkä - itseäni vihaan kun olen häntä jaksanut/sietänyt/rakastanutKIN joskus, tuntenut suurta pettävää intohimoa joka on kääntymässä inhoksi että kuule sinä nainen elä elämääsi, voit löytää minkä tahansa prinssin/sammakon/jos vain tahdot tai ehkä et sittenkään. Elä elämääsi, se tuo mitä on tuodakseen, kyllä sä hienosti pärjäät.
Kiitoksia kaikista ihanista kommenteista.Niin, eihän niitä prinssejä oikeasti ole,nehän oli niissä saduissa joita lapsena luettiin.Mutta unelmiahan on meillä jokaisella,ollut ainakin joskus.Unelmien siivillä on ihana lentää välillä arkisien asioiden yläpuolelle.
Kyllähän se monella on prinssinä kaljamahainen, piereskelevä verkkariprinssi.Siinäpä sitä on unelmien täyttymystä oikein olan takaa.
Naisia ei saisi haukkua ja pitäisi pitää niin tasa-arvoisenakin että... MUTTA,kun nainen sanoo hoitavansa kodin yksin se aika harvoin pitää paikkansa. Ihan oikeasti mies tekee 95% omakotitalon töistä. Nainen saa kulumaan hyvin kevyisiin töihin, esim. pyykinpesuun uskomattoman kauan. Tähän lasken mukaan omakehun joka kuuluu valitettavan monen rituaaleihin. Esim. meillä. Kun minä pesen pyykin siihen menee aikaa parisen minuuttia naruille nostoineen. Meillä kun kukaan ei silitä yhtään mitään.
Olisi kiva tietää kauanko nämä "kaiken tekevät" vaihtaisivat vaikkapa peltikattoa? Purkuineen, romujen poisvienteineen ja kaikkineen?
95% omakotitalon töistä on sellaisia jotka eivät naiselta kertakaikkiaan käy! Kodinhoito onkin vähän venyvämpi käsite. Sisältääkö se parisuhteen hoidon? Sitäkään harva enää osaa.
Päinvastoin. Moni härnää pedon esiin haukkumalla nääntyneen miehen joka sohvalla imaisee pari kaljaa revittyään nurmikosta moottoripyörän kokoisen ja mallisen kiven. Siihen vielä päälle omakehut "kaiken yksin" tekemisestä. Siinä saattaa rauhallisempikin mies hermostua.
Turha kuittailla, että "minä kyllä osaan ja teen", sillä aika harva pystyy sen vannomaan vain naisten käyttämällä termillä "aikuisten oikeasti"!!!!
Mies pysyy "prinssinä" vähillä kiitoksilla, eikä kukaan mies halua kuulla satuja "kaiken yksin tekemisestä".
Sitäpaitsi mieskin on ihminen. Saattaa jopa mokatakkin. Prinssistä haaveileva ei taida ymmärtää sellaista?
Olen asunut yli neljä vuotta lasten kanssa yksin omakotitalossa (iso tontti) eron jälkeen. Hommat hoituu hyvin yksinkin, tietysti on joitakin hommia joihin tarvitsisi miehistä apua, mutta toistaiseksi olemme selvinneet niistä hankalimmista hommista pelkästään samassa veneessä olevan ystävättäreni kanssa! Että kyllä naiset osaa tulla toimeen ilman miestäkin! Niistä ei ole kuin harmia!
Kuka hoitaa lapset ja ruokahuollon, pesee remontin jäljiltä työvaatteesi,kun teet kattoremontin? Kuka hakee kaupasta ruoanvalmistustarvikkeet, kuka tiskaa, lataa ja tyhjentää tiskikoneen, kuka hakee pesuaineet, että voit pestä pyykkisi muutamassa minuutissa,oliko pyykkinarusi talven jäljiltä kauhtunut, vaihdoitko sen?
