Mielestäni elämän yksi tärkeä tarkoitus on kaiken pohdiskelu, analysointi, ihmettely, kyseenalaistaminen ja sitä kautta ymmärtäminen ja yksilönä ja sieluna kehittyminen kukin omassa tahdissaan pikemminkin kuin tiedon vastaanottaminen ja hyväksyminen mukisematta juuri sellaisena kuin se esitetään, ylhäältä sanellaan ja vaaditaan.
"Totuuksien" ylhäältä päin sanelu on julmaa. Siihen tuntuu usein myös liittyvän uhkailua ja pelottelua ja esim. yhteisön ulkopuolelle eristämistä. Miksi myös kristityt sortuvat tällaiseen julmuuteen ja tyhmyyteen?
"Totuuksien" ylhäältä päin sanelu on julmaa. Siihen tuntuu usein myös liittyvän uhkailua ja pelottelua ja esim. yhteisön ulkopuolelle eristämistä. Miksi myös kristityt sortuvat tällaiseen julmuuteen ja tyhmyyteen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo, pohdiskellaan me täällä vaan niin kauan kuin jaksetaan ja kiinnostusta riittää. Tutkimista riittää, koskaan ei olla valmiita. Lestadiolais usko pitäytyy kuitenkin, ettei uutta tietoa voi raamatusta enää löytää, vaan kaikki oleellinen on vain yksi, sielun pelastuminen. Ruumishan ei voi pelastua, vaikka uskontunnustus sanookin, uskon ruumiin ylösnousemiseen ja sitä myöten ruumiin iankaikkiseen elämään.
Tässähän on yksi tutkimaton ristiriita, sekoitetaan käsitteet sielun ja ruumiin pelastus.
Haudasta ei nouse ikinä mitään eikä ketään, korkeintaan henkiruumis, millainen kuvatus sitten lieneekään.
Mikä se kristitty oikein on, onko se sama kuin uskovainen tai jumalan lapsi. Lestadiolaiset puhuu mieluummin jumalan lapsista, ei kristityistä, luterilainen kirkko usko taas puhuu kristityistä.
Vapaat uskonsuunnat käyttää uskovais-nimitystä.
Oletko miettinyt sellaista, että voiko uskonnotkin olla populismia, ts. luvataan ruusutarhoja, jotka eivät oikeasti voi koskaan toteutua.
Raaamattu lupaa yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista kuoleman jälkeen, jos on ollut ns. kristitty jumalan lapsi ja toisaalta lupaa kauhean kohtalon niille, jotka taas eivät ole olleet kunnon uskovaisia.
Saako uskovainen kristitty jo ajallisessa elämässä hyvän elämän?
Kyllä osittain, nimittäin rauhaa, vapautta ja iloa. Mitä se sitten käytännössä on esim. suurperheen kohdalla?
Usko antaa nähdäkseni vain kuolemanjälkeisen toivon ja vapauttaa kuolemanpelosta.
Käytännönkin asioissa usko auttaa parempaan elämänlaatuun.
Kun on vapaa alkoholista, tupakasta, uskottomuudesta avioliitossa ja monesta muusta turhasta hömpästä, niin sehän auttaa jo pitkälle elämänlaadussa.
Ei tarvitse mennä Heikki Hurstin soppajonoon, sillä usko auttaa köyhyydenkin poistoon.
mutta myös muut uskot/uskonnot tuovat mukanaan elämänlaatua ja tarkoitusta yksilön elämään. Onhan ne kaikki ihmisen yritystä ymmärtää elämää, kuolemaa ja oman elämän tarkoitusta. Ilman uskoa ei elämässä ole mieltä, ainakaan minun mielestäni. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa ja pohdiskella asioita päivät pääskytysten.
Toisaalta usko tuntuu luonnolliselta ja sisäsyntyiseltä, ihmisen sisäiseen maailmaan/sieluun? aina kuuluuneena asiana. Siksi uskominen ei tunnu vaikealta, vaan luonnolliselta asialta.
kunhan ei ala uskoa kaiken maailman uskomuksiin sokeana... ja peloteltuna....
Sitä se usko valitettavasti usein on.
Uskontoa harjoittavat luonnonkansatkin, alkuasukkaat. Siellä missä ihmisiä, siellä palvotaan Jumalia, vaikka kivipaaseja, viittaan pääsiäissaarelle.
Epäuskoisillakin on Jumalia, vaikka eivät tiedosta. Yksi oikein hyvä esimerkki saatanan palvonnasta on alkoholin kanssa läträäminen. Läträäjät hakevat alkoholista voimaa, rohkeutta, lohdutusta ja vaikka mitä, mutta eivät saa. Alkoholin uskotaan rentouttavan, mutta se on harhaa.
Alkoholi on maailmankuulu Jumala, jota palvotaan aina ja joka paikassa, myös jouluna.
Toinen joulun palvonnan kohde on kinkku-kunkku.
Mammonaakin palvotaan, sille uhrataan aikaa ja vaivaa.
Ja sitten eräät jumalan lapsiksi itseään kutsuvat palvovat rauhanyhdistystä ja siellä majailevaa oikeata pyhää-henkeä.
Kaikkialla, missä maailmassa ikinä liikkuukin, näkee erilaisia jumalan palvomistapoja.
Kaikki uskovat Jumalaan, johonkin korkeampaan. Sinä ja minä uskotaan. On pakko uskoa johonkin korkeampaan, sillä siinä on sen elämän tarkoitus.
"Olkaa täydelliset niin kuin Taivaallinen Isä on täydellinen". Käskyt, lait ja moraali eivät johda tähän. Täydellisyydessä ei ole vastakohtia, vaan miehinen ja naisinen, hyvä ja paha, yleensäkin kaikki vastakohdat ovat yhtä. Tämä ei erota Jumalasta. Saamme yhä uudelleen opetella tähän jäällensyntymisen kautta, silllä toivoa Kristukseen(jumalihminen)ei pidä panna vain tämän elämän varaan(1.Kor.15:19).
ihmettelevä ja pohtiva elämänasenne on varmasti paras keino ymmärtää täydellistä jumalaa ja löytää hieman sitä omasta sisimmästäänkin. Sillä siellä sisällä se jokin on meissä kaikissa.