Ei maksanut paljoa mutta eipä ole mistään kotoisinkaan. Käytön aikana naksuttelee ja paukkuu ja öljy lorisee tunnista toiseen. Jotenkin liittynee siihen että pintalämpötila on hirveän korkea eli patterin pinta-ala aivan riittämätön tehoon nähden.
Turvallisuus lienee kyseenalainen ja ohjelehtinenkin varoittaa pitämäästä päällä nukkuessa!
Tulin ostaneeksi kaksi ja siispä virittelin sarjakytkennän. Puolella jännitteellä eli neljäsosa teholla pintalampötila on kohtuullisempi eli palohaavoja tuskin enää saa ja äänikin rauhoittui
(Saman merkin lämpöpuhaltimista eka ainoastaan puhalsi mutta ei lämmittänyt. Vaihdoin kaupassa uuteen, joka lämmittää ja vain termostaatti on toimimaton. Mutta eihän tällaista muovikuorista kuumalankahökötystä pidäkään käyttää termostaatilla eli antaa tulikuumana katkaista puhallusta. Päinvastoin, käytön jälkeen pidetään pelkällä puhalluksella kunnes jäähtyy.)
ElectroGEAR 450W "sähköpatteri"
5
2941
Vastaukset
Muita tuotteita etsiessäni edellisen viestin tutunnäköinen "sähköpatteri" tuli vastaan Bauhausin esitteestä eri nimellä 800-wattisena ja Rautiallakin oli jollain nimellä ihan samannäköinen, mutta 600-wattinen ... eikö Tarjoustalo olekaan ainoa kiinalaista roskatuotetta myyvä?
Liian korkea pintalämpötila polttaa pölyä ja eräiden tietojen mukaan muutoinkin pilaa sisäilmaa.
Onkohan kuluttajan ainoa vaihtoehto ostaa sellainen jossa on monta tehoporrasta ja olla käyttämättä täyttä tehoa?- näin se toimii
Ei kai se puhaltimen termostaatti puhallusta katkaise, vaan ainostaan lämmityksen.
> Ei kai se puhaltimen termostaatti puhallusta katkaise, vaan ainostaan lämmityksen.
kylläpä vaan katkaisee ... kokeilin moneen kertaan
- väärä merkki?
Itsekin ostin jo monta vuotta sitten tuollaisen öljytäyteisen pienen 600 Wattisen
http://www.aijaa.com/v.php?i=7164872.jpg
Halpa oli, ei tosin halvista halvin.
Merkki "Adax".
On hoitanut hommansa moitteetta ja täysin hiljaisesti. > pintalämpötila on hirveän korkea eli patterin pinta-ala aivan riittämätön tehoon nähden.
kokeilin muualla selostetusti toista isosta tavaratalosta ostettua sähköpatteria ... niinikään huonoin kokemuksin. Sensijaan Rautiasta sain kunnolla toimivan merkkiä [PROF] C17-9 200W (kirjoittaa nimensä noin hakasulkuihin)
näköjään ISO KOKO tuntuu olevan tyydyttävän toimivuuden tae
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564