Kuka valmistelee lasten juhlavaatteet, kuka kuulustelee ruotsinsanat? Mietitkö illalla aamun säätä ja lastesi pukeutumista? Kuka plokkaa liian pienet vaatteet kaapeista, kuka vaihtaa toppapukuun vetoketjun? Kuka pesee ikkunat kuka silittää ja vaihtaa verhot? Kuka pyyhkii kodistasi pölyt? Koska olet viimeksi siivonut lasten lelut, siis todella tavara tavaralta?Koska vaihdoit viimeksi lakanat ja katsoit, että pussilakanan saumat ovat pölyttömät? Koska etsit parittomalle sukalle paria? Laitoitko lapsellesi eväät retkelle haitko ne kaupasta?? Veitkö poikasi parturiin, kuuntelitko pyykinpesun ohella teinityttösi sydänsuruja? Koska järjestit sukulaisille syyntymäpäivätarjoilun,siivositko juhlia varten? Ostitko vappuna lapsillesi ilmapalloja? Tai teitkö siman? Onko kaapissasi aamukahvitarpeet?
Miehet tekevät omakotitaloon kuuluvat raskaat työt ja usein päivätyönsä ohessa.Hienoa, niin sen kuuluu mennäkin ja kiitos heille siitä!
Mutta muistitko jossain vaiheessa olla tyytyväinen myös vaimosi tekemästä näkymättömästä, palkattomasta työstä?
Peltikattoa ihaillaan vuosikymmenet, se huomataan ja siitä huomautetaan.
Helppoa olla huomaamatta,että lapsen juhlamekko on liian pieni tai farkkujen polvi puhki.
Mistä johtuu että työtaakka ei pahemmin ole lisääntynyt eroni jälkeen? Ennemminkin jaksan kun en saa kuulla latistavaa huomauttelua. OK,nurmikko ehtii kasvaa pitkäksi vaan ei ole kukaan siihen kuollut.Miesten mäikötys että muka tekevät niin paljon on valhetta.Tehdään jotain meluavaa,esim.nurmikon leikkaus,jotta naapurikin kuulee miten ahkeria ollaan.Vaihda kotityöt vaimosi kanssa niin näet.Lisäksi naisten työt on ne päätyöt,jota ilman mikään ei toimisi.Vastuu hoitaa lapsia on kummankin.
Ja pah.Mitkä on miesten työt?Mukavaa askartelua ja itsetehostusta.
Tuttua on tuo sinun tekstisi,ei lisääntynyt minunkaan työni eron jälkeen.Minähän ne hoisin kaikki jo ennen sitä.Itse olen pyöränkumitkin paikannut ja ruuvimeisselit ja vasaratkin pysyy kädessä.Arvostan kyllä sellaisia miehiä,jotka ottavat vastuuta perheessä jakamalla kodin kaikenlaisia töitä.Ex-mieheni satsasi itseensä ja omiin harrastuksiinsa,ei istunut vanhempainilloissa tai valvonut sairaan lapsen takia.Itsehän hänet valitsin aikanaan,komea mies, mutta siihen se loppuikin.
Perhe on instituutio,jossa on vallittava tasa-arvo ja puolisoiden välinen kunnioitus.Kumpaakaan osapuolta ei saa alistaa,ei miestä eikä vaimoa.
Joo, omakotitalossa ja maalla varsinkin sitä hommaa riittää, siis niitä miehisiä hommia. Joillakin on jopa sääntö: kynnyksellä vaihtuu valta. Mies hoitaa kaiken kynnyksen ulkopuolella, nainen kynnyksen sisäpuolella tehtävät työt. Selkeä rooli- ja tehtäväjako, joka toimii joissakin perheissä ja toimii, jos molemmat puoliskot tämän hyväksyvät.
Mutta mitäs ulkotyötä ja uurastamista ja peltikaton uusmista on kerrostalossa tai rivitalossa??
Rivarin pienen pihaläntin ruohon leikkaa huoltomies parhaassa tapahuksessa, jos itse joutuu se menee nopeesti käsikäyttösellä.
Kerrostalossa pihatalkoiden aikaan kerran-kahdesti vuodessa voi miehet kunnostautua kynnyksen ulkopuolisiin hommiin. Muuten ei ole mitään.
