Mikä koirallani on? APUA

TodellaHuolestunut

Mikä koiraani vaivaa?
Kyseessä 4-vuotias kääpiöpinseri narttu

Tämä alkoi eilen. Aamu alkoi miehelläni ja koirallani kuuleman normaalisti. Saavuttuani itse iltapäivästä kotiin niin en huomannut koirassani vielä silloin mitään erikoista. Koira oli siis ollut noin 5h tässä välissä yksinään. Käytin koirani pikapissillä ja otimme yhdessä sohvalla noin 1,5h tirsat. Pienessä flunssassa on vähän veto poissa.

Unien jälkeen päätin lähteä koiran kanssa iltakävelylle. Tämän jälkeen mikään ei mennytkään enää putkeen. Koira antoi laittaa liivin ja pannan normaalisti, mutta kerrostalon rappusia ei oikein suostunut kävelemään. Yleensä tepsuttelee rappuset mielellään. Ulkona pienessä pakkassäässä kävely alkoi normaalisti. Käveltyä noin 800m alkoi koira köyristää selkää ja vetää niskaa ”sisään”. Ajattelin, että onkohan sillä kylmä. Yleensä osoittaa kylmän nostelemalla tassujaan ja harvemmin näin pienellä pakkasella on ja nauttii ulkona olosta. Nyt ei nauttinut ulkona olosta ja sen näki koirasta. Selkä köyryssä se yritti kipittää kovaa vauhtia kohti kotia, kunnes istahti eikä suostunut liikkumaan tärisi. Otin pannan pois, niin koira ulahti kaulaansa. Ei mielestäni niskaa vaan kaulaa (molemmista sivuista koskettaessa). Kannoin koiran kotia. Kotona koira lysähti makaamaan mahalleen ja tärisi. Pieni paniikki valtasi itseni. Ei kai vaan shokki!! Itku kurkussa puhelua miehellä ja päivystävän eläinlääkärin numeroa etsimään. Ennen soittoa päätin odottaa mieheni kotiin, koska olin niin hysteerinen etten olisi sanaa suusta saanut. Mies saapui reilun 30min jälkeen, jolloin koirakin oli piristynyt. Ei ulahtanut enää kaulaa koskiessa, normaalia ”väsyneempi”, mutta kyllä häntä jo heilui miehelleni ja haukku kävi kun ovi aukesi. Uskalsimme antaa vähän ruokaa koiralle ja söi normaalisti. Hyppimistä sohvalle tai sängylle aristi. Illalla lähdimme uudestaan käyttämään koiraa ulkona, tarkoituksena vain seurata oliko tilanne muuttunut ja KAIKKI EDELLINEN TOISTUI!!!! Kotiin tultua, koiran levättyä, se taas piristyi ??????

Nyt on koittanut jo seuraava aamu ja seuraan koiran tilannetta. Hyppiminen sohvalle ja sängylle jo luonnistuu. Leikkiäkin tahdottiin. (Ehkä hieman normaalia väsyneempi olemus). Ulos ei koira meinannut lähteä millään!!! Nutun ja valjaat sain päälle vedettyä normaalisti (eli antoi ihan kiltisti), mutta pihalle jouduin kantamaan, sekä houkuttelemaan kävelee. Käveli kyllä houkuttelun jälkeen normaalisti. Teki tarpeensa, mutta kiire koko ajan kotia eikä kyllä viihtynyt yhtään! Kotiin päästyä meni keittiöpöydän alle nyhjöttää (ei normaalia) ja tuli pois vasta ruuan saatua. Tämän jälkeen taas oli suhteellisen normaali. Outoa?

Onko tässä ulkoilmassa jotain? vai johtuuko se kävelemisestä, että se rasittaa?? En ymmärrä? Itse tutkiskelin koiraa ja antaa koskea kaikkialle, sekä taivutella raajojaan. Antaa katsoa suuhunsa. En näe normaalia poikkeavaa liikerataa tai muutenkaan ulkoisesti mitään poikkeavaa. Nyt olen kahden vaiheilla, että otanko yhteyttä lekuriin vai seuraanko vielä tilannetta. Koiralla ei tällä hetkellä hätää näytä olevan...

Onko kellään kokemuksia vastaavasta tai osaako joku sanoa mihin oireet viittaa???

14

13258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikö löydy?

      Joko löytyi?

      Itse en miettisi mitä tekisin, jos kyseessä olisi oma koirani vaan menisin HETI ell. Sillä on jokin hätänä ja kovasti! Tietysti voit laittaa ell-rahat vaikka joulukinkkuun.

