Olen nelikymppinen nainen, ollut parisuhteessa parikymmentä vuotta. Alusta asti olimme kuin paita kuin ja peppu, aina yhdessä eikä muita ihmisiä "täydelliseen" suhteeseemme mahtunut - siis kummallakaan ei koskaan ole ollut ystäviä, joitain kavereita hetkittäin kyllä.
Nuorempana tämä kahdenkeskinen yksinäisyyys ei ollut ongelma mutta viime vuosina miehen työ on alkanut rasittaa pahasti: Esimerkiksi kuluvana vuotena hän on ollut poissa kotoa lähes kahdeksan kuukautta... Koska minulla ei ole muita ystäviä enkä oikein osaa niitä hankkia, olen miehen poissaollessa täysin yksin. Siis totaalisen yksin, lukuunottamatta työtä tietenkin, mutta koska olen kausipainotteisella alalla, en ole säännöllisesti töissä. Saattaa mennä kolmekin viikkoa että en puhu muille kuin kaupan kassalle.
Tiedän että voisin auttaa yksinäisyyttäni menemällä ihmisten keskelle, hankkimalla harrastuksia, tutustumalla naapureihin, mutta kun en ole oikein sosiaalinen. Ihmisjoukossa minua ahdistaa enkä välitä tutustua ihmisiin joiden ajatusmaailma ja arvot ovat täysin omieni vastaisia. Olen siis nirso ja puritaani :)
Lisäksi vielä se että jos hankkisin harrastuksia kodin ulkopuolelta ja ystäviä, mieheni ei erityisesti pitäisi jos silloin harvoin kun hän ON kotona, minä menisin omia menojani ja kertoisin mahdollisesti asioistamme ulkopuolisille. Tuo kuulostaa varmaan omituiselta, mutta kuten alussa kerroin, olemme aina olleet tiiviisti yhdessä ja toistemme parhaat ystävät.
Onko muita joilla on sama "ongelma"? Muita erakoituneita jotka kuitenkin joskus kaipaisivat juttu seuraa vaikka yleensä viihtyvät hyvin yksinkin? Muita joilla ei ole aikaa ystäville silloin kun se paras ystävä on kotona?
Nuorempana tämä kahdenkeskinen yksinäisyyys ei ollut ongelma mutta viime vuosina miehen työ on alkanut rasittaa pahasti: Esimerkiksi kuluvana vuotena hän on ollut poissa kotoa lähes kahdeksan kuukautta... Koska minulla ei ole muita ystäviä enkä oikein osaa niitä hankkia, olen miehen poissaollessa täysin yksin. Siis totaalisen yksin, lukuunottamatta työtä tietenkin, mutta koska olen kausipainotteisella alalla, en ole säännöllisesti töissä. Saattaa mennä kolmekin viikkoa että en puhu muille kuin kaupan kassalle.
Tiedän että voisin auttaa yksinäisyyttäni menemällä ihmisten keskelle, hankkimalla harrastuksia, tutustumalla naapureihin, mutta kun en ole oikein sosiaalinen. Ihmisjoukossa minua ahdistaa enkä välitä tutustua ihmisiin joiden ajatusmaailma ja arvot ovat täysin omieni vastaisia. Olen siis nirso ja puritaani :)
Lisäksi vielä se että jos hankkisin harrastuksia kodin ulkopuolelta ja ystäviä, mieheni ei erityisesti pitäisi jos silloin harvoin kun hän ON kotona, minä menisin omia menojani ja kertoisin mahdollisesti asioistamme ulkopuolisille. Tuo kuulostaa varmaan omituiselta, mutta kuten alussa kerroin, olemme aina olleet tiiviisti yhdessä ja toistemme parhaat ystävät.
Onko muita joilla on sama "ongelma"? Muita erakoituneita jotka kuitenkin joskus kaipaisivat juttu seuraa vaikka yleensä viihtyvät hyvin yksinkin? Muita joilla ei ole aikaa ystäville silloin kun se paras ystävä on kotona?
Vastaukset 2
Vanhimmat
kuulosta hyvältä:(
Omituinen tilanne jotensakin.
Mikset voisi jotain kodin ulkopuolista harrrastusta aloittaa
eihän sitä silloin tartte harrastaa kun miehesi on kotona.
Luulisi että sinä kaipaisit naisystävää niinkuin muut naiset yleensä.
On ihan outoa jos ei voi asioita kertoa kellekkään ulkopuoliselle
eihän ne mitään valtiosalaisuuksia ole :)