Auton huolto ja renkaan vaihdot voi teettää huoltoasemalla tai jossain vastaavalla alan ihmisillä. Mutta ruoka, tiskit, pyykit, silitykset, siivoukset, kaupassa käynnit yms. - ne tehdään kotona. Ja ne tekee nainen. Noiden "itsestäänselvyyksien " teettäminen ulkopuolisella tulisi niin kalliiksi ettei tavallisella duunarilla semmoseen ole varaa.
Lasten läksyistä huolehtimiset, sydänsurut, iltapesut, yövalvottamiset ja sairastamiset HYVIN USEIN ovat naisen / äidin hommia.
LIIAN USEIN rivi- ja kerrostalossa, kaupunkiympäristössä, mies on se sohvalla makaava kalsarisankari, jonka mieheninen rooli on vain se, että vittuilee alkolasinsa takaa kun tv on liian pölyinen ja lapset pärkkele menee telkkarin eteen leikkimään.. Ja nainen pyörittää huushollia yksin. Ja silloin nainen todella tekee kaiken yksin, itse.
Ei elämässä juuri koskaan käy niin kuin olet suunnitellut. Onko se sitten valitettavaa vaiko peräti onni!?
En minäkään kuvitellut avioon mennessäni muuta kuin, että tätä nyt on sitten loppu elämä..
toisin kuitenkin kävi. Onneksi!
Älä sano, että olet kuihtumassa oleva nainen..höh
Olet Nainen parhaassa iässä...elämä ei ole eletty vielä.
Ymmärrän tunteesi, koska ihmisen ei ole hyvä olla yksin..kyllä sitä kaipaa toista..rakkautta, hellyyttä..ystävää...
Prinssiä tuskin kannattaa odottaa, saattaa aika tulla pitkäksi.
Voi sitä jotain tietysti asian edistämiseksi tehdä itsekin jos kumppania kaipaa...
Eikä tiedä vaikka jonain kauniina päivänä hän karauttaa pihaan jollakin vidun passatilla ja olet myyty..onnesta mykkänä. :))
Huomaat ettet prinssiä edes oikeasti tahtonutkaan, vaan oikean miehen!
Ei kannata heittää kirvestä kaivoon!
tahtoo vidun passatin prinssillä
-nauraa tyrä rytkyen-
Minäkin ajattelin, että minut nakattiin kuin vanha kulunut rukkanen reunan yli ja vaihdettiin - ei varmaankaan nuorempaan, mutta ainakin viehättävämpään. Ei niin elähtäneeseen kuin minä.
Avioliiton viimeiset vuodet - todella monta vuotta - olivat vailla rakkautta ja se jos mikä syö ihmistä. Kuluttaa. Vanhentaa. Tulee juonteita suupieliin. Näyttää vanhalta harakalta.
Eron jälkeen halusin nähdä, onko minusta enää mihinkään ja kelpaanko kellekään. Uudistin vaatekaapin. Rouvamaiset bleiserit jäi, ostin trendikkäämpää ja nuorekkaampaa. Strigit ja caprit.
Mies katsoi pitkään, hämäästyneenä, kun näki sävytetyt hiukset ja toisentyyppiset vaatteet. Poissa oli "anteeksi että olen olemassa" -nöyrä asenne, poissa väsyneet uupuneet piirteet. Olin vihainen hänelle. Seisoin selkä suorana, koska nyt oli pärjättävä yksin ja tehtävä yksin kaikki. Mutta toisaalta: sain myös yksin päättää millaiset lautaset (astiaston) ostan, millaiset verhot ja pöytäliinat ja ruokailuvälineet.
Koska meillä oli avioehto, enkä ottanut juuri mitään mukaan, aloitin lähes tyhjästä uuden kodin rakentamisen. En halunnut vanhoja haamuja seisomaan nurkkiini , halusin aloittaa alusta ja uudelleen.
Alku oli kyllä vaikeaa, itkin paljon, kaipasin, olin vihainen, hylätty, jätetty.
Olisin halunnut korjata ja alkaa uudelleen ja alusta sen avioliiton, mutta mies ei. Ei yksin voi parisuhdetta hoitaa tai korjata. Jos toinen ei halua, niin yksin voi tehdä mitään. Ei sitä kyllä yksin voi rikkoakaan, kyllä siinäkin on kaksi ollut hajottamassa. Tai meillä oli myös kolmas, koska miehellä oli toinen nainen. Hän ei myöäntänyt sitä edes eron jälkeen, vaikka kaikki oli ihan selvästi jo "paljastunut".
Paluuta entiseen ei ole. On katsottava eteenpäin, tulevaan, ja se tulee olemaan hyvä. Sinun itsesi näköinen tulevaisuus ja elämä. Mutta sitä ennen sinun on itkettävä ihan rauhassa, loppuun asti koko surusi ja suuttumuksesi. Anna itsellesi lupa käydä läpi kaikki ne tunteet, joita sinussa on. Älä pelkää tai piilota niitä.
Itse olin niin loppu, että olin sairaslomalla. Kun kaikki jo meni hyvin ja asiat lähtivät rullaamaan, romahdin uudelleen. Pieni sairasloma auttoi saamaan itsensä kasaan taas ja sitten mentiin taas normaalisti.
Syy oli kait se, että olin joutunut huolehtimaan niin monta asiaa, isoja asioita, ja kun ne oli hoidettu, oli vasta sitten aika väsymykselle ja voimattomuudelle.
Onneksi minulla oli aivan ihana esimies, joka ymmärsi ja tuki.
Nautin sinkkuelämästä ja vapaudesta. Sain uusia ystäviä.
Ja vaikken etsinytkään, löytyi mieskin. Olisin ollut onnellinen ilman miestäkin eipä sillä, mutta onhan se kiva oll parisuhteessa, on rinnalla ihminen jonka kanssa jakaa arki ja kaikki ilot ja surut.
Tsemppiä sulle!! Ja lapsillesi!!
Ai niin, tämä on siis sille alkuperäiselle tarkoitettu, että jos meni väärään kohtaan, niin hänelle tässä vastailin...
Elämää ei voi suunnitella eteenpäin päivääkään. Sain sen todeta tasan vuosi sitten. 9. hääpäivänä vaimoni kuoli aivoverenvuotoon. Juuri olin rakentanut hirsitalon tänne Varsinais-Suomeen ja vaimo oli saanut vakityön. Tyttö menee 2. luokalle ja poika eskariin. Välillä tuntuu, että arki menee omalla painollaan eikä ole mitään ongelmia. Usein iskee kuitenkin rankka epätoivo kuinka jaksaa kasvattaa heistä tasapainoisia ja hyviä ihmisiä. He ovat niin kiinni minussa, välillä ahdistaa. Vuoteen 2003 elämässäni meni kaikki kuten olin suunnitellut: talo, vaimo, lapset, hyvä tulotaso. Pelkkää ruusuilla tanssimista. Sitten kaikki romahtaa....
Sinua on kohdannut suuri suru ja samalla vastuullesi on jäänyt paljon asioita.Tämä ihmisen elämä on ennalta arvaamatonta,jonain päivänä mietit eihän sen näin pitänyt mennä.Sinun kohdallasi on juuri käynyt niin,elämä on näyttänyt nurjan puolensa.Toivon sinulle voimia jaksaa,sanat loppuvat usein tällaisissa tilanteissa.Omat typerät ongelmat tuntuvat todella typeriltä,kun ihmisillä on oikeasti vaikeata.Olen pahoillani!
Olen jo monta kertaa vuoden aikana ehtinyt miettiä miksi tässä näin kävi, mitä pahaa olen tehnyt, enkö rakastanut tarpeeksi, mistä minua rangaistaan....? Pahintahan tässä on vanhemmuuden paine. Tuttavat tarjoavat apua monissa asioissa, mutta vain minä voin kasvattaa heidät. Arki on välillä yhtä helvettiä. Tosin vuosi on mennyt ihan horteessa, vauhdilla. Kiitos!
Anteeksi pyydän.