      • TodellaHuolestunut

        olipas taas asiallinen viesti....

        Rakastan koiraani ylikaiken ja maksan vaikka maltaita sen paranamisesta!!!

        Päivystävän numero löytyi jo illalla, mutta päätimme odotella aamuun, koska koira näytti jo pirteämmältä. Päivystykset ovat milloin missäkin ja aina kaikki päivystävät eivät ole olleet kovin päteviä eli ei esim erikoistuneet pien eläimiin.... Mitä hyötyä jos päivystävä ei edes voi kuvata koiraa ja koira ei näyttänyt siltä, että kärsisi eli olisi tarvinnut helpotusta kipuihin.

        Aamulla siis koira voi jo paremmin ja päätimme mieheni kanssa seurata tämän aamun/päivän tilannetta ja soitella omalle eläinlekurille illemmalla, jos antaa vielä siihen aihetta eli tilanne taas huononee....

    • Pug*

      En kyllä osaa sanoa yhtään mistä vaiva johtuu.. Veisin myös eläinlääkäriin! ..Ennen kuin vaiva pahenee..

    • juttisss

      Hei!
      Toivottavasti koirasi voi jo paremmin. Mikali samat oireet jatkuvat (vaikka vain ajoittain) olisi hyvä kyllä kiikuttaa lääkäriin ja kuvauttaa koiran selkä sekä niska. Kerta on kyseessä nuori koira niin voihan vaikka olla nikamien välissä tulehdusta tai välilevynpulllistuma yms. rotu ilmeisesti kun ei ole mikään koiramaailman rauhallisin tapaus ja tekevälle sattuu :) Tekstiäsi luettuani kutienkin sain käsityksen että liikkuminen tuottaa kipua ja kipu on aina merkki jostain viasta. Kerrothan tuoreita kuulumisia sitten!

      • TodellaHuolestunut

        Heipä hei

        Koira voi torstaina jo paremmin. Oli pirteä ja suostui ulkoilemaan. Näytti siltä että kaikki oli ohi menevää... Noh, tänään perjantai aamusta koira sai ulkona taas samanlaisen kohtauksen. Nyt sitten soitin lekurille!

        Lekurissa epäiltiin lihastulehdusta / venähdystä niskan alueella. Tutkivat koiran raaja raajalta. Saimme tulehduskipulääkkeitä ja koira joutui saikulle :) eli lepoa eikä saa rasittaa.

        Jos ei lähde paranemaan tai oireet uusiutuvat toistuvasti niin sitten soitamme taas lääkäriin ja alamme ottamaan verikokeita, röntgenkuvia ja virtsanäytteen. Alan myös seuraamaan koiraa entistä tarkemmin esim. toimiiko normaalisti poikkeavasti tai onko poikkeavia liikeratoja.

        Koira siis vaikuttaa kuitenkin hyvinvoivalta, lukuunottamatta näitä kohtauksia ja sen jälkeistä olotilaa. Kohtauksen jälkeen koira kuitenkin pirystyy. Outoa on, että nämä kohtaukset tulevat ulkona ja sisällä olo kohenee...

        Tarkkailemme tilannetta. Toivottavasti selvisimme pienellä säikähdyksellä....

      • mie vaan
        TodellaHuolestunut kirjoitti:

        kylmällä ilmalla lienee jokin vaikutus asiaan.
        Jo on koiralla vaatetta saattaisi olla siitä apua asiaan.

      • kiomma
        TodellaHuolestunut kirjoitti:

        Heipä hei

        Koira voi torstaina jo paremmin. Oli pirteä ja suostui ulkoilemaan. Näytti siltä että kaikki oli ohi menevää... Noh, tänään perjantai aamusta koira sai ulkona taas samanlaisen kohtauksen. Nyt sitten soitin lekurille!

        Lekurissa epäiltiin lihastulehdusta / venähdystä niskan alueella. Tutkivat koiran raaja raajalta. Saimme tulehduskipulääkkeitä ja koira joutui saikulle :) eli lepoa eikä saa rasittaa.

        Jos ei lähde paranemaan tai oireet uusiutuvat toistuvasti niin sitten soitamme taas lääkäriin ja alamme ottamaan verikokeita, röntgenkuvia ja virtsanäytteen. Alan myös seuraamaan koiraa entistä tarkemmin esim. toimiiko normaalisti poikkeavasti tai onko poikkeavia liikeratoja.

        Koira siis vaikuttaa kuitenkin hyvinvoivalta, lukuunottamatta näitä kohtauksia ja sen jälkeistä olotilaa. Kohtauksen jälkeen koira kuitenkin pirystyy. Outoa on, että nämä kohtaukset tulevat ulkona ja sisällä olo kohenee...

        Tarkkailemme tilannetta. Toivottavasti selvisimme pienellä säikähdyksellä....

        Kuvailemasi oireet sopisivat epilepsiaan. No, ei se sitä välttämättä ole, joten ei kannata säikähtää. Ja vaikka oliskin niin lääkkeillä siitä selviää.

        Itselläni on 5-vuotias käppänä narttu jolle eka epilepsiakohtaus tuli peri vuotta sitten. Kamalaa katsottavaa. Ja niska oli korialla hellänä. Meni nopeesti ohi. Lääkäri otti verikokeet ja antoi reseptin. Tarkkana oltava lääkkeen kanssa, että aina tulee annettua samaan aikaan kun kyse kuitenkin epilepsiasta. Lääkityksen jälkeen ei ole tullut kohtauksia ja koria on ihan oma iloinen itsensä.

        Ekojen kohtausten jälkeen neidille ruoka maittoi ja se oli hetken vähän hämillään.

        Kehotan tosiaan tarkkailemaan koiraa. Minulle sanottiin, että jos kohtaus EI uusi puolen vuoden sisällä niin lääkitystä ei tarvitse aloittaa, eli jos vasta puolen vuoden jälkeen tulee uusi kohtaus niin sitten täytyy laskea se puoli vuotta siitä uudesta kohtauksesta. Meillä kohtauksia tuli 3 ja ekasta meni kolme kuukautta ja sitten tuli toinen ja sen jälkeen 3 päivää ja tuli se kolmas, jonka jälkeen saatiin lääkkeet. Verikoekontrollissa käydään kerran vuodessa.

        Kannattaa ainakin mainita epilepsiasta eläinlääkärille, jotta muistavat ottaa sen huomioon tutkiessaan koiraa seuraavan kerran jos teillä niitä kohtauksia tulee. Toivottavasti ei tule, mutta jos sattuu epilepisa"tuomion" saamaan niin se ei ole maailman loppu vaikka aluksi siltä voikin tuntua. Koira kyllä pärjää lääkkeillä.

        Mutta toivottavasti teillä vaan jotain kylmän aiheuttamaan lihasjäykkyyttä. Mukavaa joulua.

      • TodellaHuolestunut
        kiomma kirjoitti:

        pitää tarkkailla epilepsian mahdollisuutta. Jotenkaan kohtaus ei kuitenkaan vaikuttanut epilepsiakohtaukselta, mutta en kuitenkaan sulje pois sitä vaihtoehtoa.

    • taimikoira

      meidän 4v. setterillä on sama eläinlääkäri ei mitään löytänyt. on jo hieman normaalimpi. tämä tapahtui 2 kk sitten.

    • Gittyhauva

      Hei,

      Minun koirallani on täysin samat oireet ollut nyt kohta kuukauden ajan. Eläinlääkärillä ollaan rampattu, mutta kukaan ei osaa sanoa mikä vikana. Kuvaus on seuraava vaihtoehto - kovin kallista vaan opiskelijana 600€ magneettikuva. Onko teille selvinnyt mikä oli vikana??

    • tassik

      Alkava sokeritauti,laita sokeria kielelle niin jo mennä vipittää.
      Rasituksessa ilmenee hyvinkin nopeasti.

    • 4567890898

      Koiralla voi olla vaan niska jumissa, ja kävellessä alkaa sattumaan enemmän.Meidän koiralla oli niska kipee,vinkasi kun siihen koski,ja ei halullut lenkkeillä,kun panta satutti silloin niskaa.El antoi tulehduskipulääkkeen,parani sillä.Eli eläinlääkäriin, jos koira on kipeä.Koirahan ei kipua näytä, vaikka kaulaa tutkiskin.

    • Anonyymi

      Meillä samat oireet. Käytiin ell ja niska kuvattiin. Löyty parissa nikamassa rappeutumaa ja luultavasti voi olla myös pullistuma. Nyt seuraillaan ja annetaan tulehduskipulääkettä.
      Kokoaikana ei ole ollut kuumetta. Mutta ulvahtaa ja vapisee koko keho jäykkänä. Varsinkin kun laitetaan valjaat tai panta ulkona käyntiä varten. Koiramme on beagle.

      • Anonyymi00014

        Voi kurjuus, samoin kävi meille. Mutta kipulääkkeet onneksi auttoivat. Kyllä pelästyttiin alkuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      74
      832
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe